Liberalismin vieroksunta

Liberalismin vieroksunta on maan tapa. Kun ihmiset puhuvat yhteiskunnallisesti merkittävistä ongelmista, he selittävät asiantuntevasti niiden johtuvan pääsääntöisesti liberalismista.

Poliitikkojen mielestä liberalismin suosima markkinatalous pitäisi ehdottomasti panna kuriin ja järjestykseen, koska markkinat ovat hyvä renki, mutta huono isäntä. Liberalismi on julkisen hallinnon ammattilaisille peikko, koska se vaatii kansalaisten valinnan vapauden laajentamista ja julkisten palveluiden kilpailuttamista.

Yritysjohtajat, jotka Adam Smithin tunnetun tokaisun mukaan ovat aina valmiit vehkeilemään kuluttajien etua vastaan, vieroksuvat liberalismia, koska he eivät erityisemmin pidä kilpailusta ja siihen sisältyvästä vastuullisuudesta.

Kun todellisuus ei tottele tutkijoiden toiveita, liberalismilla on heidän mukaansa sormensa pelissä. Mielipidejohtajia ja -vaikuttajia liberalismissa ärsyttää se, että kansalaiset eivät kuuntele heitä eivätkä noudata heidän neuvojaan. 

Liberalismi on kuin monipäinen lohikäärme. Ay-aktivistin mukaan liberalismi murentaa kovalla vaivalla hankitut edut. Kirkon edustajat näkevät liberalismin korostavan materialismia ja unohtavan kohtuullisuuden. Kansalaisten mielestä liberalismi on liian sallivana, vapaamielisenä, ahdasmielisenä, epätasa-arvoisena ja kylmäkiskoisena melkoinen vastakohtaisuuksien areena.

On outoa, että liberalismi on kaikkea edellä mainittua ja vielä paljon muutakin. Poliitikot, virkamiehet, yritysjohtajat ja kansalaiset eivät julistaudu liberaaleiksi. Yliopistoissamme opetetaan liberalismin vastaisia aatteita ja teorioita, mutta ei liberalismia. Papit saarnaavat liberalismin haitoista, eivät sen hyödyistä. Sanomalehdet tuntevat lukijansa ja muistuttavat heitä ajoittain liberalismin haitallisuudesta. Jos joku uskaltautuu puhumaan liberalismista myönteiseen sävyyn, hänet palautetaan nopeasti oikeiden ajatusten pariin.

Liberalismin vieroksunta on verrattavissa kansallisurheiluun, jossa kaikki haluavat olla mukana. Toisin kuin kansallispelissä kukaan ei halua selvittä liberalismin ideaa, sisältöä ja sääntöjä. Riittää, kun liberalismista keksii vain pahaa sanottavaa. Liberalismista esitetyt usein kuullut mielikuvat ja käsitykset eivät kuvaa liberalismin teoriaa ja sen saavutuksia. Liberalismin kritisointi on niin asiantuntematonta, että tuskin yksikään marxilaisuuden tuntija syyllistyy vastaavaan omasta aiheestaan kirjoittaessaan.

Liberalismin vieroksunnalla on huolestuttavia seurauksia. Liberalismiin myönteisesti suhtautuvien on vaivattomampaa olla hiljaa kuin äänessä. Lupaavat tutkijat välttävät liberalismia, koska sen tutkimiseen ei ole helppoa saada apurahoja. Enemmistön ääntä on helpompaa mukailla kuin asettua sitä vastaan.

Vaikka ihmiset suhtautuvat torjuen liberalismiin, he ovat paradoksaalisesti kuitenkin jossain määrin liberaaleja. Esimerkiksi he vaativat, että yhteiskunnallisista asioista on voitava keskustella avoimesti ja moniäänisesti. He haluavat suhtautua suvaitsevaisesti erilaisuutta kohtaan. He toivovat, että päätöksenteossa kaikki olennaiset vaihtoehdot tuodaan esiin. Nämä ovat pohjimmiltaan hyvin liberaaleja odotuksia.

Ihmiset eivät pidä siitä, että valtio kohtelee heitä mielivaltaisesti ja epäoikeudenmukaisesti. Kun liberalismi suosittelee ongelman ratkaisuiksi perustuslaillista hallintoa, oikeusvaltiota ja valtiovallan tehtävien rajoittamista, he ovat sitä mieltä, että liberalismi kannattaa yövartijavaltiota ja suhtautuu välinpitämättömästi kansalaisten ongelmiin.

Individualismi on monille kauhistus, koska se avaa heidän mielestään tien vahvojen ja öykkäreiden ylivaltaan. Siksi yhteisöllisyys on individualismin vastavoima ja ehdottomasti sitä parempi asiantila. Kuitenkin koko sosiaalipoliittinen ajattelumme ja järjestelymme on rakennettu individualistisen ajattelun varaan.

Yksi vakavimmista väärinkäsityksistä on pitää markkinataloutta yksityisen voitontavoittelun mahdollistavana ja siksi arveluttavana ja torjuttavana instituutiona. Näin ajateltaessa ei huomata, että markkinatalouden tehtävänä on palvella ihmisiä tuottamalla heille heidän tarvitsemiaan hyödykkeitä. Voitto on siten palkinto hyvästä työstä eikä viekkaudella anastettu hyöty.

Liberalismiin kohdistettu epäoikeudenmukainen kritiikki tarjoaa mahdollisuuden korjata sitä koskevia väärinkäsityksiä ja virheitä. Näitä mahdollisuuksia olisi opittava käyttämään hyväksi.