Blogit

Talouskriisien veteraani kertoo

Talouskriisien veteraani kertoo

Suosikkijulkaisussani Historia –lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli Espanjan kultalasteista 1500 –luvulla. Vaikka Amerikoista tuotiin jatkuvalla syötöllä aarteita ja eurooppalaisten kaivosten tuotanto oli korkeammalla kuin koskaan, oli Espanja jatkuvassa rahapulassa.

Siispä kuka olisikaan parempi kommentoimaan talouskriisiä kuin valtion ylivelkaantumisen ”grand old man”, maailman ensimmäinen ”moderni” velkaantuja Espanjan kuningas Filip II (1527 – 1598)? Ei muuta kuin spiritismilauta esiin ja haastattelemaan.

Kullalla ja hopealla täytetyt kaljuunat toivat lähes jatkuvalla syötöllä Amerikoista ryöstettyjä aarteita, jotka kulutettiin sotimiseen ja muihin ”julkisiin töihin”. Koska rahavirrat olivat myrskyjen ja merirosvojen vuoksi kuitenkin jokseenkin epävakaita, joutui aikansa mahtavin mies ottamaan valtiolle velkaa noin 60% silloisesta bruttokansantuotteesta selviytyäkseen juoksevista kuluistaan.

”Ei siitä velanotosta ollut mitään haittaa. Vaikka joskus velat pitikin järjestellä uudelleen, niin lisää lainaa tuli aina. Viestiä vain Fuggerille ja kultaa tuli laivalastillinen.”, Filipin haamu kertoi. Maksajana Filip II olikin kuin nykypäivän Kreikka. Hänen velkojaan jouduttiin järjestelemään peräti neljä kertaa: 1557, 1560, 1575 ja 1596.

Filip II, ensimmäinen virallinen Espanjan kuningas 1556—1598, Napolin ja Sisilian kuningas 1544–1559 ja Portugalin kuningas (hallitsijanimellä Filip I) 1580–1598 sekä Englannin kuningas 1554–1558 vaimonsa Maria I:n puolisona.
Filip II, ensimmäinen virallinen Espanjan kuningas 1556—1598, Napolin ja Sisilian kuningas 1544–1559 ja Portugalin kuningas (hallitsijanimellä Filip I) 1580–1598 sekä Englannin kuningas 1554–1558 vaimonsa Maria I:n puolisona.

”Meillä oli siihen aikaan tapana sanoa, että valtiot eivät ole velkaa toisilleen, valtiot ovat velkaa pankeille. Jos valtiot ovat velkaa pankeille, kuinka typeriä ne olisivatkaan, jos maksaisivat rahat takaisin. Valtiolla on armeija. Pankilla on neljä kassatyöntekijää ja siivooja. Vanha vitsihän se oli jo silloin, mutta toimii mielestäni yhä”, Filip jatkoi.

Filip II:n jatkuvat rahavaikeudet eivät tosiaankaan haitanneet lainaamista. Syynä ei kuitenkaan ollut Espanjan mahtava armada, vaan se tosiasia, että neljä kertaa tapahtuneesta uudelleenjärjestelystä huolimatta, kattoivat rauhallisina aikoina saadut korkotuotot tappiot monin verroin, jolloin lainaamista kannatti jatkaa.

”Rahaahan oli. Sitä tuli jatkuvalla syötöllä uudesta maailmasta. Rahaa sitten myös käytettiin. Ei ole maailmassa ollut ikinä niin paljon kultaesineitä kuin meillä espanjalaisilla siihen aikaan. Jostain syystä talous ei kuitenkaan lähtenyt nousuun, vaikka rakensimme kaikkia hienoja rakennuksia”, Filip muisteli.

Kumisevaan kummitusääneen tulee selvästi hitunen ylpeyttä kun Filip jatkaa selvällä Suomen kielellä: ”Madridiin rakennuttamani Real Sitio de San Lorenzo de El Escorial taitaa vieläkin herättää ihailua ihmisissä. Se oli aikanaan yksi maailman ihmeellisimpiä rakennuksia”.

Rahaa tosiaan oli mitä kuluttaa, mutta Espanjan velkavetoinen talous rikastutti lähinnä muita maita. Modernein termein maan kauppatase oli jatkuvasti negatiivinen, jota rahoitettiin silloisella ”setelirahoituksella”, eli muualta laivatulla kullalla, hopealla ja velalla. Sinänsä uuden maailman aarteiden tuomat windfall –voitot eivät kamalasti eroa nykyisestä keskuspankin lisärahoituksesta.

Amerikan kultalastit mahdollistivat reilusti kotimaan tuotantoa suuremman kulutuksen, kun samalla oma talous kärsi varsin keskiaikaisesta protektionismista ja kovasta verotuksesta, joka rampautti mm. Kastilian tekstiilialan ja Granadan silkintuotannon.

”Lampurit olivat hyviä veronmaksajia. Hoidimme heidän etujaan ja he vastaavasti rahoittivat meitä. Mielestäni kaikki voittivat”, Filip kertoi.

Tosiasiassa maatalous kärsi siitä, kun lampaiden kasvatusta suosittiin viljantuotannon kustannuksella. Myöhemmin 1600-luvulla köyhtynyt maa kärsikin nälänhädästä ja kulkutaudeista. Espanjan taloutta pitkään pönkittänyt merinovillan tuotantokin jäi ennen pitkään pahasti Iso-Britannian jalkoihin.

”Kaikki olisi mennyt muuten hyvin, mutta jostain syystä asioista tuli koko ajan kalliimpia. Sotilaiden palkat nousivat, viljan hinta nousi ja rahaa meni koko ajan enemmän ja enemmän. En yhtään ymmärrä miksi”, Filip avautui.

Nykyään osattaisiin sanoa, että jatkuva arvometallien määrän lisääntyminen markkinoilla lisäsi inflaation historiallisen kovaksi, mikä vaikeutti Espanjan sopeutumista aikaan, jolloin jalometallien tuonti tyrehtyi.

Filipiä alkoi selvästi jo kiukuttaa. ”Olen kuitenkin tyytyväinen omaan aikaani. Olin maailman mahtavin mies ja minun aikanani Espanja oli rikkaampi kuin koskaan. Voitte yrittää pistää paremmaksi”. Kynttilät sammuvat, pöytä tärähtää ja vieno tuulenvire kertoo haamun poistuneen luotamme.

Filip II oli todellakin aikansa mahtavin mies, mutta hänen aikanaan rakennettu Espanja seisoi kuitenkin savijaloilla. Valtion suuret menot, suruton tuhlailu ja kotimaan talouden keskiaikaisuus sattuivat ennen pitkää omaan nilkkaan. Lopputuloksena Espanjan talous taantui vuosisadoiksi ja aiemmin ympäri maailman levinnyt valtakunta hajosi pikkuhiljaa, kun Espanjalaisilla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia pitää sitä enää kasassa.

Tietyllä tapaa Espanjan haalistuvaa loistoa peilasi ruosteiseen haarniskaan pukeutunut hidalgo Alfonso Quiano, eli Don Quiote. Ehkä Espanjan loiston vuosien loppupuolella, 1600-luvun alussa tarinaa kirjoittanut Miguel de Cervantes näki, miten tilanne kehittyi hänen ympärillään.

Vaikka meillä ei onneksi sodita jatkuvasti, oli Espanja varoittava esimerkki siitä, miten ”setelirahoituksella” voidaan hetkellisesti luoda talouden kykyä suurempaa kulutusta ja hassata se julkisiin menoihin ilman pitemmän aikavälin kestävää kehitystä. Kun rahaa tulee, kannattaa se pyrkiä käyttämään niin, että sitä tulisi myös jatkossa.

Ps. Kummituksia ei oikeasti ole olemassa.

Kirjoittaja ei ole historoitsija, eikä ota täyttä vastuuta faktojen oikeellisuudesta. Teksti kannattaa ottaa mielummin mökin terassilta kirjoitettuna pakinana kuin vakavasti otettavana kannanottona

Lähteitä

Lending to the Borrower from Hell: Debt, Taxes, and Default in the Age of Philip II – Mauricio Drelichman & Hans-Joachim Voth (2014)

The Castilian Crisis of the Seventeenth Century: New Perspectives on the Economic and Social History of Seventeenth-Century Spain – I.A.A. Thompson, Bartolomi Yun Casalilla (1994)

Wikipedia-artikkelit (15.7. 2015):

 https://www.wikiwand.com/fi/Filip_II_(Espanja)

https://www.wikiwand.com/fi/Don_Quijote

https://www.wikiwand.com/en/Habsburg_Spain

https://www.wikiwand.com/en/Spain_in_the_17th_century

 

 

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

7 kommenttia artikkeliin Talouskriisien veteraani kertoo

  1. Sorry, dude, mutta sulla menee nyt analogia ihan nurinkurin – ja valtion budjetin ja vaihtotaseen alijäämät sekaisin (:

    ”Rahaa tosiaan oli mitä kuluttaa, mutta Espanjan velkavetoinen talous rikastutti lähinnä muita maita. Modernein termein maan kauppatase oli jatkuvasti negatiivinen, jota rahoitettiin silloisella ”setelirahoituksella”, eli muualta laivatulla kullalla, hopealla ja velalla. Sinänsä uuden maailman aarteiden tuomat windfall –voitot eivät kamalasti eroa nykyisestä keskuspankin lisärahoituksesta.”

    Kullan hamstraaminen ulkomailta vastaa nimenomaan POSITIIVISIA vaihtotaseita eli muiden kansantalouksien velkaannuttamista! Eli sitä, mitä Saksa, Belgia ja Alankomaat nyt harrastaa – ja Suomikin harrasti ja yrittää taas aloittaa. Samaa merkantilismia:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Mercantilism

    Kreikka ei ole rahdannut ulkomailta kultaa tai rahaa, vaan nimenomaan tuotteita ja palveluita – ja syytänyt rahansa saksalaisten autotehtailijoiden taskuun.

    Se, mikä jäi ymmärtämättä on Adam Smithin korostama pointti, ettei kulta ole reaalista vaurautta. Reaalista elintasoa määrittää tuottavuus kotimaassa (ja toki ulkomailta kerätyt economic rentit, mm. luonnonvaratuottojen ja riistohalvan työvoiman muodossa voivat sitä jonkin verran lisätä).

    Kuten mm. Asiaton lehdistökatsauskin on korostanut, vienti on tuontia varten! Kertyneestä kullasta hyötyy vain, jos (ja vasta sitten kun) sillä OSTETAAN ulkomailta jotain.
    Kohta 4: http://ylioppilaslehti.fi/2015/04/kaikki-pain-persetta/

    Samoin Saksan ja Alankomaiden ja Suomen tapauksessa ne hyötyvät reaalisesti vaihtotaseiseylijäämistään (ja niiden myötä kertyneistä saatavista ulkomailta) vasta siinä vaiheessa, kun ne antavat vaihtotaseen kääntyä ja antavat näiden velallisten kansantalouksien maksaa velkansa takaisin tuottamalla ja myymällä velkojille jotain. Ja se mahdollistuu vain hintakilpailukyvyt tasapainottamalla. Ilman protektionismia, hintojen nousu Espanjassa olisi johtanut suurempaan tuontiin ja kultavarantojen tasoittumiseen. Omilla valuuttakursseilla Kreikan suhteellinen hintataso oli laskenut ja vähentänyt tuontia.

    Jos ulkomaiden ei anneta myydä mitään, on vain tuotettu ulkomaille tuotteita ilmaiseksi. (Toki nyt Saksa ovelasti sysää luottotappiot osittain muiden niskaan ”pelastuspakettie”n kautta.)

    ”Amerikan kultalastit mahdollistivat reilusti kotimaan tuotantoa suuremman kulutuksen…”

    Kultaa ei kuluteta ”consumption” mielessä (: Jos kultaa käytetään rahana, sitä kulutetaan ”spending” eli ”consumption expenditure” -mielessä, eli sillä ostetaan jotain muilta. Ja jos kulta jäi Espanjaan, niin silloin sillä nimenomaan ei ole ostettu ulkomailta mitään. Kotimaassakaan ei ole mahdollista kuluttaa enemmän kuin tuotetaan eli nettomääräisesti velaksi – johtuen ihan siitä aika-avaruusjatkumon ominaisuudesta, että tuotteita ja palveluita ei ole mahdollista kuluttaa ennen kuin ne on tuotettu 😉 Velkaantua voi vain jollekin toiselle taholle – ja 1500-luvulla se olisi tapahtunut ulkomaille kuluttamalla kultavarannot pois.

    Eli tässä tapauksessa siis vaihtotase on ollut ylijäämäinen, mutta VALTIO on velkaantunut kansalleen – enimmäkseen varmaan niille aatelisille, jotka ovat varustaneet sotilaita näiden sotia varten. Reaalinen elintaso ei ole noussut, kun työvoima ja pääoma on haaskattu sotimiseen.

    ”Vaikka meillä ei onneksi sodita jatkuvasti, oli Espanja varoittava esimerkki siitä, miten ”setelirahoituksella” voidaan hetkellisesti luoda talouden kykyä suurempaa kulutusta ja hassata se julkisiin menoihin ilman pitemmän aikavälin kestävää kehitystä.”

    Tässä menee helposti se valtion kulutus ja yksityinen kulutus sekaisin. Setelirahoituksella ei voida ”hetkellisesti luoda talouden kykyä suurempaa [yksityistä] kulutusta” – vaihtotasealijäämillä voi. Valtion ”ylikulutuksessa” toki on kyse valtion velkaantumisesta. Ja ”setelirahoitus” on vain yksi tapa valtiolle velkaantua bondien myymisen sijaan – velkaantua yksityiselle sektorilleen.
    rootbug.org/b101

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      Niin, siis Espanja roudasi kultaa uudesta maailmasta, eli efektiivisesti generoi rahaa. Sillä ei liene merkitystä vaikka se dollaritehdas olisi kuussa, jos sieltä kuljetetaan rahaa maahan X.

      Vaihtotase oli alijäämäinen, koska generoidulla kullalla maksettiin lähinnä sotia (ulkomailla), ostettiin luksustuotteita maailmalta tai rakennettiin palatseja. Kulta ei siis jäänyt Espanjaan, vaan se käytettiin kulutukseen.

  2. ”Gold and silver bullion from American mines were used by the Spanish Crown to pay for troops in the Netherlands and Italy, to maintain the emperor’s forces in Germany and ships at sea, and to satisfy increasing consumer demand at home.” … ”…goods became overpriced. This also hampered exports, as expensive goods could not compete in international markets.”
    https://en.wikipedia.org/wiki/Economic_history_of_Spain

    I start to see what you mean!

    Eli näköjään joo, sotakulut valuivat ulkomaille! Sen voisi katsoa olevan negatiivista vaihtotasetta. Ja toisaalta kun paikalliset hinnat nousi kullan määrän kasvusta, eikä ollut valuuttakurssimekanismia, niin se tappoi sitten vientisektorin kilpailukyvyn, mikä entisestään heikensi vaihtotasetta.

    Jos tästä halutaan Kreikka-analogia, niin se valtion törsääminen Amerikasta roudatulla kullalla voidaan katsoa analogiseksi Kreikan valtion velaksikuluttamiselle: molemmat nosti maan hinta- ja palkkatasoa niin, että se tappoi kilpailukyvyn. Euro on tässä tapauksessa analoginen metallirahalle – kummassakaan ei valuttakurssit pääse joustamaan ja korjaamaan kilpailukykyepätasapainoa.

    Mun pää pointti oli, että se rahan generointi (kullan määrän kasvatus) ulkomailta ei vielä sinänsä tarkoita negatiivista vaihtotasetta. Jos kultaa käytetään rahana, kullan generointi ulkomailta pitäisi näkyä positiivisena vaihtotaseena, tuli se sitten viennistä, pääomatuloista tai varallisuudensiirroista (:

    Nytkin Saksa ”generoi itselleen rahaa ulkomailta” myymällä tuotteitaan Etelä-Eurooppaan ja Kiinaan yms. Mutta se ei näy Saksassa inflaationa, koska sillä vain tyydytetään saksalaisen yksityisen sektorin jatkuvia liikasäästöhaluja (haluja säästää enemmän kuin maassa tehdään reaalisia investointeja).

  3. tällästä tänään sanoo:

    Taas osoitus että tässä ajatuspajassa puhutaan vain asioista mistä heillä ei ole minkäänlaista hajua tai substanssiosaamista. 0/5

    1. KeljuK sanoo:

      tällästä tänään -nimimerkille. Heittosi jää kovin kevyenä hieman ilmaan. Saisiko tekstiisi hieman sitä peräänkuuluttamaasi substanssia, jotta mielipiteesi meriittejä voisi arvioida faktapohjalta? Nyt se vaikuttaa siltä, että pakko on vastustaa, koska et jostain syystä jaa L!beran maailmankuvaa.

      1. tällästä tänään sanoo:

        Pointtina on se, että libera vetää keskusteluun mukaan kuolleen henkilön, jonka toimista ei liberalla ole ollut mitään tieota että miksi ja millä syillä hän toimi niin kuin toimi. Ja koko liberan talouspoliittinen keskustelu perustuu muutenkin teoreettiseen oletukseen siitä miten talous toimii, vaikkakaan mikään asia mitä taloudessa on tapahtunut viimeisen 600 vuoden sisällä ei todista että nämä teoriat pitöisivät paikkaansa. Lisäksi he haluavat ajaa sitä että koko maailma ajaa heidän käsitettään asioista, mikä on kohtalaisen tekopyhää porukalta joka ajaa ”todellista vapautta”

  4. Sosiaaliliberaali keynesiläinen sanoo:

    Lisää esimerkkejä substanssiosaamisen puutteesta, henkilökohtaisuuksiin menemisestä sekä kommenttien sensuroinnista: Pursiainen (https://www.libera.fi/blogi/mita-julkisen-sektorin-pitaa-tehda-ja-mita-ei/ https://www.libera.fi/blogi/vaatimattomia-toiveita-oppositiolle/), Malinen (https://www.libera.fi/blogi/pelastaisivatko-julkiset-investoinnit-suomen/ https://www.libera.fi/kommentti/suomen-valtiontalouden-haasteet/), Taussi (https://www.libera.fi/blogi/viisi-kirjaa-uudelle-ylioppilaalle/).

    Sääli. Suomessa tieteeseen perustuva talouspoliittinen keskustelu on suossa.

Tietoa kirjoittajasta

Henri Heikkinen

Henrillä on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa, ammattikorkeakoulun opettajana ja radiojuontajana. Heikkinen on myös esikoiskirjailija, jonka yhdessä Antti Vesalan kanssa kirjoittama teos Elämää hyvinvointivaltiossa käsittelee monia ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä liberalismin näkökulmasta.

single.php