Yrittäjähengettömän valtion puolustus

Yrittäjähengettömän valtion puolustus

Kalevi Sorsan säätiön tutkimuspäällikkö Antti Alaja kirjoittaa säätiön blogissa äskettäin julkaistusta kirjastani Paska Suomi. Hän kritisoi erityisesti kirjan kohtaa, jossa käsittelen vasemmistolaista talousajattelua Suomessa.

Käytän kirjassa yhtenä esimerkkinä vasemmiston talousajattelun huonosta tilasta ns. ”yrittäjähenkisen valtion” ajatusta, jota Alaja ja Kalevi Sorsan säätiö ovat pyrkineet edistämään. Ajatuksen varsinainen alullepanija on brittiläinen taloustieteilijä Mariana Mazzucato, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan.

”Yrittäjähenkinen valtio” tarkoittaa pähkinänkuoressa valtion ryhtymistä määrätietoiseksi teknologisen kehityksen ohjaajaksi ja riskirahoittajaksi. Kalevi Sorsan säätiön ajatuksia aiheesta voi lukea täältä.

Alaja esittelee kirjoituksessaan kolme kirjassani esitettyä ”yrittäjähenkistä valtiota” koskevaa väitettä, jotka hän mielestään osoittaa virheellisiksi. Ne eivät ole virheellisiä, kuten tässä kirjoituksessa yritän perustella.

Joudun kuitenkin lähestymään asiaa vähän kauempaa. Käsittelen siksi aluksi yleisemmin Alajan kirjoitusta ja palaan vasta lopuksi Alajan mielestä virheellisiin väitteisiini.

Mazzucaton merkitys ja ns. kansainvälinen keskustelu

Alaja aloittaa kirjoituksensa kuvaamalla yrittäjähenkisen valtion keksijän Mazzucaton ajatusten vaikutusvaltaisuutta. Alajan mukaan Mazzucaton ”väsymättömän tutkimus- ja vaikutustyön ansiosta kansainvälisessä talouskeskustelussa on tapahtunut merkittävä käänne, jonka myötä valtion rooli teknologian, innovaatioiden ja talouden kehityksessä on noussut jälleen keskeiseksi kysymykseksi.”

Alajan luonnehdinta on melko ylimalkainen. Hän puhuu ”kansainvälisestä talouskeskustelusta”, mutta on epäselvää mitä hän sillä tarkoittaa. Oma tulkintani on, että Alajan mielestä ajatus valtiojohtoisesta kehityksestä on Mazzucaton ansiosta tullut muotiin poliitikkojen, virkamiesten, liikemiesten, kolumnistien ynnä muiden hienojen Davos-ihmisten keskuudessa.

Tämä on periaatteessa mahdollista. Tosin en itse ole havainnut, että poliitikkojen ja virkamiesten halu osallistua liiketoimintaan tai perusteeton usko omiin liikemieskykyihinsä olisi koskaan laantunut. Yritysten into ottaa vastaan tukiaisia, valtion rahoitusta ja kilpailunrajoituksia innovaatioiden edistämisen nimissä on sekin pysynyt vakiona.

Ei siis ole yllättävää, että Mazzucaton saarna valtiojohtoisen innovaatiotoiminnan ihanuudesta on kohdannut näissä ihmisryhmissä vastaanottavaisen yleisön.

Alaja maalailee, miten Mazzucaton ajatuksia on kehuttu Financial Timesin kolumneissa, Britannian liberaalidemokraattisessa puolueessa ja Yhdysvaltain avaruushallinnon NASA:n johdossa. Mazzucato on myös kirjoittanut vierasblogauksen The Economist -lehteen.

Mutta kaikki tämä on minun väitteideni kannalta täysin yhdentekevää. Kirjani ei käsittele sitä, millaiset ajatukset ovat kulloinkin muodissa ”kansainvälisessä keskustelussa”, lehtikolumneissa, poliittisissa puolueissa tai keskusvirastojen johdossa. Minulle on yhdentekevää, mikä on trendikästä Davosin hienostuneessa ilmapiirissä.

Kirjani väitteet koskevat yksinomaan sitä, mitä innovaatiotoiminnasta ajatellaan taloustieteen piirissä. Mazzucaton vaikutusvalta taloustieteen piirissä on olematon. Hän ei kuulu merkittävimpien innovaatiotutkijoiden joukkoon. Mazzucato on töin tuskin osallistunut tieteelliseen keskusteluun, saati muuttanut merkittävästi sen suuntaa.

Valtion roolia innovaatiotoiminnassa on tutkittu paljon, mutta asian tieteellisen merkityksen, eikä Mazzucaton ”väsymättömän” taistelun vuoksi.

Kuvailen kirjassani taloustieteellistä konsensusta niin kuin sen ymmärrän. Valtiolla on merkittävä tehtävä innovaatiotoiminnassa yliopistojen, perustutkimuksen ja ns. spillover-ulkoisvaikutusten edistämiseen tähtäävien innovaatiotukien rahoittajana.

Mutta valtion tehtävä ei ole olla yrittäjähenkinen. Julkisen sektorin tehtävänä ei ole arvailla, mitkä yritykset, teknologiat, toimialat tai tuotteet ovat tulevaisuuden menestyjiä. Se on yrittäjähenkisten yrittäjien ja yksityisten rahoittajien tehtävä.

Valtiolla on siis taloustieteilijöidenkin mielestä merkittävä rooli innovaatiotoiminnassa. Kukaan ei ole vaatimassa mitään puhdasoppista laissez-faire -politiikkaa. Kysymys on yksinkertaisesti julkisen ja yksityisen sektorin järkevästä työnjaosta. Tässä työnjaossa yrittäjähenkisyys on taloustieteilijöiden mielestä syytä jättää yrittäjille.

Syitä on paljon, mutta ennen kaikkea kysymys on kannustimista. Omilla rahoillaan pelaavilla yrittäjillä on järkevät kannustimet, virkamiehillä ja politiikoilla ei.

Tieteellisiä näkemyseroja taloustieteilijöiden keskuudessa toki on. Keskustelussa on myös enemmän sävyjä kuin mitä Paskan Suomen kaltaisessa kansantajuisessa ja toivottavasti vauhdikkaassa yhteiskunnallisessa kirjassa voi tuoda esiin. Nämä rajoitukset huomioonottaen kirjan luonnehdinta tieteellisestä konsensuksesta on silti minusta aivan oikea.

Alajan kirjoituksessa ei edes viitata yhteenkään merkittävään innovaatiotoimintaa koskevaan viimeaikaiseen taloustieteelliseen tutkimukseen. Siinä ei puhuta mitään alan nykyaikaisesta empiirisestä tutkimuksesta, jonka seuraamisen voi aloittaa vaikka täältä tai täältä.

Kaikki Alajan viittaukset jäävät namedroppaamisen, aikakauslehtiartikkeleiden, kolumnien tai synkeimmillään Alajan itse kirjoittamien ajatuspajaraporttien tasolle.

Tällaisella lähdeaineistolla ei tietenkään voida osoittaa vääräksi kirjani luonnehdintaa. Se koskee nimenomaan taloustieteellistä konsensusta, ei kansainvälisen hienoston tai vasemmistolaisten ajatuspajojen piirissä vallitsevia muotivirtauksia.

”Valtavirtataloustiede” ja ”koulukunnat”

Kirjassani totean, että yksi nykyvasemmiston älyllinen ongelma on takertuminen vaihtoehtotaloustieteeseen silloin kun tieteelliset tutkimustulokset eivät miellytä. Alajan kirjoitus on malliesimerkki tästäkin.

Keskeinen vaihtoehtoajattelun tunnusmerkki on puhe taloustieteen eri ”koulukunnista”. Alaja noudattaa juuri tätä lähestymistapaa. Hänen näkemyksensä mukaan akateeminen taloustiede on ”uusklassinen” koulukunta, yksi monista koulukunnista, joita taloustieteessä muka esiintyy. Todellisuudessa nämä koulukunnat ovat suureksi osaksi mielikuvituksen tuotetta.

Taloustieteilijöiden piirissä vallitsee laaja yksimielisyys niistä kysymyksistä joita pitää tutkia ja niistä lähestymistavoista joita kannattaa käyttää. Tämä ei tietenkään sulje pois kiihkeitäkään tieteellisiä erimielisyyksiä, kiistoja ja riitoja. Mutta nämä ovat aivan tavallista tieteen arkea, eivätkä jaa tutkijoita mihinkään erityisiin koulukuntiin.

Koulukunnista puhujat kuuluvat itse lähes poikkeuksetta johonkin tieteen reunamilla elelevään kuppikuntaan. Nämä kuppikunnat näkevät itsensä valtavirtatieteen kanssa kilpailevina koulukuntina. Valtavirtatutkimus muuttuu kuppikuntien puheessa ”uusklassiseksi” koulukunnaksi, jolle kuppikunnat mielestään tarjoavat vaihtoehdon.

Tämä on pelkkää ylikehittynyttä omanarvontuntoa. Todellisuudessa kuppikunnat ovat marginaalisten, usein pakonomaisesti johonkin pikkuasiaan takertuneiden ajattelijoiden kerhoja. Ei ole mitään uusklassista koulukuntaa. On vain tiedeyhteisön valtavirta ja joukko kuppikuntia.

Vinkkinä teille hyvät vasemmistolaiset lukijat: Jos jokin politiikka on järkevää vain jos valitaan ”uusklassisesta” taloustieteestä poikkeavan ”koulukunnan” näkökulma, se kannattaa unohtaa. Omia suunnitelmia ei kannata perustaa vaihtoehtotaloustieteelle enempää kuin vaihtoehtolääketieteellekään.

Järkevä vasemmistolainen talouspolitiikka ei ole mitenkään ristiriidassa  valtavirtataloustieteen kanssa. Taloustiede, kuten muukaan tiede ei estä olemasta vasemmistolainen, vaikka todellisuus tietysti rajoittaa tapoja joilla vasemmistolaista politiikkaa voidaan harjoittaa.

Oma alalajinsa tässä ns. uusklassisen taloustieteen kritiikissä on muuten se, että kerrotaan millaisia puutteita siinä kenties oli puoli vuosisataa sitten. Alaja käyttää tätäkin tuttua temppua kertoessaan, että schumpeterilainen kasvuteoria on ollut suosittua taloustieteessä vasta 1980-luvulta saakka. Siis vasta 40 vuotta, kyllä on huonoa.

Nykyisin Euroopan taloustieteellisellä yhdistyksellä (valtavirtaa!) on jokaisessa vuosikokouksessaan Schumpeterin mukaan nimetty luento. Tässä linkki viimeisimpään.

Yhdysvaltain puolustusteollisuus, iPhone ja kontrafaktuaali

Alaja ei selvästi ole kiinnostunut nykyaikaisesta empiirisestä taloustieteellisestä tutkimuksesta. Tästä seuraa hänen kenties merkittävin ajatusvirheensä. Se näyttää kylläkin rehellisyyden nimissä periytyvän Mazzucatolta.

Politiikkavaikutusten tutkimuksessa on aivan keskeistä muodostaa käsitys siitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisikin harjoitettu toisenlaista politiikkaa. Tätä kutsutaan tutkijoiden slangissa kontrafaktuaalin muodostamiseksi. Aiheesta tulee muuten aivan pian Liberan podcast, jonka linkitän tänne heti sen valmistuttua.

Jotta voidaan tietää, parantaako lääke taudin, pitää olla käsitys siitä, mitä potilaalle olisi tapahtunut jos lääkettä ei olisi otettu. Jotta voidaan tietää onko tietynlainen innovaatiopolitiikka järkevää, pitää tietää mitä olisi tapahtunut jos olisi tehty jotain muuta.

Käsityksen muodostaminen vaihtoehtoisesta, toteutumatta jääneestä maailmasta on toki usein vaikeaa. Itse asiassa se on empiirisen yhteiskuntatutkimuksen keskeinen vaikeus. Mutta jos kontrafaktuaalia ei muodosteta edes ajatusleikin tasolla, tuloksena on huonoa ajattelua.

Mazzucatolais-alajalaisessa ajattelussa kontrafaktuaalin puuttuminen näkyy selvästi Yhdysvaltain puolustushallinnon roolia koskevassa pohdinnassa.

Yhdysvaltain puolustushallinto käytti kylmän sodan aikana (ja käyttää yhä) uskomattoman määrän varoja tutkimukseen. Tutkimuksen sivutuotteena on  syntynyt paljon hyödyllistä siviiliteknologiaa.

Mazzucato ja Alaja pitävät tätä näyttönä siitä, että Yhdysvaltain puolustushallinnon mittava rooli innovaatiotoiminnassa on ollut ihmiskunnalle hyödyksi. Heidän mielestään tämä osoittaa, että valtion päämäärätietoinen osallistuminen teknologioiden kehittämiseen on kannatettavaa.

Tulkitsen Mazzucatoa ja Alajaa näin: kylmä sota pakotti Yhdysvaltain liittovaltion osallistumaan teknologioiden kehittämiseen. Tästä oli hyviä seurauksia, syntyi paljon hyödyllistä teknologiaa. Niinpä he haluavat valtion tekevän samanlaisia asioita myös nykyisin ja muissa maissa, ilman kylmän sodan painetta. Juuri tämä ajatus on ”yrittäjähenkisen valtion” ytimessä.

Mutta tarkemmin ajateltuna Mazzucaton ja Alajan ajatuksessa ei ole mitään järkeä. Puolustushallinnon rahoittaman tutkimuksen tarkoituksena on (vain vähän karkeistaen) pohtia miten parhaiten voisi räjäyttää ihmisiä ja omaisuutta tuusannuuskaksi maassa, merellä ja avaruudessa. Syntyneet siviiliteknologiat ovat tutkimuksien päätarkoituksen näkökulmasta pelkkiä sivutuotteita.

Olennainen kysymys onkin se, mitä olisi tapahtunut jos puolustushallinnon tutkimusbudjetti olisi käytetty valtiojohtoisen sotateknologisen kehityksen sijasta tavanomaiseen, taloustieteen valtavirran mielestä järkevään innovaatiopolitiikkaan. Toisin sanoen, mitä olisi tapahtunut, jos kylmää sotaa ei olisi ollutkaan, vaan varat olisi voitu käyttää muuhun.

Mitä olisi tapahtunut jos ihmisten tappamisen edistämisen sijasta olisi rahoitettu perustutkimusta ja tuettu kaupallisen teknologian spillover-vaikutuksia? Tai, herra paratkoon, jos rahat olisi osittain jätetty verottamatta?

On erittäin vaikea uskoa, että tuloksena olisi ollut nykyistä pienempi määrä hyvinvointia tuottavia innovaatioita. Muutenhan on uskottava teoriaan, jonka mukaan ihmisten tappamiseen tähtäävä toiminta edistää hyvinvointia paremmin kuin ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävä toiminta. Tämä olisi täysin järjetöntä.

Kylmä sota köyhdytti ihmiskuntaa pakottamalla suuntamaan resursseja sotateollisuuteen hyvinvoinnin sijasta. Meillä on mitä luultavimmin käytettävissä vähemmän hyödyllistä teknologiaa kylmän sodan vuoksi, ei enemmän.

Tarkan kontrafaktuaalin muodostaminen näin monimutkaisessa kysymyksessä on toki mahdotonta. On mahdotonta tarkkaan sanoa, millainen maailma olisi jos sotateknologiaan käytetyt rahat olisi voitu käyttää tavanomaiseen innovaatiopolitiikkaan. Mutta asiaa on mahdollista ja välttämätöntä ajatella edellä esitetyn karkean mitä jos -ajatusleikin avulla.

Tämä karkeakin kontrafaktuaaliajattelu paljastaa heti, että Mazzucaton ja Alajan päättely on järjetöntä. Tietenkään varojen käyttäminen sotateollisuuteen ei ole järkevä tapa edistää kuluttajainnovaatioita tai laajemmin ihmisten hyvinvointia.

Tietenkään siitä, että tappamistekniikoiden sivutuotteet ja rippeet ovat hyödyllisiä, ei voida päätellä että kylmän sodan tutkimuspanostukset olivat ihmiskunnalle hyödyllisiä eivätkä haitallisia.

Mutta juuri tätä Mazzucato ja hänen suomalainen opetuslapsensa vaativat meitä uskomaan. Tämä on heidän keskeinen näyttönsä valtiojohtoisen innovaatiotoiminnan puolesta.

Alajan lempiesimerkki valtion hyödyllisestä roolista on iPhone. Hänen mukaansa Mazzucato on osoittanut, että suuri osa iPhonen teknologioista perustuu puolustusteollisuuden rahoittamiin teknologioihin. Näitä ovat esimerkiksi GPS-paikannus, kosketusnäytöt ja Internet. Mutta kuten äsken todettiin, on mahdotonta tietää millaisia teknologioita olisi syntynyt ja kuinka nopeasti jos resursseja ei olisi jouduttu tuhlaamaan niin paljon sotateknologiaan.

Nyt iPhonea varten oli käytössä vain puolustusteknologian sivutuotteita ja jämiä. Ties millainen puhelin meillä olisi, jos sotateollisuuden resurssit olisivat olleet valtavirtaisen innovaatiopolitiikan käytössä.

iPhone ei myöskään ole teknologioidensa summa. Kuluttajille suunnatun täysin uudenlaisen tuotteen kehittäminen ja markkinointi ei ole teknologioiden suoraviivaista yhdistämistä.

Se vasemmistoälykkö joka ajattelee, että valtio pystyisi tuottamaan seuraavan iPhonen tai edes tietämään mikä seuraava kuluttajateknologian mullistava tuote on, elää omassa jäännösmarxilaisessa todellisuudessaan. Valtio ei tähän pysty, eikä sen kannata edes yrittää. Sillä riittää ihan tarpeeksi tekemistä omissa ydintehtävissään.

En esittänyt kolmea virheellistä väitettä

Nyt on aika palata ns. kolmeen virheeseeni. Ensimmäinen niistä on Alajan mukaan se, että ”yrittäjähenkinen valtio ei saa tukea taloustieteen järkeviltä harjoittajilta”.

Kuten edellä on aika seikkaperäisesti todettu, väitteeni pitää paikkansa. Kirjassani esitin asiaa koskevan taloustieteellisen konsensuksen aivan oikein. Alaja ei edes esitä mitään näyttöä väitteeni virheellisyyden tueksi, sillä hän ei viittaa viimeaikaiseen taloustieteelliseen tutkimukseen tai alan oppikirjoihin.

Se, että hienot ihmiset ovat kiinnostuneita Mazzucaton ajatuksista ei tarkoita, että niillä olisi tieteellistä tukea.

Alajan mukaan väitteeni ”yrittäjähenkinen valtio ilmentää paluuta vanhaa teollisuuspolitiikkaan” on sekin virheellinen. Minusta ei ole.

Voi olla, että uudessa mazzucatolais-alajalais-kalevisorsansäätiöläisessä teollisuuspolitiikassa on jotakin uusia sävyjä, vaikka Alajan viittaukset ”hajautetummasta” ja ”verkostoimaisemmasta” politiikasta ovat aika epämääräisiä.

Mutta tarkoitin väitteelläni lähinnä sitä, että yrittäjähenkinen valtio on paluuta ajatteluun, jossa julkinen sektori ottaa merkittävässä määrin itselleen yksityisen yrittäjyyden piiriin kuuluvia tehtäviä. Minusta väitteeni on tässä mielessä ilmeisen totta.

Ajatus valtiojohtoisesta taloudesta palaa yhä uudelleen kummittelemaan, mutta ei tietenkään aina täsmälleen samannäköisenä. Se juuri tekee siitä niin pirullisen.

Kolmas virheeni on Alajan mukaan se, että näen yrittäjähenkisen valtion sosialismin jäänteenä. Tarkkaan ottaen sanoin kirjassani (kuten Alaja aivan oikein siteeraa), että ”vasemmiston vaarallisena kiusauksena ovat aina olleet valtiolähtöiset ratkaisut. Se lienee jonkinlainen jäänne sosialismista”. Tämä on tietenkin jossakin määrin spekulatiivista, mutta ei minusta virheellistä.

Vasemmistolaisuus, siis esimerkiksi tasa-arvon ja mittavan tulojen uudelleenjaon kannattaminen ei edellytä sosialismia. Mutta sosialismin perintö elää vieläkin vasemmiston piirissä. Koska varsinainen sosialismi on lähes kaikkien mielestä niin ilmeisen tuhoisaa hyvinvoinnille, sille ei löydy kannatusta. Siksi juuri se nousee esiin erilaisina kevyt- ja jäännösversioina, joista yksi esimerkki on ” yrittäjähenkinen valtio”.

Julkisella sektorilla on ihan tarpeeksi tekemistä niissä asioissa, joissa se on hyvä. Yrittäjyys ei kuulu näihin. Se on syytä jättää yrittäjille. Valtion tehtävä on luoda olosuhteet, joissa yrittäjyys ja innovaatiot voivat kukoistaa. Sen tehtävä on hoitaa pelikenttää ja valvoa sääntöjä, ei osallistua peliin.

Kenties tällainen yrittäjähengetön valtio ei saa sydäntä sykkimään samalla tavalla kuin yrittäjähenkinen. Silti, se on taloudellisen kehityksen kannalta hyödyllisempi.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

17 kommenttia artikkeliin “Yrittäjähengettömän valtion puolustus

  1. pullamössö sanoo:

    Rahan yksi huonosti ymmärretty sivutuote on toimia palautteena. Raha on tärkeä palautekanava.

    Aikoinaan kommunistisessa suunnitelmataloudessa muodostui kompastuskiveksi juuri rahan puuttuminen palautekanavana. Vanhempi väki muistaa miten Neuvostoliitossa saattoi hyllyt ammottaa tyhjyyttään kovasti kaivatuista tuotteista ja samaan aikaan oli yllin kyllin tarjolla tietyn koon vasenta kumisaapasta. Kysyntää on vaikea ennakoida ilman rahan muodostamaa palautetta aina valmistajalle ja suunnittelijalle asti. Raha on tärkeä palautekanava.

    Koskapa julkinen sektori rahoitetaan verorahoilla, siis rahalla, joka otetaan väkisin ja väkivalloin ihmisiltä, jotka eivät sitä halua antaa (muutenhan se ei olisi vero). Tällä väkisin otetulla rahalla sitten rahoitetaan asioita, joista kukaan ei muuten haluaisi maksaa (muutenhan ne eivät tarvitsisi verorahaa), esimerkiksi valtion rahoittamia ns. innovaatioita. Tuossa katkeaa tuo elintärkeä palaute ja tulosvastuu.

    Voiko valtio olla yrittäjähenkinen? No ei voi olla.
    Voisiko valtio olla yrittäjäystävällisempi kuin mitä Suomen valtio on nyt? Helposti.

    Ei mulla muuta.

    ps. Ostin Paska Suomi -kirjan ja luin sen. Se on hyvä, kiitos herra Pursiainen.

  2. Tuomas sanoo:

    Yksityisen puolen innovaatioista voisi sanoa vielä sen verran, että yhteiskunta tukee innovointia myös epäsuorasti patenttijärjestelmän kautta. Eli innovaattorille luodaan keinotekoinen monopoliasema, jonka turvin hän saa tahkota enemmän rahaa kuin vapailla markkinoilla pystyisi. Tämä siksi, että ilman tällaista yhteiskunnan selkänojaa innovointi ei kannattaisi.

    Mielestäni on aivan oikeutettua kysyä, saataisiinko suurempi yhteiskunnallinen hyöty tukemalla innovointia suoraan rahalla kuin epäsuorasti monopolien kautta. Patenttijärjestelmä todennäköisesti aikaansaa tuotekehitysrahojen paremman kohdistamisen taloudellisesti kannattaviin hankkeisiin, mutta onko monopolien aiheuttamat hyvinvointitappiot suuremmat kuin tutkimuspanosten paremmasta kohdistamisesta saatavat hyödyt? IPhonen käyttö esimerkkinä tästä on toki jokatapauksessa täysin typerää, siinä kun ei ole kyse niinkään innovoinnista, vaan juuri markkinaehtoisesta vanhan teknologian käärimisestä parempaan pakettiin: eli vaikka iPhone on täynnä julkisella tuella tuotettua teknologiaa, tuotteena se ei ole sen innovatiivisempi kuin McDonaldsin hampurilainenkaan.

    Noin muuten rajaa perustutkimuksen ja tuotekehityksen välille voi olla vaikea vetää.

    1. Patenttien osalta kysymys on varsin selvä: ne ovat jäänne merkantilistiselta ajalta, jolloin kuninkailla oli tapana jakaa etuoikeuksia tietyille ihmisille, eivätkä ne todellakaan kuulu nykyaikaiseen markkinatalouteen. Patentit vääristävät innovaatiomarkkinoita estämällä erilaisten keksintöjen yhteensovittamisen yhteen tuotteeseen helposti ja halvalla.

      Parasta innovaatiopolitiikkaa olisi patenttijärjestelmän täydellinen tuhoaminen. Kaikki muu on pelkkää näpertelyä.

      Ja taloustieteestä kiinnostuneille: koittakaapa löytää hyvälaatuista taloustieteellistä tutkimusta, joka osoittaa patenttien tarpeellisuuden. Sellaista ei yksinkertaisesti ole, käytännössä kaikki on patenteista hyötyvien tahojen propagandaa puettuna tieteelliseen asuun.

  3. Ulf Fallenius sanoo:

    Yrittäminen Suomessa on lähinnä rikos varsinkin pienyrittäminen niin mitään luovaa ei sieltäpäin tule se on nähty viimeset 8 vuotta.Suomi on paska maa yrittäjille ja lottovoitto duunareille varsinkin virkamiehille.

  4. Alex sanoo:

    Alajan kirjoitus oli todella huono. Minusta (olen demari) Alaja oli onneton valinta SDP:n ajatushautomon tutkimuspäälilöksi. Hän ei ole perillä taloustieteestä eikä edes valtio-opista, tietääkö edes mitä tutkimus on. Hän kylvää vain ideologiaa ja puolustaa sitä käsittämättömillä argumenteilla. SDP:n ajatushautomon tutkimuspäälikön pohjanoteeraus on ollut luottaa täysin marginaaliseen taloustieteen kuppikuntaan, joka on saanut olevat tuntemani ekonomistit, jopa demarit, nauramaan Sorsa-säätiölle. Libera vetää taas Sorsa-säätiön kölin ali. Milloin SDP ymmärtää, että oman ajatushautomon johtohenkilöitä on vaihdettava parempiin?

  5. ei siinä mitään sanoo:

    Joku toki voi tutkia vasemmistolaista hevonhuttua.

  6. gatestone sanoo:

    Hyvää asiaa, kiitos. Ja tässä oli vähemmän ilkeää räksytystä, hyvä. Heikki Pursiainen, pliis pysyttele vähän korkeammalla tasolla kuin Enbuske. Sullakin välillä on sitä viholliskuvien etsintää ja leimaamista. Poleeminen, joo. Raflaava, ehkä. Ilkeä, ei tarvi.

  7. Miljoonatukien nostaja sanoo:

    Heh, täysin samaa mieltä Pursiaisen kanssa. Kun nyt kuitenkin ollaan Suomessa, niin yrittäjänä täytyy miettiä miten tässä ympäristössä pärjää. Lauletaan samoja lauluja niiden kanssa, jotka rahaa jakavat =). Sitten kun miettii, että miten hommaa voisi parantaa, niin… äänestämällä? Ketä? Ei ole yhtään oikeistopuoluetta…

  8. näin on sanoo:

    Tarvitaan Sveitsin kansanpuolueen tapainen puolue.

  9. Niin sanoo:

    ”Omilla rahoillaan pelaavilla yrittäjillä on järkevät kannustimet, virkamiehillä ja politiikoilla ei.”

    Taloustieteilijöillä on tämä harhakäsitys, että vain taloudellinen motiivi on ainoa järkevä olemassaoleva inhimillinen motiivi.

    Yksi kaikkien aikojen taloudellisesti kannattavimmista motivaatioista oli John F. Kennedyn halu mennä Kuuhun. Ei siinä järkeä ollut, sen sanoi poliitikko.

    On kuitenkin selvää, että siitä hyötyi elinkeinokenttä mittaamattomasti. Kyseessä oli tuloksellinen motiivi siis, minkä pitäisi riittää taloustieteilijöillekin.

  10. Niin sanoo:

    ”Kirjassani totean, että yksi nykyvasemmiston älyllinen ongelma on takertuminen vaihtoehtotaloustieteeseen silloin kun tieteelliset tutkimustulokset eivät miellytä.”

    Nykyoikeistolla on erityisesti Suomessa sama älyllinen ongelma. IMF:n tutkimukset elvytyksen kannattavuudesta eivät paljon saa kannatusta, väärin ajateltu.

  11. Niin sanoo:

    ”Mutta tätäkin pahempaa on, ettei heillä ei ole oikeita kannustimia, koska he pelaavat muiden rahoilla.”

    Tästä haluaisin listattavan kirjallisuuslähteet, että on todettu päätösten olevan väistämättä huonoja silloin, kun henkilö käyttää ulkopuolista rahaa. Tai, että se johtaa yleisesti hyväksyttyjen arvojen vastaisiin tuloksiin.

    Ai, tuleeko heti anekdotaalinen esimerkki Neuvostoliitosta mieleen? Mutta eihän se voi kelvata, jos ei Mazzucaton anekdootitkaan kelvanneet.

    Näyttöä, kiitos.

    1. Kari Seppanen sanoo:

      Aiheestahan on kokonainen tutkimusala olemassa: https://en.wikipedia.org/wiki/Public_choice

      Siitä vaan tutustumaan.

      1. ksee sanoo:

        Mitä ihmettä? Vastasin mielestäni nimimerkillä, mutta systeemi kaivoi oikean nimen sähköpostiosoitteen avulla?

        Kiitos vaan – täytynee lopettaa kommentointi tännekin. Doxaajista on muutenkin riittävästi riesaa, mutta että vielä helpotetaan niiden työtä…

  12. Ove Stenmark sanoo:

    Niin vaatii näyttöjä, mutta ei ole esittää niitä itse. Niinpä.

    1. Niin sanoo:

      Esititkö minulle tämän kysymyksen?

  13. Orvaskasi sanoo:

    Tällä kirjoituksella SDP Antti Alajan toimesta puolustaa julkisen sektorin työpaikkoja mikä on SDP:n johtava poliittinen linja saadakseen uusia äänestäjiä. Jo aikoinaan Jutta Urpilainen puheenjohtajana sanoi että ”tämä puolue on ja tulee pysymään”. Vetäisen tästä hätäisen johtopäätöksen että SDP:n tarkoitus on tekohengittää SDP:tä eikä ajaa ihmisten asiaa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa