Blogit

Terveen julkisen politiikan seitsemän periaatetta

Kun astuin ensimmäistä kertaa korokkeelle antamaan tässä toistamaani puhetta, olin puhuttelemassa Detroit Economic Clubia, maailmankuulua ajatustenvaihdon foorumia. Luontaisesta optimististani ja tuohon arvokkaaseen areenaan yhdistetystä julkisuudesta huolimatta en kuitenkaan osannut kuvitella, miten paljon huomiota ”Terveen julkisen politiikan seitsemän periaatetta” tulisi saamaan tulevina päivinä ja vuosina.

Viimeisimpien laskelmieni mukaan olen pitänyt tämän puheen noin sadassa eri paikassa, varmaankin 20 osavaltiossa ja yli kymmenessä vieraassa maassa. Teksti on käännetty ainakin 12 vieraalle kielelle, mukaan lukien kiinaksi, koreaksi, espanjaksi ja kiswahiliksi. Fiktiotakin kummallisemman juonenkäänteen johdosta minut kutsuttiin pitämään tätä puhetta People’s University -kansanyliopistoon Pekingiin. Lukijat, joille näkemykseni tai seitsemän periaatetta ovat jo tuttuja, huomaavat varmasti ironian – ja voiton – joka sisältyy näistä periaatteista puhumiseen maailman suurimman kommunistivaltion sydämessä.

Miksi kiinnostus ”Terveen julkisen politiikan seitsemään periaatteeseen” on ylittänyt kaikki odotukset? Jälkeenpäin ajatellen uskon sen olevan uhkapeli, jota pelasin ryhtyessäni kirjoittamaan ja pitämään tätä puhetta. Tuolloin aloitin kertomalla yleisölle:

“Tiedän, että (Detroit Economic Club) on kuullut monia poliittisia puheita monien valtion, liike-elämän ja akateemisten alojen johtohahmojen pitäminä – puheita, jotka käsittelivät yksityiskohtaisesti tärkeitä ajankohtaisia asioita julkisesta liikenteestä koulutukseen ja terveydenhuoltoon ja muihin merkittäviin aiheisiin. Mackinac Center for Public Policy -instituutissa erikoisalanamme on yksityiskohtaisten ratkaisujen tutkiminen ja suositteleminen nykyisiä poliittisia toimintalinjoja koskien ja ajattelin tekeväni saman täällä tänään.

“Harkinnan jälkeen päätin kuitenkin sen sijaan ottaa askeleen kauemmas minkään tietyn asian yksityiskohtaisesta tutkiskelusta ja tarjota teille jotakin hiukan erilaista: laaja-alaisemman lähestymistavan, joka pätee joka asiaan. Haluaisin, että pohtisimme nyt kaikki muutamia erittäin oleellisia periaatteita, muutamia perustavanlaatuisia konsepteja, jotka perustuvat vuosisatojen kokemukselle ja taloudelliselle tietämykselle. Minun näkemykseni mukaan ne ovat pysyviä periaatteita, joiden tulisi muodostaa henkinen tausta sille, mitä teemme poliittisina päätöksentekijöinä valtion sisällä ja sen ulkopuolella.”

Puheeni saama vastaanotto tuona päivänä ja vuosia sen jälkeen viittaa siihen, että ihmiset pohjimmiltaan arvostavat yritystä lähestyä vakavasti tärkeitä asioita. He ymmärtävät, että vaikka periaatteet voitaisiinkin ilmaista yksinkertaisella tavalla, ne eivät välttämättä ole yksioikoisia.

Lisäksi ihmiset ymmärtävät, että asioiden lähestyminen avoimin mielin ei merkitse niiden lähestymistä tyhjin mielin. Olemmehan kuitenkin oppineet jotakin vuosisatojen varrella. Ei se ole tietämättömyys tai harhaluulo, joka saa meidät ilman vastaväitteitä hyväksymään, että aurinko nousee idästä. Eikä se ole sokea ideologia, joka kertoo meille, että edustuksellinen tasavalta on parempi kuin yksinvalta tai monarkia. Yleinen olettamus siitä, että yksityisomistus ja vapaamarkkinatalous ovat parempi järjestelmä kuin valtion omistus ja keskusjohtoinen suunnittelu ei ole enää vain mielipide, vaan sen sijaan vakiintunut totuus niille, jotka arvostavat järkeä, logiikkaa, faktoja, näyttöä, taloustiedettä ja kokemusta.

Terveen julkisen politiikan seitsemän periaatetta, jotka haluan kanssanne jakaa, ovat vapaan talouden tukipilareita. Voimme olla eri mieltä siitä, miten kukin niistä pätee johonkin tiettyyn asiaan, mutta uskoisin, että periaatteet itsessään ovat vakiintuneita totuuksia.  

Nämä periaatteet eivät ole omiani; olen ainoastaan koonnut ne yhteen. Ne eivät ole vapaan talouden ainoita pilareita tai ainoita vakiintuneita totuuksia, mutta ne luovat vahvan perustan. Olen sitä mieltä, että jos jokaisen valtion kulmakiviin ja valtionrakennuksiin olisi ikuistettu nämä periaatteet – ja mikä vielä tärkeämpää, jos jokainen lainsäätäjä ymmärtäisi ja yrittäisi olla niille uskollinen – olisimme paljon vahvempia, paljon vapaampia, paljon menestyksekkäämpiä ja paremmin hallinnoituja ihmisiä.

Yksi

Vapaat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, eivätkä tasa-arvoiset ihmiset ole vapaita.

Ensiksikin minun tulee tarkentaa, millaiseen “tasa-arvoisuuteen” viittaan tällä toteamuksella. En viittaa tasa-arvoon lain edessä – siihen käsitykseen, että jokainen tulee tuomita syyttömäksi tai syylliseksi sillä perusteella, syyllistyivätkö he todella tekoon vai eivät, eikä rodun, sukupuolen, varakkuuden, vakaumuksen tai uskonnon perusteella. Tämä on tärkeä länsimaisen sivistyksen lähtökohta  ja vaikka emme useinkaan sitä kykene noudattamaan, en usko, että kukaan täällä kiistäisi tätä käsitettä.

Sen sijaan “tasa-arvoisuus”, johon viittaan, liittyy tuloihin ja materiaaliseen vaurauteen – siihen, mitä ansaitsemme ja hankimme kaupallisilla markkinoilla sekä työn ja vaihdannan kautta. Puhun nyt taloudellisesta tasa-arvosta. Katsotaanpa tätä periaatetta ja halkaistaan se kahteen osaan.

Vapaat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia. Kun ihmiset ovat vapaita olemaan oma itsensä, oman onnensa seppiä, paneutumaan oman ja perheidensä hyvinvoinnin parantamiseen, tulokset markkinoilla eivät tule olemaan tasavertaisia. Ihmiset tulevat ansaitsemaan täysin eritasoisia tuloja; he tulevat keräämään täysin eritasoista vaurautta. Vaikka jotkut valittavat tätä seikkaa ja puhuvat pahoitellen ”kuilusta rikkaiden ja köyhien välillä”, itse uskon, että ihmisten kyky olla oma itsensä vapaassa yhteiskunnassa on hieno asia. Jokainen meistä on ainutlaatuinen olento, joka eroaa kaikista muista elävistä ja kuolleista olennoista loputtomilla tavoilla. Miksi ihmeessä siis odottaisimme toimintamme talousmarkkinoilla tuottavan identtisiä tuloksia?

Eroamme myös lahjakkuudeltamme. Joillakin meistä on enemmän lahjakkuutta kuin toisilla, tai arvokkaampaa lahjakkuutta. Jotkut eivät huomaa suurinta lahjakkuuttaan ennen kuin vasta myöhään elämässään, tai eivät lainkaan. Magic Johnson on lahjakas koripallon pelaaja. Pitäisikö tällöin tulla kenellekään yllätyksenä, että hän ansaitsee huomattavasti enemmän rahaa koripallolla kuin mihin minä koskaan pystyisin? Will Kellogg ei keksinyt uskomatonta lahjakkuuttaan yrittäjyyden ja mainonnan alalla ennen kuin vasta 46 vuoden iässä; ennen kuin hän perusti oman yrityksensä Kellogg Companyn, hän ansaitsi 25 dollaria viikossa tekemällä vähäpätöisiä töitä vanhemmalle veljelleen Battle Creekin parantolassa.

Eroamme ahkeruudessamme, halukkuudessamme tehdä töitä. Jotkut tekevät töitä ahkerammin, pidempään ja viisaammin kuin toiset. Tämä luo suuria eroavaisuuksia siinä, miten paljon muut arvostavat työtämme ja miten paljon he ovat valmiita maksamaan siitä.

Olemme erilaisia myös säästöjemme suhteen. Olen sitä mieltä, että jos presidentti pystyisi sormia napsauttamalla tasaamaan meidän kaikkien tulot ja vaurauden tason tänään, olisimme jälleen eriarvoisessa tilanteessa tähän aikaan huomenna, sillä jotkut meistä säästäisivät rahansa ja jotkut meistä käyttäisivät ne. Tässä on kolme syytä, vaikka ne eivät toki ole ainoat kolme syytä, joiden vuoksi vapaat ihmiset eivät yksinkertaisesti koskaan tule olemaan taloudellisesti tasa-arvoisia.

Jälkimmäinen puolikas ensimmäisestä periaatteestani, eli että tasa-arvoiset ihmiset eivät ole vapaita, osuu asian ytimeen. Näytä minulle sellaisia ihmisiä tällä planeetalla, jotka ovat todellakin taloudellisesti tasa-arvoisia, ja minä näytän sinulle erittäin epävapaita ihmisiä. Miksi?

Ainoa keino, millä voitaisiin edes jotenkin tasata tuloja ja vaurautta yhteiskunnassa, olisi pitää asetta jokaisen ohimolla. Täytyisi kirjaimellisesti käyttää voimakeinoja, jotta ihmisistä saataisiin tasa-arvoisia. Täytyisi antaa määräyksiä, joiden tueksi uhattaisiin giljotiinilla, hirttosilmukalla, luodeilla tai sähkötuolilla. Määräyksiä, jotka kuuluisivat näin: Älä menesty. Älä tee työtä ahkerammin, äläkä ole älykkäämpi kuin naapurisi. Älä säästä järkevämmin kuin kukaan muu. Älä keksi ensimmäisenä uutta tuotetta. Älä tarjoa tuotetta tai palvelua, jota ihmiset voisivat haluta enemmän kuin mitään kilpailijasi tarjoamaa.

Uskokaa pois, emme haluaisi elää yhteiskunnassa, missä nämä olisivat sääntöinä. Kambodžassa 1970-luvun lopulla kommunisti Khmer Rougen vallan alla tultiin tätä lähelle ja siitä seurasi, että kahdeksasta miljoonasta ihmisestä yli kaksi miljoonaa kuoli alle neljässä vuodessa. Paitsi valtaa käyttävä eliitti, tuon surullisen maan ihmiset, jotka mainitusta aikakaudesta selvisivät, elivät lähes kivikautta muistuttavissa oloissa.

Mikä on tämän ensimmäisen periaatteen sanoma? Meidän ei tule juuttua tuloeroihin, kun ne johtuvat siitä, että ihmiset ovat vain oma itsensä. Jos ne johtuvat keinotekoisista poliittisista esteistä, niin meidän tulee hankkiutua eroon näistä esteistä. Meidän ei kuitenkaan pitäisi yrittää muuttaa erilaisia ihmisiä homogeeniseksi massaksi. Se ei tule onnistumaan ja yrittämisestä nousisi kova meteli.

Esimerkiksi takavarikoiva verotus ei tee ihmisistä yhtään tasa-arvoisempia; se vain ajaa ahkerat ja yritteliäät muualle tai muihin puuhiin, samalla köyhdyttäen niitä monia, jotka muuten hyötyisivät heidän kekseliäisyydestään. Abraham Lincolnin sanotaan todenneen, että ”miestä ei voi auttaa ylös kiskomalla toista alas”.

Kaksi

Siitä, mikä kuuluu sinulle, pidät yleensä huolen;
se, mikä ei kuulu kenellekään tai kuuluu kaikille, jää usein hoitamatta.

Tämä ilmaisee yksityisomistuksen taian. Se selittää paljon sosialististen maiden talouksien epäonnistumisesta ympäri maailman.

Vanhan Neuvostoliiton vallan alaiset hallitukset julistivat keskusjohtoisen suunnittelun ja valtion omistuksen ylivaltaa. He halusivat lakkauttaa tai ainakin minimoida yksityisomistuksen, sillä heidän mielestään yksityisomistus oli itsekästä ja haitallista. He perustelivat kantaansa sillä, että kun hallitus oli vastuussa, voimavarat käytettäisiin kaikkien hyödyksi.

Mikä kerran oli maanviljelijän ruokaa, siitä tuli ”kansan ruokaa”, ja ihmiset näkivät nälkää. Mikä kerran oli yrittäjän tehdas, siitä tuli ”kansan tehdas”, ja ihmisten täytyi tulla toimeen niin kehnoilla tuotteilla, ettei niillä ollut markkinoita rajojen ulkopuolella.

Me tiedämme nyt, että vanha Neuvostoliitto sai aikaan taloudellisen konkurssin toisensa jälkeen ja ekologisen painajaisen toisensa jälkeen. Tämä on opetus jokaisesta sosialistisesta kokeilusta: vaikka sosialistit mielellään selittävät, että munakkaan tekemiseksi täytyy rikkoa munia, he eivät koskaan tee munakkaita. He vain rikkovat munia.

Jos uskot olevasi niin hyvä huolehtimaan omaisuudesta, koeta asua jonkun toisen talossa tai ajaa heidän autoaan kuukauden ajan. Takaan sinulle, ettei tuon ajan kuluttua heidän talonsa eikä autonsa tule näyttämään samalta kuin omasi.

Jos haluamme ottaa yhteiskunnan vähäiset voimavarat ja tuhota ne, meidän täytyy vain viedä ne ihmisiltä, jotka ne ovat luoneet tai ansainneet, ja ojentaa ne jonkin keskusjohtoisen auktoriteetin hallittavaksi. Kertaheitolla voimme tuhota kaiken. Valitettavasti hallitukset kaikilla tasoilla suoltavat jatkuvasti lakeja, jotka jäytävät yksityistä omistusoikeutta ja sosialisoivat omaisuutta ”salami”-taktiikalla, eli yksi viipale kerrallaan.

Kolme

Terve politiikka vaatii sitä, että ajattelemme pitkäaikaisia vaikutuksia ja kaikkia ihmisiä, emmekä vain lyhytaikaisia vaikutuksia ja muutamia ihmisiä.

On varmaankin totta, kuten englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes kerran julisti, että ”pitkällä tähtäimellä olemme kaikki kuolleita”. Tämän ei pitäisi kuitenkaan antaa lupaa poliittisiin toimintatapoihin, jotka tuottavat hyvää muutamille nyt, mutta satuttavat monia huomenna.

Minulle tulee mieleen montakin tällaista toimintatapaa. Kun Lyndon Johnson käynnisti suuren yhteiskunnan 1960-luvulla, ajatuksena oli, että jotkut ihmiset hyötyisivät sosiaaliavustuksesta. Nykyään tiedämme, että pitemmän päälle valtion sosiaaliturva-avustukset edistivät joutilaisuutta, rikkoivat perheitä, saivat aikaan sukupolvien yli ulottuvaa pysyvää riippuvuutta ja toivottomuutta, maksoivat veronmaksajille omaisuuksia ja tuottivat vahingollisia kulttuurisia poikkeamia, joiden korjaantumiseen saattaa kulua sukupolvia. Samoin valtion alijäämäpolitiikka ja hallinnon paisuminen – vaikkakin rikastuttaen aluksi joitakin – ovat syöneet kansakunnan taloudellista elinvoimaa ja moraalista selkärankaa jo vuosikymmeniä.

Tämä periaate on oikeastaan kehotus, että meidän tulee olla perusteellisia ajattelussamme. Sen mukaan meidän ei pitäisi olla päätöksissämme pintapuolisia. Jos varas menee pankista pankkiin ryöstäen kaiken käsiinsä saamansa rahan ja kuluttaa sen kaiken paikallisessa ostoskeskuksessa, ei olisi kovin perinpohjaista ajattelua, jos vain kuittaisimme tämän esittämällä kyselyn myymälän johtajille ja päättelemällä sen pohjalta, että tämä kaveri piristi talouttamme.

Meidän tulisi muistaa, että tänään on huominen, josta meidän ei eilisen huonojen päättäjien mukaan tarvinnut välittää. Jos haluamme olla vastuuntuntoisia aikuisia, emme voi käyttäytyä kuin lapset, joiden ajatukset ovat täysin keskittyneet heihin itseensä ja tähän hetkeen.

Neljä

Jos edistät jotakin, saat sitä lisää; jos torjut jotakin, saat sitä vähemmän.

Ihmisinä sinä ja minä olemme olentoja, joita voidaan kannustaa ja masentaa. Me vastaamme yllyttämiseen ja lannistamiseen. Nämä vaikuttavat meidän käyttäytymiseemme, joskus hyvinkin voimakkaasti. Poliitikot, jotka unohtavat tämän, tekevät tyhmyyksiä, kuten nostavat joidenkin toimintojen veroja ja odottavat ihmisten tekevän näitä toimintoja edelleen samalla tavalla, aivan kuin veronmaksajat olisivat kerittäviksi tulevia lampaita jonossa.

Muistatteko, kun George Bush (ensimmäinen) petti paineen alaisena vuoden 1988 “Ei uusia veroja!” -lupauksensa? Saimme suuret verojen korotukset kesällä 1990. Kongressi nosti dramaattisesti muun muassa veneilyn, ilmailun ja korujen verotusta tässä veropaketissa. Lainlaatijat ajattelivat, että koska rikkaat ihmiset ostavat näitä, voimme antaa ne heille korkeammilla veroilla. He odottivat 31 miljoonan dollarin verokertymää ensimmäisenä vuonna näistä kolmesta verokohteesta. Nyt me tiedämme, että korkeammat verot toivat vain 16 miljoonaa. Menetimme 24 miljoonaa dollaria ylimääräisinä työttömyysavustuksina, koska ihmisiä joutui näiltä teollisuuden aloilta työttömiksi korkeamman verotuksen vuoksi. Vain Washingtonissa, missä lainlaatijat liian usein unohtavat kannustimien tärkeyden, voi tavoitteena olla 31, tuloksena vain 16 ja 24 tuhlattuna sen saamiseksi ja silti ajatellaan, että ollaan tehty jotain hyvää.

Haluatko hajottaa perheitä? Tarjoa suurempi sosiaaliavustus, jos isä lähtee. Haluatko vähentää säästöjä ja investointeja? Aseta niille kaksoisvero ja lisää vielä mukava pääomatulojen vero kaupan päälle. Haluatko vähentää työtä? Säädä niin suuri rangaistusvero sille, että ihmiset päättävät, ettei työ ole vaivan arvoista.

Juuri nyt valtion ja liittovaltion lainsäädäntöelimissä paljon huomiota saa kysymys, kuinka menetellään laskusuhdanteesta ja vähentyvistä verokertymistä johtuvan alijäämän kanssa. Mackinac Centerissä uskomme, että hallituksen tulee menetellä näissä olosuhteissa samoin, kuin sinä ja minä sekä kaikki perheet ympäri maata menettelevät samoissa olosuhteissa: supistaa kulutusta. Tämä on totta etenkin jos haluamme piristää heikkoa taloutta niin, että se voi luoda lisää työtä ja lisää tuottoa. Kun potilas on sairas, tohtori ei vuodata hänestä verta.

Viisi

Kukaan ei käytä jonkun toisen rahoja yhtä harkiten kuin omiaan.

Pohditko koskaan niitä tarinoita 600 dollaria maksavista vasaroista ja 800 dollaria maksavista vessanpöntön istuimista, joita valtio joskus ostaa? Voit kävellä tämän maan päästä päähän löytämättä yhtäkään, joka sanoisi käyttävänsä mielellään omaa rahaansa tuolla tavoin. Tämä tuhlaus useimmiten tapahtuu valtion toimesta ja joskus myös muilla elämän aloilla. Miksi? Koska tuhlaaja poikkeuksetta tuhlaa jonkun toisen rahoja.

Taloustieteilijä Milton Friedman selvitti tätä jonkin aikaa sitten osoittamalla, että on olemassa ainoastaan neljä tapaa käyttää rahaa. Kun käytät omaa rahaasi itseesi, teet välillä virheitä, mutta niitä on harvassa. Yhteys sen välillä, joka ansaitsee rahan, joka kuluttaa sen ja joka saa lopullisen hyödyn on voimakas, suora ja välitön.

Kun käytät omaa rahaasi ostaaksesi lahjan jollekin toiselle, sinulla on jonkinlainen kannustin saada rahallesi vastinetta, mutta et välttämättä hanki jotakin, mitä lahjan saaja todella tarvitsee tai arvostaa.

Kun käytät jonkun toisen rahoja ostaaksesi jotakin itsellesi, kuten lounaan edustustilin laskuun, sinulla on jonkinlainen kannustin hankkia jotakin asianmukaista, mutta vain vähän syytä olla säästäväinen.

Ja lopulta, kun kulutat toisten ihmisten rahoja ostaaksesi jotakin jollekin muulle, yhteys ansaitsijan, kuluttajan ja vastaanottajan välillä on kaikista etäisin – ja potentiaali väärinkäyttöön ja tuhlaukseen on suurimmillaan. Ajattelepa asiaa – joku kuluttaa jonkun toisen rahoja ja vielä kolmannen  henkilön hyväksi. Tätähän valtio tekee jatkuvasti.

Tämä periaate ei kuitenkaan koske pelkästään valtiota. Muistan ajan 1990-luvulla, kun Mackinac Center tutustui tarkemmin Michiganin opetusjärjestön Michigan Education Associationin omaa etua palvelevaan toteamukseen, että se vastustaisi kaikkien kilpailevien sopimuksien solmimista minkä tahansa koulujen tukipalvelun kanssa (koulukuljetus, elintarvikkeet tai siivous) missä tahansa koulupiirissä. Havaitsimme, että MEA:n omassa hienostuneessa, laajalle levittäytyneessä East Lansingin päämajassa liitolla ei ollut täysaikaista, järjestäytynyttä vahtimestari- ja ruokapalveluita tarjoavaa työvoimaa. Se ulkoisti kaikki kahvila-, siivous-, turvallisuus- ja postituspalvelunsa yksityisille yrityksille, joista kolme neljästä ei kuulunut ammattiliittoon!

Siten MEA – osavaltion suurin kokkien, vahtimestareiden, bussinkuljettajien ja opettajien ammattiliitto – teki yhtä asiaa omilla rahoillaan ja vaati jotain aivan muuta julkisilla verorahoilla tehtäväksi. Kukaan – toistan vielä, kukaan – ei käytä jonkun toisen rahoja yhtä huolella kuin omiaan.

Kuusi

Valtiolla ei ole mitään annettavaa kenellekään paitsi mitä se ensiksi ottaa joltakin, ja valtio, joka on kyllin suuri antamaan sinulle kaiken haluamasi, on riittävän suuri ottamaan sinulta kaiken, mitä sinulla on.

Tämä ei ole mikään radikaali, ideologinen ja valtionvastainen kannanotto. Se yksinkertaisesti kuvaa sitä, miten asiat ovat. Se kertoo paljon valtion todellisesta luonteesta. Ja se on täydellisesti sopusoinnussa Amerikan perustajien filosofian ja neuvojen kanssa.

On sanottu, että valtio, kuten tuli, on joko vaarallinen palvelija tai pelottava isäntä. Ajattele tätä hetkinen. Vaikka valtio ei ole sen suurempi kuin perustajamme halusivat sen olevan ja vaikka se toimisi niin hyvin, että se todella olisi kansan palvelija, se on kuitenkin vaarallinen! Kuten Groucho Marx kerran sanoi veljestään Harposta, “Hän on rehellinen, mutta häntä täytyy vahtia.” Jopa parhaita ja pienimpiä hallituksia tulee pitää silmällä, sillä kuten Jefferson varoitti, hallituksilla on luontainen taipumus kasvaa ja vapaudella on taipumus vetäytyä. Sitä ei voida vain kyhätä kasaan ja poistua paikalta; tarvitaan ainaista valppautta pitämään se aloillaan ja vapautemme turvattuna.

Niin sanottu “hyvinvointivaltio” ei todellakaan ole paljon muuta kuin Mikolta ryöstämistä Matille antamiseksi sen jälkeen kun Mikon omaisuutta on pyöritetty ja tuhlattu välinpitämättömän, kalliin hallintokoneiston toimesta. Hyvinvointivaltio on kuin syöttäisi varpusia hevosilta tippuvien murusten kautta – ymmärrät ehkä, mitä tarkoitan. Toisin sanoen, se on kuin me kaikki seisoisimme suuressa kehässä ja jokaisella meistä olisi toinen käsi vierustoverin taskussa. Joku kerran sanoi, että hyvinvointivaltio on siten nimetty, koska siinä poliitikoilla menee hyvin ja me muut maksamme hinnan.

Vapaat ja riippumattomat ihmiset eivät odota valtion ylläpitävän heitä. He eivät näe valtiota “ilmaisten” herkkujen lähteenä, vaan paremminkin heidän vapauksiensa suojelijana, jonka toiminta rajoittuu tiettyihin minimitehtäviin, jotka pyörivät lähinnä rauhanpidon sekä jokaisen mahdollisuuksien maksimoinnin ympärillä, muuten jättäen meidät rauhaan. Valtioon turvautuminen on vaarallinen valinta, kuten kulttuurit ainakin muinaisen Rooman ajoista asti ovat tuskalla ja hiellä oppineet.

Kun kongressiedustajasi tulee vaalipiiriinsä ja sanoo, “Katso, mitä toin sinulle!” sinun tulisi vaatia, että hän kertoisi kuka sen maksaa. Jos hän on rehellinen, hän kertoo sinulle, että ainoa syy sille, että hän pystyi saamaan sinulle edes jotakin, on se, että hän äänesti sellaisten asioiden puolesta, joita muut kongressin jäsenet halusivat viedä omiin piireihinsä – ja sinä joudut maksamaan kaiken senkin.

Seitsemän

Vapaus merkitsee enemmän kuin mikään muu maailmassa.

Siltä varalta, että asia ei tullut selväksi ensimmäisten kuuden periaatteen perusteella, olen lisännyt tämän seitsemänneksi ja viimeiseksi.

Vapaus ei ole vain ylellisyyttä tai mukava ajatus. Se on paljon muutakin kuin onnekkaat olosuhteet tai puolustettavissa oleva arkinen käsite. Se saa aikaan melkein kaiken muun. Ilman sitä elämä on parhaimmillaankin pitkästyttävää. Pahimmillaan ei ole lainkaan elämää.

Valppaiden ihmisten tulisi välittömästi suhtautua epäileväisesti sellaiseen politiikkaan, joka hylkää vapauden tai ei pyri säilyttämään tai vahvistamaan sitä. Heidän tulisi kysyä, ”Mitä saamme vastineeksi, jos meitä pyydetään luopumaan osasta vapauttamme?” Toivottavasti muutakin kuin lyhytaikaisen almun tai muuta ”papusoppaa”. Ben Franklin meni niinkin pitkälle, että neuvoi meitä seuraavasti: ”Ne, jotka haluaisivat luopua vapaudesta ostaakseen hiukan väliaikaista turvaa, eivät ansaitse vapautta eivätkä turvaa.”

Nykyään liian usein käy niin, että poliittiset päättäjät eivät suo ajatustakaan vapauden yleistilanteelle, kun he luonnostelevat uusia toimintalinjoja. Jos jokin tuntuu hyvältä tai kuulostaa hyvältä tai saa heidät valituiksi, he tekevät sen. Jos joku esittää vapauteen pohjaavia vastalauseita, häntä pilkataan tai hänet jätetään huomiotta. Nykyään valtio kaikilla tasoillaan kuluttaa yli 42 prosenttia kaikesta, mitä tuotamme, verrattuna 6 tai 7 prosenttiin vuonna 1900. Kuitenkin harvat ihmiset vaikuttavat olevan kiinnostuneita kysymään hallinnon lisäämisen puolestapuhujilta painavia kysymyksiä, kuten esimerkiksi ”Miksi 42 prosenttia ei riitä?”; ”Kuinka paljon lisää haluatte?”; tai ”Missä määrin henkilöllä on mielestänne oikeus työnsä hedelmiin?”

~~~~~~~~~~~~~~~~

Odotan malttamattomana sitä päivää, jolloin kaikki amerikkalaiset harjoittavat näitä seitsemää periaatetta. Mielestäni ne ovat äärettömän tärkeitä. Menneisyydessä omistauduimme niille tavalla tai toisella, mikä selittää miten ja miksi pystyimme ruokkimaan, vaatettamaan ja asuttamaan enemmän ihmisiä korkeammilla tasoilla kuin yksikään toinen kansakunta planeettamme historiassa. Nämä periaatteet ovat myös oleellisia pystyäksemme säilyttämään tuon ratkaisevan tärkeän elementin elämässämme, jota kutsumme vapaudeksi. Kiitoksia tästä tilaisuudesta jakaa nämä kanssanne täällä tänään ja kiitos myös kaikesta siitä, mitä teette tästä päivästä lähtien näiden periaatteiden toteuttamiseksi käytännössä.

Muokattu alkuperäisestä artikkelista ja julkaistu kirjoittajan luvalla.

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Tietoa kirjoittajasta

Reed Lawrence

Lawrence W. Reed

Lawrence W. Reed on yhdysvaltalaisen Foundation for Economic Educationin toiminnnanjohtaja ja yhdysvaltalaisen Mackinac Center for Public Policyn entinen toiminnanjohtaja.

single.php