index.php

Työ muuttuu, ihminen vähemmän

Mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Maailma muuttuu, elämäntavat muuttuvat ja talous muuttuu. Myös työelämä muuttuu.

Tämä edellyttää muutoskykyä myös lainsäätäjältä ja työmarkkinoiden toimijoilta. Lainsäädännöllä voidaan vastata muuttuvaan toimintaympäristöön ja toisaalta ohjata toimintaympäristön muutosta.

On myös asioita jotka eivät ole juuri muuttuneet. Työn olemus sinällään ei ole muuttunut: työ on toimintaa, joka luo lisäarvoa. Lisäarvoa luo toki paljon muukin inhimillinen toiminta kuin palkkatyö, mutta käsittelen tässä yhteydessä kuitenkin rajoitetusti palkkatyötä ja yrittäjämuotoista työtä. Muuttunut ei ole myöskään se peruslaki, että palkkatyössä on kyse vaihdantasuhteesta, jossa työntekijä myy aikaansa ja työpanostaan työnantajalle ja palkkatyösuhde perustuu työntekijöiden tuottaman työn lisäarvon siirtämiseen työnantajalle.

Paljoa ei ole muuttunut myöskään ihminen. Vaikka yhteiskunta ja työn tekemisen tavat muuttuvat nopeasti, niin ihmisten toiveet, odotukset ja pelot eivät ole muuttuneet samassa suhteessa. Ihmiset odottavat edelleen työltään mielekkyyttä ja vakautta, suomalaiset arvostavat työtä ja haluavat sitä tehdä.

Työnantajan ja työntekijän intressi työpaikkojen säilyttämiseksi on usein yhteinen. Silti työelämä ja siihen liittyvä lainsäädäntö on edelleenkin tasapainoilua työntekijöiden turvan ja työnantajan toimintamahdollisuuksien välillä. Työntekijä on työmarkkinoiden heikompi osapuoli, jonka oikeuksia työlainsäädännöllä ja työmarkkinasopimuksilla turvataan.

Työmarkkinoista puhuttaessa on totta kai kyse myös ideologiasta ja vallankäytöstä. Kyse on rahasta ja tulonjaosta. Kuulen usein tarpeesta lisätä työmarkkinoiden joustoja (lue: työntekijöiden joustoja työnantajan hyväksi). Tällainen puhe heijastaa osittain toimintaympäristön muutosta, mutta se kertoo myös ideologisesta tai taloudellisesta pyrkimyksestä heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja muuttaa tulonjakoa palkkojen ja pääoman välillä pääoman eduksi. Rehellisen keskustelun käymiseksi on siis tunnustettava, että työmarkkinoiden muutoksesta ja muutostarpeista puhuminen on harvoin puhetta vailla ideologista latausta tai eturyhmäajattelua.

Itsensätyöllistäjät muuttavat perinteisiä jakolinjoja

Edellä kuvaamiani peruskuvioita muuttaa itsensätyöllistäjien ja mikroyrittäjien määrän kasvu. Itsensätyöllistäjyyden ja mikroyrittämisen lisääntyminen on osittain positiivinen ilmiö, joka ilmentää ihmisten halua ja kykyä toteuttaa itseään ja päättää itse omasta työstä ja elämästä. Mutta toisaalta työn teettämiseen liittyvää riskiä halutaan siirtää työnantajalta työntekijälle järjestämällä työ palkkatyön sijaan hankintoina. Yrittäjästatuksella toimiva henkilö saattaa löytää itsensä palkansaajan kaltaisesta asemasta suhteessa toimeksiantajaan – kuitenkin vailla työntekijän oikeuksia ja turvaa.

Työelämän suurimmat muutostrendit nyt ja lähitulevaisuudessa ovat todennäköisesti itsensätyöllistäjien määrän kasvun jatkuminen, työn silppuuntuminen ja epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen entisestään. Myös työn aika- ja paikkariippumattomuus tullee lisääntymään. Digitalisaatio muuttaa omalta osaltaan työtä, kun sen mahdollistamana jakamistalouden erilaiset muodot sekoittavat perinteisiä työn tekemisen muotoja. Jakamistaloudessa palveluita kehitetään vertaisyhteisöissä perinteisten työpaikkojen sijaan, ja samalla syntyy uusia liiketoiminta- ja kulutusmalleja. Digitalisaatio ja automatisaatio myös tuhoavat vanhoja työpaikkoja. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen muuttaa työmarkkinoita; hiilineutraali kiertotalous luo työpaikkoja samalla kun fossiilitaloudesta työtä häviää. Emme voi olla varmoja, syntyykö uusia työpaikkoja samassa suhteessa häviävien tilalle, tai ainakin ne syntyvät osittain eri aloille.

Työelämän murroksessa on huolehdittava oikeudenmukaisuudesta ja pidettävä jokainen kansalainen mukana muutoksessa. Minulle vasemmistolaisena työelämän ja tulevaisuuden muutoksessa tärkeimmäksi kysymykseksi nousee: miten muuttuvassa maailmassa ja silppuuntuvassa työelämässä turvataan työehdot ja ihmisten toimeentulo omalla työllään pitäen samalla huolta työllisyysasteesta?  Kysymystä voi lähestyä kahta kautta. Yhtäältä estämällä työehtojen polkeminen ja työn silppuuntuminen lainsäädännöllä ja sopimuksilla. Toisaalta varmistamalla turvallisuus ja toimeentulo sosiaalipolitiikan keinoin. Ehkä paras vastaus on näiden molempien lähestymistapojen yhdistelmä.

Minimiehtoja ja turvaverkkoja

Työelämän muutosta ei voi estää lainsäädännöllä, eikä se ole tarpeenkaan. Työelämän silppuuntumisen negatiivisia vaikutuksia pitää kuitenkin tasata, sillä vaikka joustavuus voi joissain tilanteissa hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, on joustojen maksaja käytännössä työntekijä. Myös tulevaisuudessa lainsäädännön tulee suojella työmarkkinoiden heikompaa osapuolta, eli työntekijää. En halua Suomeen työmarkkinoita, joissa vallitsee viidakon lait, joissa jokainen jätetään selviämään yksin ja vain vahvat jyräävät.

Esittelen seuraavaksi keskeisimpiä uudistuksia, joilla pelisäännöt saadaan pidettyä oikeudenmukaisina muuttuvilla työmarkkinoilla.

Työmarkkinoiden yhteinen vastuu ja vapaus

Suomalainen elinkeinorakenne, työmarkkinat ja yhteiskuntamalli ovat merkittävien muutosten edessä tulevina vuosina. Vaikka kyseessä on usein (väärin) käytetty fraasi, voidaan 2020-luvulle tultaessa puhua aidosti toisesta teollisesta vallankumouksesta, joka mullistaa tuotannon ja palvelut tavalla, joka vastaa 1800-luvun murrosta. Ilmiö liittyy ennen muuta digitalisaatioon ja robotisaatioon, jotka toisaalta tuhoavat paljon perinteisiä tapoja tehdä työtä sekä monia työpaikkoja, mutta yhtäältä luovat aivan uudenlaisia työtehtäviä ja ammatteja. Tämä murros nähdään valitettavan usein ainoastaan sen mukanaan tuomien uhkien kautta, vaikka sitä pitäisi tarkastella nimenomaan uusien mahdollisuuksien aikakautena. Miten perustyöstä vapautuva kapasiteetti hyödynnetään tulevaisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla?

Talouden ja työmarkkinoiden murrosajat luovat aina voittajia ja häviäjiä. Niin todellisia kuin kuviteltuja. Poliittinen kehitys Euroopassa ja Yhdysvalloissa taas kertoo, miten kivulias muutos työmarkkinoilla yhdistettynä toimeentulon epävarmuuteen voi osaltaan vahvistaa tilausta populismille. Tämän populismin pohjana on muutoksen tarpeen kiistäminen ja lupaus paluusta vanhaan maailmaan. Siellä asioilla oli perinteiset paikkansa ja maailma oli yksinkertaisimmin hahmotettavissa kuin nykyään. Entiseen ei ole paluuta ja siksi populisteilla on tarjota vain vähän todellisia vastauksia. Vapaakaupan vastaiset näkemykset, vetäytyminen kansainvälisestä yhteistyöstä tai ulkomaalaisiin kohdistuvat sanktiot eivät tule luomaan uutta hyvinvointia, vaan pikemminkin hävittämään sitä markkinoiden kutistuessa. Monissa valtioissa ollaan valitettavasti palaamassa protektionismin aikaan.

Edellä kuvatuista syistä rohkea työmarkkinoiden uudistaminen on nyt erityisen tärkeää. Rakenteita on joustavoitettava ja luotava edellytyksiä uudenlaiselle taloudelliselle toiminnalle. Tähän kuuluu esimerkiksi jakamistalouden innovaatioiden integroiminen osaksi yhteiskuntaa. Vain uusilla mahdollisuuksilla voidaan reagoida perinteisen työn katoamiseen. On tärkeää varmistaa, että usein parjattu ammattiyhdistysliike on myös mukana muovaamassa tämän uuden työn sääntöjä. Vain näin voimme luoda aitoa osallisuutta päätöksiin ja lisätä uusien toimintamallien hyväksyttävyyttä ihmisten keskuudessa. Teollistumisen pelättiin aikanaan lisäävän työväestön kurjuutta entisestään, mutta toisin kävi. Yksi pääsyy positiiviselle muutokselle oli poliittisen demokratian laajeneminen puoluelaitoksen ja ammattiyhdistysliikkeen kautta.

Työmarkkinat on uudistettava kolmikantaisesti

Työmarkkinoiden rohkea uudistaminen tarkoittaa konkreettisimmillaan hyvässä kolmikantaisessa järjestyksessä tapahtuvaa paikallisen sopimisen lisäämistä. Olemme saaneet havaita, että ilman kolmikantaa hyville ja perustelluillekaan muutoksille ei voida saada niiden tarvitsemaa laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää. Käytännön tasolla voimme ottaa mallia niin Ruotsista kuin Saksastakin, mutta toisin kuin Suomessa usein tapahtuu, tulee näitä malleja tarkastella kokonaisuutena eikä vain poimien itselleen maistuvimpia lihanpaloja kuivalihavellistä. Ei joustoja ilman oikeuksia, eikä oikeuksia ilman vastuuta kokonaisuudesta.

Helpon irtisanomisen ja paikallisten palkka- ja muiden joustojen rinnalle tarvitaankin selkeitä sääntöjä siitä, miten työntekijät voivat osallistua nykyistä paremmin yrityksen toimintaa koskevaan päätöksentekoon. Jotta paikallisesti voitaisiin aidosti ja reilusti sopia, pitää työntekijöillä olla käytettävissään tieto yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja näkymistä. Osakeyhtiöiden kannattaa vakavasti harkita omistuspohjansa laajentamista, sillä mitä enemmän työntekijällä on myös omistajan intressiä yrityksessä, sitä enemmän hän voi olla valmis joustamaan huonoina aikoina ja huolehtimaan tulevasta. Asiakasomistajien on huomattu usein olevan parhaita asiakkaita ja sama pätee myös työntekijäomistajiin. Pelkän johdon sitouttaminen yritykseen ei riitä.

Käynnissä oleva murros tulee lisäämään myös yrittäjämuotoisena tehtävää työtä. Itsensä työllistäjien organisoitumista esimerkiksi keskinäisiksi osuuskunniksi tulisi kannustaa – näin voidaan yhdistää yrittäjämuotoisempi työnteko ja vapaus, mutta saavuttaa myös perinteisen palkkatyösuhteen tuomia etuja. Tässä on ammattiyhdistysliikkeelle valtaisa edunvalvonnan ja järjestämisen työmaa. Kokonaisuutena yrittäjyydestä ja itsensä työllistämisestä on luotava aito ja houkutteleva vaihtoehto, jonka ensimmäinen vaihe on yrittäjän sosiaaliturvan kehittäminen. Perustulo on yksi mahdollinen avain tähänkin haastavaan kysymykseen. Tulevaisuudessa on tärkeää, että perinteistä palkkatyötä ja yrittäjyyttä voidaan yhdistää joustavammin.

Aidon paikallisen sopimisen, ei sanelun, edellytysten rakentamisen ja yrittäjämuotoisena tehtävän työn reilujen pelisääntöjen rakentamisen lisäksi tarvitsemme parempaa johtamista. Hyvä ja inspiroiva, arjessa mukana oleva, mutta silti suuntaa näyttävä johtajuus on tärkeää erityisesti kasvuhakuisille yrityksille. Kun yhä useampi asiantuntijatyöntekijä toimii konsultinomaisessa yrittäjämuotoisessa työsuhteessa, on sitoutumista ja kasvua havittelevan yrityksen kyettävä osoittamaan itseensä sitoutumisen järkevyys ja mielekkyys. Tällöin korostuvat ihmissuhteet ja johtaminen. Pahoinvoiva työyhteisö ei houkuta lahjakkuuksia, vaan karkottaa heitä. Ja aikana jolloin tärkein lisäarvo tuotetaan yhä useammin työntekijöiden korvien välissä, ”management by perkele” on tuomittu epäonnistumaan.

Jos aiomme säilyttää Suomen edelleen sopimusyhteiskuntana, vaaditaan vastaantuloa kaikilta sopijaosapuolilta. Jos taas populistisesti kiistämme muutoksen tarpeen, olemme tuomittuja epäonnistumaan ja koko kolmikanta ajautuu umpikujaan. Onkin hyvä muistaa, ettei kolmikanta ja sopimusyhteiskunta ole perustuslain edellyttämä, vaan vapaaehtoisuuteen ja hyvään tahtoon perustuva prosessi. Lainsäädäntövaltaa käyttää Suomen hallitusmuodossa eduskunta ja mikäli yhdessä sopimalla ei päästä tuloksiin, on käytettävä muita keinoja.

Työttömyys tylsistyttää

Jouston ja osallisuuden lisäksi on pohdittava, mitä tehdä sitkeäksi vitsaukseksi osoittautuneelle työttömyydelle. Pidän itse perustulon käyttöönottoa tärkeänä, koska se voi parhaimmillaan poistaa kannustinloukkuja vähäisenkin työn vastaanottamisen tieltä, joka voi taas puolestaan toimia siltana aitoon työllistymiseen. Pahiten työkykyä ja myöhemmin työllistymisen edellytyksiä rapauttaa työttömyys. Se tylsistyttää, vanhentaa osaamisen ja altistaa elämänhallinnan ongelmille. Siksi on tärkeää, että työttömyysaikanakin säilyisi kytkös työelämään. Perustulo voisi osaltaan auttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa sen poistaessa karensseihin liittyvän epävarmuuden. Paljon parjatut työkokeilut tulisi myös osata nähdä positiivisessa valossa yksilön omalta kannalta. Niiden järjestämisessä on huomioitava, että ne eivät saa syödä tilaa varsinaiselta palkkatyöltä.

Automaation hävittäessä työtehtäviä erityisesti suorittavalta tasolta, on yhteiskuntapolitiikassa pohdittava vakavasti, miten tähän teknologiseen työttömyyteen voidaan vastata? Vaikean asiasta tekee se, että muutokset tulevat suuntautumaan erityisesti vähän koulutusta saaneiden ihmisten ammatteihin. Kassat, siivoojat, myyntityö ja logistiikka ovat nyt kaikki etulinjassa kokemassa saman muutoksen, jonka liukuhihnateollisuus on jo kokenut.

Kaikki tuon alan työ ei suinkaan katoa, mutta se muuttuu ja siinä tarvittava ihmismäärä vähenee. Tästä huolimatta jokaisen on voitava kokea itsensä hyödylliseksi sekä arvokkaaksi ja ihmisten toimeentulosta on huolehdittava. Murroksessa vapautuva potentiaali on saatava tehokkaaseen hyötykäyttöön.

Koulutus, koulutus, koulutus

Aikuiskoulutuksen merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa, sillä nykyisinkään yhdellä ammatilla ei enää välttämättä pärjää. Myös oman tutkinnon tai koulutuksen päivittäminen työtehtävien muuttuessa on välttämätöntä. Siksi työn ohessa tapahtuva joustava oppiminen ja opiskelu nousee oleellisimmaksi tavaksi pysyä mukana työn muutoksessa sekä hankkia itselleen kykyjä, joilla mahdollistetaan liikkuminen hyvin erilaisillakin työmarkkinoilla. Osaajista kiinnipitävät työnantajat ymmärtävät tämän ja panostavat henkilöstön koulutukseen. Tulevaisuuden duunari on kapean sektoriosaajan sijaan yhä useammin moniosaaja, jonka työpanosta hyödynnetään useissa erilaisissa yrityksissä ja työtehtävissä yrityksen sisällä.

Yhteiskunnan, ja työntekijöiden omalle, vastuulle kuuluvat luontevimmin yleiset taidot. Näitä ovat esimerkiksi oppimistaidot ha digitaalisen yhteiskunnan vaatimatperustaidot. Näitä voivat työnantajat täydentää suoraan kulloiseenkin työtehtävään vaadittavien kykyjen koulutuksella. Verkkopohjainen koulutus, kuten MOOCit, tarjoaa kustannustehokkaan tavan tuoda osaaminen kaikkien lähettyville. Yrityksen perustamiseen ja oman osaamisen markkinointiin sekä tuotteistamiseen liittyvien taitojen ja vuorovaikutuksen koulutus antaa muutoksen kohtaaville työntekijöille uusia mahdollisuuksia. On pohdittava, miten lisääntynyt epävarmuus voitaisiin näin kääntää entistä enemmän myös positiiviseksi vapaudeksi.

Parasta valmistautumista huomiseen on tehdä asiat parhaalla mahdollisella tavalla tässä päivässä. On valittaen todettava, että näin ei Suomessa aina ole ollut, vaan jääräpäisellä omiin etuihin lukittautumisella on estetty monen hyvän asian syntyminen. Emme ole myöskään uskaltaneet katsoa riittävän kauaksi horisonttiin, vaan yritystasolla päätöksentekoa ovat leimanneet liiaksi reagointi osavuosikatsauksiin ja poliittisella tasolla lukittautuminen hallitusohjelmien toteuttamiseen. Näin toimimalla unohdetaan helposti visio ja iso kuva siitä tulevaisuudesta, jota kohti olemme väistämättä kulkemassa. Totuus nimittäin on, että paras keino ennustaa tulevaisuutta, on tehdä sitä itse, eikä vain ajelehtia mukana jonkun muun tekemää tulevaisuutta kohti. Esimerkiksi maataloudessa, joka usein mielletään hyvin perinteiseksi toimialaksi, robotisaatio on jo nyt pitkälle kehitettyä. Koneet kyntävät, kylvävät, kastelevat ja lannoittavat, lehmät lypsetään ja ruokitaan sekä navetta siivotaan usein automaattisesti. Suomalaisen talonpojan on pitänyt muuttua maailman mukana. Milloin muutkin perinteiset toimialat uskaltavat tulla yhtä rohkeasti perässä omaan tulevaisuuteensa?