Venäläinen informaatiovaikuttaminen näyttää toimivan

Venäläinen informaatiovaikuttaminen näyttää toimivan

Viime viikolla uutisiin nousi pienimuotoinen kohu tuoreen kansanaedustajan Hussein al-Taeen sosiaalisen median kirjoituksista vuosien takaan. Helsingin Sanomien mukaan al-Taeen kirjoituksissa vihjaillaan Israelin ja Yhdysvaltojen kouluttaneen Isis-terroristeja ja Israelin salaisen palvelun ryhtyvän terroritekoihin.

Al-Taee on nyt irtisanoutunut kirjoittamistaan kommenteistaan, pyytänyt niitä anteeksi ja todennut olleensa nuorempana turhautunut ja kiukkuinen.

Vuosia sitten sosiaaliseen mediaan kirjoitetuista kommenteista on turha tehdä suurta numeroa, jos kirjoittaja niistä irtisanoutuu. Se, mikä tässä uutisessa vaatisi suurempaa huomiota, on sen taustalla oleva Venäjän informaatiovaikuttaminen.

Facebook-ryhmä, josta osa uutisiin nousseista kommenteista on peräisin, on ryhmän kuvauksen mukaan tarkoitettu Venäjä-mielisen Janus Putkosen perustaman Verkkomedia.org:n juttujen levittämiseen. Putkosen yhteydet Venäjään ovat tulleet julkisuuteen hänen työskennellessään Donetskin hallinnolle.

Venäjän vaikuttaminen on yksinkertaista mutta toimivaa

Amerikan presidentinvaalien jälkeen on julkaistu useita analyysejä Venäjän vaikuttamiskeinoista ja vielä tarkempaa tietoa on tullut julkisuuteen Muellerin raportin myötä. Yhdysvaltojen senaatin tiedustelukomitean tilaaman selvityksen mukaan Venäjän vaikuttaminen tapahtui useiden eri alustojen kautta ja kohdennettiin useille eri yleisöille.

Kaksi teemaa, jotka toistuivat lähes kaikissa kanavissa oli luottamuksen heikentäminen valtamediaa kohtaan ja Venäjän valtion pääviestit Syyrian konfliktiin liittyen.* Molemmat näistä kohdista esiintyvät myös tässä kyseisessä tapauksessa. Verkkomedian ruokkimien salaliittoteorioiden ja rokotekriittisyyden tarkoitus juuri heikentää luottamusta mediaan.

Valveutuneiden lukijoiden ja politiikan kommentaattoreiden on helppo suhtautua ylenkatsoen Venäjän vaikuttamispyrkimyksiin Suomessa, kun näkyvimmät osat siitä ovat Janus Putkosen ja Johan Bäckmanin usein amatöörimäiseltä touhulta näyttävät toimet.

Suomessa keskimääräisen kansalaisen medialukutaito onkin hyvän koulujärjestelmän ansiosta useita muita teollisuusmaita korkeammalla tasolla. Siitä huolimatta Venäjän vaikuttamispyrkimykset toimivat myös Suomessa ja virkavallan olisi syytä suhtautua niihin nykyistä vakavammin.

Vaikka al-Taee itse kertoo poistuneensa Facebook-ryhmistä havaittuaan avoimesti Venäjä-mielistä sisältöä, niin on syytä muistaa että avoimen Venäjä-mielinen sisältö on vain pieni osa kokonaisuudesta. Koska sen teho on heikko, pääasiallinen fokus on juuri eripuran kylväminen ja luottamuksen heikentäminen.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi turhautuneet ja kiukkuiset nuoret miehet ovat oiva kohderyhmä. Jos Hussein al-Taeen kaltaiselta fiksulta nuorelta mieheltä kesti useampi vuosi hoksata mistä on kyse on, niin voi vain miettiä kuinka moni ei huomaa missään vaiheessa olevansa propagandan kohteena?

Hussein al-Taeen tapa ratkaista tilanne, (irtisanoutui, pyysi anteeksi, case closed) kun kuvakaappaukset kaivettiin häntä vastaan, oli aivan oikea.  Mutta tämä on hyvä esimerkki siitä miten Venäjän informaatiovaikuttaminen voisi saada jonkun toisen tulevaisuudessa vaikutusvaltaisen henkilön toimimaan harkitsemattomasti ja sitten käyttää sitä häntä vastaan myöhemmin. Painostukselle altistava aineisto voi asettaa yksittäistä kansanedustajaa laajemmankin piirin alttiiksi suoralle tai epäsuoralle poliittiselle painostukselle.

 

*  “Two themes were disseminated nearly identically across all targeted communities: narratives to erode trust in mainstream media, and narratives to convey Russian’s state-sanctioned talking points on the Syrian conflict.”  – New Knowledge whitepaper

 

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

11 kommenttia artikkeliin “Venäläinen informaatiovaikuttaminen näyttää toimivan

  1. Karipekka Hyytiä sanoo:

    No kyllä valtamedia ihan itse on aiheuttanut oman alennustilansa omalla propagandallaan. Ei tarvitse valehdella, riittää, että jättää kertomatta osan asioista.
    Rehellisyys maan perii. Toivottavasti myös tämä ilmastopanikointi lässähtää kyllin nopeasti.

  2. Niko sanoo:

    Twitterissä hakun ”Obama” ”isis” tulos osoittaa, ettei al-Taee ole yksin ajatuksineen.

  3. Asevelisosialidemokraatti sanoo:

    Niin…mutta erityisen mielenkiintoiseksi tämä menee siinä, että vaihtoehtomedioiden ulkopuolella (so. Uudessa Suomessa) Al-Taeen maalittamisen käynnistivät terrorismiakin harjoittavan äärivasemmistolaisen PKK:n Syyrian, Irakin ja Iranin affiliaatteja sympatisoiva, suomalaisten ja eurooppalaisten “islam -ja maahamuuttokriitikkojen”, brexiteristien yms. kanssa hyvin toimeentuleva kurdiaktivisti Anter Yaşa ja SuomenHuomenen, tuon dialogisen, hyvän journalismin periaatteisiin ja anglosaksiseen perinteeseen sitoutuneen verkkojulkaisun kokoomuslainen operaattori Pekka Virkki.

    Kaikella kunnioituksella, ei taida New Knowledgelläkään olla ihan puhtaat jauhot pussissaan:”Facebook suspended five accounts for spreading misleading information during the special election in Alabama last year. This includes the account of Jonathon Morgan, CEO of social media research firm New Knowledge, which helped the government discover how Russian agents used social media to share fake news during the 2016 election.”

    Lähde: https://nordic.businessinsider.com/facebook-suspends-account-of-jonathon-morgan-new-knowledge-ceo-2018-12?r=US&IR=T

  4. Asevelisosialidemokraatti sanoo:

    Sitä onko SuomenHuomen-Virkkillä ollut sellainen “colluusion” Yasan, muiden samaideologisten suomalaisten kurdiaktivistien tai jopa Kremliä lähellä olevien vaihtoehtomedioiden edustajien kanssa, en lähde pohtimaan tässä.

    Varmaa kuitenkin on, että perussuomalaisissakin pyörähtänyt Yasa on julkisuudessa levittänyt osin Iranista, mutta erityisesti Irakin shiioista tarkoituksellisesti hyvin yksipuolista tietoa eli disinformaatiota. Juuri sellaista, jota Trumpin regiimi, Israelin nykyjohto, KSA:n Bin Salman ja eräät FSA:n sunni-islamisti -aktivistit preferoivat.

    Samalla, Yasa on tarkoituksellisesti ja systemaattisesti rakentanut kurdeista romantisoituneen yksipuolista eli disinformatiivista kertomusta, koska hän katsoo tämän palvelevan täällä Lännessä niitä Turkin, Syyrian, Irakin ja Iranin kurdilaisia tahoja, jotka ovat PKK:n käsiohjauksessa tai lähempänä sitä kuin muita paikallisia uskonnollis -ja klaanipohjaisia kurdijärjestöjä.Tämäkin “tiedonvälitys” sataa kuitenkin pääasiassa Trumpin & Co:n laariin, ei Suomen tai EU:n, sen yrittäessä hahmottaa omia taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia intressejään palvelevia linjauksiaan Lähi-idässä.

    Lyhyesti, amerikkalaisten ja eurooppalaisten “islam -ja maahamuuttokriitikoiden” lailla Yasankin tavoite on esittää kaikki muslimit, niin sunnit kuin shiiat, aina mahdollisimman huonossa valossa, koska se palvelee hänen äärivasemmistolaista, uusmarxilaista agendaansa.

  5. Realisti.. sanoo:

    Aivan absurdi ajatus,että aktiivinen Usa/Israel vihaaja ja Janus P:n trollikaveri muuttuisi yhtäkkiä. Hänellä on edelleen hyvät ja toimivat suhteet Iranin hallintoon. Iranin suurlähettiläs oli myös Verkkomedian juttujen kohteena. Hänen annettiin toitottaa sitä iranin propagandaa Januksen alustan kautta. Meillä on antisemitistejä jo vasemmistossa ennestään,mutta nyt taidettiin saada oikea kunnon tekijämies.

  6. amaootta sanoo:

    Missä menee raja? Voiko selviytyä anteeksipyynnöllä siitä, että kutsuu naisoletettua vahingossa naiseksi? Entä voiko nopeasta raiskauksesta selvitä tosi tehokkaalla katumisella eli pyytämällä anteeksi sekä uhrilta että kaikilta uhrioletetuilta?

  7. Jesse sanoo:

    Hussein on kertonut aiemmin Hesarille: ”Ajattelen, että nämä voivat hyvin olla väärennyksiä.” ja nyt on irtisanoutunut kirjoittamistaan kommenteistaan.

    Eikö Mikko Kiesiläisen mukaan tuo Hesarille annettu viesti ole valehtelua?

    Tekeekö Libera kuinka paljon yhteistyötä Husseinin kanssa? Ainakin yhteistyökirjoituksia löytyy vuodelta 2016.

  8. Asevelisosialidemokraatti sanoo:

    Uudessa Suomessa PKK & Co -kurdiaktivisti Anter Yasan lailla Al Taen kontroversaaliakin tuotantoa esitellyt kokoomuslainen ja “dialogiseen, hyvän journalismin periaatteisiin ja anglosaksiseen perinteeseen sitoutuneen” SuomenHuomen -verkkojulkaisun päätoimittaja Pekka Virkki* voisi olla nyt se mies, joka käynnistää Lähi-Idän holistisemmin kehyksiin sisällyttävän turpokeskustelun.

    Tarkemmin sanoen, Herra Virkki voisi aluksi avata laajemmin ja analyyttisemmin karkean yleistävää eli disinformatiivista väitettään tai “fatwaansa” siitä, että Irak tai irakilaiset shiiat ovat Teheranin ajatollahien käsiohjauksessa.

    Se, että Pekka ihmisenä tukeutuu Saudi-Arabian Mohammed Bin Salmanin ja Trumpin vääristeleviin Irak-Iran -narratiiveihin ei yllätä, vaan se että Herra Virkki arvopohjapuolue Kokoomukseen aktiivina näyttäisi tietoisesti vahvistavan niillä sunnien ja shiiojen vastakkainasettelua tavalla, josta on ensisijassa suurta haittaa Euroopalle ja Lähi-idän yleisesti hauraalle tilanteelle, mutta sitäkin enemmän hyötyä uskonnollisesta totalitarismistaan Iraniakin kuuluisammalle Saudi-Arabialle.**

    Toinen ehdottoman kielteinen turvallisuuspoliittinen seuraus “virkkiläisen” narratiivin mahdollisesta valtavirtataistumisesta on siinä, että se entisestään kärjistää eurooppalaisten muslimien välejä tavalla, joka sataa pitkässä juokussa v-a-i-n Suomen ja muiden EU -maiden äärioikeistolaisten “islam -ja maahanmuuttokriitikoiden” laariin.

    —-
    *https://www.indiegogo.com/projects/suomenhuomen-westronwynde#/

    ** Saudi-Arabian wahhabi-salafistinen sunnilaisuus on tutkitusti kaikista sunni-islamin muodoista niin ideologisesti kuin yhteiskuntavisionsa puolesta ISIS:ksen ja AlQaidan edustamaan islamia lähimpänä.

  9. Kessu sanoo:

    Kuinka pihalla sä Mikko oikein olet? Nyt valoja päälle. Tällä ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa.

  10. Turvallisuusriski eduskunnassa sanoo:

    Itse asiassa tällä herra al-Taeella voi olla hämmästyttävän paljon tekemistä nimenomaan Venäjän ja Iranin kanssa. Kaivakaaåa vähän lehtijuttuja menneiltä vuosilta ko. herrasta ja ymmärtäkää, kuinka älykäs ja kielitaitoinen al-Taee on ja omaa myös hyvin harvinaisen ”valokuvamuistin”. Kaveri puhuu ainakin 7 kieltä sujuvasti, ehkä myös ruotsia ja venäjää edellisten lisäksi. On suhteet sekä Irakissa isänsä suvun kautta Iranin johtoon, Suomessa korkeimpiin SDP:n poliittisiin päättäjiin aina Tarja Halosesta alkaen, silmittömään vihaan pohjautuva motivaatio, koulutettu Varsovassa ja kenties siinä sivussa intensiivikurssilla Moskovassa ja Iranissa…tällaisia veijareita jokainen tiedustelupalvelu hakee alituisesti värväyskohteikseen. Miksi ei?

    1. Asevelisosialidemokraatti sanoo:

      “Itse asiassa tällä herra al-Taeella voi olla hämmästyttävän paljon tekemistä nimenomaan Venäjän ja Iranin kans…”

      Niin… ja kenties tätä juttua levittävillä Kokoomuksen Virkillä ja suomalaisten-eurooppalaisten-trumplaisten “islam ja maahanmuuttokriitikoiden” -joilla on tunnetusti yhteyksiä Kremliin- kanssa notkuvalla kurdiaktivisti Yasalla on kytköksiä Turkista, Syyriasta, Irakista ja Iranista muodostettavaa Itsenäistä Kurdistania aseellisesti, terrorisminkin avulla luomaan pyrkivien ei-valtiollisten Turkin PKK:n, Syyrian PYD:in, YPG:n, Iranin kurdien äärivasemmistolaisen Democratic Party of Iranian Kurdistanin (PDKI), Iranin kurdien kommunistisen puolueen aseellisen siiven Komalan, etnonationalistisen Kurdistan Freedom Partyn (PAK) ja terroristijärjestö Kurdistan Free Life Party(PJAK) edustajien kanssa.

      Useilla mainituilla kurdilaisilla järjestöillähän on “välit kunnossa” ainakin Trumpin regiimin suuntaan, Tel Aviviin ja oletettavasti myös Riadiin. Onko Yasa edes irtisanoutunut PKK:n ja sen affiliaattien harjoittamasta terrorista?

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa