Methodenstreit on yhä edelleen ajankohtainen

Saksan historiallinen koulukunta ja itävaltalainen teoria ottivat reilu sata vuotta sitten mittaa toisistaan metodisodaksi kutsutussa väittelyssä tieteen ja todellisuuden välisestä suhteesta. Vaikka metodisodan tieteellisestä merkityksestä on esitetty erilaisia mielipiteitä, siinä on pohjimmiltaan kuitenkin kysymys hyvin ajankohtaisesta problematiikasta.

Historiallinen koulukunta puolusti käsitystä, että historialliset lainalaisuudet ja ajankohtainen empiria tarjoavat parhaat eväät hyväksyttävän tietämyksen tuottamiseksi. Metodisodan toisena osapuolena olivat Carl Menger ja hänen ajatuksistaan inspiroituneet tutkijat, joita alettiin myöhemmin kutsua kokoavasti itävaltalaisiksi talousteoreetikoiksi. He asettuivat väittelyssä sille kannalle, että tutkimus tarvitsee tuekseen yleisesti pätevää teoriaa. Kun historiallinen koulukunta loi teoriaa havainnoista, itävaltalaiset tarkastelivat todellisuutta teoreettisesti.

Metodisodan voittajana pidetään yleisesti historiallista koulukuntaa ja sen voitolla on ollut kauaskantoiset seuraukset. Historiallinen koulukunta sai nopeasti vaikutusvaltaisia kannattajia, joista yksi vaikutusvaltaisimmista oli amerikkalainen institutionalismi. Samalla teoreettinen taloustiede alkoi jäädä empiirisen tutkimuksen jalkoihin eri maiden yliopistoissa.

Historiallisen koulukunnan hengessä on ajateltu, että todellisuuden ymmärtämiseksi on välttämätöntä hankkia tietoja hinnoista, koroista, tuotetuista hyödykkeistä ja rakennettujen talojen lukumääristä. Kuitenkin, kun tutkitaan vain sitä, mitä parhaillaan tapahtuu, kerättyjä tietoja huomattavasti olennaisemmat asiat voivat jäädä huomaamatta. Esimerkiksi Espanjassa ei osattu ottaa huomioon rakennusboomin romahdusta eikä Yhdysvalloissa alhaisen korkokannan tuhoisia seurauksia kansakunnan taloudelle.

Historiallisen koulukunnan modernissa versiossa markkinatalous synnyttää vakavimmat yhteiskunnalliset ongelmat, jotka vain julkinen valta voi ratkaista. Kun tässä hengessä tutkitaan julkisia organisaatioita, tehostetaan julkisen vallan kykyä toimia ja ratkoa havaittuja ongelmia. Vastaavasti lainsäädäntöprosessin tutkiminen tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan säätää yhteiskuntaa entistä paremmin hyödyttäviä lakeja. Poliittisia ohjelmia arvioimalla on mahdollista parantaa niiden laatua ja tehokkuutta.

Siirtyminen kvantitatiivisesta laadulliseen eli ymmärtävään tutkimukseen oli myönteinen piirre, mutta toive paremmasta jäi kuitenkin toteutumatta. Laadullista työtä tekevät innostuivat laadullisista metodeista, mutta olivat kovin yksipuolisia tulostensa teoretisoinnissa. He sijoittivat analyysinsa historiallisen koulukunnan traditioon.

Historiallisen koulukunnan traditio on juurtunut syvään ihmisten ajatteluun. Sen seurauksena ihmiset tunnistavat vain asiat, jotka he näkevät ja kokevat. Koska he eivät yleensä tunnista pitkän ajan kuluessa avautuneita syy- ja seuraussuhteiden ketjuja eivätkä myöskään eri valintojen pitkän aikavälin seurauksia, he tulkitsevat yhteiskunnallisia asioita vajavaisesti, harhaisesti ja jopa virheellisesti. Tässä lienee keskeisin syy siihen, miksi markkinatalous tuomitaan niin usein syylliseksi ja julkinen valta ratkaisuksi.

Itävaltalaisen talousteorian mukaan historiallisen koulukunnan vastavoimaksi tarvitaan sellaista teoreettista ajattelua, jonka avulla on mahdollista ylittää ihmisten kokemukset sijoittamalla ne käsitteellisiin kokonaisuuksiin. Vain tällä tavoin on mahdollista tunnistaa ja korjata tehtyjä virheitä, joista monet ovat Henry Hazlittin mukaan niin yleisiä, että ne ovat muuttuneet kaanoneiksi.

Itävaltalainen talousteoria varottaa teoreetikkoja syrjäyttämästä yksilöitä aggregaattikäsitteillä. Tilastollisessa analyysissa hinnoista, koroista, kysynnästä, tarjonnasta jne. tekijöistä on mahdollista tehdä yksilöihin verrattavia subjekteja, joita prosessoidaan tilastollisin tekniikoin sulkemalla yksilöiden arvostukset analyysin ulkopuolelle. Itävaltalaisessa ajattelussa vain yksilöt arvottavat, valitsevat ja toimivat. Yksilön merkityksen korostaminen teoreettisessa ajattelussa tekee itävaltalaisesta teoriasta houkuttelevan ja haasteellisen.

Kirjassaan The Austrian School Jesus Huerta de Soto kirjoittaa, että metodisota oli hyödyllinen mahdollisuus kirkastaa ihmisiä ja luontoa tutkivien tieteiden metodologisia eroavuuksia. Koska näitä ongelmia ei ole ei ole saatu vielä ratkaistua, metodisota jatkuu edelleen.

Itävaltalainen käsitys taloustieteen metodologiasta on kumouksellinen mahdollisuus. Se tarjoaa mahdollisuuden ajatella uudelleen tavanomaiset totuudet. Outoa on vain se, että tutkijat, joilla pitäisi olla ajattelun avaruutta, suhtautuvat niin torjuvasti itävaltalaiseen vaihtoehtoon. Ehkä ongelma on sittenkin tutkijoissa?