Valtiojohtoisuuden umpikuja

On aika avata silmät ja tarkastella kriittisesti yleisiksi totuuksiksi miellettyjä asioita, joista yksi yleisimmistä on markkinatalous kaiken pahan alkuna ja juurena. Käsitys on vain katteeton uskomus. Jos se olisi totuus, kaikkien valtiojohtoisuuteen nojaavien valtioiden pitäisi menestyä useimmilla mittareilla paremmin kuin maiden, joissa valtio sallii markkinatalouden toiminnan.

Kun asioita analysoidaan konkreettisten syy- ja seuraussuhteiden avulla, huomataan, että valtiolla on sormensa pelissä kaikissa aikamme vakavimmissa kriiseissä. Olemme keskellä valtiojohtoisuuden kriisiä ja yhteiskunnallista kärsimystä.

Karl Marxin tavoitteena oli vapauttaa kaikkien maiden köyhät kapitalismin – markkinatalouden – vallasta. Maissa, joissa hänen oppejaan kirjaimellisesti sovellettiin, valtio ei onnistunut lunastamaan lupauksiaan hyvinvoinnista ja taloudellisesta kehityksestä. Maissa, joissa hallitukset halusivat ohjailla ja suitsia markkinataloutta radikaalin sosialismin sijasta, toimenpiteet tuottivat pääsääntöisesti alkuperäisiä vakavampia ongelmia.

On aika osoittaa, että toimiakseen markkinatalous tarvitsee liberalismin klassisten periaatteiden mukaan toimivaa valtiota. Siksi ihmiset on vapautettava siitä katteettomasta uskomuksesta, että valtio nykymuodossaan on yhteiskunnan hyväntekijä ja markkinatalous sen vihollinen. Samalla on kumottava olettamus, että yhteiskunnallinen edistys kumpuaa valtiosta, joka pystyy ohjaamaan markkinatalouden toimintaa.

Valtioiden velkaantuminen

Valtioiden velkaantumista voidaan uskottavasti selittää vain poliittisella päätöksenteolla, ei markkinavoimilla. Ajatus valtiosta hyvinvoinnin takaajana on vääjäämättömästi kasvattanut julkisia menoja ja velkaannuttanut valtiot. Valtioiden vuosikymmenien ajan jatkunut velkaantuminen horjuttaa parhaillaan Suomen lisäksi monia muita maita, kuten Yhdysvaltoja ja Euroopan Unionin jäsenmaita.

Julkisten menojen kasvuun on pääsääntöisesti suhtauduttu myötämielisesti ja sitä on pidetty kehityksen edellytyksenä. Vastakkaiset käsitykset on ohitettu joko olankohautuksella tai poliittisena typeryytenä. Näin kävi Karin Svanborg-Sjövallin mukaan esimerkiksi Ruotsin sosialidemokraateille, jotka pohtivat jo 1980-luvulla, oliko valtiosta tullut kaikista ja kaikesta vastaava pater familias (Axess 4/2013). Huomaamatta jäi myös Anders Isakssonin vuonna 1994 julkaisema kirja Alltid mer, aldrig nog, jossa hän osoitti, kuinka vaivattomasti valtio otti itselleen uusia tehtäviä. Hänen kirjansa on edelleen hyvin ajankohtainen.

Tapana on syyttää pankkeja valtioiden velkaantumisesta. Syytteiden edistäjien olisi kuitenkin hyvä ottaa huomioon kolme asiaa. Ensinnäkin pankit ovat luottaneet valtioon ja toiseksi valtiot ovat velkaantuneet vähitellen ajan myötä ilman, että kukaan olisi nähnyt tulevaisuuteen. Kolmanneksi pankkien ei ole helppoa kieltää lainaa valtiolta, kun se sitä pyytää.

Pankki- ja finanssikriisi

On totta, että pankit ovat huomattavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Tästä tuskin kuitenkaan voidaan yksinomaan syyttää markkinataloudessa toimivia pankkeja. Pankit eivät suinkaan toimi vapaasti kuten on tapana olettaa, vaan valtion asettamien sääntöjen mukaan. Pankkien julkinen sääntely on yksi syy pankki- ja finanssimaailman keskittymiseen.

Pankkeja ei pidä niputtaa yhteen ryhmään. On pankkeja, joiden päätöksenteossa poliittisilla puolueilla ja ay-liikkeellä on huomattava vaikutusvalta ja juuri ne ovat syyllisiä pankki- ja finanssikriisin. Näitä pankkeja on erityisesti Espanjassa ja Saksassa, ja ne ovat rahoittaneet voimakkaasti esimerkiksi asuntotuotantoa. Yhdysvalloissa keskuspankin alhaisena pitämä korkokanta ja liittovaltion tavoite saada jokaiselle oma asunto selittävät huomattavan osan maan talouden viime vuosien vaikeuksista.

Tapana on suhtautua kriittisesti pankki- ja finanssilaitoksissa kiertäviin huomattaviin rahasummiin ja alan innovaatioihin. Perinteinen käsitys, jonka mukaan rahan on pääsääntöisesti edullisempaa olla tuotannossa kuin kiertää eri tilejä ja hyödyntää uusia instrumentteja arvonsa säilyttämiseksi, näyttää menettäneen merkitystään. Miksi raha ei mielellään hakeudu tuotannollisiin kohteisiin? Millaista lainsäädännöllistä ja kollektiivista sääntelyä on harjoitettu tuotantoprosessin alueella, josta rahalle on entistä vaikeampaa löytää hedelmällisiä investointikohteita?

Massiivinen työttömyys

Työttömyys on vaikea ja kasvava ongelma. Erityisesti nuorten työttömyys on todella huolestuttavaa Suomen lisäksi myös monissa muissa Euroopan unionin maissa. On paradoksaalista, että tekemätöntä työtä on kaikkialla enemmän kuin koskaan, vaikka työttömiä on enemmän kuin pitkään aikaan.

On väärin syyttää markkinataloutta työttömyydestä. Jos markkinatalous saisi toimia vapaasti, kaikille halukkaille löytyisi työtä. Pääasiallisin selitys työttömyydelle on työmarkkinoiden kollektiivinen sääntely, joka määrittelee palkkauksen ja työsuhteen perustamisen, muuttamisen ja irtisanomisen ehdot. Työttömyys pahenee niin kauan, kuin sitä yritetään ratkaista kollektiivisin keinoin eikä työelämän sääntelyä voida purkaa.

Tosiasia on, että mitä helpompaa ja yksinkertaisempaa on perustaa työsuhde, sitä enemmän työtä on kansantaloudessa. Työelämän yksinkertaistaminen ei tuo anarkiaa ja mielivaltaa työelämään. Se synnyttää uusia työpaikkoja, korottaa palkkoja ja vahvistaa työntekijöiden neuvotteluvaltaa valintatilanteissa. Työelämän kollektiivinen sääntely on luonut taloudelliseen elämään juuri sellaiset olosuhteet, joiden estämiseksi se on saatettu voimaan.

Hyvä veli -kapitalismi

Hyvä veli -kapitalismilla (crony capitalism) on monet vaikeasti tunnistettavat ilmenemismuodot. Lainsäädäntö on hyvä veli -kapitalismin perusvoima. Valtio, joka suosii lain avulla tarkoituksellisesti tiettyjä intressejä, harjoittaa hyvä veli -kapitalismia tarjoamalla esimerkiksi jollekin yritykselle ja tuotannonalalle suojaa kilpailua vastaan. Samaan syyllistyy valtio, joka harjoittaa positiivista ja negatiivista diskriminaatiota. Yksi vakavimmista hyvä veli -kapitalismin ilmenemismuodoista on valtion puuttuminen vapaaseen hintajärjestelmään erilaisin keinoin. Valtio voi myös lain avulla luoda joillekin yrityksille markkinat ja taata niille taloudelliset tuotot.

Hyvä veli -kapitalismia kutsutaan myös yritysten hyvinvoinniksi, jota valtiot edistävät erilaisin ohjelmin, tukimuodoin ja verohelpotuksin. Se on todennäköisesti pelättyä yleisempää. Se kärjistää tulonjakoa ja rajoittaa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Se suosii intressejä, joilla on huomattavat voimavarat ja jotka tuntevat tien poliittisen vallan ytimeen. Se vääristää huomaamatta yhteiskunnan tuotannollisia olosuhteita.

Koska ihmiset kokevat hyvä veli -kapitalismin seuraukset omassa elämässään, he syyttävät niistä markkinataloutta, jossa ne ilmenevät. He eivät syytä niistä politiikkaa, koska heidän on hyvin vaikeaa nähdä sen toimintaa kielteisiksi kokemiensa seurausten selittäjänä.

Näköalattomuus ja toivottomuus

Monista maista kantautuvan viestin mukaan ihmiset ovat menettämässä tulevaisuudentoivonsa ja -uskonsa. Siksi he reagoivat mieli- ja väkivaltaisesti olosuhteisiin, jonka vangeiksi he kokevat joutuneensa ja joihin he eivät voi omasta mielestään vaikuttaa. Mieli- ja väkivalta on toivottomuuden, turhautumisen ja toivottomuuden reaktio. On jossain määrin ymmärrettävää, että näkemättä todellista syyllistä ahdinkoonsa, he hyökkäävät markkinataloutta vastaan.

Yhteiskunnalle on todella tuhoisaa, kun ihmiset eivät voi omin voimin korjata asemaansa eikä tulevaisuudella ole heille mitään myönteistä tarjottavana. Luottaessaan valtioon yhteiskunnallisen hyvän lähteenä ihmiset ovat menettäneet vapautensa, joka on ehdoton edellytys toivon synnylle, tulevaisuudenuskolle ja mahdollisuuksien toteuttamiselle. Valtio ei voi taata mitään, mikä on vapaudessa mahdollista. Valtio voi taata ihmisille vapauden, mutta ei sen hedelmiä.

Vapaus kaiken kehityksen edellytyksenä

Ihmiset janoavat vapautta kaikkialla. Vapaudessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia huolimatta satunnaisista eroistaan. Antti Chydenius, Pohjolan Adam Smith, kirjoitti, että vain vapaudessa on mahdollista löytää ratkaisut valtion synnyttämiin ongelmiin. Ihmisten luovuus ja kekseliäisyys voivat kukoistaa vain vapauden hedelmöittämässä maaperässä.

Valtiota tarvitaan vapauttamaan ihmiset kollektiivisten instituutioiden ikeestä. Vapaa yhteiskunta tarvitsee valtiota, joka ymmärtää vapauden suunnattoman merkityksen inhimilliselle kehitykselle. Se tarvitsee valtiota, joka uskaltaa vastustaa voimakkaita yhteiskunnallisia intressejä vapauden puolustamiseksi. Se tarvitsee valtiota, jonka toiminta nojaa perustuslakiin, joka huolehtii ihmisten tasa-arvosta lain edessä ja joka ymmärtää juridisen aktivismin vaarat.

Muutoksen etsintä on aloitettava valtion aseman ja tehtävien uudelleen keksimisestä. Epäonnistuminen tässä tehtävässä sysää yhteiskunnat toivottomuuden, köyhyyden ja osattomuuden suohon.