Rahapeliautomaattien lukumäärä on puolitettava

Rahapeliautomaattien lukumäärä on puolitettava

Rahapeliautomaattien lukumäärä pitäisi puolittaa. Suomalaiset häviävät rahapeleissä toiseksi eniten euroja Euroopassa. Rahapeliautomaatit ovat riippuvuuden kehittymisen kannalta kaikkein pahin pelimuoto.

Suomessa on väkilukuun suhteutettuna lähes kuusi kertaa enemmän rahapeliautomaatteja kuin Ruotsissa. Vaikka Suomessa lukumäärä puolitettaisiin, silti tarjonta olisi 2,8-kertainen Ruotsiin verrattuna.

Rahapeleillä kerätyt tuotot ovat valtion näkökulmasta regressiivinen vero, joka kohdistuu yhteiskunnan kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa oleviin. Viisi prosenttia Veikkauksen pelaajista tuo puolet Veikkauksen tuotoista. Veikkauksen rahapeliautomaatteja on sijoitettu tiheimmin korkeimman työttömyyden, matalimman koulutustason ja vähätuloisimmille asuinalueille.

Veikkausvoittovaroista hyötyvien urheilu-, liikunta-, kulttuuri- ja sosiaalialan organisaatioiden rahoitus tulee siirtää val­tion budjettiin. Näin varmistetaan, että Veikkauksen voittojen pieneneminen ei heikennä näiden kohteiden rahoitusta.

Lähivuosina Veikkauksen voitot pienenevät joka tapauksessa, kun pakollisen tunnistautumisen käyttöönotto leikkaa rahapeliautomaattien tuottoja. Jos urheilu-, liikunta-, kulttuuri- ja sosiaalialan organisaatioiden rahoitusta ei haluta leikata, niiden rahoitus täytyy joka tapauksessa järjestää uudella tavalla.

Uudistus purkaisi hankalan riippuvuussuhteen, jossa riippuvuuden hoidon kanssa työskentelevien järjestöjen rahoitus tulee Veikkaukselta. Tämä linkki heikentää järjestöjen riippumattomuutta.

 

Kirjoitus on alunperin julkaistu Helsingin Sanomissa 25.11.2018

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Rahapeliautomaattien lukumäärä on puolitettava

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Siis liberan johtaja haluaa säänöstelyä johan on aikoihin eletty.Päinvastoin peliautomaattit täytyy vapauttaa vapaille markkinoille ja äkkiä.

  2. asiahan ei meikälle kuulu sanoo:

    Mistä demarilan orjat ja vangit sitten saavat elonmerkkejä, jos peliautomaatitkin poistetaan? Kaikki miettimään ilmastonmuutosta ja pidättelemään pieruaankin?

  3. Paluuviite: Veikkaus ja eettisyys
  4. S sanoo:

    Kiesiläinen on oikeassa.

    Valtiolla on heikko moraali Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa se tuntuu olevan parempi; rahaa valtion kassaan ei hankita siis näin moraalittomilla keinoilla, eikä keinolla millä hyvänsä. Kaikilla muillakin mailla olisi mahdollisuus asettaa pelit kauppojen auloihin, niin ne eivät ole tehneet. Ainoa selittävä tekijä lähestulkoon on käsityserot oikeasta ja väärästä Suomen ja muiden välillä.

  5. T.P sanoo:

    Hauskintahan tässä on se, että nämä marketit yms. itse päättävät haluavatko peliautomaatteja tiloihinsa. Koko tämä markkinatalousmiehen itku siitä että automaattien määrä pitäisi puolittaa on huvittavaa tältä kantilta tarkasteltuna. Nythän voisi olla kilpailuvaltti paikalliselle k-kauppiaalle ”vastuullinen kauppa, ei peliautomaatteja”. Jos nämä liiketilojen omistajat kieltäytyisivät automaateista, vähenisi niiden määrä huomattavasti ”kaikkien saatavilta”.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa