Kenelläkään ei ole velvoitetta vakaumuksellisuuteen

Kirkonmiesten puheisiin on viime aikoina ilmestynyt negatiivisen uskonnonvapauden peikko. Kommentoidessaan kansalaisaloitetta uskonnollisen ja vakaumuksellisen tasa-arvon puolesta Espoon piispa Tapio Luoma väittää (HS Mielipide 22.1.2014), että ”va­kau­mus­ten vä­li­nen ta­sa-ar­vo mää­ri­tel­lään ai­na jon­kin kat­so­muk­sen nä­kö­kul­mas­ta ta­val­la, jo­ka te­kee va­kau­mus­ten neut­raa­lin mää­rit­te­lyn mah­dot­to­mak­si. Nyt teh­dyn kan­sa­lais­aloit­teen taus­tal­la vai­kut­taa sel­lai­nen us­kon­not­to­muu­dek­si ni­mi­te­tyn va­kau­muk­sen muo­to, jo­ka ajaa oman us­kon­non­va­paus­kä­si­tyk­sen­sä, niin sa­no­tun ne­ga­tii­vi­sen us­kon­non­va­pau­den, to­teu­tu­mis­ta yh­teis­kun­nas­sa. Se ei ole neut­raa­li asen­ne us­kon­toa, kirk­koa ja us­kon­non yh­teis­kun­nal­lis­ta mer­ki­tys­tä koh­taan.”

Negatiivinen ja positiivinen vapaus ovat käsitteitä, jotka filosofi ja yhteiskuntatieteilijä Isaiah Berlin esitti virkaanastujaisluennossaan Oxfordin yliopistossa vuonna 1958. Negatiivinen vapaus (vapaus jostakin) edustaa tilannetta jossa valtiovalta jättää kansalaisen rauhaan tekemään mitä haluaa ja mihin pystyy. Positiivinen vapaus (vapaus johonkin) puolestaan perustuu ajatukseen, että kansalaisilla on tiettyjä peruuttamattomia oikeuksia joiden toteutuminen edellyttää valtiovallan tukea. Viimeaikainen keskustelu kuntien lakisääteisistä tehtävistä on keskustelua positiivisen vapauden rajoista, siitä mihin jokaisella kuntalaisella tulee olla oikeus varallisuudestaan riippumatta.

Luoma näyttää väittävän, että negatiivinen vapaus (vapaus uskonnosta) on loogisesti ristiriitainen, sillä kaikki maailmankäsitykset, ateismi mukaan luettuna on uskontoon verrattavaa tai ”katsomuksellista”. Negatiivinen uskonnonvapaus on kirkonmiesten mukaan siis ateistisen maailmankatsomuksen yritys vallata katsomusten kenttä – varoittavaksi esimerkiksi nostetaan mielellään edesmennyt Neuvostoliitto, jossa valtio rajoitti uskonnonharjoittamista. Kansalaistensa vapautta arvostavassa yhteiskunnassa ainoaksi valistuneeksi vaihtoehdoksi jää siis positiivinen uskonnonvapaus (vapaus uskontoon). Ateisti saa oikeuden katsomukseensa siinä missä kristitty, muslimi tai mormoni. Negatiivinen uskonnonvapaus on tästä näkökulmasta tiettyyn vakaumukseen sitoutunut periaate ja ateismi aktiivista ”jumalan kieltämistä”, vakaumuksellinen liike, joka pyrkii valtauskontojen aseman horjuttamiseen.

Ajatus ateismista lähtökohtaisesti poliittisena toimintana on vähän samanlainen, kuin homoseksuaalisuus heteroseksuaalisen perheinstituution romuttamiseen tähtäävänä kumouksellisena toimintana. Liberaalina ajattelijana Berlin varoittaa positiivisen vapauden asettamisesta negatiivisen edelle yhteiskunnan rakentamisen periaatteena. Yksilöllä tulee olla viime kädessä oikeus määritellä mihin hän vapautensa rakentaa. Positiivisen vapauden ylivallan uhkakuvana on holhousvaltio, joka määrittelee mitä kansalaisten tulee haluta varmistaessaan näiden vapauksien toteutumista. Ultra Bra –yhtye virnuilee tällaiselle holhousyhteiskunnan irvikuvalle laulussaan Me yhtenäistämme:  ”Kaikille tytöille samanlainen käsikäyttöinen korkkiruuvi; pojille vasara ja kiviseinänaula ja paljon elektroniikkaa…  Kaikille oma kaista moottoritielle Lahteen, kaikki saavat valvoa kahteen.”[1]

Negatiivisen vapauden periaatteen mukaan yhteiskunnan vallankäytön instituutiot on rakennettava tavalla, joka jättää yksilölle oikeuden oman tahtonsa rakentamiseen ilman ulkoista holhousta. Berlinin mukaan positiivista vapautta rakentavilla instituutiolla korjataan yksilöiden lähtökohtien erosta johtuvaa epätasa-arvoa, mutta silloin kun ne alkavat holhota yksilöä kertomalla tälle mitä hänen tulisi haluta, ollaan siirtymässä totalitarismiin. Yksi positiivisen vapauden irvikuvista on Pohjois-Korean viimeisen vaalitapa, jossa kussakin vaalipiirissä voi äänestää täsmälleen yhtä ehdokasta.

Uskallan siis väittää, että negatiivisella uskonnonvapaudella pelottelevilla kirkonmiehillä on menneet puurot ja vellit sekaisin. Negatiivinen uskonnonvapaus ei ole – ainakaan negatiivisen vapauden käsitteen alkuperäisessä merkityksessä – sama asia kuin uskonnon harjoittamisen kieltäminen tai rajoittaminen. Negatiivinen uskonnonvapaus edellyttää, ettei yksilön vapaus rajoitu vapauteen valita mihin katsomukseen haluaa sitoutua; yksilöllä tulee olla oikeus olla vapaus Tapio Luoman peräänkuuluttamasta ”vakaumuksellisuudesta” tai ”katsomuksellisuudesta” itsestään.

Keskeiseksi kiistakysymykseksi noussut ”oppilaan oman uskonnon opetuksen” (tunnustuksellisuus on nykyään pannassa) kuuluminen oppivelvollisuuden piiriin on ongelmallista näkökulmasta siksi, että maallinen vallankäyttäjä asettuu vaatii, että kansalainen ottaa haltuun tietyn ”vakaumuksellisen” tietoaineksen.  ”Vakaumuksesta” ei voi kieltäytyä. Uskonnollinen tai ”uskonnoton” vakaumus asetetaan vaadituksi kansalaistaidoksi matematiikan, kielten ja historian osaamisen rinnalle. Uskonnollisesta oppimistehtävästä kieltäytyminen edellyttää omaa, tai vanhempien eroamista uskontokunnan jäsenyydestä, omaa yhteiskunnan asettamaa vakaumustaan ei voi karistaa niskastaan.

Nykymuotoinen uskontoon liittyvä oppivelvollisuus on esimerkki positiivisen vapauden instituutiosta joka kieltää vakaumuksesta kieltäytymisen. Lukiolaiselle sallitaan vapaus päättää, opiskeleeko hän vaikkapa psykologiaa tai fysiikkaa, muttei vapautta uskontokuntaan kuulumisen määrittelemän tietoaineksen valitsematta jättämiseen. Pelätty negatiivisen uskonnonvapauden periaate ei totisesti toteudu suomalaisessa yhteiskunnassa, vaan valtiovalta toimii edelleen hengellisenä kurinpitäjänä.

Uskon, että parhaan käsillä olevan tiedon valossa maapallo syntyi pyörivästä kaasupilvestä. Ajattelen myös, että käsitykseni hyvästä ja pahasta ovat ihmiselle luontaisia taipumuksia, joita kasvatus tukee. En hyväksy, että kumpikaan väite on ”vakaumuksellista” tai ”katsomuksellista” ajattelua. Molempien väitteiden puolesta voidaan esittää argumentteja puolesta ja vastaan, osa niistä vakaumuksellisista näkökulmista. Tieto muuttuu ja kehittyy uusien kokemuksien ja tutkimustulosten myötä, ja maailmankäsitysten rakentamiseen osallistuvat useat yhteiskunnan instituutiot, uskontokunnat mukaan luettuina. Joidenkin mielestä kaikki ajattelu on vakaumuksellista, ja vapaan yhteiskunnan edellytys on moninaisten vakaumusten suojeleminen. Valtauskonnon hallitsemassa keskustelussa unohtuu helposti, ettei kenelläkään ole velvoitetta vakaumuksellisuuteen. Negatiivinen uskonnonvapaus ei ole totalitaristinen periaate vaan yksilön perusoikeus.


[1] Tai tiedä häntä, ehkä virnuilun kohteena onkin elämästä vieraantunut, hyvätuloinen hyvinvointivaltion kriitikko joka yrittää ymmärtää positiivista vapautta.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Kenelläkään ei ole velvoitetta vakaumuksellisuuteen

  1. Patamusta sanoo:

    Vapaus on absoluuttista, ei negatiivista eikä positiivista.

  2. Heikki Kolehmainen sanoo:

    Hieno, tärkeä ja harvinainen kirjoitus tässä maassa. Liberastahan on kehittymässä aito vapausaatteen esitaistelija. Seuraava askel on sitten ymmärtää, että olemme syvällisesti tasa-arvosia eli toteutamme pitkälti geeniemme ja satunnaisten ulkoisten viitekehysten määrittämää kohtaloamme kykenemättä juurikaan vaikuttamaan siihen. Käytännössä mitään, jota voisi kutsua vapaaksi tahdoksi ei ole olemassa. Reagoimme kannustimiin, jos reagoimme – kyseessä ei ole valinta, vaan ominaisuus. Tästä ei kuitenkaan pidä vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä mielipiteestäni julkisen sektorin suhteen, koska olen siitä LIllrankin kanssa samaa mieltä: yritykset luontaisesti maksimoivat voitot ja julkinen valta rersurssit eli mukavat olot. Sellainen ihminen on.

    Tarvitsemme liberaalin pluralismin aatteen. Suomi on kaikin puolin liian yksitotinen, että olemassa oleva yksiloiden monimuotoisuus viihtyisi ja voisi täällä hyvin. Tarvittava moninaisuus syntyy vain markkinoiden, vapauden ja dynaamisuuden kautta. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kukoistaa ja kuolla, jotta uusia, paremmin ihmisille sopivia voisi syntyä.

  3. Punapaula sanoo:

    Olen kolmannen polven ateistina samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Sääli vain, että tätä kirjoitusta ei ole levitetty laajemmalti. Tieto kuuluu kaikille ja jokainen käyttäköön sitä kykyjensä mukaan.

  4. Heikki Hassi sanoo:

    Erinomainen ja tärkeä kirjoitus!

    Uskonnot ovat arvoista ja uskomuksista koostuvia ajatusmalleja; oppeja joita kaupataan kiinnostuneille oppilaille papiston, saarnamiesten ja myös poliittisten vaikuttajien toimesta. Myyntiargumentteja on laaja kirjo, avarakatseisesta lähimmäisenrakkaudesta umpimieliseen kirjanoppineisuuteen ja jopa kiihkomieliseen pelotteluun asti.

    Nykyaikainen uskonnonvapauden käsite ei voi rajoittua siihen että yksilö saa vapaasti valita, mitä vakaumuksellisia uskomuksia hän tunnustaa – hänellä täytyy olla myös vapaus olla tunnustamatta minkään uskontokunnan uskomuksia. Uskomukset eivät enää nykyään tue yksilön arvomaailman muodostumista – ne häiritsevät sitä. Aikanaan on tietysti voinut olla tosinkin.

    Uskontojen merkitys sekä yksilölle että yhteiskunnalle on ajan myötä muuttunut. Tiedon ja kommunikaation lisääntymisen vuoksi uskomusten merkitys on vähentynyt voimakkaasti siitä, mikä se oli järjestäytyneitten uskontokuntien muodostumisen alkuaikoina, tuhansia vuosia sitten. Sen sijaan arvoilla on edelleen tärkeä rooli yksilön maailmakuvan muodostumisessa, ja siten myös arvojen yhteiskunnallinen merkitys on edelleen suuri.

    Eheän ja perusteiltaan vankan maailmankuvan muodostamiseen ei valistunut yksilö nykyään tarvitse vakaumuksellisia uskomuksia. Arvoja hän tarvitsee. Aikoinaan on ollut toisin – oman mielenrauhan vuoksi suurin osa ihmisistä on tunnustautunut johonkin järjestäytyneeseen uskontokuntaan ja omaksunut sen uskomukset. Samalla uskonnoista tuli erinomaisia vallankäytön välineitä – myös poliittisesti, ja uskontoihin alettiin myös pakottaa.

    Mitä vähäisempi on tiedon ja arvojen rooli maailmankuvassa, sitä enemmän sitä hallitsevat uskomukset. Tämä riippuvuus pätee luonnollisesti edelleen – mutta tiedon lisääntyminen on vähentänyt uskomusten merkitystä. Kommunikaation lisääntyminen on vaikuttanut myös arvoihin.

    Rehellinen ja valistunut ihminen ei voi tosissaan lausua esimerkiksi luterilaisen kirkkomme uskontunnustusta. Onko sitten ihme, että yhä useampi ihminen haluaa jättää uskonnot arvomaailmansa ulkopuolelle. Kirkko hoi, herätys! Mitkä ovatkaan arvonne?

  5. Mari Hakkala sanoo:

    Vapaus johonkin = saa valita jonkin tarjolla olevista vaihtoehdoista
    Vapaus jostakin = ei ole pakko tehdä, uskoa, ajatella jollakin tietyllä lailla
    Uskonnonvapaus = saa uskoa tai olla uskomatta, kukaan ei pakota. Toivottavaa olisi, ettei kukaan haluaisi myöskään pakottaa lähimmäistään sen paremmin uskomaan kuin olemaan uskomatta.
    Jos jossakin sattuisi kaikumaan virsi, eihän se nyt sentään tarkoita, että tätä vapautta olisi rikottu! Vaikka esim. koulussa tai jossakin tilaisuudessa sanottaisi: nyt lauletaan virrestä xyz, ei sekään riko vapautta uskoa tai olla uskomatta. Uskonnollinen kuva, laulu, rukous merkitsevät uskoville jotakin, mutta niille, jotka eivät usko, ne ovat kuva, laulu, uskonnollista kielikuvastoa käyttävä runo ilman uskonnollista merkitystä.

  6. Patamusta sanoo:

    ”[1] Tai tiedä häntä, ehkä virnuilun kohteena onkin elämästä vieraantunut, hyvätuloinen hyvinvointivaltion kriitikko joka yrittää ymmärtää positiivista vapautta.”

    Vapaus on absoluuttista.

    Positiivinen vapaus sopii marxilaiseen retoriikkaan, jolla on tarkoitus hämärtää vapauskäsitystä, kun marxilisuudessa ei ole tosiasillisia vapauksia.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa