Kun kahdesta vaihtoehdosta on valittava

Kun mietitään kuinka vakavat yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkaista, valittavana on kaksi vaihtoehtoa, maksimaalinen valtio ja minimaalinen valtio.

Välittävää kolmatta tietä ei ole, koska jokainen sellaiseksi tarkoitettu valinta on aina dynaaminen. Sen luontainen dynamiikka suuntaa sitä suunnasta riippuen kohti jompaakumpaa valtiota.

Maksimaalinen valtio on ollut kiistatta globaali valinta viimeisen sadan vuoden ajan. Tämä on vahva tosiasia ja selittää aikamme ongelmat. Tämän vuoksi on nyt katsottava toiseen suuntaan ja aloitettava matka kohti minimaalista valtiota.

Minimaalisen valtion ottaminen yhteiskuntapoliittiseksi tavoitteeksi tuottaa nopeasti yllätyksiä. Ihmiset huomaavat, että siitä esitetyt pelottavat väitteet eivät toteudu. Totta on vain se, että minimaalinen valtio luo markkinataloudelle maksimaalista valtiota paremmat olosuhteet.

Tiellä kohti minimaalista valtiota vahvat, voimakkaat ja röyhkeät eivät polje heikkoja, osattomia ja väsyneitä jalkoihinsa. Suvaitsevaisuus, inhimillisyys ja vastavuoroisuus vahvistuvat, kun ihmiset huomaavat, että he ovat hyvinvoinnissaan muista riippuvaisia.

Ihmisten taloudellisen itsenäisyyden ja riippumattomuuden kasvaessa sosiaaliset ongelmat alkavat vähetä. He pystyvät omilla voimavaroillaan ratkomaan ongelmia, joihin he ennen tarvitsivat valtiota.

Kun julkista tukea tarvitsee maksaa yhä harvemmille, apua jää runsain mitoin niille ihmisille, jotka ilman omaa syytään ovat tietyssä tilanteessa (esim. vammaiset) tai joilla ei todellakaan ole omia ja yhteisöllisiä voimavaroja käytössään ongelmiensa ratkaisemiseksi.

Ihmisten ei enää tarvitse pelätä petomaisesti käyttäytyviä yrityksiä. Kun uusia työpaikkoja syntyy kiihtyvällä vauhdilla, työvoimasta tulee hyvin niukka resurssi, joka pakottaa yritykset huolehtimaan työntekijöistään, kouluttamaan heitä ja tarjoamaan heille mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Kun kuluttajat päättävät yritysten menestyksestä, yrityksillä ei ole varaa suhtautua heihin mielivaltaisesti ja piittaamattomasti. Asiakasrajapinnoilla käy melkoinen luova pörinä ja hyörinä.

Politiikan ja talouden liiton purkautuessa monopolit ja oligopolit menettävät valtansa. Menestyäkseen niiden on opittava toimimaan markkinatalouden ehdoin ilman valtion tarjoamaa suojaa.

Vahvistuvat omistusoikeudet suojaavat luontoa ja muita arvokkaampia asioita paremmin kuin poliittinen päätöksenteko. Yhdessä yrittäjyyden kanssa ne tehostavat ulkoisten vaikutusten käsittelyä.

Elämän moni-ilmeisyys, moniäänisyys ja värikkyys ilmestyvät kaupunkeihin ja rakentamiseen.  Kun ilo, luovuus ja kokeilunhalu sykkivät jälleen kaikissa yhteisöissä, keskittymiskehitys menettää voimansa.

Mitä useampi valtio ottaa tavoitteekseen minimaalisen valtion, sitä todennäköisemmin rauha palaa kansainvälisiin suhteisiin. Ihmisten mielet ja sydämet voitetaan taiteellisilla ja tuotannollisilla ideoilla eikä hegemonialla ja väkivalloin. Kehitysmaat muuttuvat nopeasti kehittyneiksi, kun niissä yrittäjien ei tarvitse enää taistella oman maan byrokratiaa, protektionismia ja kehittyneiden valtioiden vientitukea vastaan.

Todellinen demokratia valtaa alaa. Politiikka suojelee enemmistöä vahvojen ja tehokkaasti organisoitujen pienryhmien saalistukselta. Politiikka lakkaa olemasta etujen jaon instituutio.

Minimaalinen valtio on demokraattinen ja rationaalinen järjestelmä. Se reagoi ihmisten todellisiin tarpeisiin eikä poliittisiin valintoihin, joissa on usein kysymys harvainvallasta ja mielivallasta. Se minimoi julkisen sääntelyn labyrintin, jossa ihmiset eivät tiedä millaisten sääntöjen mukaan heidän valintojaan arvioidaan ja kuka ne säännöt on saattanut voimaan.

Vaikka minimaalisen valtion ihanne on houkutteleva, miksi ihmiset eivät innostu siitä? Miksi he ottavat tavoitteekseen vaihtoehdon, joka tuottaa heille niin monia epämiellyttäviä ongelmia? Miksi he haluavat rakentaa yhteiskunnasta itselleen vankilan?