Käyttäjälähtöinen energiapolitiikka

Mistä rakentamisen ja energiarakentamisen ongelmat johtuvat? Miten rakentamisen ja energiarakentamisen ongelmat voitaisiin ratkaista? Moni ryhtyy asiaa pohtimaan käytännön tasolta ja löytää monia yksittäisiä tekijöitä, jotka kokevat ongelmallisiksi. Moninaisten ongelmien vyyhti alkaa muodostua jo aiemmin kuin rakennuksen suunnittelu tai varsinainen rakentaminen alkaa. Ensimmäiset ongelmat muodostuvat rakennusmääräysten sekavuudesta ja rakentamiseen liittyvien määräysten ja ohjeiden yhteensovittamisessa. Rakennusmääräykset ja siihen liittyvät ohjeistukset ovat muodostuneet kehityksen esteeksi. Rakentaminen on standardoitunut rakennusmääräysten ja ohjeiden vaikutuksesta. Standardin täyttymistäkö pidetään laadun takeena?

Rakennusvalvonnan alkuperäinen tarkoitus ja tahtotila on ollut taata ihmisten turvallisuus rakennuksissa ja rakennetussa ympäristössä. Tässä mielessä määrätynlainen standardointi onkin suotavaa. Jostain ihmeellisestä syystä rakennusvalvonta ja siihen liittyvät viranomaiset ovat alkaneet tässä yhteydessä puhua, laadukkaasta rakentamisesta.

Onko rakennus laadukas, kun se täyttää kaikki rakennusmääräysten edellytykset? Nykyään rakennusmääräyksiin sisältyy myös energiatodistus, jolla määritellään teoreettinen energiamäärä, miten paljon kiinteistössä oletetaan kuluvan energiaa.
Kiinteistön energiamäärän kulutuksessa on olennaista, että kiinteistössä käytetään energiaa siinä määrin, jotta kiinteistön ja siinä asuvien ihmisten hyvinvointi voidaan taata. Energian kulutuksen määrä ei ole laadun-tae, vaan että sitä käytetään riittävä määrä, oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Energian kulutuksen määrä siis vaihtelee ajasta ja kiinteistössä asuvien ihmisten tarpeista riippuen. Kaikkien kiinteistöjen energian kulutusta ja järjestelmiä pitää kehittää edellä mainittu huomioon ottaen. Varsinkin uusissa matalaenergia, passiivi ja miinustaloissa tämä yhtälö voidaan ratkaista ainoastaan älykkäillä järjestelmillä. Älykkäät järjestelmät hallitsevat kiinteistön ja asukkaiden hyvinvointia kosteus, hiilidioksidi ja paineantureilla. Nämä ohjaavat kiinteistön energiankäyttöä tarkoituksenmukaisesti.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta mietinnössään, 1/2013 rakennusten kosteus ja homeongelmat, tuo korostetusti esille rakentamisen laatua ja painottaa rakennusvalvonnan vastuuta. Mietinnöstä voidaan ymmärtää, että rakennusvalvonta ja siihen liittyvät viranomaiset eivät ole kyenneet 70-kymmentäluvulta saakka, takaamaan rakentamisen laatua. Ihmetyttää, että tarkastusvaliokunta ei ymmärretä rakennusvalvonnan roolia ja mahdollisuutta ohjata rakentamisen laatua.

Yleisen käsityksen mukaan, laatu on sen tasoinen mitä on laatuketjun heikoin lenkki. Onko rakennusvalvonnalla laatujärjestelmä tai siihen rinnastettava laadunohjaus? Tunnistaako rakennusvalvonta oman asemansa laatuketjussa ja samalla vastuunsa omasta toiminastaan? Jos laaduttomuuden palaute, tulee 40-vuoden viiveellä, on syytä epäillä laatujärjestelmän toimivuutta.
Tästä voidaan päätellä että rakennusmääräyksillä ja rakennusvalvonnalla ei kiinteistön laatua ja hyvinvointia voida taata. Kiinteistön laatu ja hyvinvointi voidaan taata vain ja ainoastaan markkinaehtoisesti tapahtuvan ohjauksen kautta. Markkinoita pitää kehittää siten, että palvelujen tuotteistaminen vastaa tarvetta sekä kysyntää. Asiakkaiden valintojen on edistävä laadukasta rakentamista ja kokonaisuuden hallintaa. Tämän hetken merkittävin ongelma on tuotteistaminen joka ei vastaa markkinoilla olevaa tarvetta, joka on ensisijaisesti kokonaisuuksien hallinta.

Markkinoilla on kyllä vapautta, mutta vastuuta markkinat ei loppukuluttajaan nähden kanna rakentamisen laadusta, koska sitä ei heiltä edes vaadita. Riittää kun pyrkii noudattamaan rakennusvalvonnan ohjeita ja määräyksiä niin laatua syntyy?

Miten tähän on päädytty, johtuu nykyisestä yhteiskuntarakenteesta kun puolisosialistisella järjestelmällä pyritään ohjaamaan markkinataloutta. Nyt markkinatalous on valjastettu edistämään ensisijaisesti valtion, kuntien ja monopoliasemassa olevien yhtiöiden etuja. Yksilön tarpeita ja oikeuksia ei oteta huomioon ja yksilön tekemillä valinnoilla ei ole ohjaavaa vaikutusta palveluiden ja tuotteiden kehittymiselle.

Nyt energiapolitiikkaa johdetaan teollisuuden ja virkamiesten luomilla pelisäännöillä. Olisi ehdottoman tärkeää saada julkisuuteen käyttäjälähtöinen energiapolitiikkakeskustelu, jossa huomioidaan yksilön oikeudet ja tarpeet energiakentässä.

Euroopan unionin energiantehokkuusdirektiivi (EED 2012/27/EU, artikla 14,2), suorastaan velvoittaa jäsenvaltioita kehittämään toimintamalleja, joilla paikallisia lähienergiahankkeita edistetään. Vaikuttaa siltä että tämänkään direktiivin toimeenpanossa ei otetta käyttäjälähtöisyyttä huomioon, vaan toimenpiteissä ja energiatehokkuuden edistämisessä huomioidaan ensisijaisesti teollisuuden ja virkamiesten energiapolitiikka.

Avauksen uskottavuuden kannalta on olennaista, että käyttäjälähtöistä energiapolitiikkaa edistävät tahot ja ihmiset tiedostavat asemansa nykyisessä järjestelmässä. Todennäköistä on, ettei tällä hetkellä Suomessa ole ainuttakaan tahoa tai toimijaa, joka olisi aidosti loppukäyttäjien edun ajaja. Uskon, että monellakin on aitoa halua, mutta kokonaisuuden ymmärtäminen ja sen johdatteleminen käytännön tasolle vaatii monipuolista osaamista, niin teknisesti kuin taktisesti. Loppukäyttäjälle on ensisijaisen tärkeää, että käyttäjälähtöinen energiapolitiikka tuo taloudellista hyötyä, joka voidaan todentaa elinkaarikustannuslaskennalla.

Toivottavaa olisikin että, pienet ja keskisuuret yritykset ja heidän yhteistyökumppanit ottaisivat haasteesta kopin ja lähtisivät kehittämään käyttäjälähtöistä energiapolitiikkaa, sekä sen mukaisia tuotteita ja palveluja. Tuotteilla ja palveluilla pitää olla laadullinen takuu, joka varmistaa, että asiakas saa sen mitä luvataan.