Mitä on aito myötätunto?

Kaikissa vaalikampanjoissa sana ”myötätunto” esiintyy aina sataan kertaan. Suuret valtion ohjelmat toimivat todistuksena myötätunnosta, kun taas valtion varojen leikkaaminen on merkki kylmäsydämisyydestä. Termin puolueellisella käytöllä poliitikot ovat perusteellisesti sumentaneet sanan merkityksen.

Kuten Marvin Olasky osoitti teoksessaan The Tragedy of American Compassion, sanan myötätunto (engl. compassion) alkuperäinen määritelmä Oxfordin englanninkielen sanakirjassa on ”kärsimystä yhdessä toisen kanssa, osallistumista kärsimykseen”. Sanan painotus englanniksi, kuten sana itse osoittaa (”com”, joka tarkoittaa kanssa, sekä ”passion”, joka juontaa juurensa latinan termistä ”pati”, merkitykseltään kärsiä), on henkilökohtaisella osallistumisella onnettomien kärsimykseen – heidän kanssaan kärsimistä, ei vain antamista.

Nykyään suurin osa ihmisistä käyttää termiä viittaamaan – Olanskyn sanoin – ”tunteeseen tai emootioon, jolloin ihmistä liikuttaa toisen kärsimys tai ahdinko, ja halu lievittää sitä”. Näiden kahden määritelmän välillä on valtava ero: toinen edellyttää henkilökohtaista toimintaa, toinen vain ”tunteen”, joka usein sisältää kääntymisen jonkun toisen – juuri valtion – puoleen ja odottavan sen puuttuvan ongelmaan. Toinen näistä kuvaa Äiti Teresaa ja Punaista Ristiä, toinen taas tyypillistä vastuuta pallottelevaa sosiaalista aktivistia, joka sydänverellä osoittaa mieltään kyltti kädessään.

Tosiasia on, että valtion “myötätunto” ei ole samanlaista kuin henkilökohtainen ja yksityinen myötätunto. Kun odotamme valtion tekevän puolestamme sen, mitä meidän itsemme pitäisi tehdä, odotamme mahdotonta ja päädymme sietämättömään. Emme varsinaisesti ratkaise ongelmia, vaan hoidamme niitä kalliisti hamaan ikuisuuteen ja luomme uusia matkan varrella.

Vuodesta 1965 – kun ns. sota köyhyyttä vastaan alkoi – aina 1990-luvun puoliväliin Yhdysvalloissa käytettiin hyvinvointiin 5,4 biljoonaa dollaria. Vuonna 1965 koko valtion hyvinvointikulut muodostivat vain hiukan yli yhden prosentin bruttokansantuotteesta (BKT), mutta 30 vuotta myöhemmin luku oli paisunut 5,1 prosenttiin BKT:sta vuosittain, mikä oli korkeampi kuin Suuren laman aikana 1930-luvulla saavutettu ennätys. Ennen kuin työntekoa korostavat hyvinvointiuudistukset tulivat voimaan 90-luvun lopulla, köyhyyden taso ei juurikaan ollut muuttunut vuodesta 1965. Vuosikymmenien ajan miljoonat ihmiset elivät lannistuttavassa riippuvuudessa, perheitä palkittiin niiden hajoamisesta ja avioliittojen ulkopuolella syntyneiden lasten määrä nousi eksponentiaalisesti – kaikki nämä seikat johtuivat suurelta osin ”myötätuntoisista” valtion ohjelmista.

Ihmisen halukkuus käyttää valtion varoja avustusohjelmiin ei ole todiste hänen myötätunnostaan. Professori William B. Irvine Wrightin valtionyliopistosta Daytonista, Ohiosta, selostaa: ”Olisi järjetöntä pitää jonkun ihmisen halukkuutta kasvattaa puolustusmenoja todisteena siitä, että hän itse olisi urhea tai pitää ihmisen halukkuutta kuluttaa valtion varoja urheiluun todisteena siitä, että henkilö itse olisi urheilullinen.” Samoin kuin ”sohvaperuna” voi suosia valtion tukea urheilujoukkueille, myös henkilö, joka ei tunne myötätuntoa, voi silti suosia valtion tukiohjelmia ja myötätuntoinen ihminen voi puolestaan vastustaa niitä.

On virheellistä käyttää ihmisen poliittisia näkemyksiä hänen myötätuntonsa mittarina. Professori Irvine toteaa, että jos haluat selvittää, miten myötätuntoinen joku yksilö on, tuhlaat aikaasi jos alat kyselemään ketä hän äänesti. Sen sijaan sinun tulisi kysyä mitä hyväntekeväisyyslahjoituksia hän on tehnyt ja onko hän tehnyt vapaaehtoistyötä viime aikoina. Voisit myös kysellä, miten hän vastaa sukulaistensa, ystäviensä ja naapuriensa tarpeisiin.

Aito myötätunto on vahvojen perhesiteiden ja yhteisöjen, vapauden ja omatoimisuuden muodostama vankka muuri, kun taas yllämainittu teennäinen myötätunto on täynnä vaaroja ja kyseenalaisia tuloksia. Aito myötätunto merkitsee toisten auttamista aidon välittämisen johdosta, eikä kääntymistä poliittisten edustajien puoleen, jotta he tekisivät sen puolestasi. Aito myötätunto tulee sydämestä, ei valtion kassasta. Aito myötätunto on syvästi henkilökohtainen asia, ei maksu etäiseltä byrokraattiselta taholta.

Kun seuraavan kerran kuulet jonkun käyttävän sanaa “myötätunto”, kysy häneltä tietääkö hän todella mistä puhuu.

Tämä on kirjoittajan muokkaama artikkeli, joka perustuu alunperin vuonna 1997 julkaistuun esseeseen.