Käpertymisestä tekemiseen

Suo. Kuokka. Ja paikalle tuli Jussi. Sen jälkeen alkoi tapahtua. Näillä eväillä rakennettiin Suomea aikanaan, oli tekemisen meininki.

Yhteiskunnallinen toimeliaisuus, johon sisältyy vaihdantaa, luo lisäarvoa. Se luo uutta hyvinvointia ja vaurautta. Se rakentaa parempaa huomista. Vain tältä perustalta on mahdollista odottaa, että olosuhteet tulevat olemaan paremmat kuin tällä hetkellä.

Huomisen hyvinvointi tulee rakentaa nyt–pala kerrallaan, päivittäin. Ellemme tee näin, syömme nykyisiä eväitä. Parhaatkin varastot ehtyvät aikanaan ilman täydennystä. Kun siemenvilja on syöty, on turha odottaa uutta satoa.

Olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa pyrimme pääosin vain turvaamaan sen mitä meillä on nyt ja välttämään kaikkia muutoksia. Näköalattomuudesta on seurannut nollasummapeliä, jossa katse on kääntynyt tulevaisuudesta olemassa olevista resursseista kinasteluun ja niiden jakosuhteiden muutoksiin.

Tilanne on kuin pikkulapsilla hiekkalaatikolla. Jokainen haluaa enemmän leluja itselleen ja vahditaan mitä muut tekevät. Ei muisteta, että elämää on myös hiekkalaatikon ulkopuolella ja se avaa aivan uusia mahdollisuuksia.

Taantuneessa yhteiskunnassa ihmiset kyttäävät toisiaan, pyrkivät suojelemaan omia asemiaan sekä rajoittamaan uutta ja erilaista. Ilmapiiri on painostava, passivoiva ja lannistava. Olemassa olevasta veropohjasta pyritään ruuvaamaan viimeisetkin irti. Lopulta käy kuin hiekkaa puristavalle nyrkille – jäljelle jää vain aneleva käsi.

Asiat voisivat olla myös toisin. Käpertymisen sijaan on mahdollista myös keskittyä tekemiseen. Sekin on tarttuvaa. Hyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä asiat luistavat ja saadaan aikaiseksi. Talkoot ja hartiapankit ovat muistutuksena tästä.

Tekemiseen sisältyy kuitenkin aina riski. Voi syntyä jotain uutta ja odottamatonta. Toisinaan positiivisia yllätyksiä, mutta myös vastoinkäymisiä. Olennaista on kuitenkin, että yritetään ja pyritään luomaan parempaa huomista. Tuskin kukaan odotti Nokialta 80-luvun lopulla sitä menestystä, jonka se toi mukanaan kymmenen vuotta myöhemmin.

Tästä suosta nousemiseen tarvitaan merkittävää asennemuutosta. Kaikenlainen vapaaehtoiseen vaihdantaan perustuva taloudellinen toimeliaisuus tulee nostaa uuteen arvoon. Sitä täytyy pystyä tukemaan, kannustamaan, edistämään ja kunnioittamaan. Lopulta koko yhteiskunnan tulevaisuus ja vauraus pohjautuu siihen.

Julkisella sektorilla, viranomaisilla ja lainsäätäjillä on tässä merkittävä rooli. Heidän toimillaan on monesti ratkaiseva asema, jonka seurauksena joko syntyy toimintaa tai ei. Jokaisen teoilla on merkitystä.

Edistänkö ja kannustanko tänään muiden toimeliaisuutta vai haittaanko ja lannistanko jonkun toisen mahdollisuuksia rakentaa parempaa tulevaisuutta?