Ei uusia sääntöjä, vaan sitoutumista vanhoihin

Pystytkö seuraamaan kaikkia välineitä, toimenpiteitä ja vastakeinoja, jotka on suunniteltu pelastamaan euroalue hajoamiselta? Lasketaanpa ne yhdessä. Kahdenväliset lainat Kreikalle, IMF-lainat, SMP, ERVM, ERRV, LTRO, Sixpack, vakaussopimus, EVM, OMT… On vaikeaa löytää poliitikkoa, saati sitten tavallista kansalaista, joka ymmärtäisi kaikki nämä lyhenteet. Ja silti, nämä kirjaimet merkitsevät satoja miljardeja euroja.

Jokainen näistä välineistä merkitsee myös joukkoa sääntöjä, joita tulisi noudattaa välineen toimimiseksi. Yhä enemmän sääntöjoukkoja ja sääntelyä valmistellaan, erityisesti tulevan pankkiunionin muodossa. EU:n poliittiset vallanpitäjät peräänkuuluttavat syvempää integraatiota, yhteistä velkaa tai veroyhteistyötä. Mutta tarvitsemmeko me oikeasti lisää sääntöjä vai olisiko euroalueen ongelmiin oikea lääke vanhojen sääntöjen tehokas toimeenpano?

Jos joku vielä muistaa ei niin kovin kaukaisia aikoja, euron liittymiskriteerit osana Maastrichtin sopimusta, sittemmin vakaus- ja kasvusopimuksen tukemana, esiteltiin saksalaisten äänestäjien vakuuttamiseksi siitä, että Italia, Espanja, Portugali ja muut euromaat käyttäytyisivät vastuullisesti ja näin vältettäisiin niiden kroonisten budjettivajeiden monetaarinen rahoittaminen. Lopputulos? Kahdestakymmenestäseitsemästä jäsenvaltiosta kaksikymmentäkolme rikkoi kasvu- ja vakaussopimusta, useimmat niistä toistuvasti, eikä yhtään sakkoa langetettu saati toimeenpantu.

Siten EMU:un kehittyi yhteismaan ongelma. Valtiot eivät ainoastaan väärinkäyttäneet EKP:n sokeaa yhtenevien korkojen rahapolitiikkaa rahoittaakseen kasvavaa hyvinvointivaltiota, vaan jopa euroalueen kriisien aikana ne oppivat nopeasti käyttämään hyväksi ensimmäisen pelastettavan (bail out) etua. Nykyinen kehitys lykätä vaikeimpia ratkaisuja (Kreikka, Espanja, Portugali) tai neuvotella uudelleen jo tehtyjä sopimuksia (Irlanti) vaikuttaa siltä, että trendi ei ole muuttumassa.

Finanssikriisi, talouskriisin ja valtionvelkakriisin jatkamana, alkoi viisi vuotta sitten. Tänä aikana pankkisektoria ei ole järjestelty uudelleen. Rakenteellisia uudistuksia, jotka johtaisivat korkeampaan tuottavuuteen ja oikeasti joustaviin työmarkkinoihin, ei ole vielä toteutettu. Kestämättömien hyvinvointivaltioiden purkaminen ei ole edes alkanut ja valtionvelkojen taso EU:ssa kasvaa. Tässä tilanteessa poliittiset edustajat vaativat EKP:lta puuttumista peliin.  Ensin EU:n peruskirjojen kieltämästä valtioiden monetaarisesta rahoittamisesta siirryttiin väliaikaiseen ERRV:een, sitten pysyvään EVM:iin huolimatta siitä, että se on vastoin Lissabonin sopimusta (jonka mukaan jokainen jäsenvaltio vastaa itse veloistaan) ja lopulta ehdotettuihin euroalueen yhteisiin velkakirjaostoihin. Kuten näemme EKP:n roolin kehittymisestä valtionvelkakriiseissä, se on johtanut tilanteeseen, jossa edes eurooppalaiset instituutiot eivät noudata omia ydinsääntöjään.

Mitä ovat vaihtoehdot? Vakaussopimus ei ole muuta kuin ajanhukkaa. Euroalueen ongelma ei ole sääntöjen puute, vaan sitoutumisen puute jo olemassa oleviin sääntöihin. Vakaus- ja kasvusopimuksen säännöistä piittaamattomuutta ei voi korvata uusilla säännöillä (esimerkiksi Sixpack tai Vakaussopimus). Sääntöperusteinen, siis ei päätösperusteinen (EU-komissio) rankaisumenettely on edellytys nykyisin euroaluetta rapauttavan yhteismaan ongelman välttämiseksi. Jos EKP:n on tarkoitus pysyä itsenäisenä ja silti sen pitäisi osallistua finanssisektorin pelastamiseen, sen tulisi olla pankkisektorin valvoja eikä vastuuttomien valtioiden ja pankkien pelastaja.

Meille kaikille on kerrottu tulevasta maailmanlopusta, jos emme pelasta europrojektia. Mutta kukaan ei ole kertonut mitä tapahtuu, jos uhraamme kaiken pelastaaksemme sen.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa