Teiniliiton vuosikokous

Kuukausi sitten Euroopan parlamentti asetti tiukat rajat pankkiirien bonuksille. Vastaisuudessa muuttuva palkanosa ei ilman yhtiökokouksen määräenemmistöpäätöstä saa ylittää kiinteän palkan määrää. Oltakoon pankkiirien palkoista mitä mieltä tahansa, tämä oli tyhmä päätös. Se rikkoi erästä Euroopan unionin kirjoittamatonta lakia vastaan.

Aina viime vuosiin saakka EU:ssa on kunnioitettu jäsenmaiden elintärkeitä intressejä. Parlamentti ei ole säätänyt päästö- tai turvallisuusnormeja, jotka tuottaisivat ongelmia Saksan autoteollisuudelle. Se on myös jättänyt Ranskan viiniteollisuuden rauhaan ja tukenut avokätisesti Välimeren maiden oliiviöljytuotantoa. Mutta rajatessaan pankkiirien bonuksia se toimii Ison-Britannian elintärkeätä intressiä vastaan.

Lopputulosta emme vielä tiedä. Amerikkalaiset suurpankit, jotka tähän asti ovat pitäneet ulkomaisen henkilökuntansa Lontoossa, ovat kuulemma jo reagoineet. Vastaisuudessa Goldman Sachsin, J. P. Morganin ja Merrill Lynchin amerikkalaiset johtajat pysyvät amerikkalaisina, olkoonkin, että he työskentelevät Euroopassa. Ellei Euroopan parlamentin päätös kaadu EU-tuomioistuimessa, arvaan, että Britannian hallitus sallii myös brittipankeille henkilökuntansa rekisteröimisen kanaalin tai Karibian saarille. Tällainen kehitys ei ole kenenkään edun mukaista.

Yksi asia on kuitenkin varma: päätös ei lisännyt EU-myönteisyyttä Britanniassa. Se voi osaltaan myötävaikuttaa siihen, että vuoden 2017 kansanäänestys johtaa erkaantumiseen EU:sta. Se olisi suuri tappio Euroopalle.

Päätöstä arvioitaessa on hyvä pitää mielessä, ettei se ollut EU-parlamentin ensimmäinen yllättävä veto. Päätöksen teki sama toimielin, joka aiemmin on kieltänyt meiltä nuuskan ja hehkulamput sekä vaikeuttanut susikannan pitämistä kurissa. EU-parlamentti on myös säätänyt rikkidirektiivin, joka lisää useita satoja miljoonia euroja Suomen vientiteollisuuden vuosittaiseen kuljetuslaskuun. Ennustan, että se tulee johtamaan ehkä puolen tusinan paperikoneen alasajoon ja suuriin vaikeuksiin kannattavuutensa kanssa kampaileville teräsyhtiöillemme.

Mikä EU-parlamenttia vaivaa? Miksi se jatkuvasti suoltaa riesaksemme sääntöjä ja rajoitteita, jotka vaikeuttavat teollisuutemme toimintaa ja tekevät EU:sta kansalaisten silmissä yhä vähemmän suositun? Minne hävisi subsidiariteettiperiaate, joka Suomen liittyessä unioniin oli niin keskeinen? Tuon periaatteen mukaan alueelliset ja kansalliset edut otetaan huomioon. Mikäli keskitetty päätös ei ole välttämätön, päätösvaltaa hajautetaan ja kunnioitetaan paikallisia lakeja ja tapoja.

Vastaus löytyy ymmärtääkseni Euroopan parlamentista itsestään. Nimi ”parlamentti” johtaa nimittäin helposti harhaan. Se saa meidät ajattelemaan parlamentarismia, valtio-oikeudellista periaatetta, jonka mukaan hallituksen on nautittava eduskunnan tai parlamentin luottamusta.

Mutta EU:ssa ei noudateta parlamentarismia. Unionin hallitus, komissio, on käytännössä jäsenmaiden hallitusten nimittämä. Parlamentti saa kuulla ehdolla olevia jäseniä uutta komissiota nimitettäessä, mutta sen jälkeen sillä ei ole sananvaltaa asiaan. Toisin kuin jäsenmaiden kansanedustuslaitoksista, Euroopan parlamentista ei myöskään edetä hallitukseen, komissioon. Se on aloittelevien poliitikkojen hiekkalaatikko ja usein myös eräänlainen jälkilämmittelypaikka, poliittisen uran hyvin palkattu päätepysäkki.

Se, että parlamentista harvoin edetään EU:n johtopaikoille, vaikuttaa sen jäsenten kannustimiin. EU-parlamentissa ei tarvitse olla lojaali puolueen johtoa tai komissiota kohtaan. Siellä ei tarvitse pyrkiä pitkäjänteiseen yhteistyöhön jäsenmaiden hallitusten, kansallisten parlamenttien, elinkeinoelämän tai ammattiyhdistysten kanssa. EU-parlamenttivaaleissa äänestysprosentit ovat matalia. Ellei ole saanut paikkaa läksiäislahjana kotimaan puoluejohdolta, sisään pääsee helpoimmin räyhäämällä ja ajamalla yhden asian liikkeiden teemoja.

EU:n parlamentti on itse asiassa eräänlainen Teiniliiton vuosikokous. Sinne kerääntyy jäsenmaiden edustajia, jotka tietävät, että tämä on kohta ohi. Päätösten pidemmän aikavälin seuraamuksista saa joku muu vastata. Tärkeintä on olla ajassa mukana ja päästä piireihin.

Euroopan unionissa on monta vajetta. Lyhyellä aikavälillä valtiontalouden vajeet muodostavat suurimman haasteen. Mutta pidemmällä aikavälillä Euroopan demokratiavaje muuttuu yhä vaarallisemmaksi.