Tältä näyttäisi suhteellisemmin valittu eduskunta: jopa kolme puoluetta lisää ja 32 edustajaa vaihtoon

Tältä näyttäisi suhteellisemmin valittu eduskunta: jopa kolme puoluetta lisää ja 32 edustajaa vaihtoon

Tiivistelmä

Tämä analyysi tutkii, miltä Suomen 2019 eduskuntavaalien tulokset näyttäisivät, jos käytössä olisi ollut suhteellisempi vaalitapa. Analysoitu malli poistaisi vaalipiirit ja asettaisi eduskuntaan nousun kiintiöksi sen, että puolue saisi valtakunnallisesti sen verran ääniä, joka oikeuttaisi heidät yhteen paikkaan. Tämä kiintiö olisi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 15 487 ääntä tai noin 0.5%. Analyysissa suoritetaan myös epäsuhteellisuusvertaus, josta selviää, että Suomen nykyinen vaalitapa on muiden pohjoismaiden tapaan jo hyvin suhteellinen, mutta olisi tämän uudistuksen myötä enemmän verrannollinen Alankomaihin, jossa on käytössä analyysin mukainen suhteellisempi vaalitapa. Analyysissa käydään myös läpi muutokset puolueiden valtasuhteisiin, eduskunnan kokonpanoon, vaalipiirien paikkojen muutokseen, pienpuolueiden asemaan ja siihen, miten muutos saattaisi vaikuttaa hallituksen muodostamiseen. Lopuksi pohditaan analyysin tulosten rajoituksia.

Johdanto

Onko Suomessa liian vaikea nousta politiikkaan perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolelta? Eniten ääniä saanut ilman paikkaa jäänyt kansanedustajaehdokas Riikka Karppinen sai 7818 ääntä. Vihreät olisivat tarvinneet Lapissa vain kahdeksan lisä-ääntä yhden paikan varmistamiseen. Vihreät on Lapissa uusi poliittinen pelaaja, vaikka jäivätkin ilman paikkaa. Myös esimerksiksi piraattipuolue, feministinen puolue ja liike nyt yrittivät tehdä muutosta Suomen puoluekentässä, mutta vain valtakunnan politiikasta ja TV:stä tuttu liike nyt:in Harry Harkimo onnistui tässä. Joistakin vaalipiireistä ja puolueista voi olla helpompi päästä eduskuntaan. Tämä analyysi käy läpi eduskuntavaalien tulokset ja miltä ne näyttäisivät, jos eduskuntavaalien tulosten suhteellisuutta nostettaisiin erilaisella vaalitavalla.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on ehdottanut sitä, että pienemmissä vaalipiireissä otettaisiin käyttöön erilainen laskentamenetelmä, mikä voisi pienentää piilevää äänikynnystä ja parantaisi pienten puolueiden asemaa. Hänen ehdottamansa Webster/Sainte-Laguë-metodi ei kuitenkaan poistaisi piileviä äänikynnyksiä kokonaan ja näyttää suuremman vaalitavan muutoksen varjossa, vaalipiirien koon muuttamisen tapaan, vain pieneltä korjaukselta. Jos tavoite on tehdä vaalitavasta suhteellisempi, olisi paljon järkevämpää poistaa vaalipiirit kokonaan ja valita eduskunta yhdestä koko Suomen kokoisesta vaalipiiristä. Sama menetelmä on jo käytössä Suomen eurovaaleissa. Eduskuntavaalien paikkajako muuttunee suhteellisemmaksi, jos vaalipiireista luovutaan kokonaan ja äänikynnykseksi asetetaan se, että puolue saa valtakunnallisesti tarpeeksi ääniä sen verran, että he ansaitsevat yhden paikan. Tämä analyysi pyrkii etsimään tukea tälle väitteelle ja vertaamaan suhteellisempaa vaalitapaa nykyisin käytössä olevaan.

Menetelmät

Perusmalliksi tähän analyysiin on siis otettu vaalitapa, jota käytetään esimerkiksi Alankomaiden parlamenttivaaleissa ja Suomen eurovaaleissa. Eli koko maa toimii yhtenä vaalipiirinä ja puolue saa yhden paikan, jos se yltää sellaiseen äänimäärään, joka oikeuttaa puolueelle yhden paikan. Tämä kiintiö olisi ollut 2019 eduskuntavaaleissa koko maassa 15 487 ääntä, tai noin 0.5% äänistä. Tämä lasketaan niin, että kaikki annetut äänet (3 081 916) jaetaan paikkojen määrällä (199). Sen jälkeen kun puolue on saanut yhden paikan, loput paikat jaetaan nykyisinkin Suomessa käytössä olevalla D’Hontin menetelmällä. Eli ainoa asia joka analyysissa on muutettu Suomen nykyiseen vaalitapaan verrattuna on vaalipiirien poistaminen.

Paikkojen määrä on tässä analyysissa 199, 200 sijasta, koska Ahvenanmaalle jätetään yksi kiintiöpaikka. Vaikka Suomen vaalitapaa muutettaisiin, olisi todennäköistä, että nykyinen käytäntö antaa Ahvenanmaalle yksi paikka säilytettäisiin heidän autonomisen asemansa takia. Eli tulokset lasketaan niin, että eduskunnassa on 199 paikkaa, eikä Ahvenanmaan ääniä oteta huomioon.

Paikkajaon laskusta pudotetaan ensiksi puolueet, jotka eivät saaneet yli 15 487 ääntä, eli yhden paikan verran ääniä. Tämä tarkoittaa, että alunperin läpimenneiden puolueiden (SDP, PS, KOK, KESK, VIHR, VAS, RKP, NYT) lisäksi myös piraattipuolue ja sininen tulevaisuus ylittävät äänikynnyksen. Vaihtoehtoisesti, jos piraattipuolue olisi ollut kansallisesti vaaliliitossa feministisen puolueen, liberaalipuolueen ja eläinoikeuspuolueen kanssa, niin kuin he olivat Helsingissä, myös tämä vaaliliitto olisi ylittänyt äänikynnyksen. Pudonneita puolueita ei oteta mukaan D’Hontin-metodin mukaiseen paikkajaotteluun.

Paikkajaon laskun lisäksi suoritetaan vertaus paikkajakojen epäsuhteellisuudesta. Politiikan tutkija Michael Gallagher kehitti indeksin, jolla voidaan laskea kuinka suhteeton parlamentin paikkajako on suhteessa puolueiden äänimäärään. Indeksin arvo voidaan ajatella prosenttina, joka vastaa ns. menetettyjen äänten määrää. Eli vaikka nämä äänet ollaan annettu, niillä ei ollut vaikutusta paikkojen jaossa. Arvo vastaa siis kyseisen paikkajaon suhteettomuutta, tai toisin sanoen parlamentin epäedustavuutta. Gallagher-indeksi lasketaan vähentämällä paikkojen prosentti äänien prosentista kaikilta puolueilta jotka olivat ehdolla, vaikka ne eivät saaneetkaan yhtään paikkoja. Tämän eron neliöjuuri lasketaan jokaiselta puolueelta, jotka lasketaan yhteen, jaetaan kahdella ja josta lasketaan vielä neliöjuuri. Tästä laskutoimituksesta saadaan arvo joka edustaa epäsuhteellisuutta.

Tulokset

Suhteellisempi paikkajako

Kun eduskunnan paikat jaetaan aiemmin kuvaillun mallin mukaan, suurimpia häviäjiä olisivat neljä suurinta puoluetta ja voittajia ovat keskisuuret ja pienet puolueet. RKP on ainoa puolue, jonka paikkamäärä ei muutu vertailussa. Siniset saavat kaksi ja piraatit yhden paikan, vaikka kummatkin puolueet jäivät ilman paikkoja nykyisessä eduskunnassa. Liike nyt, kristilliset ja vihreät olisivat kaikki saaneet jopa kolme lisäpaikkaa. Myös vasemmisto olisi saanut yhden lisäpaikan. Suurin puolue SDP olisi menettänyt neljä paikkaa ja olisi ollut tasoissa perussuomalaisten kanssa, jotka olisivat menettäneet kolme. Kokoomus ja keskusta olisivat kummatkin menettäneet kolme paikkaa.

Pienpuolueiden vaaliliitto

Jos pienpuolueet (PIR, FP, EOP, LIBE) olisivat olleet vaaliliitossa valtakunnallisesti, niin kuin he olivat Helsingin vaalipiirissä, vaaliliitto olisi saanut kaksi paikkaa piraattipuolueen yhden paikan sijasta. Tämä olisi nostanut vaaliliitosta Petrus Pennasen (pp.) lisäksi myös Katju Aron (fp.) eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä. Tässä tapauksessa Matti Semi (vas.) Savo-Karjalan vaalipiiristä ei olisi noussut eduskuntaan, mikä olisi mitätöinyt vasemmistoliiton yhden paikan paikkamuutoksen verrattuna alkuperäiseen eduskuntavaalitulokseen.

Epäsuhteellisuus

Alkuperäisen eduskuntavaalien epäsuhteellisuus-indeksin arvo on 3,65, mikä tarkoittaa, että 3,65% annetuista äänistä ei vaikuttanut paikkojen jakoon. Kun sama indeksi lasketaan tämän analyysin mallin tuloksille, arvo on 0,87, joka on melko paljon suhteellisempi tulos. Tämä laskelma löytyy tästä.

Alla olevassa taulukossa vertaillaan muutaman Eurooppalaisen maan vaalitapojen epäsuhteellisuutta Suomen vaalituloksiin vuosilta 2007-2015. Näistä maista on otettu kolmien vaalien epäsuhteellisuuden keskiarvo. Myös Suomen 2019 alkuperäiset ja tämän analyysin mukaiset suhteellisemmat tulokset ovat vertailussa mukana. Suomen eduskuntavaalien nykyisenkin vaalitavan epäsuhteellisuusarvo näyttää kansainvälisesti verrattain hyvältä. Se on myös hyvin verrannollinen Ruotsiin ja Norjaan. Alankomaissa, jossa on käytössä tämän analyysin mukainen vaalitapa, on hyvin samanlainen epäsuhteellisuusarvo kuin mitä Suomessa olisi, jos vaalitapa olisi suhteellisempi. Tämän vertailun laskelmat löytyvät täältä.

Uudet läpimenneet ja pudonneet ehdokkaat

Alla oleva taulukko näyttää ne ehdokkaat, joita ei valittu eduskuntaan 2019 vaaleissa, mutta oltaisiin valittu tämän analyysin mallin mukaisissa vaaleissa. Ehdokkaat ovat äänimäärän mukaisessa järjestyksessä suurimmasta pienimpään. Tämän taulukon alta löytyy samalla tavalla listattu ne ehdokkaat, jotka eivät olisi nousseet kansanedustajiksi jos vaaleissa olisi ollut käytössä analyysin mukainen malli. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Analyysin mukaisen vaalitavan uudet läpimenijät

Analyysin mukaisen vaalitavan muutoksen takia putoavat ehdokkaat

Vaalipiirien paikkojen menetys/lisäys

Alla oleva taulukko näyttää miten vaalipiirien mukainen alueellinen edustus muuttuisi analyysissa käsiteltävän vaalitavan muutoksen myötä. Suurimmat muutokset olisivat Helsingin vaalipiirissä, jossa eduskuntaan nousisi kahdeksan ehdokasta enemmän, ja Kaakkois-Suomen vaalipiirissä, josta valittaisiin peräti viisi ehdokasta vähemmän.

Tulosten pohdinta ja johtopäätökset

Suhteellisuus ja äänikynnys

Vaalipiirien poistaminen johtaisi paikkajaon epäsuhteellisuuden laskuun, niin kuin analyysin johdannossa oli ennakoitu. Piilevä koko maan laajuinen äänikynnys tämän analyysin mallissa oli noin 0.5%. Äänikynnys voitaisiin nostaa keinotekoisesti johonkin tiettyyn prosenttiin, niin kuin tehdään monessa maassa. Tämä estäisi pienten puolueiden pääsyn eduskuntaan. Paikkojen määrän karsiminen johtaisi myös piilevän äänikynnyksen nousuun. Esimerkiksi Alankomaissa, jonka alahuoneen vaaleissa on käytössä analyysin mukainen vaalitapa, valitsee vain 150 kansanedustajaa Suomen 200 sijasta. Tämä saattaa olla syy siihen, miksi tuloksissa esitellyt epäsuhteellisuusarvot olivat Alankomaissa suuremmat kuin mitä ne olisivat Suomessa suhteellisemmalla vaalitavalla.

Paikkajaon merkitys hallituksen muodostamisessa

SDP menettäisi suurimman puolueen asemansa ja olisi tasoissa perussuomalaisten kanssa, mutta vetäisi kuitenkin hallitusneuvottelut, sillä puolue sai enemmän ääniä kuin perussuomalaiset. Pienten puolueiden paikkamäärän nousu voisi tuottaa pientä päänvaivaa hallituksen muodostamisessa, mutta myös neljänkin puolueen hallituskokoonpano olisi käytännössä mahdollista. Hallitusneuvotteluista tuttu SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n ”kansanrintama”-koalitio olisi saanut nykyisen 116 paikkansa sijasta 113 paikkaa. Neljän puolueen koalitiot saisivat vain vähän enemmän kuin 100 paikkaa, joten viiden puolueen koalitio olisi todennäköinen.

Pienten puolueiden menestyksen merkitys

Yksi merkittävin tulos tässä suhteellisemmassa mallissa on pienten puolueiden menestys. Siniset olisivat ehkä olleet tyytyväisiä kahteen eduskuntapaikkaan. Heidän vaalitappio ja eduskunnasta putoaminen saattaa lopulta johtaa koko puolueen katoamiseen politiikasta. Sampo Terho ja Timo Soini ovat kummatkin päättäneet vetäytyä politiikasta vaalien jälkeen. Piraattipuolue on pitkään yrittänyt päästä mukaan suomalaiseen politiikkaan ja heidän puheenjohtajansa saaminen eduskuntaan olisi voinut siivittää menestystä tulevaisuudessa. Feministinen puolue olisi myös voinut puheenjohtajansa valinnalla saada enemmän huomiota ja tulevaisuudessa enemmän ääniä. Harkimon liike nyt sai puheenjohtajansa valittua, mutta neljä kertaa suurempi eduskuntaryhmä olisi voinut ehkä antaa avaimet jopa hallitusneuvotteluihin.

Pitkällä tähtäimellä, voisi olettaa, että eduskuntaan nousisi enemmänkin pieniä puolueita, jos eduskuntaan on kerran helpompi päästä. Myös puoluepolitiikan ulkopuolelta voisi olla helpompi lähteä ehdokkaaksi realistisin läpimenomahdollisuuksin sitoutumattomana, jos paikkaan tarvittaisiin vain reilu 15 000 ääntä. Tämä voisi johtaa koko suomalaisen puoluekentän kehitykseen, kun perinteisiä valtapuolueita haastettaisiin politiikan eri ideologioiden laidoilta. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että tämä voi myös johtaa siihen, että hallituskoalitioita olisi vaikeampi muodostaa. Tässä nähdään selvä ristiriita siinä, pitäisikö eduskunnan edustaa kansalaisten mielipiteitä mahdollisimman hyvin vai toimeenpanna päätöksiä mahdollisimman tehokkaasti. Kummatkin asiat ovat tietenkin tärkeitä, mutta ne voivat olla jonkin verran ristiriidassa toistensa kanssa. On poliittinen päätös, kuinka paljon edustavuutta ja tehokkuutta halutaan suhteellisesti suosia.

Joitakin huomiolle pantavia analyysissa tapahtuvia paikkamuutoksia

SDP:stä pitkän ajan politiikko Tuula Väätäinen ja ensimmäisen kauden mediassa puhuttanut Hussein al-Taee eivät olisi päässeet eduskuntaan suhteellisemmalla vaalitavalla, mutta yli 5000 ääntä keränneet Kaisa Lepola ja Satu Taavitsainen taas olisivat. Viime istuntokauden ministereitä olisi noussut eduskuntaan jopa kolme: Kimmo Tiilikainen (kesk.), Jussi Niinistö (sin.) ja Sampo Terho (sin.). Kolme vähiten ääniä saaneet, mutta kuitenkin valitut ehdokkaat, Tom Packalén (ps.), Heidi Viljanen (sd.) ja Mirka Soiniokoski (vihr.) eivät olisi tulleet valituiksi. Kolme eniten ääniä saaneet eduskunnasta pudonneet ehdokkaat Silvia Modig (vas.), Satu Taavitsainen (sd.) ja Tuomo Puumala (kesk.) olisivat taas tulleet valituiksi

Mediassa puhuttiin vaalien jälkeen paljon vihreiden naisten noususta ja suhteellisempi vaalitapa olisi nostanut eduskuntaan vihreitä naisia kaksi enemmän, mutta myös yksi lisämies olisi mahtunut mukaan. Riikka Karppinen, Fatim Diarra, Oras Tynkkynen, Alviina Alametsä, Reetta Vanhanen ja Johanna Karimäki olisivat tulleet valituiksi vihreistä. Riikka Karppinen, joka oli siis eniten ääniä saanut eduskunnan ulkopuolelle jäänyt ehdokas olisi lisännyt Lapin edustusta yhdellä edustajalla. Vähiten ääniä saaneen puolueen läpimenijöistä Soiniokosken lisäksi vihreistä ei kuitenkaan olisi päässyt sisään myöskään Heli Järvinen tai Hanna Holopainen.

Liike nyt:in kolmesta lisäedustajasta eniten ääniä saanut helsinkiläinen Joel Harkimo olisi päässyt istumaan eduskuntaan isänsä Harry Harkimon viereen. Helsingin kaupunginvaltuutetut ja pienpuolueiden puheenjohtajat Petrus Pennanen (pp.) ja Katju Aro (fp.) olisivat voineet tuoda arvoliberaalin tuulahduksen eduskuntaan vaaliliittonsa kautta. Ylipäätään helsinkiläisten edustus olisi parantunut huomattavasti analysoidun vaalitavan ansiosta. On myös mahdollista, että helsinkiläiset ehdokkaat olisivat voineet saada paljon enemmän ääniä muualtakin Suomesta. Tämä antaa viitteitä siitä, että helsinkiläiset saattavat olla lappilaisten tapaan aliedustettuja nykyisen vaalitavan takia, mutta muutos voisi myös johtaa pitkällä tähtäimellä muiden alueiden aliedustukseen. 

Tulosten rajoitukset

Vaalien tulokset ovat sidottu siihen tapaan, jolla ne käytiin. Jos koko maa olisi ollut yksi vaalipiiri, monet ihmiset olisivat saattaneet äänestää eri ehdokasta. Tästä kertoo esimerkiksi se sattuma, kun Kalevi Wahrman Suomen kommunistisesta puolueesta kymmenkertaisti oman äänisaaliinsa Uudellamaan vaalipiirissä, koska hänellä oli sama ehdokasnumero kuin Jussi Halla-aholla, perussuomalisten puheenjohtajalla, joka oli ehdolla Helsingin vaalipiirissä. On täysin mahdollista, että Halla-ahon tapaiset kärkiehdokkaat, kuten vaikka Li Andersson (vas.), Pekka Haavisto (vihr.), tai Harry Harkimo (liik.), olisivat voineet kerätä hyvin paljon enemmän ääniä puolueilleen koko maan kokoisessa vaalipiirissä. Ei voida myöskään tietää, olisiko piraattipuolue lähtenyt pienpuolueiden vaaliliittoon tai olisiko feministinen puolue voinut kerätä Katju Aron avulla tarpeeksi ääniä läpipääsyyn. Tulokset täytyy siis tulkita siinä kontekstissa, että ne olisivat voineet olla hyvin erilaisia jos vaalitapa olisi alunperin ollut erilainen.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Yksi kommentti artikkeliin “Tältä näyttäisi suhteellisemmin valittu eduskunta: jopa kolme puoluetta lisää ja 32 edustajaa vaihtoon

  1. Tom sanoo:

    Kyllä tämä olisi demokraattisempi tapa, äänestäjää kohdeltaisiin rehellisemmin ja luottamus politiikkaan kasvaisi.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa