Valtionkirkko ja uskonnonvapaus ristiriidassa

Luulitko että sinulla on uskonnonvapaus, ajatuksenvapaus, tai vapaus valita? Niin voisi luulla, koska Suomi on ottanut useita askelia kohti uskonnonvapautta. Mutta, perillä emme ole vieläkään. Samalla, kun kirkon jäsenkato jatkuu vuodesta toiseen ja paine valtion sekularisaatioon kasvaa, huolestuneet ääriuskovaiset yrittävät kääntää kelkan ympäri.

Vielä viime vuosisadan alussa kirkosta ei voinut erota, sillä laki salli vain toiseen protestanttiseen uskontokuntaan siirtymisen. Nyt jo itsestäänselvyytenä pitämämme uskonnonvapauslaki astui voimaan vuonna 1923. Siitä lähtien kirkosta eroamisen prosessi on kehittynyt useasti, papin puhuttelusta nykyiseen Internetissä tehtävän ilmoitukseen asti. Jokainen kehitysvaihe on ollut askel kohti uskonnonvapauden tehokkaampaa toteutusta.

Koska kirkosta eroamisesta on tullut käyttäjäystävällistä, entistä useampi valitsee jaloillaan. Enemmistö suomalaisista suhtautuu uskoon joustavasti, joten ääriuskovaisten tuomitseva linja vauhdittaa heidän erojaan. Viimeaikainen ”Räsäs-kohukin” sai yli 6500 jäsentä irtisanoutumaan. Kolikon kääntöpuolella ovat vakaumukselliset jäsenet, jotka vastustavat uudistumista ja raamatun opeista lipsumista. Vakaumukselliset vyöryvät ulos etenkin naispappeja ja homopareja koskevien toimitusten jälkeen. Kaikki tämä on saanut kirkon ja konservatiivit varpailleen. Voisikin ajatella, että kyseessä on vain kirkon sisäinen asia, mutta valtionkirkon kyseessä ollessa kriisi koskettaa kuitenkin meitä kaikkia: kirkko tasapainoilee trendikkyyden ja konservatismin välillä, valtion omistamalla trapetsilla.

Suomessa on kaksi valtionkirkkoa, joiden asioiden järjestäjänä ja rahoittajana valtiolla on puolueellinen rooli. Valtion ja kirkon väliset kytkökset ovat laajat; evankelis-luterilaisella kirkolla on monopoliasema hautaustoiminnassa ja uskonnonopetuksessa, kirkon jäsenmaksu peritään valtion tuloverotuksen kautta, ja niin edelleen. Lisäksi kirkot saavat tuloja valtionavustuksina sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä perittävän yhteisöveron kautta.

Koska kansalaiset rahoittavat valtionsa menot, tukee jokainen suomalainen edelleen kirkkoa, tavalla tai toisella. Jokainen euro, jolla vastentahtoinen joutuu tukemaan kirkkoa, on euro pois niiden aatteiden tukemisesta, joita hän oikeasti haluaisi edistää. Toisin sanoen, kansalaisten varojen käyttäminen uskonnollisiin tarkoituksiin on täysin vastoin uskonnon- ja ajatuksenvapautta.

Jos arvostat uskonnonvapautta, ajatuksenvapautta ja valinnanvapautta, et voi sivuuttaa epäoikeudenmukaisuutta ihmisten pakottamisessa tukemaan uskonnollisia instituutteja. Tätä epäoikeudenmukaisuutta meidän ei tarvitse hyväksyä.

Uskonnonvapauden, ajatuksenvapauden ja valinnanvapauden nimissä on pantava merkille myös, ettei Suomessa ole täyttä valinnaisuutta monissa muissakaan palveluissa, joissa se olisi oikeudenmukaista ja jopa helposti toteutettavissa. Esimerkiksi Yleisradion tarjonta olisi kätevä järjestää maksulliseksi palveluksi sen kannattajille. Kirkon jäsenyydestä on sentään voinut luopua jo yhdeksän vuosikymmenen ajan, mutta Yleisradiosta ei vieläkään pääse eroon, monista muista julkisen sektorin palveluista puhumattakaan. Nyt on korkea aika ottaa seuraava askel kohti valinnanvapautta.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

5 kommenttia artikkeliin “Valtionkirkko ja uskonnonvapaus ristiriidassa

  1. Ari Stenman sanoo:

    Jälleen kerran hyvin tarkoitushakuinen kirjoitus, joka tarkastelee erityisesti valtionkirkkoja tahona, joka saa verotuloja, vaikkeivät kaikki niin tahdokaan. Sitten toisena esimerkkinä Yleisradio.

    Olen vakaumukseltani kristitty, mutta jätetään nyt vakaumusasiat tämän ulkopuolelle, ja tarkastellaan kysymystäsi ihan asiana asioiden joukossa. Kirkothan edustavat maailmankatsomusta, eikö niin? Samoin sellaista edustavat monet muutkin yhteisöt.

    Voisin lisätä luetteloosi poliittiset puolueet ja monet kansalaisjärjestöt. Minäkin joudun verorahoillani tukemaan monia poliittisia puolueita, vaikka voisin yhtä perustellusti väittää epäoikeudenmukaiseksi sitä, että verorahojani käytetään niiden tukemiseen. Enhän jaa monien tukia saavien puolueiden arvomaailmaa, en ollenkaan. Samoin verorahoillani tuetaan huippu-urheilua, jota pidän suorastaan sairaana.

    No, tämä tällaisena vastanokkaisuna.

    Minä en ihan oikeasti pidä minään ongelmana sitä, että evankelis- luterilainen ja ortodoksinen kirkko saavat osansa yhteisöverosta. Saavathan hyvin monet – eivät toki kaikki – niistä lohtua ja jopa konkreettista apua elämäänsä. Enkä ihan oikeasti ole valittamassa puolue- tai kansalaisjärjestöjen saamista tuista, enkä kulttuurin enkä urheilunkaan tai hyväntekeväisyysjärjestöjen saamista tuista. Niistä lienee demokraattisesti aikanaan sovittu, ja tänä aikana näitä olosuhteita on ruvettu haastamaan, kuten sinäkin tällä kirjoituksellasi. Tosin otit kohteeksesi vain uskonnollista maailmankatsomusta edustavat valtakirkot, et muita suuria kansalaisliikkeitä, jotka niin ikään tukia saavat.

    Ymmärrän ja hyväksyn mielipiteesi silti, sinulla on siihen oikeus. Mutta rohkenen silti näin esittää myös toisen näkökulman, käsittääkseni yhtä arvokkaan ja merkittävän.

    Yritän opetella suvaitsevaisuutta.

  2. Marja Svanberg sanoo:

    Hei Ari,

    Esiin tuomani periaate on vastustaa yksilöiden pakottamista maksamaan hänen arvojensa vastaisista asioista tai palveluista. Samoista syistä valtion ei kuulu tukea myöskään mainitsemiasi poliittisia puolueita tai kansalaisjärjestöjä. Tuon kirjoituksessani esiin vain muutaman esimerkin, mutta valtio rahoittaa toki lukuisia asioita ja järjestöjä, jotka kuuluisi rahoittaa yksityisesti, esimerkiksi: huippu-urheilu, poliittiset puolueet, kaikki uskonlahkot, terveydenhuolto, koulutus, ja niin edellen. Jos valtio rahoittaa ne verorahoillamme, on se vastoin uskonnonvapautta, ajatuksenvapautta ja valinnanvapautta.

  3. Ari Stenman sanoo:

    ”Jos valtio rahoittaa ne verorahoillamme, on se vastoin uskonnonvapautta, ajatuksenvapautta ja valinnanvapautta.”

    Jaaha, että puhtaaksiviljeltyä liberalismia tässä oikein…

    No, minä olen varmaan väärällä foorumilla kommentoimassa, sillä en tällaista yli-individualistista ajatusta oikein hyväksy. Minä pidän hyvänä asiana sitä, että kun esim. muinoin yritykseni kaatui ja kaikki portit työelämäänkin olivat jonkin aikaa suljetut (kukapa turvalleen lentänyttä haluaisi palkata…), olivat verorahoilla kustannetut sosiaaliset – tosin hauraat – turvaverkot pelastukseni. Jos niitä ei olisi ollut, olisi täytynyt ryöstää tai varastaa elääkseen. Vastuullani oli myös perheenjäsen, joka oli sairautensa vuoksi suureksi osaksi työkyvytön, arvostan sitä yhteiskunnan apua, joka vähän vajavaisena ja byrokraattisenakin löytyi silloin.

    En muuten ole tarvinnut niitä turvaverkkoja enää viiteentoista vuoteen, mutta mielelläni maksan veroja niiden ylläpitämiseksi. Myös kannatan jonkinlaista tulonjakoa, että pyydän tosiaan anteeksi, kun menin tänne sairastumattomien, epäonnistumattomien ja kaikin puolin täydellisten foorumiin kommentoimaan.

  4. Marja Svanberg sanoo:

    Hei Ari,

    Kiitos kommenteistasi. Olet aivan oikealla foorumilla ja täysin tervetullut kommentoimaan.

    Mielestäni tekemäsi kahtiajako individualismin ja kyynisyyden välillä ei ole realistinen. Tottakai ihminen voi sairastua, epäonnistua, ja niin edelleen. Sitä varten kannattaa säästää, mutta jos säästöjä ei ole, voivat perhe ja ystävät tai muu vapaaehtoinen hyväntekeväisyys auttaa. Uskon siihen, että rehellistä, eteenpäinpyrkivää autetaan.

    Toisaalta, kun valtio siirtää tulosi, ei kyseessä ole vapaaehtoinen avustaminen. Et voi vaikuttaa siihen, minne rahasi päätyvät, oli se sitten apua tilapäisesti tarvitseva yritteliäs ihminen, kadulla nukkuva juoppo, tai tarkoituksella toisten kansalaisten siivellä elävä pummi. On vastoin yksilön oikeuksia ottaa hänen rahansa ja jakaa ne eteenpäin mielivaltaisesti.

    Turvaverkossa ei ole mitään vikaa, ainoastaan sen julkisessa, tehottomassa toteutuksessa. Vapailla markkinoilla ihminen voi itse päättää omasta turvaverkostaan; hän voi korkeiden verojen sijasta laittaa enemmän säästöön pahan päivän varalle, tai ottaa kunnollisen vakuutuksen. Kuten sanoit, nykyinen ”turvaverkkomme” on todella hauras. Suomalainen maksaa siitä todella paljon ja saa hädänhetkellä takaisin todella vähän, koska rahat ovat hävinneet erilaisiin tarkoituksiin, joita hän ei olisi halunnut tukea. Kun suunnittelet itse oman turvaverkkosi, voit varmistaa, että saat rahoillesi vastinetta.

    On todella hyvä, että sait apua yrityksesi kaaduttua ja pääsit jaloillesi. On enemmän kuin oikeutettua ottaa valtion tuki vastaan, olethan siitä maksanut korkeiden verojen muodossa vuosikausia. Se ei kuitenkaan estä kyseenalaistamasta, onko kollektivistinen järjestelmämme oikeudenmukainen.

  5. Ari Stenman sanoo:

    Niin, kiitos myös sinulle, kun vastasit.

    Olen noista tuista ja turvaverkoista vankasti sitä mieltä, että niitä tarvitaan, ja nimenomaan verorahoin. Me ollaan täällä yhdessä. Itse en näe sitä, että osa rahoistani päätyy ”pummeille”, ongelmana.

    Perustelen vähän.

    Vaikka verorahoin toteutetut tuet sotivat joidenkin oikeustajua vastaan, tuovat ne kuitenkin yhteiskuntarauhaa. Aina ei nimittäin läheisillä ole mahdollisuutta auttaa, tai sitten vapaaehtoinen avustustyö saavuttaa vain häviävän pienen osan. Minusta ei ole mukavaa se, jos ne, joista muuan nuorisopoliitikko käytti vahingossa ilmaisua ”heikompi aines”, ajautuvat rikollisuuteen. Tavalliset ihmiset joutuisivat entistä enemmän varjelemaan omaisuuttaan ja itseään ostopalveluin.

    Kirkosta en ole sen enempää puhunut, koska olen jäävi. Työskentelen k.o. laitoksen palveluksessa, ja paljon haaveksittu valtion ja kirkon erottaminen tekisi minusta ilman muuta työttömän työnhakijan. Minulla on siis oma lehmä ojassa, joten pidättäydyn sitä puolustamasta sen enempää.

    Onkohan tästä julkisen auttamisjärjestelmän tuloksellisuudesta tai tuloksettomuudesta tehty muuten mitään oikeasti puolueetonta tutkimusta? Tutkimuksissahan on usein sellainen ongelma, että niiden kysymyksenasettelu on tarkoitushakuinen.

    Ja kyllä, olen sitä mieltä, että peruslähtökohtana ihmisten toimeentulolle on työ. Ei tuet. Niin kauan, kuin ihmisiä nousee jaloilleen tai nuoria sijoittuu kenties pitkänkin paikkansa etsimisen jälkeen työelämään (olen näitä tapauksia nähnyt kymmeniä), maksan kuitenkin mielelläni korkeita veroja, joilla ihmisiä tuetaan. Juuri se yhteiskuntarauha on minusta sen arvoinen. Jos vaikkapa puoli miljoonaa kansalaista jäisi työttömänä, toimeentulottomana ja lahjattomana omilleen, olisivat seuraamukset arvaamattomat. Tuskinpa ne nöyrästi nälkään kuolisivat.

    Meillä täällä pohjoismaissa on kehkeytynyt tällainen systeemi. Se on varmaan monilta osin mennyt liian pitkälle, ja sitä on voitava tarkastella kriittisesti. Kuitenkaan en olisi heittämässä lasta pesuveden mukana pois.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa