Jari Ehrnroothin vanhoillinen visio on liberaalin painajainen

Jari Ehrnroothin vanhoillinen visio on liberaalin painajainen

Helsingin Sanomat antoi runsaasti tilaa kirjailija Jari Ehrnroothin hyvinvointivaltiokritiikille. Lehdessä julkaistiin kirjailijan kymmenen ”teesin” luettelo. Ehrnroothin teesit ovat sekoitus kirjailijan havaitsemia yhteiskunnallisia ongelmia ja vaatimuksia niiden ratkaisemisesta.

Kansan Uutisten blogaaja Pontus Purokuru ennätti saman tien kertomaan, että Ehrnrooth sanoo suoraan sen, mitä muut oikeistolaiset yrittävät eri tavoin peitellä. Annetaan Purokurun itse puhua:

”’Näkyväksi älyköksi’ kutsutulle Ehrnroothille voi antaa pisteet avoimuudesta. On rehellistä, että lyödään kortit pöytään ja koppalakki päähän eikä teeskennellä, että oikeistopolitiikassa olisi kyse esimerkiksi taloustieteellisistä tosiasioista. 

Ehrnroothin sanoma on monilta osin lähellä sitä, mitä vartiaiset, haapalat, appelsinit, enbusket, apuset, pietilät ja saarikosket meuhkaavat julkisuudessa. Toisin kuin oikeistoideologit tavallisesti, Ernrooth ei juuri yritä peittää sanomaansa teknokraattiseen kieleen tai näennäisobjektiivisiin perusteluihin.”

Uskon, että moni yhtyy valitettavan helposti Purokurun vauhdikkaaseen, joskin väärään yleistykseen.

Purokuru on täysin oikeassa siinä, että Ehrnroothin näkemykset edustavat suureksi osaksi aika tavanomaista oikeistokonservatiivista ajattelua. Ehrnrooth itse selittää, ettei ole oikeistolainen eikä vasemmistolainen. Kenties hänen oma irtautumisensa hyvinvointivaltioajattelusta on ollut niin nopea, ettei hän ole ehtinyt huomata mihin aatteelliseen perinteeseen hänen ”uudet” ajatuksensa kuuluvat.

Mutta Purokuru näyttää kuitenkin väittävän myös, että suomalaista hyvinvointivaltiota koskeva ns. uusliberaali kritiikki (vartiaiset, apuset, enbusket) on sekin vain talouskieleen verhottua ehrnroothilaisuutta. Kaikki ”oikeistolaiset” ovat Purokurulle samaa porukkaa.

Tulkinta on kuitenkin täysin väärä. Kiinnostavin osa Purokurun oikeistolaiseksi nimittämästä kritiikistä tulee liberaalista, ei Ehrnroothin edustamasta konservatiivisesta suunnasta. Mikään ei puolestaan voisi olla vieraampaa liberaalille kuin Ehrnroothin vanhoillinen, uskonnollinen ja holhoava oikeistolaisuus.

Purokuru ei ole ainoa joka vahingossa (tai tahallaan) sekoittaa liberaalit ja konservatiivit yhdeksi ainoaksi ”oikeistolaiseksi” porukaksi. Suomessa, jossa oikeistolaisuus on kirosana, oikeistolaiseksi leimaaminen on helppo ja kivuton tapa sivuuttaa ihminen tai mielipide epäkiinnostavana.

Ehrnroothin kirjoitus tarjoaakin mainion tilaisuuden tehdä eroa itse edustamani maltillisen liberaalin näkökannan ja oikeistolaisuuden tai konservatismin välillä. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta uskon että monet muutkin oikeistolaisiksi leimatut tunnistavat jotain siitä mitä yritän sanoa. Seuraavaksi tarkastelen kohta kohdalta useimpia HS:n julkaisemista Ehrnroothin teeseistä. Otsikointi noudattaa HS:n otsikointia, mutta olen muuttanut järjestystä vähän.

Työaika: ”Hedonismin täyttämä vapaa-aika tuhoaa terveyden”

Ehrnrooth vaatii työnteon lisäämistä. Syy tähän ei ole pelkästään se, että tuottavan työn tekeminen on aineellisen hyvinvoinnin edellytys. Ehrnrooth sanoo myös, että ”työ on vapaan yksilön arvokkaan elämän tärkein perusta –. Sitä vastoin levottoman hedonismin täyttämä vapaa-aika on liian usein terveyttä uhkaavaa.”

Ehrnrooth on siis sitä mieltä, että työ on tärkeintä elämässä ja tekee siitä arvokkaan. Lisäksi työ on keino pitää työtätekevä luokka poissa hänen mielestään tyhmistä vapaa-ajan harrasteista.

En ole samaa mieltä. Työ ei ole tärkeintä elämässä. Päinvastoin, vapaa-aika on arvokasta. Työ on kustannus, jonka joudumme maksamaan siitä, että voimme tuottaa ja hankkia tarvitsemiamme hyödykkeitä. Ihmisen elämän arvokkuus ei riipu siitä, mitä työtä tai kuinka paljon hän tekee. Mitä vähemmällä työllä tietty elintaso voidaan saavuttaa, sen parempi. Ihmiskunnan pyrkimyksenä pitäisi olla työn vähentäminen, ei lisääminen.

Jokainen voi itse päättää, kuinka paljon työtä haluaa tehdä. Kunhan siis tajuaa, että vähempi työnteko tarkoittaa alhaisempaa ansio- ja siten kulutustasoa.

Lyhyellä tähtäyksellä toki Suomessa töitä pitää tehdä enemmän. Varsinkin nykyistä useamman ihmisen pitäisi työskennellä. Mutta syynä on yksinkertaisesti se, että nykyisen elintason ylläpitäminen edellyttää sitä, ei työn pyhyys ja arvokkuus.

Työväestö ei myöskään tarvitse työtä pysyäkseen poissa pahanteosta vapaa-ajalla. Ihmiset osaavat kyllä ihan itse päättää, mitä tekevät ja mikä heistä on tärkeää ja arvokasta. Ehrnroothia, virkamiestä tai tehtaan patruunaa ei tarvita kertomaan mitkä harrastukset ovat hedonistisia ja mitkä soveliaita.

Työttömyysturva: ”Terveitä ei pidä päästää lojumaan”

Ehrnroothin näkemys työttömyysturvasta heijastaa sekin samoja näkemyksiä. Työttömyysturvan pitäisi olla määräaikainen. Jos työllistyminen määräajassa ei onnistuisi, työtön pantaisiin ”julkisen vallan järjestämään työpalvelukseen, josta maksettaisiin riittävä toimeentulon turva”.

Toisin sanoen ihmiset passitettaisiin määräajan kuluttua valtion pakkotyölaitokseen. Näin estettäisiin se, että työkykyiset jäisivät ”pitkiksi ajoiksi lojumaan”. Ehrnrooth mainitsee tässäkin yhteydessä, miten työ on arvokkaan elämän edellytys. Ilmeisesti  arvokkuutta ei vähennä se, että kysymyksessä on pakkotyö.

Kovin paljon kauemmaksi liberaalista visiosta ei voisi mennä. Liberaalissa maailmassa työmarkkinat toimivat niin, että jokainen voi myydä työpanostaan. Suurin osa työkykyisistä tekee työtä, koska voivat siten parantaa omaa elämäänsä. Sosiaaliturvajärjestelmä turvaa jokaisen peruselintason, mutta työnteko on aina kannattavaa.

Tällaisessa järjestelmässä jokaisen työpanos on arvokas, koska se tuottaa oikeasti yhteiskunnallista arvoa. Työ on arvokasta, koska joku on valmis vapaaehtoisesti maksamaan siitä. Työtä ei koskaan tehdä pelkästään työnteon vuoksi, toisin kuin Ehrnroothin orjatyöfarmilla.

Turvapaikanhakijat: ”Hyväuskoisuus johtaa vaikeuksiin”

Ehrnrooth sanoo, että turvapaikka-asioissa pitäisi edetä ”arvoperusteisesti”. ”Eurooppa ei voi pelastaa kaikkia. Meidän tulee tarjota uusi mahdollisuus niille kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville, jotka ovat lähtömaissaan joutuneet vainotuiksi. Samalla tulee varmistaa, ettei anneta tilaisuutta järjestelmän väärinkäyttämiseen. Pelkkä hyväuskoisuus johtaa vaikeuksiin. Turvapaikan saaneiden kotouttamisen tulisi tietoisesti keskittyä kulttuuriseen sopeuttamiseen –. ”

Jos Eurooppa ei voi pelastaa kaikkia, kuka valitsee kenet pelastetaan? Miksi on eri asia paeta vainoa kuin lasten nälkää, sairautta ja köyhyyttä? Missä mielessä Suomen järjestelmä liian hyväuskoinen? Eurooppaan muuttaminen on tehokas tapa nostaa maailman köyhien hyvinvointia, miksi sitä pitäisi estää?

Pitäisikö rajoja ylipäänsä olla olemassa? Minkä vuoksi sattumanvaraisesti valikoituneen syntymäpaikan pitäisi ratkaista ihmisen oikeudet? Mikä on riittävä kulttuurisen sopeutumisen taso liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa? Jos politiikan pitää olla arvoperusteista, millaista politiikkaa omat arvoni edellyttävät?

Nämä ovat ne kysymykset, joita itse pohdin. Liberaalille ne ovat vaikeita. Sen sijaan Ehrnroothin kaltaiselle kansallismieliselle oikeistolaiselle kysymykset ovat helppoja. Vieraat ovat epäilyttäviä, koska he tuovat mukanaan ”omasta” kulttuurista poikkeavia ajatuksia ja tapoja. Kulttuurin puolustaminen on kansakunnan oikeus, tai jopa velvollisuus.

Kotimaa on linnake, jonka sisällä kulttuurisesti yhtenäinen kansakunta elää. Siellä kaikilta voidaan vaatia sitoutumista samoihin ”arvoihin”. Kansakunta on yhteisö, jonka tulee ajatella vain omaa etuaan. Siksi on ilmeistä, että vain omien maanmiesten, tai korkeintaan eurooppalaisten, hyvinvointi täytyy ottaa huomioon päätöksenteossa.

Ehrnrooth ei tunne liberaalin tuskaa.

Kehitysapu: ”Osa avusta hidastaa kehitystä”

Ehrnrooth kritisoi samoista lähtökohdista myös kehitysapua. Osa kritiikistä on varsin tavanomaista, ja sinänsä oikeaa. ”On mieletöntä — antaa — suoraa budjettiapua vain näennäisesti demokraattisille valtioille”, hän esimerkiksi toteaa.

Mutta Ehrnroothin sanavalinnat viittaavat siihen, että hänen asenteensa kehitysapua kohtaan on yhtä tyly kuin maahanmuuttoakin. Hän perää ”tervejärkisyyttä” kehityspolitiikaan ”hyväuskoisuuden” sijaan. Tämä on samaa kieltä, jota ns. nuivat ja maahanmuuttokriitikot jatkuvasti käyttävät.

Ehrnrooth väittää, että kehitysapu voi jopa hidastaa kehitystä. ”Vain järkiperäisesti johdettu, yritteliäs ja kovaan työmoraalin sitoutuva kansakunta voi nousta kehitysmaasta kehittyneeksi maaksi”, hän kertoo.

Lyhyesti sanottuna Ehrnroothin näkemykset edustavat maailman tavanomaisinta ja väsyneintä oikeistokonservatiivista ajattelua. Kehitysmaiden auttaminen estää niitä kehittymästä. Ne tarvitsevat kovaa rakkautta. Maat ovat köyhiä muka, koska niiden asukkaat ovat laiskoja eivätkä yritä tarpeeksi. Me taas olemme rikkaita ahkeruuden ja korkean työmoraalin vuoksi.

Tällainen ajattelu on oikeiston keskuudessa yleistä, mutta se on väärin. Kehitysmaiden ihmiset eivät ole köyhiä, koska he ovat erilaisia kuin me. He ovat köyhiä, koska kohtaavat erilaiset olosuhteet ja kannustimet kuin me. Tämän voi osoittaa hyvin yksinkertaisella tavalla. Köyhistä rikkaisiin maihin muuttavien ihmisten tuottavuus moninkertaistuu kertaheitolla. Samoin hyvinvointikuilu Meksikon ja Yhdysvaltojen tai Koreoiden välisellä rajalla kertoo samasta asiasta.

Kehitysmaiden ihmiset eivät ole köyhiä sen vuoksi millaisia ovat, vaan sen vuoksi missä he asuvat.

Liberaalin, varsinkin liberaalin ekonomistin on helppo ymmärtää tämä. Ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. Kun kannustimet ja olosuhteet ovat oikeat, ihmisten välinen vuorovaikutus johtaa hyvään lopputulokseen. Kun kannustimet ovat huonot, tuloksetkin ovat huonoja. Mutta yhteiskunnan menestys ei johdu siitä, että sen jäsenet olisivat poikkeuksellisen viisaita tai hyveellisiä. Samoin yhteiskunnan kurjuus ei johdu sen jäsenten poikkeuksellisesta laiskuudesta tai paheellisuudesta.

Siksi kehitysavulla ja -politiikalla voidaan vaikuttaa myönteisesti, kunhan toimitaan viisaasti.

Tietenkään tämä ei tarkoita, että kehityspolitiikalla voidaan ratkaista kaikki ongelmat. Se tarkoittaa vain, että kehitysapua koskevat täsmälleen samat periaatteet kuin kotimaista sosiaalipolitiikkaa. Järkevällä, tutkimukseen perustuvalla politiikalla voidaan auttaa ihmisiä, mutta samalla säilyttää kannustimet ja parantaa valmiuksia oman elämän parantamiseen.

Työperäisen maahanmuuton helpottaminen on sekin liberaalista näkökulmasta tehokasta kehityspolitiikkaa. Ihmiskunnan hyvinvointia voidaan samoin parantaa edistämällä avointa kansalaisyhteiskuntaa ja markkinataloutta maailmassa.

Toisin sanoen meillä on kykyä ja velvollisuus auttaa myös maailmaa oman Suomi- tai Eurooppa-linnakkeen ulkopuolella. Toisin kuin Ehrnrooth, liberaali on tässäkin ulospäin suuntautunut ja optimistinen.

Perustuslaki: ”Perustuslakiin saatava myös velvollisuuksia”

Ehrnroothin mukaan perustuslakiin sisältyy vain ”kaksi velvollisuutta (maanpuolustus ja oppivelvollisuus) ja yksi yleinen kansalaisvastuu (luonnon, ympäristön ja kulttuuriperinnön suojelu)”. Tämä on ensinnäkin aika huono analyysi. Perustuslakiin kirjatut yksilön oikeudet aikaansaavat aina vastaavasti velvollisuuden kunnioittaa toisten samoja oikeuksia. Jokaista oikeutta vastaa siis perustuslaissa myös velvollisuus.

Ehrnrooth sanoo: ”yksilönvapaus ei ole synnynnäinen luonnollinen ominaisuus, vaan kehittyy vain kulttuurissa kasvatuksen ja tietoisuuden avulla, joten sen turvaaminen, vahvistaminen ja kehittäminen on mahdollista vain itsenäisen moraalisen vastuullisuuden kautta. Tämän tulisi olla koko perustuslain tulkinnan lähtökohta.”

On aika epäselvää, mitä tämä monimutkainen lause tarkoittaa. Mutta moraalisen vastuun ottaminen laintulkinnan lähtökohdaksi kuulostaa syvästi epäliberaalilta. Perustuslain tarkoitus on vaatia ihmisiltä toisten oikeuksien kunnioittamista, mutta moraalin se jättää mahdollisimman paljon kansalaisten omille harteille. Liberaalissa yhteiskunnassa ihmisten moraalikäsitykset voivat poiketa toisistaan, jopa ratkaisevilla tavoilla.

Tässä on keskeinen ero Ehrnroothin konservatiiviseen maailmaan. Siinä kansakunnalla on yhteiset arvot, joiden julistus laki ja erityisesti perustuslaki on. Kasvatuksen tehtävä on siirtää yhtenäiskulttuuri sukupolvelta toiselle. Ja jos kasvatus ei riitä, pitkä työpäivä estää häirikköjä häiritsemästä.

Erityisen selvästi tämä osa Ehrnroothin ajattelua näkyy hänen aiemmin antamassaan samoja teemoja koskevassa haastattelussa. Siinä Ehrnrooth vaatii Jumalaa, Raamattua ja ”perusarvoja” yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Alkoholipolitiikka: ”Keskiolut palautettava Alkoon”

Ehrnrooth vaatii keskioluen palauttamista Alkoon. Hän kauhistelee alkoholin kustannuksia ja pitää ihmisten valinnanvapauden korostamista vastuuttomana. Minusta ihmisten valinnanvapaudesta puhuminen ei ole vastuutonta. Suomalaiset pystyvät kyllä valitsemaan yhtä fiksusti kuin muutkin, kunhan siihen annetaan mahdollisuus.

Vaikka asia ei ole suuren suuri, ero liberaalin ajattelun ja Ehrnroothin oikeistolaisen paternalismin välillä ei voisi olla selvempi. Liberaali luottaa ihmisiin, myös ns. tavallisiin ihmisiin. Ehrnroothin maailmassa eliitin pitää huolehtia heistä, pitää heidät poissa pahanteosta ja holhota heitä.

Verotus: ”Haittaverot ovat parhaita veroja”

”Haittaverot ovat parhaita veroja”, toteaa Ehrnrooth. Tässä ei sinänsä ole mitään erityisen hämmästyttävää. Monet pitävät haittaverotusta hyvänä tapana kerätä veroja. Mutta Ehrnrooth tulkitsee haitat poikkeuksellisen laveasti. Hänellä ei ole mielessään vaikkapa hiilidioksidivero, vaan ihmisten elintapoja laajasti ohjaileva verojärjestelmä.

Tämä on tietenkin luontevaa jatkoa Ehrnroothin ajatuksille siitä, että työväestö pitää pitää poissa hedonistista harrastuksista pidentämällä työaikaa. Huonojen harrastusten hintojen verottaminen korkeiksi on toinen keino ajaa samaa päämäärää.

Mutta liberaalista (tai ekonomistin) näkökulmasta tämä on ongelmallista. Ei ole Ehrnroothin tehtävä päättää, millainen käytös on haitallista ja millaisia harrastuksia ihmisillä pitäisi olla. Verojärjestelmän käyttäminen ihmisten pikkutarkkaan holhoamiseen on liberaalista vastenmielinen ajatus.

Etujärjestöt ja puolueet: ”Yksilö on tehtävä vahvemmaksi”

Samaan teemaan liittyen Ehrnrooth kertoo, että puolueet ja ay-liike ovat tulleet niin ”vahvoiksi, varakkaiksi ja sisäistä yhdenmukaisuutta edellyttäviksi”, että ne haittaavat demokratian toimintaa. Itse asiassa ne ”uhkaavat — yksilönvapauden edistämistä”. Ehrnrooth vaatii puoluejärjestelmän lakkauttamista ja ”vapaiden yksilöiden” vaaleja samoin kuin yksilön aseman vahvistamista suhteessa järjestöihin.

On vaikea olla eri mieltä siitä, että etujärjestöjen valta uhkaa yksilönvapautta ja kansanvaltaista päätöksentekoa. Silti, Ehrnroothin huolta yksilönvapaudesta on vaikea ottaa kovin vakavasti, kun hän on itse valmis rajoittamaan sitä pakkotyöllä, elämää pikkutarkasti ohjaavalla verotuksella ja vapaa-ajan harrastusten rajoittamisella.

Yksilönvapauden suurin uhka on kuitenkin aina esimerkiksi juuri näillä keinoilla ihmisten elämään tunkeutuva valtio. Ehrnroothin ohjelma ei kokonaisuutena kuulosta yksilön vahvistamiselta. Pikemminkin kysymys on puolueiden ja etujärjestöjen vallan korvaamista yhä vahvemmalla valtiolla. Lakkautetut puolueet ja heikennetyt etujärjestöt eivät pääsisi tämän uuden valtion toimintaa haittaamaan.

Lopuksi

Ehrnrooth kritisoi suomalaista hyvinvointivaltiota oikeistokonservatiivisesta näkökulmasta. Suomessa Ehrnroothin näkemykset ovat suhteellisen harvinaisia, joskaan eivät ennenkuulumattomia. Mitään erityisen uutta niissä ei sinänsä ole, anglosaksisissa maissa Ehrnrooth olisi osa oikeistolaista valtavirtaa.

On kuitenkin tärkeää, että kaikkea kritiikkiä ei niputeta yhteen Ehrnroothin kanssa. Hyvinvointivaltion liberaalin kritiikin lähtökohdat ovat aivan toisenlaisia. Kuten konservatiivi, liberaalikin on sitä mieltä, ettei hyvinvointivaltiota voida rakentaa pohtimatta kannustimia. Ihminen on myös itsekäs ja ajaa omia päämääriään. Vasemmistolaisethan monesti pyrkivät kieltämään tämän.

Mutta toisin kuin konservatiivi, liberaali ei ajattele, että tämän vuoksi valtion tai eliitin täytyy pakottaa ihmiset lakien, Jumalan ja perinnäistapojen avulla käyttäytymään oikein. Yhteiskunta voidaan rakentaa niin, että ihmiset pystyvät elämään yhdessä. Hyvässä yhteiskunnassa ihmiset pyrkivät omiin päämääriinsä tavoilla, jotka eivät haittaa tai usein jopa hyödyttävät kaikkia muita.

Liberaalille valtio ei ole kulttuurisesti yhtenäisen kansakunnan koti, eikä maailma kansakuntien kokoelma. Liberaali ei siksi voi pysähtyä maan rajalle pohtiessaan päätöksenteon vaikutuksia tai yleensä sitä mikä on oikein. Konservatiiville tämä on helppoa: vain oman kansan hyvinvointi ratkaisee.

Liberaali ajattelu poikkeaa ratkaisevalla tavalla ehrnroothilaisesta ajattelusta ja suuresta osasta vasemmistolaista ajattelua yksilökeskeisyydessään. Ei ole mitään yhteistä hyvää, josta kaikki olisivat samaa mieltä, ja jota tavoittelemaan ihmiset pitäisi kasvattaa. Perustuslain ja muiden lakien tehtävä on määritellä käyttäytymissäännöt, joita ihmisten täytyy noudattaa. Mutta Ehrnrooth, eliitti, Raamattu tai Jumala eivät voi määritellä mitään kaikille yhteisiä perusarvoja.

 

Editoitu 23.8.2016 klo 2016. Sana ”kääntymys” korvattu ”irtautumisella hyvinvointiajattelusta”, alkuperäisen ilmaisun saattoi tulkita viittaavan uskonnolliseen kääntymykseen.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

11 kommenttia artikkeliin “Jari Ehrnroothin vanhoillinen visio on liberaalin painajainen

  1. Juha sanoo:

    Lyhyestä virsi kaunis.

    Sikari: Aamusta yöhön.

    Aamen.

  2. usko tai älä sanoo:

    Heikillä on toivoa, koska edes ymmärtää kirjoittaa isolla J:llä.

  3. Konservatismille ei kiitos. sanoo:

    Hyvä, että pistetään konservatiivit nippuun ja unohdetaan työnarvoteoria. Tosin sun liberalismin määritelmä on vähän kapea.

    ”Ei ole Ehrnroothin tehtävä päättää, millainen käytös on haitallista ja millaisia harrastuksia ihmisillä pitäisi olla. Verojärjestelmän käyttäminen ihmisten pikkutarkkaan holhoamiseen on liberaalista vastenmielinen ajatus.”

    Ei myöskään ole oikeistoliberaalin tehtävä päättää, mitä verotetaan. Jos demokraatisesti päätetään, että haittaverotus on hyvä, asioita tulee verottaa. Vaikka koenkin olevani liberaali, en voi ymmärtää, miksei yhteisö voisi pyrkiä vaikuttamaan yksilöiden sekoiluhin kun yksilöt kuitenkin toisiinsa aina vaikuttavat. Tekstissä näytät itsekin kannattavan jonkinlaista yhteisvastuuta eli perustoimeentulon turvaamista.

    ”Yksilönvapauden suurin uhka on kuitenkin aina esimerkiksi juuri näillä keinoilla ihmisten elämään tunkeutuva valtio.”

    Jos valtio on aidosti demokraattinen eli perustuu muuhunkin kuin holhoavaan edustuksellisuuteen, voidaan valtiollista päätöksentekoa ymmärtää markkinamekanismin ja utilitarismin kautta. Tämä ei toki ole vallitseva tilanne, mutta Ehrnrooth vaatiikin ”puoluejärjestelmän lakkauttamista ja ”vapaiden yksilöiden” vaaleja samoin kuin yksilön aseman vahvistamista suhteessa järjestöihin.”

    Liberalismi on siis paljon muutakin kuin oikeistoliberalistista valtion pelkoa. Jos omistusoikeuteen ei suhtauduta dogmaattisesti, hyvinvointivaltio ja siihen kuuluva verotusjärjestelmä on mahdollista nähdä jopa vapauksien turvaajana. Toki poliittinenjärjestelmä on tällä hetkellä sellainen, jossa yksilöille annetaan mahdollisuus vaikuttaa valtiollisiin asioihin lähinnä edunvalvojan kautta. Tämä ei ole kovin liberaalia.

  4. Liberaali sanoo:

    Kyllä on Libera antanut paljon palstatilaa mielipiteilylle. Että maailman voikin selittää yksinkertaisesti! Ja pelastaa. Koko maailman, kaiken? Mitä sitä enempää lukemaan ja miettimään.

  5. Mika Koskinen sanoo:

    Nyt tässä menee puurot ja vellit sekaisin, kuten poliittisessa historiassa. En tiedä, puhuuko kirjoittaja liberalistisesta, uusliberalistisesta (eli sosiaaliliberalismista) vai rapakon toispuoleisesta, neoliberalistisesta lähtökohdasta. Tässä sekottuu asiat niinkuin poliittisella kartall ahistorian kuluessa, kun jokin ympäristössä ei oikein soinnu politiikkaan tehdään uuspolitiikkaa vanhan nimen tukemana. 10 teesiä ei ollut Jarin, vaan toimittaja Lehmusvirran kokoamat – jos oikein ymmärsin (se kun ei selvästi käy ilmi). Mielestäni Ehrnrootin ajatukset eivät ole vanhoillisia – päinvastoin. Niitä on esitetty aiemminkin, mutta se ei tee niistä vanhoillisia. Konnotaatio ei ole vanhoillinen, vaan konteksti. On rohkeaa ottaa uudelleen esiin myös historiassa esitettyjä ajatuksia uudessa ympäristössä.
    Työ on ehdottomasti yksi tärkeimmistä ihmisen arvokkaan elämän edellytys. En oikein ymmärrä, mikä muukaan se voisi olla. Yhteisö voi olla hyvinkin merkityksellinen ja sen hyvinvoinnin eteen voidaan tehdä paljonkin ”ei-työtä”, mutta ilman työtä ei ole ihmisarvoa, ihminen ei tunne olevansa osa yhteiskuntaa ja yhteisöä. Työ on rakenteiden edellytys. Kysykää työttömältä, kuinka tärkeä osa työ on hänen elämäänsä. Toki jotkut vastaavat, että palkalla voisi tehdä paljonkin, mutta suurin osa tangentoisi yllä mainittuja arvoja.
    Toinen asia, josta ei tarvitse edes mainita olevansa rohkea ollakseen eri mietlä on kannustimien vaikutus tulokseen (tosin tässä ei käy selvästi ilmi, mitä tuloksella tarkoitetaan. Jos kannustimilla tarkoitetaan muuta kuin monetääristä kannustetta niin se on ok. Rahallisen kannustimien ei ole todettu – etenkin edellisessä kappalleessani mainituista työn arvoista johtuen – tuottavan tulosta. Ainoa tulos joka niillä voidaan saada aikaan on lyhytnäköinen, esim. myyntikampanjan onnistuminen. Ympäristön vaikutus on suuri, samoin kuin sivistyksen.

  6. Ulf Fallenius sanoo:

    Suurin ongelma on Suomessa se että voi vaan perustaa yrityksiä jotka tuottavat runsaasti veroja ja erittäin hyviä palkkoja etuineen mutta samalla myydyt tuotteet ja palvelut pitäisi olla pirun halpoja.Se joka tämän mahdottoman yhtälön ratkaisee on Nobel palkinnon arvoinen.

    1. Foobar sanoo:

      Supercell.

  7. Juha sanoo:

    Tosi on. Useammankin Nobelin arvoinen teko.

    Supercellin pojat esimerkiksi onnistuivat tuon yhtälön ratkaisussa. Palkinto oli miljoonia. Parhaimmillaan puhuttiin 10 miljardin arvoisesta yrityksestä. Yritys onnistui.

  8. Pekka sanoo:

    Tässä käsiteltyjen näkemyserojen perustana näyttäisi olevan usko yksilön kykyyn tehdä itsensä ja yhteisön kannalta hyviä valintoja. Itse huomaan vuosien myötä muuttuneeni liberaalista kohti konservatiivia, erityisesti jos joudun kantamaan vastuun muiden huonojen valintojen seurauksista.

  9. Osmo sanoo:

    Samaa mieltä Pekan kanssa, pitkälle viety liberaalius kaatunee varmaankin omaan mahdottomuuteensa. Sitä ei pitäisi soveltaa dogmaattisesti, vaikka se tarjoaakin paljon hyviä ratkaisuja taloudellisissa erityiskysymyksissä. Suomessa pitäisi keskustalla juuri Ehnroothin tavoin hyvästä hallintotavasta.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa