Kymmenen oikeasti loistavaa taloustieteen ideaa

Kymmenen oikeasti loistavaa taloustieteen ideaa

Björn Wahlroos julkaisi 12.3. kirjan Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta. Helsingin Sanomat oli hyvällä aikomuksella pyrkinyt kartoittamaan vastaavasti taloustieteen historian kymmenen parasta ideaa. Sen sijaan toteutus ja journalistinen työn jälki jakavat mielipiteitä. Kysymykset oli suunnattu Tukholman yliopiston taloustieteen professorille Markus Jäntille ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun taloustieteen professorille Matti Tuomalalle.

He eivät suotta pyrkineet esittelemään tasapuolisesti tieteenalansa eri laitoja, vaan värittivät vastaukset häpeilemättä itsensä näköisiksi. Useimmat ajatukset olivat kiistanalaisia ja poliittisia, eivätkä siis taloutta selittäviä ja ymmärrystä lisääviä. Maassa makaavaa ei pidä potkia. Sen sijaan, että puuttuisin niihin kohtiin, joita en laske taloustieteellisiksi, vaan poliittisiksi ideoiksi, tarjoan mielummin oman vaihtoehtoisen listani loistavista taloustieteen ajatuksista.

”Taloustieteen omintakeinen tehtävä on osoittaa ihmisille, kuinka vähän he todellisuudessa tietävät siitä, mitä he kuvittelevat pystyvänsä suunnittelemaan.”
– Friedrich von Hayek

1. Subjektiivinen hyöty

Taloudellisessa mielessä asioilla ei ole varsinaista objektiivista ja kiinteää arvoa. Mittaaminen luonnontieteellisessä mielessä ei siis ole mahdollista. Arvo on henkilökohtainen ja alati muuttuva näkemys. Vaihdantaa tapahtuu, kun ostovoimainen kuluttaja arvostaa tuotetta enemmän kuin hintaa, jota myyjä siitä pyytää. Hinta on siis vain eräänlainen jäävuoren huippu. Kirjallisuudessa tästä puhutaan usein rajahyötyanalyysinä. Kyseinen marginalistinen ajattelutapa mullisti taloustiedettä 1870-luvulla, ja johti mm. kysynnän sekä tarjonnan sovelluksiin.

2. Kapitalisti on riskinkantaja

Hänen ansiostaan kalliit investoinnit ja työntekijöiden palkat voidaan maksaa ennen kuin liiketoiminta tuottaa riittävästi rahaa kassaan. Jos liiketoiminta ei tuota tarpeeksi, se on sijoittajan tappio. Palkansaaja saa pitää hänelle maksetun palkan. Vaikka monet haluavat nähdä kapitalistin ja työntekijän välillä riistosuhteen ja vastakkainasettelun, taloustieteilijä näkee tässä korvaamattoman työnjaon.

3. Riskin ja tuoton suhde

Kuten edellisestä opimme, kapitalisti on riskinkantaja. Pääoman kustannus riippuu olennaisesti sen riskistä. Velka on vähäriskisempää. Olennainen syy on se, että velkojat ovat sijoittajiin nähden etusijalla mahdollisen konkurssin kohdalla. Vastaavasti sijoittajan kohdalla tuotto-odotus on korkeampi. Hajauttamalla sijoituksia mahdollisimman moniin toisistaan riippumattomiin kohteisiin on mahdollista minimoida kohdekohtaisen riskin vaikutukset salkun tuottoon. Esimerkiksi yhden yrityksen johdon valinnat eivät heiluta hajautetun varallisuuden arvoa. Sen sijaan maailmanlaajuinen kriisi on systemaattinen riski, johon ei voi varautua hajauttamisella.

Riskiä on tapana mitata varallisuuskohteen markkina-arvon historiallisella vaihtelulla, mutta se ei ole tae tulevasta. Riskinäkemykset ovat siis viime kädessä subjektiivisia. Uuden kirjansa julkaisun yhteydessä Björn Wahlroos kritisoi Thomas Pikettyn ajattelua mm. siitä, ettei vaihtelevalla riskillä hajautuneelle maailman varallisuudelle voi laskea yhtä yksiselitteistä tuottoastetta.

4. Suhteellinen etu ja työnjako

David Ricardon nimi on jäänyt historiaan ajatuksesta, että kaupankäynti kannattaa silloinkin, kun toinen osapuoli kykenisi tuottamaan kaikkea muita edullisemmin. Erikoistumalla omaan suhteelliseen etuunsa (alaan tai toimintoon, jossa on vähiten huono), kaikkien on mahdollista maksimoida hyötynsä. Suhteellisen edun perusteella kritisoidaan usein protektionismia. Vapaa työnjako on vähintään yhtä olennainen elementti myös sisämarkkinoilla.

5. Luova tuho

Taloustieteilijä Joseph Schumpeter loi teorian yrittäjyydestä ja kilpailusta yhteiskuntaa edistävinä voimina. Uudet luovat tuotanto- ja markkinakokeilut saattavat toimia edeltäjiään paremmin ja syrjäyttää ne upottaen joitain yrityksiä ja kokonaisia elinkeinoja historiaan. Se on väistämätön osa elintason kasvua. Markkinatalous saatetaan silti tämän johdosta rinnastaa yhtä julmaksi henkiinjäämiskamppailuksi kuin luonnonvalinta evoluutiossa. Markkinoilla ei kuitenkaan kamppailla nollasummapelin ehdoin ihmisiä vastaan, vaan plussummapelin hengessä pyritään tarjoamaan uutta. Väkivalta ja sabotaasi ovat myrkkyä markkinatalouden kilpailullisuudelle. Toteutetut ideat kamppailevat kuluttajien suosiosta. Ihmisen asema on lohdullinen, sillä hän voi omaksua uusia ideoita ja nauttia myös muiden kehittämistä asioista. Yritystuet ja irtisanomisen vaikeuttaminen estävät luovaa tuhoa ja näin kehitystä tapahtumasta.

6. Näkymätön käsi = hajautunut järjestys

Adam Smith ei olisi uskonut vuonna 1776, että kertaluontoisesta näkymätön käsi -vertauksesta hänen tiiliskiven paksuisessa kirjassaan Kansojen varallisuus tulisi synonyymi markkinatalouden itseohjautuvuudelle. Ajatus hajautuneesta järjestyksestä oli merkittävä ja monille vielä tänäänkin epäselvä. Kaupallisesti omia etujaan ajavat tuottajat tulevat palvelleeksi myös yhteiskunnan tarpeita. Suomalaisten on hienoa tietää, että kansallisnero Anders Chydenius esitteli saman kaltaisia ajatuksia jo vuosikymmentä ennen Smithiä.

Teoriat markkinoiden dynamiikasta ovat kehittyneet huimasti tähän päivään mennessä. Nobel-palkittu taloustieteilijä Friedrich von Hayek näki, että markkinatalous perustuu hajautuneen ja spesifin tiedon hyödyntämiseen. Markkinoilla tieto tai oivallus tuo kilpailuetua, mikä kannustaa osapuolia hyödyntämään sitä. Tämän seurauksena hyödyntäjä vaurastuu kertaluontoisesti, spesifistä tiedosta tulee julkista, ja kilpailijat sekä koko yhteiskunta pääsevät osaksi uudesta tiedosta. Hajautuneen järjestyksen teoriat auttavat ymmärtämään myös internetin voimaa sekä julkisen vallan rajoittuneisuutta ohjata yhteiskuntaa päättäjien ihanteiden mukaisesti.

7. Julkisen valinnan teoria

Usein taloustieteen perusteissa painotetaan valtion roolia markkinatalouden puutteiden korjaajana. Ihminen on epätäydellinen tehdessään päätöksiä omalla vastuullaan. Millä perusteella voidaan olettaa parannusta, jos ihminen laitetaan valtion virkaan päättämään toisten asioista? Julkisen valinnan teoria on suuntaus, joka tutkii politiikkaa realistisesti ilman romantiikkaa ja toiveajattelua. Taloustieteellisellä analyysillä on tunnistettu mm. tilanteita, joissa demokraattisella päätöksenteolla päädytään äänestäjille epäedulliseen politiikkaan kaikkien toimiessa rationaalisesti. Kun markkinamekanismien sijaan mittavista resursseista päätetään demokraattisen päätöksenteon piirissä, eturyhmien edustajilla on suuremmat kannustimet kuin yksittäisillä äänestäjillä. Tällöin tavallisen ihmisen on edullisinta olla perehtymättä politiikkaan, ja välistävetäjän keskittyä lobbaamiseen. Tunnettuja alan uranuurtajia ovat mm. Gordon Tullock ja James M. Buchanan, joista jälkimmäinen on palkittu Nobelin taloustieteen palkinnolla.

8. Lafferin käyrä

Taloustietielijä Arthur Lafferin mukaan nimetty malli, joka havainnollistaa verokertymän suhdetta veroasteeseen. Pohjimmainen idea on se, että veroasteen nostaminen voi lisätä valtion verotuloja vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen verotulot alkavat supistumaan. Mallinnus ja siitä tehtävät politiikkasuositukset eivät ole yksiselitteisiä, mutta perusajatus on merkittävä. Raskaasti verotetussa yhteiskunnassa verojen madaltaminen ei vain pelkästään jätä enemmän rahaa käteen, vaan elvyttää kansantaloutta ja tuottaa paremman verokertymän. Valtiojohtoisessa sekataloudessa haastena on kertoa, milloin veroaste on optimiin nähden liian korkea.

9. Yrityksen teoria ja kasvun rajat

Varsinkin markkinaskeptikot ja maallikot uskovat helposti isojen kalojen syövän pienempiä kaloja ennen kuin koko ekosysteemi tuhoutuu. Vaikka suuremmat yritykset silloin tällöin ostavat pienempiä kilpailijoitaan, monopolisoituminen ei ole kiveen kirjoitettu. Pikemminkin yrityksillä määräytyy jatkuvasti tietty optimaalinen koko mittakaavaetujen ja transaktiokustannusten perusteella. Suuret organisaatiot voivat hyötyä massatuotannosta, mutta vastaavasti hallinnon kustannuksilla on tapana kasvaa. Byrokratia vähentää ketteryyttä ja voi aiheuttaa myös muita lieveilmiöitä. Yrityksen teorian tutkijat Ronald Coase ja Oliver Williamson on palkittu Nobelin taloustieteen palkinnoilla.

10. Talous on kaikkea ihmisen toimintaa

Lopuksi on hyvä muistaa, ettei taloutta pidä mystifioida ja vieraannuttaa ihmisten arjesta. Ihmiset elävät niukassa maailmassa, jossa rikkainkaan ihminen ei voi saada kaikkea välittömästi saati loputtomasti. Ihmisen arki on täynnä valintoja ja kompromisseja, vaikka asioita ei mittaisikaan rahassa. Kaikella on vaihtoehtoiskustannuksensa. Tähän perustuu myös ajatus ”aika on rahaa”. Kun talouden ymmärtää ihmisen toimintana, eikä irrallisena systeeminä, myös jaottelu ”taloudelliseen” ja ”ei-taloudelliseen” vapauteen osoittautuu keinotekoiseksi. Taloudellinen vapaus on erottamaton osa yksilönvapautta.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

8 kommenttia artikkeliin “Kymmenen oikeasti loistavaa taloustieteen ideaa

  1. Karri Isomeri sanoo:

    Kovin perinteinen taloustiede ei ole pystynyt vastaamaan reaalitalouden haasteisiin. Jos olisi, meillä ei olisi taantumia. Hienoa. että ajattelua uudistetaan kovalla kädellä. Janoan lisää.

    1. Vellu sanoo:

      ”Kovin perinteinen taloustiede ei ole pystynyt vastaamaan reaalitalouden haasteisiin. Jos olisi, meillä ei olisi taantumia”

      Väärin. Ei sikäli, että taloustiede olisi pystynyt vastaamaan reaalitalouden haasteisiin, siihen en ota kantaa. Eli vaikka taloustiede osaisi selittää taantumat ja muut reaalitalouden ongelmat, niin ei poliitikot sitä informaatiota hyväkseen välttämättä käytä, ks. kohta seitsemän.

      Todella hyvä lista/teksti Thomakselta, kiitos siitä. Meinasinkin pistää jo itseni narunjatkeeksi ja muistin miksi lopetin taloustieteen opinnot itä-suomen yliopistossa kun luin hesarin jutun. Henk. koht olisin yhdenneksitoista/kympiksi lisännyt ABCT:n, mutta se ei tosiaankaan ole niin yleisesti hyväksytty kuin ylläolevat.

      Kun hesari lainasi Keynesiä suoraan kuuluisasta rap-videosta, niin tietysti tuo Hayekin lainaus oli kuin rusina pullassa.

  2. Kai Kaituri sanoo:

    Vähenevän rajahyödyn teoria on unohdettu. Tosin Nokiakin unohti tämän.

    1. Rajahyöty on implisiittisesti listassa kohdassa 1.

  3. Rami R. sanoo:

    ”Taloudellisessa mielessä asioilla ei ole varsinaista objektiivista ja kiinteää arvoa. Mittaaminen luonnontieteellisessä mielessä ei siis ole mahdollista.”

    Tässä on taustalla itävältalainen habitus, joka on osoitettu monella tapaa vääräksi. Valtavirtainen taloustiede – jota Taussi tässä implisiittisesti kritisoi – ei pyri mittaamaan ”asioita” sinänsä luonnontieteellisesti tai asettamaan niille objektiivista arvoa. Taloustieteessä on kuitenkin tärkeää ja empiirisesti perusteltua pyrkiä pohjaamaan teorioita ihmisten preferensseille ja mallintamaan niitä laskennallisesti ja tilastollisesti.

    ”Taloustieteellisellä analyysillä on tunnistettu mm. tilanteita, joissa demokraattisella päätöksenteolla päädytään äänestäjille epäedulliseen politiikkaan kaikkien toimiessa rationaalisesti. Kun markkinamekanismien sijaan mittavista resursseista päätetään demokraattisen päätöksenteon piirissä, eturyhmien edustajilla on suuremmat kannustimet kuin yksittäisillä äänestäjillä. Tällöin tavallisen ihmisen on edullisinta olla perehtymättä politiikkaan, ja välistävetäjän keskittyä lobbaamiseen.”

    Nyt on kyllä luettu julkisen vallan teoriaa pintapuolisesti. Jos alan kaikista teorioista ja empiirisistä papereista nostetaan esiin heittoja, kuten että demokratiassa ”eturyhmien edustajilla on suuremmat kannustimet kuin yksittäisillä äänestäjillä”, ei ole vaikeaa arvata, että ollaan Liberan sivuilla. Yhdestä teoriasta saatu empiirisesti kyseenalainen väite on nostettu faktaksi ilman perusteita, ehkäpä koska se tukee Liberan perusagendaa.

    ”Björn Wahlroos kritisoi Thomas Pikettyn ajattelua mm. siitä, ettei vaihtelevalla riskillä hajautuneelle maailman varallisuudelle voi laskea yhtä yksiselitteistä tuottoastetta.”

    Kannattaisiko lukea se Pikettyn teos? Siinä ei kertaakaan väitetä, että maailman varallisuudella tai pääomalla olisi yksi yksiselitteinen tuottoaste. Kannattaa vilkuilla läpi edes teoksen tilastot ja käytetty data. Löytyy myös netistä.

    ”Valtiojohtoisessa sekataloudessa haastena on kertoa, milloin veroaste on optimiin nähden liian korkea.”

    Onko taustalla ajatus, että veroaste olisi Suomessa optimiin nähden liian korkea? Optimaalisista kokonaisveroasteista on tehty paljon empiiristä tutkimusta, eikä esimerkiksi Pohjoismaisten maiden korkeiden veroasteiden ole nähty olevan Lafferin käyrän oikealla puolella – itse asiassa ei lähelläkään.

    Nyt Libera tsemppiä näihin bloggauksiin!

    1. Juuso sanoo:

      Rami R. Hienoa että ärsyynnyit.

  4. Rami R. sanoo:

    Enpä aluksi huomannut, että Taussi kritisoi tekstin alussa Tuomalaa ja Jänttiä seuraavasti: ”He eivät suotta pyrkineet esittelemään tasapuolisesti tieteenalansa eri laitoja, vaan värittivät vastaukset häpeilemättä itsensä näköisiksi.” 😀 Kaksinaismoralismia parhaimmillaan.

  5. Jarmo sanoo:

    Huomattavasti paljon parempi ja objektiivbisempi luettelo kuin HS:n mielipiteellinen ja ilmeisen ennakkoasenteellinen luettelo. Olen 3-4 kohdasta eri mieltä, mutta kokonaisuus siis yhä parempi kuin HS:lla.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa