Ajankohtaista

Haemme toiminnanjohtajaa Ajatuspaja Liberaan

Haemme toiminnanjohtajaa Ajatuspaja Liberaan

Ajatuspaja Libera on Suomen ainoa yksityisin lahjoitusvaroin toimiva ajatuspaja, joka keskittyy yksilönvapauden, vastuullisen markkinatalouden, yrittäjyyden ja vapaan kansalaisyhteiskunnan edistämiseen.

Etsimme nyt toiminnanjohtajaa, joka ottaa vastuulleen säätiön varainhankinnan, taloudenhallinnan sekä toiminnan kokonaisvaltaisen kehittämisen. Viime vuosina toimintamme vuosibudjetti on vaihdellut 200.000–270.000 euron välillä, mutta tavoitteemme on kasvaa.

Toiminnanjohtajana johdat Ajatuspajan strategista ja operatiivista toimintaa kokonaisuudessaan. Pienen organisaation johtajana vastaat kaikista päivittäisistä tehtävistä, näkyvyyden kasvattamisesta sekä pitkäjänteisen vaikuttavuuden mahdollistamisesta. Mittaamme menestystä näkyvyyden, huomioarvon ja laadukkaan sisällön perusteella. Ajatuspajan viestit perustuvat aina faktoihin ja soveltavaan tutkimukseen, ja ulostulomme tukevat ajatuspajamme missiota: edistää yksilönvapautta, vastuullista markkinataloutta ja vapaata kansalaisyhteiskuntaa.

Libera järjestää vuosittain nuorille suunnatun kesäkoulun, jossa käsitellään yhteiskunnallisia ja taloudellisia teemoja. Toiminnanjohtajana osallistut kesäkoulun suunnitteluun ja toteutukseen, ja odotamme, että tuot esille uusia luovia näkemyksiä. Lisäksi sinulla tulee olla kyky tarttua ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja tarjota niihin ratkaisuja, jotka ovat linjassa Ajatuspajan arvojen kanssa.

Odotamme sinulta:

  • Vahvaa näyttöä tuloksellisesta varainhankinnasta ja kokemusta projektien johtamisesta
  • Näkemystä vapaan kansalaisyhteiskunnan ja markkinatalouden edistämisestä
  • Vahvaa osaamista viestinnässä ja näkyvyyden kehittämisessä.

Liberassa työskentelyssä on keskeistä vapaus vaikuttaa ja kehittää toimintaa. Emme tyydy konsensukseen, vaan annamme mahdollisuuden aidosti pyrkiä muuttamaan maailmaa ratkaisukeskeisen vapauden hengessä. Työmäärä voidaan sopia joustavasti tapauskohtaisesti. Tehtävä ei välttämättä edellytä kokopäiväistä sitoutumista, vaan työaika voidaan räätälöidä hakijan tilanteen ja toiveiden mukaan.

Kiinnostuitko?

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja palkkatoivomuksesi meille osoitteeseen eeva.kovanen@kovanencapital.fi. Toimi mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan ehdokkaan löydyttyä. Hakuaika päättyy perjantaina 27.9.2024 klo 16:00, ellei tehtävää ole täytetty jo aikaisemmin.

Lisätietoja tehtävästä antavat hallituksen puheenjohtaja Eeva Kovanen ja väistyvä toiminnanjohtaja Lasse Pipinen.

Yhteystiedot:

Eeva Kovanen, eeva.kovanen@kovanencapital.fi, 0400 999 444, puhelinajat: to 5.9. klo 9–14, ma 9.9. klo 9–10.

Lasse Pipinen, lasse.pipinen@libera.fi, 050 341 1611.

Ajankohtaista

Kommentoi

single.php