Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ja Ulkopoliittinen instituutti UPI järjestivät 14. lokakuuta seminaarin otsikolla Todellisen talous- ja rahaliiton vaihtoehdot. Sana ”todellinen” liittyy Euroopan neuvoston presidentin 2012 kesällä julkaisemaan suunnitelmaan [1, 2].
Seminaarin alusti Teija Tiilikainen (UPI:n johtaja, wikipedia) esittelemällä kolme vaihtoehtoista kehityspolkua, joiden keskeinen erottava tekijä oli yhteisvastuun määrä. Kun yhteisvastuuta lisätään, tarvitaan enemmän pelisääntöjä ja uskottavaa valvontaa. Mikäli yhteisvastuuta ei lisätä, maat joutuvat toimimaan tiukemmissa raameissa markkinapaineen takia ja epäonnistuessaan ajautuvat syviin kriiseihin, jolloin maiden pelastaminen ja yhteisistä säännöistä joustaminen olisivat välttämättömiä. Tämä on synnyttänyt epävarmuutta kulloinkin valittavasta politiikasta (pelastuspaketti vai sijoittajavastuuta, yhteisvastuu vai maan oma ongelma ja niin edelleen).
Nykyiset kurisopimukset hyödyttömiä
Cinzia Alcidi (CEPS-ajatushautomon talouspolitiikka-yksikön johtaja) puhui EU:n hallintouudistusten vaikutuksista. Alcidi totesi nykyisen Bryssel-konsensuksen pitävän rahaliiton suurimpana uhkana jäsenvaltioiden kestämätöntä velkaantumista.
Todellisuudessa velkaantuminen maan rajojen ulkopuolelle näyttäisi olevan varsinainen ongelma, sillä siitä seuraava vaihtotasevaje ja ulkomaisten sijoittajien ”hermostumisen” matalampi kynnys kotimaisiin verrattuna näyttää ajavan riskilisiä [3].
Alcidi jatkoi toteamalla, että vuonna 2012 hyväksytty vakaussopimus, joka asettaa budjettivajeiden rajat ja niiden rikkojille rangaistusmenettelyn on ongelmallinen, koska se keskittyy rakenteellisen budjettivajeen tarkasteluun. Alcidin mielestä on hyvin vaikeaa jakaa budjettivajeita suhdannevaihteluiden aiheuttamiin sekä pysyviin osiin.
Tämä mahdollistaa tulkinnanvaraisuuden ja siten myös epäjohdonmukaisuuden. Vuonna 2012 Alcidi & Gross väittivät, että vakaussopimuksen keskeinen anti on eurotukipaketteihin väsyneiden äänestäjien tyynnyttely Saksassa [5]. Viime syyskuussa Alcidi & Gross tekivät Euroopan parlamentin raha- ja talousasioiden komitean tilauksesta selvityksen, jossa varoitettiin säästölinjan eli sisäisen devalvaation aiheuttamasta velkakestävyyden vaarantumisesta sekä huomautettiin komission maakohtaisten suositusten epämääräisyydestä ja vähäisestä käytännön merkityksestä [6].
Tulonsiirtoliittovaltiota kohti
Francesco Papadia, (entinen Euroopan keskuspankin markkinatoimintojen johtaja, blogi ja kirjoitukset Bruegel-ajatushautomossa) esitti erinomaiset kalvot budjettiliitosta. Keskeinen havainto oli tarve vaimentaa maakohtaisia shokkeja maiden välisten budjettisiirtojen avulla, eli suorilla tulonsiirroilla paikattaisiin aiempien kansallisten valuuttojen kurssien joustomahdollisuuden puutetta. Budjettiliiton ensimmäisenä vaiheena on toteutettu pelisäännöt, valvonta ja sanktiot vajeiden osalta, mutta seuraavaksi tarvittaisiin suhdannevaihteluista johtuvien menojen ja tulojen siirtäminen liittovaltion tasolle. Tämä siis tarkoittaa, että korkeasuhdanteen tuomat verotulot pitäisi siirtää Brysselin kautta matalasuhdanteen maihin. Lisäksi velkojen ainakin osittainen yhteisvastuullistaminen ja yhteinen liittovaltiotason pankkien takaus eli backstop pitäisi saada voimaan. Papadia totesi, että liittovaltiokehitystä rajoittavat poliittiset realiteetit, mutta muistutti, että muutoksilla on taipumus tapahtua pakon edessä.
Miksi pankkiunionia tarvitaan?
Antti Suvanto (Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja, wikipedia) kertoi, miksi pankkiunionia tarvitaan. Hän kiinnitti huomiota niinsanottuun trilemmaan [7]: rahaliitossa kansallisen tason valvonta ja pankkiongelmien hoito, ylikansallinen integraatio ja pankkijärjestelmän vakaus eivät ole yhteensovitettavissa. On valittava siis kolmesta vaihtoehdosta:
1) finanssijärjestelmän palauttaminen kansalliselle tasolle – mutta tästä seuraisi yhteismarkkinan, -valuutan ja –rahapolitiikan loppuminen,
2) finanssijärjestelmän epävakauden hyväksyminen tai
3) pankkiunioni, jossa on vain yksi valvoja ja ongelmien ratkaisija.
Pankkiunionin yksi ratkaisevan tärkeä tavoite on katkaista nykyinen yksittäisen jäsenmaan ja sen pankkien välinen kohtalonyhteys, doom loop. Suvanto esitti myös, että kansallisen tason pankkivalvonta epäonnistui aiemmin, koska valvojilla ei ollut mandaattia puuttua maan rajat ylittävään toimintaan. Lisäksi valvojien ja valvottavien väliset suhteet olivat liian läheiset ja politisoituneet – ja tästä on seurannut samalla myös epäluottamuksen kasvu poliittisia toimijoita kohtaan, koska heidät on nähty pankkien vankeina. Suvanto alleviivaa, että pankkiunioni ei ratkaise jo syntyneitä vaikeuksia. Pankkien tappiot ja pääomittamiset tulee hoitaa ensin alta pois. Pankkiunioni voi toki harventaa ja loiventaa tulevia kriisejä.
Josef Janning (saksalaisen ulkopoliittisen DGAP-ajatushautomon jäsen, merkittävä tausta erilaisissa päätöksentekoon keskeisesti vaikuttavissa järjestöissä) piti viimeisen puheenvuoron poliittisesta unionista. Janningin mielestä kriisiaikojen mittavilla toimenpiteillä kansalaiset on vieraannutettu EU:sta ja sen tarkoitusperistä. EU:n on löydettävä uusi tulokulma ja muututtava tulosvastuulliseksi ja demokratian alaiseksi palveluntuottajaksi. Hän ehdotti konkreettista EU-veroa, ei rahankeräämisen, vaan kansalaisten mielenkiinnon lisäämiseksi EU:n kehityssuuntia kohtaan. Jos kansalaiset maksaisivat konkreettisesti EU:sta, he todennäköisesti aktivoituisivat myös poliittisesti.
Vesa Vihriälä (ETLAn toimitusjohtaja, aiemmin Olli Rehnin neuvonantaja) lopuksi pitämässään yhteenvedossa toi esiin, että vaikka listalla on raskaita asioita, ne eivät yhdessä toteutettuina välttämättä ole niin raskaita – esimerkiksi pankkiunioni, budjettikuri ja maiden väliset tulonsiirrot ovat omiaan pienentämään tarvittavia yhteisvastuita ja mahdollisesti myöhemmin tulevia kriisipaketteja.
Skeptisyyden nousu
Lukemalla aiempia Alcidin ja Grossin kirjoituksia kriisinhoidosta ja tehdyistä sääntöuudistuksista voisi melkein sanoa, että heidän neuvonsa ja näkemyksensä ovat hyvin perussuomalaisia ja usein vastakkain virallisen EU-liturgian kanssa. Kriisiä on ratkottu lähinnä Saksan ja Ranskan pankkileirien tarpeista käsin, ja säästöpolitiikkaa on toteutettu poliittisista, ei taloudellisista syistä. Kun itse yhteisvaluuttaa tai suurten maiden pankkeja ei ole voitu nimetä ongelmien keskeiseksi aiheuttajaksi, on EU-johto etsinyt ”hyvät viholliset” ja siten aiheuttanut ratkaisuyrityksillään usein vain uusia ongelmia. Esimerkiksi yksittäisten valtioiden ja niiden pankkien kohtalonyhteys on vain kasvanut – ollen nyt euroajan voimakkaimmalla tasolla. Kuitenkin samanaikaisesti yhteisvastuu on kasvanut vakausjärjestelmien ja EKP:n kautta, eikä demokratia ole kukkinut. Euroskeptisten puolueiden kannatuksen nousu mielipidekyselyissä ja myös vaaleissa kertoo kasvavista jännitteistä ja päätöksentekijöiden mandaatin heikkenemisestä.
Euroopan keskuspankilla näytön paikka
Nyt keskustellut ”todellisen” rahaliiton, eli liittovaltion elementit ovat suurelta osin epämääräisiä, vuosien päässä ja yksityiskohdiltaan täysin auki. Ensimmäinen konkreettinen askel on pankkiunioni ja yhteisvalvonta, ja koska pankit ovat euroalueen ongelmissa keskiössä, oikeastaan koko projekti lepää tämän vaiheen onnistumisen varassa. Mikäli ensi vuonna EKP:n valvovan silmän alla pankkien taseiden tarkastaminen ja tarvittaessa pääomituksien tai selvitystilaan asettamisen vaatiminen tapahtuu epätasa-arvoisesti tai ongelmia vähätellään, EKP:n uskottavuus valvojana romahtaa ennenkuin se on edes alkanut.
Onnistuuko yhteisvalvonta paremmin
Suvannon ja monen muun usko EKP:n kykyyn välttää kansallisten valvojien epäonnistumiseen johtaneet ongelmat on rohkea oletus. Pankkien oveluutta ja kykyä korruptoida ei kannattaisi aliarvioida. Pankit voivat vastata yhteisvalvonnan haasteeseen kasvattamalla kokonsa niin suureksi, että niitä ei ole varaa olla pelastamatta. Tai ne voivat pilkkoa toimintonsa niin pieniksi, että ne kuuluvat jatkossakin vain kansallisen valvonnan piiriin. Yhdysvalloissa liittovaltiorakenteet ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta ei sielläkään pystytty torjumaan 2008 alkanutta finanssikriisiä, sillä markkinoiden toiminta oli siirtynyt piiloon ns. varjopankkijärjestelmään.
EKP:n yhteisrooli rahapolitiikassa ja valvojana on myös heikosti yhteensovitettavissa – esimerkiksi vuoden 2011 lopulla ilmoitetut LTRO-luotot olivat käytännössä pankkitukea osittaisella EKP-riskillä Espanjaan, Italiaan ja jossain määrin Ranskaan.
Euroopan jakaantuminen
Yleisöstä kysyttiin myös niistä haasteista, joita Euroopan jakaantuminen useisiin kehiin on synnyttänyt. Euromaiden ja euron ulkopuolelle jääneiden EU-maiden välillä oleva juopa jatkaa kasvamistaan, ja seminaaripuhujista kaksi kommentoi suoraan esimerkinomaisesti Ruotsia. Janningin mielestä Ruotsin pitäisi ehdottomasti liittyä euroon, koska Saksa tarvitsee oman tiukan linjansa tueksi uutta ääntä ”pohjoisesta”, ja koska Ruotsi on olemassaolevien sopimusten puitteissa sitoutunut liittymään euroon.
Ruotsi on uhka
Hyvä kysymys on, miksi Ruotsin jättäytyminen euron ulkopuolelle on Janningin mielestä ongelma. Tai Paavo Lipposen mielestä raukkamaista. Ehkä Ruotsin pärjääminen ihan hienosti euron ulkopuolella ja tukipakettien maksumiehen roolin välttäminen on ikävä muistutus euron ja syvenevän integraation kannattajille siitä, että heidän kehikkonsa ei ole niin välttämätön ja hyödyllinen kuin he usein esittävät. On myös mahdollista, että Saksa kaipaisi lisää maksumiehiä pankkikriisille pienentääkseen omia kustannuksiaan. Kukaan puhujista ei maininnut yhteisvaluutan olleen virhe tai huonosti toteutettu, tai nähnyt tarpeelliseksi mainita yhtenä ratkaisuna tasapainottamiseen palaamista kokonaan tai osittain kansallisiin valuuttoihin. Asiantuntijoita vai asian kantajia?
VIITTEET
[1] Kohti todellista talous- ja rahaliittoa 26.6.2012
http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/fi/ec/131286.pdf
[2] Kohti todellista talous- ja rahaliittoa 5.12.2012
http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/fi/ec/134209.pdf
[3] External versus domestic debt in the euro crisis 24.11.2011
http://www.voxeu.org/article/external-versus-domestic-debt-euro-crisis
[4] European Fiscal Compact
http://en.wikipedia.org/wiki/European_Fiscal_Compact
[5] The Euro Crisis: Will it Lead to Better and Stronger Governance? 2012
http://www.iemed.org/observatori/arees-danalisi/arxius-adjunts/anuari/med.2012/Alcidi_gros_en.pdf
[6] Is debt deflation a risk? The trade-off between fiscal and competiveness adjustments 5.9.2013
http://www.europarl.europa.eu/document/activities/cont/201309/20130925ATT71889/20130925ATT71889EN.pdf
[7] The financial crisis: Financial trilemma in Europe 19.12.2009
http://www.voxeu.org/article/financial-crisis-and-europe-s-financial-trilemma
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Juhani Huopainen
Juhani Huopainen (ps) on työskennellyt valuuttajohdannaismeklarina ja toimittajana. Valuuttakriiseistä kokemusta on kertynyt vuodesta 1992 alkaen.
7 kommenttia artikkeliin Asiantuntijoita vai asian kantajia?
Erinomainen kirjoitus. Kiitos.
Erinomainen juttu, jonka perusteella voisi tulla siihen johtopäätökseen, että tiukka itsekritiikki ei ole merkittävässä osassa EU:n ns. ytimessä toimivan ”EMU establishmentin” piirissä.
Valitettavaa.
TS:n (22.10.2013) aliossa TuKKK:n kv. liiketoiminnan professori Esa Stenbergin jutun (”Euroalueen sosiaalinen kriisi kärjistyy”) päähuoli on – ei EU:n demokratiavajeisessa, korruptoituneessa ja läpinäkymättömässä hallinnossa eikä euron ongelmissa, vaan – integraatiokriitikoissa:
”Toivoa sopii, etteivät integraation vastustajat leimaa sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista liittovaltiokehityksen uudeksi vaiheeksi. Nyt jos koskaan tarvitaan rakentavaa Eurooppa-politiikkaa työttömyyden, köyhyyden ja syrjäytymisen lieventämiseksi koko Euroopassa. Suomi kuuluu euroalueeseen ja on monin tavoin riippuvainen koko alueen kehityksestä.”
Näin toteaa julkisessa ja turvallisessa työssä vaikuttava professori sen jälkeen, kun EU ja euroalue ovat vuosia antaaneet omia näyttöjään poliittis-taloudellis-sosiaalis-hallinnollisesta johtamis- ja kriisinratkaisukyvystään.
Kuitenkin tekstin takaa pilkottaa se, että kirjoittaja tunnistaa EMU:n epäoptimaalisuuden ja eri maiden suuret kansalliset ja toimintakulttuuriset erot:
”Ainoa jäljelle jäävä sopeutumismekanismi on paljon puhuttu ”sisäinen devalvaatio”.” —”Suomen kaltaiset pienet maat voivat tästä kuurista selvitä, mutta heikommassa jamassa olevat euromaat voivat ajautua sosiaalisen katastrofin partaalle.” [Mutta EU:han sai juuri Nobelin rauhanpalkinnon?]
Miksi po. asiain ajajille pyhien EU- ja EMU-ongelmien kriittinen tarkastelu on niin vaikeata?
Mitä uutta on siinä, että nyt, kun euro natisee, viimein tunnustetaan EU-maiden kansallisten erojenkin tuovan ongelmia?
Miksi alion viimeinen lause sisältää kotimaiseen käyttöön tarkoitetun kataismaisen ”uhkauksen” Suomen euro-riippuvuudesta? Eihän Ruotsikaan ole euroaluetta.
Onko MEP-vaalien läheisyys jo aistittavissa, kun euroalueen pyhyyttä näin korostetaan?
Saas nähdä, miten EKP onnistuu pankkivalvonnan ensimmäisessä stepissä, eli tilannearvion tekemisessä. Koska ongelmapankkien pelastusmekanismi uupuu, EKP:llä on kiusaus olla ”ymmärtäväinen”, ettei euroalueelle syntyisi taas lisää levottomuutta. Draghi oli jo ehtinyt ottaa Italian viranomaisiin yhteyttä, että pitäisi ”ymmärtää” pankkeja, ettei luottamus mene…
EKP:n single supervisory-roolin alkutehtävistä mm. näissä kahdessa:
http://www.economist.com/news/finance-and-economics/21582527-term-youll-get-used-hearing-asset-quality-review-make-or-breakor-fudge
http://uk.reuters.com/article/2013/10/17/uk-ecb-banks-test-idUKLNE99G00820131017
Jos olisimme menneet näiden Krugmannien, Alcidien ja Grossien ohjeiden mukaan niin olisimme 1990-tyylisessä tilanteessa: elintasoamme romutettaisi säännöllisillä devalvaatioilla, korot ja inflaatio olisi jälleen 15% ja sen seurauksena kaoottinen omaisuuden uusjako ja massatyöttömyys. Nyt suomi on juuri ja juuri A luokkaa. Markkaoloissa Suomi olisi ilmanmuuta velkaelvytetty C luokkaan.
Euroaikana tulomme ja varallisuutemme on kasvanut valtavasti. Myös Kreikkalaisten ja Espanjalaisten elintaso on noussut euroaikana vaikka siellä onkin tullut vähän takapakkia ihan viimevuosina. Tiedepiireistä löytyy porukkaa, joka julkisuuden nälässään kritisoi euroa. Tälläisten seminaarien puhujat katsovat asioita onneksi faktojen kautta ja siksi ainoakaan ei ”maininnut yhteisvaluutan olleen virhe tai huonosti toteutettu”.
1) Alcidi oli puhumassa tuossa seminaarissa
2) Mitkä ne Krugmanin, Alcidin ja Grossin ohjeet mielestäsi ovat?
3) Mistä revit säännölliset devalvaatiot tähän? Jos viittaat oman valuutan käyttöönottoon, se voisi tietenkin olla myös kelluva, jolloin sen arvo määräytyisi markkinoilla. Miksi koet tarpeelliseksi, että valuuttakurssi on kiinnitetty, sillä mielestäni se on ristiriidassa markkinatalouden kanssa.
4) Onko Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Sveitsissä tai Iso-Britanniassa 15% inflaatio ja kaoottinen omaisuuden uusjako ja työttömyys?
5) Miksi Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa on korkeat reaalikorot ja työttömyys, sekä kaoottinen omaisuuden uusjako, ja tavaton velkaantuminen, vaikka ne ovat turvallisesti eurossa?
6) Kreikan ja Espanjan elintaso noussut euroaikana, ja vähän takapakkia tullut? Kts linkit alla
7) Tiedeporukoista löytyy porukkaa, joka kritisoi euroa? Kyllä se on ihan enemmistö, ja pitää olla melkoisen mielenkiintoiset silmälasit, että tästä pystyy vielä menestystarinaa vuonna 2013 loihtimaan.
8) Seminaarin puhujista useat nimenomaisest eivät käyttäneet faktoja. Poikkeuksena Alcidi, joka avasi suoraan näyttämällä, miten luvut ovat oikeasti menneet. Eihän tuolla ollut yhtäkään riippumatonta ekonomistia puhumassa. Kaikilla oli oma lusikkansa sopassa, ja aika hyväpalkkainen sellainen.
9) Kun vähättelet ”Krugmannien ja Grossien” tyyliin maailmanluokan ekonomisteja, kannattaisi ehkä katsoa vähän myös omaa tonttia ensin. Faktat hakusessa, Mikko.
Valittujen Euromaiden BKT-kehitys 2008-
http://fingfx.thomsonreuters.com/2013/08/14/1007212f77.htm
Kreikan BKT vuodesta 2000-
http://research.stlouisfed.org/fred2/series/NAEXKP01GRQ189S
1) Alcidi oli puhumassa tuossa seminaarissa
”Kukaan puhujista ei maininnut yhteisvaluutan olleen virhe tai huonosti toteutettu.”
… ”Alcidin ja Grossin” … ”näkemyksensä ovat hyvin” … ”vastakkain virallisen EU-liturgian kanssa”
Eli Alcidin näkemys on tai on ainakin ollut ”vastakkain EU-liturgian kanssa”, mutta hän(kään) ei ”maininnut yhteisvaluutan olevan virhe tai huonosti toteutettu”. Outoa. Ehkä hän siis puhui tässä seminaarissa jostain aivan muusta aiheesta?
2) Mitkä ne Krugmanin, Alcidin ja Grossin ohjeet mielestäsi ovat?
Tulkitsen tuon porukan teesit näin: Yhteisvaluutta on huono idea. Jos siinä kuitenkin ollaan niin ainakin säästäminen on huono idea.
Itse olen näistä erimieltä.
3) Mistä revit säännölliset devalvaatiot tähän? Jos viittaat oman valuutan käyttöönottoon, se voisi tietenkin olla myös kelluva, jolloin sen arvo määräytyisi markkinoilla. Miksi koet tarpeelliseksi, että valuuttakurssi on kiinnitetty, sillä mielestäni se on ristiriidassa markkinatalouden kanssa.
Tarkoitan epävakaata (maailmankaupassa paljon käytettyjen valuuttojen suhteen) holtittomasti devalvoituvaa ja revalvoituvaa valuuttaa. Tämä vähentää ennustettavuutta elinkeinoelämässä ja sitäkautta vähentää elintasoamme ja hyvinvointiamme. Sana ”devalvaatio” oli huonosti valittu. Kuitenkin väitän, että tilastollisesti pienissä valuutoissa on enemmän sekä devalvaatioita, että muuta haitallista ennustettavuutta pienentävää epävakautta kuin suurissa valuutoissa.
4) Onko Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Sveitsissä tai Iso-Britanniassa 15% inflaatio ja kaoottinen omaisuuden uusjako ja työttömyys?
Ei ole, mutta ei ole Suomessakaan. Eikä Saksassa. Suomessa taas oli nuo ikävät ilmiöt parikymmentä vuotta sitten, vaikka olimme turvallisesti omassa valuutassa ja ohjakset muutenkin nykyistä enemmän omissa käsissämme. Käytännön esimerkkejä ja tieteellisiä papereita löytyy siis molempiin suuntiin. Yksittäisten esimerkkien/papereiden tarkastelusta emme siis löydä vastausta. En usko, että Yhdysvallat olisi osavaltiokohtaisilla valuttoilla nykyistä parempi maa.
5) Miksi Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa on korkeat reaalikorot ja työttömyys, sekä kaoottinen omaisuuden uusjako, ja tavaton velkaantuminen, vaikka ne ovat turvallisesti eurossa?
6) Kreikan ja Espanjan elintaso noussut euroaikana, ja vähän takapakkia tullut? Kts linkit alla
Asioita on ryssitty näissä maissa. Nämä esimerkit todistavat vain sitä, että yhteisvaluutta ei takaa jokaiselle pienelle alueelle sitä, että kaikki menee hyvin. Mitään muuta nämä asiat eivät todista kts. kommentti 4 yllä.
7) Tiedeporukoista löytyy porukkaa, joka kritisoi euroa? Kyllä se on ihan enemmistö, ja pitää olla melkoisen mielenkiintoiset silmälasit, että tästä pystyy vielä menestystarinaa vuonna 2013 loihtimaan.
Minun silmälasit on katsoa euro-alueen tai koko Euroopan mittareita. GDP on kehittynyt yhteisvaluutan aikana erittäin suotuisasti melkein järestään kaksinkertaistunut tai vielä paremmin. Nämä ovat tärkeitä asioita koska yksilön kannalta ne tarkoittavat hyvinvointia. Myönnän pari asiaa:
– myös Ruotsin ja UK kehitys on ollut suotuisaa. Toisaalta väitän, että ilman (muiden) yhteisvaluuttaa heidän kehityksensä olisi ollut vähän vähemmän suotuisaa
– en voi tietää millainen maailma olisi jos yhteisvaluuttaa ei olisi. Toisaalta ei kukaan muukaan sitä tiedä.
Mikko: ”väitän, että tilastollisesti pienissä valuutoissa on enemmän sekä devalvaatioita, että muuta haitallista ennustettavuutta pienentävää epävakautta kuin suurissa valuutoissa.”
J: Tuo pitäisi olla helppo todistaa tilastollisesti. Voin vinkata, että ei mene noin. Jeni ja dollari ovat olleet ihan yhtälailla haitallisesti epäennustettavia ja epävakaita kuin pienemmät valuutat. Väitteesi ei pidä paikkaansa. Mikäli näyttö on vastakkaista, oletko valmis muuttamaan mielesi?
Mikko: ”Ei ole, mutta ei ole Suomessakaan. Eikä Saksassa. Suomessa taas oli nuo ikävät ilmiöt parikymmentä vuotta sitten, vaikka olimme turvallisesti omassa valuutassa ja ohjakset muutenkin nykyistä enemmän omissa käsissämme.”
J: Markka oli tuolloin kytkettynä yhteisvaluuttaputkeen ECU-kytköksellä. Sotket oman rahan ja jo tuolloin kokeillun eurokytköksen keskenään. Sama show kävi muuten myös muissa maissa: Ruotsi, Englanti, Italia jne. Nurinkurisesti olemme jo toista kertaa tilanteessa, missä Saksan omapäisyys vetää muut valuuttaliittoon kuuluvat maat kyykkyyn. Suosittelen ensialkuun tutustumaan Suomen 90-luvun talouskriisiin, hyvä lähde on esim. VATT:n ” Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset” osoitteessa http://www.vatt.fi/julkaisut/uusimmatJulkaisut/julkaisu/Publication_6093_id/308
Mikko: ”Käytännön esimerkkejä ja tieteellisiä papereita löytyy siis molempiin suuntiin. Yksittäisten esimerkkien/papereiden tarkastelusta emme siis löydä vastausta. ”
J: No postaa sitten niitä esimerkkejä tai tieteellisiä papereita tähän ketjuun, että pysytään asialinjalla.
Mikko: ”En usko, että Yhdysvallat olisi osavaltiokohtaisilla valuttoilla nykyistä parempi maa.”
J: En minäkään, mutta USA oli valmiiksi lähes optimaalinen valuutta-alue, ja siellä pystytettiin vahva littovaltio. Eurooppa on erittäin epäoptimaalinen valuutta-alue, eikä mitään liittovaltiorakenteita ole pystyssä.
Mikko: ”Asioita on ryssitty näissä maissa. Nämä esimerkit todistavat vain sitä, että yhteisvaluutta ei takaa jokaiselle pienelle alueelle sitä, että kaikki menee hyvin. Mitään muuta nämä asiat eivät todista.”
J: Ok. Eli jos tulkitsen oikein, se, että yhteisvaluutta-alueella ainoastaan Saksalla on mennyt kohtalaisesti, ei anna mitään mahdollisuutta päätellä, että projekti on epäonnistunut, koska ”asiat on itse ryssitty” ja ”yksittäistapaus”. Uskomatonta.
Mikko: ”GDP on kehittynyt yhteisvaluutan aikana erittäin suotuisasti melkein järestään kaksinkertaistunut tai vielä paremmin.”
J: Eihän ole. Tarkista lukemasi. Tuossa kuva
http://product.datastream.com/dscharting/gateway.aspx?guid=1ea98882-33b9-478c-bd4d-2248ab907783&chartname=GDP%20since%20introduction%20of%20the%20euro&action=REFRESH
Mielestäni käsityksesi ovat perustelemattomia mielipiteitä, näyttöä ei ole ja faktasi ovat monessa kohtaa väärin. Kuten aiemmassa ketjussa sanoin, skarppaa. Mielestäni ainakin esitetyt faktat voisi tarkistaa, ja käyttää lähteitä kantansa tukena.