Kehysriihi ja verokiilan vitsaus

Huomenna hallitus kertoo kehysriihessä päätöksensä tulevien vuosien osalta. Hampaaton puolivälitarkastelu ei paljon luvannut, ja viimeisetkin uskon rippeet vei alkuviikosta valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanomalla, ettei Suomen ole syytä lähteä kansainväliseen verokilpaan.

Paljon ristiriitaisemmin ei asiaa voi ilmaista. Suomi on nimittäin mukana kilpailussa, halusi sitä tai ei. Nyt olisikin syytä lähteä luomaan strategiaa, jonka mukaan Suomi pärjää omassa pelissään eikä ainoastaan “tee parastaan” vaihtoaitiosta käsin. Muuten meille käy kuin lähes kaikissa urheilulajeissa: voitot menevät merten taa, tai viimeistään Ruotsi tulee ja korjaa potin.

Jos yhteisöveroa lähdettäisiinkin laskemaan, niin valitettavasti muutos 24,5:stä 22 prosenttiin ei saa aikaan yhtään mitään. Se ei poista Suomen takamatkaa edes muihin Pohjoismaihin nähden – yhteisövero on vain yksi tekijä, kun yritykset tekevät sijainti- tai sijoituspäätöksiään. Forbesin yrityslistauksessa Pohjoismaiden pääkonttorin on sijoittanut Suomeen 1,5 prosenttia yrityksistä, siinä missä 67 prosenttia on valinnut Ruotsin. Ero on kasvanut Ruotsin hyväksi vuosina 2006–2009.

Yhä useammassa tarkastelussa EU- ja Nato-maa Viro nousee ohi vakaana ja yrittämiselle edullisena vero- ja toimintaympäristönä. Jos Suomessa on sama yhteisövero kuin Ruotsissa, on selvää, ettei arpa silloin osu meille. Eikä tällöin puhuta pelkästään ulkomaisessa omistuksessa olevien yritysten päätöksistä.

Toimettomuudellaan hallitus ajaa itseään samaan umpikujaan kuin mihin Eurooppa on erheen ja virheen kautta tarponut viime vuodet: sen sijaan, että otettaisiin tuumaustauko ja luotaisiin uudet toimivat pelisäännöt, on valittu reaktiivinen politiikka, jossa tilkitään uppoavaa laivaa sitä mukaa kun vettä ryöpsähtää syliin.

Hallituksen olisi tunnustettava, että Suomen kohtalo on verokiilan verran menestyksen perässä. Paitsi että se on ainoa tapa saada budjetti tasapainoon – työkykyiset tekemään töitä ja pääomat tehokkaaseen käyttöön – niin se on myös keino houkutella ulkomaista pääomaa maahamme. Kaksin- tai jopa moninkertainen verotus on työllistämisestä ja investoinneista pois. Sen yhtälön osaa kehitysministerikin ratkaista.

Olisi hyväksyttävä se tosiasia, ettei Suomeen luoda nettomääräisesti yhtään työpaikkaa keskusjohtoisesti kikkailemalla tukia yhdestä kohteesta toisaalle. Työpaikat syntyvät sinne, missä työtä kannattaa tehdä ja ottaa vastaan. Hallitus tekee viisaasti, jos se alkaa asteittain purkaa tämän pelin esteitä.

Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta kehysriihessä olisi luotava selkeä suuntaus. Olisi avattava keskustelu siitä, mitkä tehtävät kuuluvat julkiselle sektorille ja mitkä eivät. Budjettia olisi leikattava tuntuvasti sen sijaan, että puhutaan kierrellen ”sopeutustoimista”. Viime vuoden kehysriihessä julistettiin säästöjä, vaikka tosiasiassa lisättiin menoja, veroja sekä kuntien taakkaa. Ja otettiin velkaa.

Sääntelyä olisi uskallettava purkaa niin turhien rajoitusten kuin erivapauksien puolella. Ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennysoikeus ei ole tätä päivää. Työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen olisi puolestaan tehokas tapa parantaa erityisesti pienyritysten ja nuorten asemaa.

Suuri osa valtionyhtiöistä ja eritoten monopoleista on paitsi turhia, myös haitallisia. Yleisradio teettää paraikaa ulkomaisen formaatin mukaista viihdeohjelmaa ulkomaisella tuotantoyhtiöllä siinä kuin kaupalliset kanavat. Jos ei olekaan pakko tanssia, on meidän pakko maksaa. Samaan syssyyn yhtiö on tilannut yhdysvaltalaiselta HBO:lta kaiken uuden tuotannon, niin ei lopu kansalaisilta jenkkidraamat kesken.

Sen sijaan, että hiihdämme vanhoilla liukkailla muiden luomilla laduilla olisi Suomen nyt korkea aika ottaa latukone omiin ohjaksiin. Suomi kaipaa hallitukselta rohkeita päätöksiä ja selkeää suuntaa: kansalaisille lisää vapautta ja vastuuta elää ja yrittää.