Euroopan unionin tulee perustua oikeusjärjestykseen

Euroopan unionin ”gallialaisessa kylässä” on edelleen rauhatonta, vaikka yksittäiset sankarit ovat tehneet urotöitä ja olisi pienen juhlan aika. Ilmassa leijuva budjettineuvotteluiden jälkihöyry sekä naapurusten arvojen erikuntaisuus pitävät tunnelmaa yllä. Vaikka hetkellisesti saavutetussa sovussa tuoksuu tärkeiden tilastojen tuottamat positiivisen makeat aromit, siinä on läsnä myös epäluuloisuus.

Taikajuoman valmistamisen ja oodien laulannan sijaan yhteisön olisi syytä hiljentyä pohtimaan tietäjän ja hänen kollegoidensa ajatuksia veljellisen yhteiselon rakenteista ja peruspilareista. EU on edelleen sopimushybridi, vaikkakin toisen maailmansodan jälkeisestä valtiosopimussekamelskasta on varovaisesti arvioiden tullut enemmän konfederaatiomainen – valtioiden liitto. Tapahtunut rakennemuutos viestittää eurooppalaisen demokratia-aspektin kehittymistä, mutta ei vastaa riittävästi sen haasteisiin. Demokratian edellytys ja sen turva on oikeusjärjestyksessä.

Oikeusjärjestyksen tehtävänä on mahdollistaa ensisijaisesti kaikkien yhdenvertaisuus lain edessä. Aristoteleen varhaisissa hahmotelmissa valtiomuoto kuin valtiomuoto oli kelvollinen, jos se turvasi itsemääräämisoikeuden kaikille niille instituutioille ja kansalaispiireille, jotka yhteiskuntien luonnollinen kehitys on muotoillut. Vain neutraali oikeusjärjestys voi mahdollistaa laajojen piirien hyväksymän poliittisen demokratian rakentamisen ja eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan vahvistumisen.

Neutraali oikeusjärjestys on yhteiskuntajärjestys, jossa kansalaisia voidaan velvoittaa vain sellaisilla laeilla, jotka ovat abstrakteja, käsitteellisiä ja yleisiä säännöksiä. Tällaisen oikeusjärjestyksen tarkoituksena ei ole tuoda yhteiskuntaan jäykistävää sääntelyä, vaan lainsäädännön määräykset kohdentuvat viranomaisiin, ei henkilöihin tai ryhmiin. Neutraali oikeusjärjestys mahdollistaa kansalaisen toiminnan oman tahtonsa mukaan lain antamissa puitteissa. Julkisen vallan on noudatettava arvojen suhteellisuusperiaatetta, jonka mukaan ihmiset ja yhteisöt sekä niiden kulttuuriset erityispiirteet muodostavat yhteiskuntaa ja sen kehityskulkua määrittävät arvot. Demokratian nimissä tehty enemmistöpäätös, jossa joudumme hyväksymään jonkun toisen ryhmän tavoitteet ja joka rajoittaa yksilön omaa tahtoa on vapauden loukkaus ja edustaa mielivaltaa.

Enemmistödemokratian monistaminen EU:n toimintamalliksi ei voi olla toimiva ratkaisu. EU:n rakenteilla oleva rationaalisen ja käsitteellisen tiedon nojalla tapahtuva teknokraattinen maailmanparannus on tuomittu epäonnistumaan, koska sen kokonaisvaikutukset eivät todellisuudessa ole koskaan ennakolta pääteltävissä ja johdettavissa. Sen sijaan sellainen toiminta vie askel askeleelta kauemmas tosiasiallisista arjen kysymyksistä ja alkaa lastata ihmisten niskaan lainsäädännön perushyveistä vieraita yhden ratkaisun byrokraattisia toimintaohjelmia.

Suunnittelu ja suunnitelmallinen toiminta on välttämätön osa yhteiskunnallista elämää, mutta sen tosiasiallinen vaikuttavuus todentuu vain siellä, missä arvoja voi todella vallita, kuten perheissä, yrityksissä ja avoimissa yhteisöissä. Ranskan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon vallankumouksesta on käytännössä jäänyt jäljelle enemmistödemokratian idealismi – tasa-arvo. Pyrkimys tasa-arvoon on hyvä asia, mutta se on ensisijassa kuitenkin nähtävä sellaisena julkiseen valtaan kohdistuvana oikeudellisena toiveena ja odotuksena, joka alun perin on synnyttänyt demokratian kysynnän. Tasa-arvo ei ole demokratian lähde; se on toive hallitusvallasta, joka kohtelee kansalaisiaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Materiaaliseen tasa-arvoon keskittynyt toive on synnyttänyt tarpeen asiantuntijavaltaan, jolloin demokratian nimissä ”tieteellistetään politiikkaa” arvojen ja mielipiteiden verhoutuessa faktojen taakse. Tämä on yhteiskuntien monimutkaistuessa edistänyt ylhäältä alaspäin tapahtuvan hallinnan toimintamallia useissa valtioissa jo ilman EU:takin. Helposti johtopäätöksenä on, että kaikenlaiset suurempia joukkoja koskevat tehtävät ja palvelut on järjestettävä valtioiden toimesta, valtiollisin varoin ja pakkovaltaa käyttäen.

Ihmiset, jotka eivät ole toisten tahdon ja mielivallan alaisia, voivat määrittää itse oman elämänsä sisällön ja suunnan. Sellainen ihminen kokee olevansa arvokas ja hänellä on itsemääräämisoikeus. Arvokkuus ja itsemääräämisoikeus ovat myös ne perustekijät, jotka mahdollistavat ihmisen vastuullisuuden kansalaisena. Vapaus synnyttää myös veljeyttä, joka on ihmisten luontaista yhteisyyttä ja solidaarisuutta. Veljeyden käyttövoimana ovat ne luontaiset pelisäännöt, moraali ja oikeusjärjestys, jotka kullekin kulttuurikokonaisuudelle ovat historiallisessa kehityksessä muodostuneet. Veljeys, ei erityiskysymyksiin keskittynyt asiantuntijavalta, mahdollistaa yhteisöihin aikaa myötä kasaantuneen arvokkaan tiedon hyväksikäytön.

Euroopan unionin, tullakseen kaikkien yhteiseksi, on ensisijassa mahdollistettava neutraali oikeusjärjestys. Ellei se siihen pysty, sen on tarjottava mahdollisuus erinopeuksilla tapahtuvaan yhteistyöhön ilman painostavaa pyrkimystä liittovaltioon yhteistyön edellytyksenä. Sen on vähimmillään turvattava mahdollisuuksien tasa-arvo. Se ei tarkoita panosten tasoittamista eli ’kohtuullista’ osaa kaikille kaikesta. Aidossa mahdollisuuksien tasa-arvossa korostuu kunkin oikeus yhtäläisiin lähtökohtiin, eikä se ota kantaa, kuinka ihmiset tämän mahdollisuuden hyödyntävät.

Tällä hetkellä tulonsiirtoihin perustuva tasa-arvon vaatimus on yksi suurimpia esteitä yhtenäisen eurooppalaisen oikeusjärjestyksen rakentumiselle. Kasvaneet tulonsiirrot yhteisen, mutta lainsäädännöllisesti kehittymättömän organisaation käsiin ei yksinkertaisesti enää ole mahdollinen ratkaisu niille eurooppalaisille oikeusvaltioille, joiden valtiosääntö perustuu yksiselitteisiin ja vaikuttavuudeltaan neutraaleihin rakenteisiin. Niissä kansalaisten vapauden kaventuminen heikentää vallitsevaa kansallista perustuslaillista sopimusta sekä aiheuttaa yhteiskunnallisten prosessien häiriöitä.

Siirtyminen mahdollisuuksien yhteisöstä toiseen edellyttää olemassa olevaa kattavaa oikeudellista kehystä, joka mahdollistaa demokratian ja hallitusvallan sekä kohtelee kansalaisiaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Eurooppalaisilla kansoilla on kiire istua pyöreään pöytään yhteisen tulen ääreen päättämään kättä nostamalla siitä, olisiko syytä antaa oikeudellisten olosuhteiden kehittyä ja keskittyä moniperspektiivisen markkina-alueen kehittämisen kautta ensisijassa konfederaation parantamiseen. Tuskinpa kukaan haluaa joutua piirin ulkopuolelle pimeään roikkumaan äänettömäksi kapuloituna ja tulevaisuudettomana kuin Asterix ja Obelix -sarjakuvien trubaduuri.