Subprime-vakuudet ja silmänkääntötemppu

Kaksi olennaisinta kysymystä vakuuskeskustelussa on, miksi asiakirjat salattiin ja toisaalta, miksi vakuussopimusta ei neuvoteltu tiiviiksi tilanteessa, joka on kuitenkin kaikista todennäköisin: Kreikan velkoja järjestellään (taas) vapaaehtoisesti uusiksi, eikä Suomen vakuuspaketti silloin auta. Naurattaisi, jos ei niin syvästi huolettaisi, kuinka aikoinaan jenkkien luottojohdannaistappioista syvyyttä hakenut finanssikriisi sai suomalaiset poliitikot kilvan kauhistelemaan. Ja nyt sama porukka on ollut hyväksymässä ihan ikiomaa sotkuista luottojohdannaissopimustaan.

Vakuuden juridinen sopimusmuoto on sinänsä toissijainen, vaikka Timo Soini onkin tehnyt ansiokasta kansanvalistustyötä tuodessaan käsitteen “swäppi” paperitehtaiden lounaskeskusteluihin. Tuotonvaihtosopimus (total return swap) on johdannainen, joka voi olla oikein hyväkin vakuus, jos tietyt ehdot täyttyvät: vastapuoliriski on hallinnassa, sopimuksen kassavirrat ovat järkevät (järjestely ei ole odotusarvoisesti kallis), ja että varsinainen luottovastuutapahtuma on määritelty sitä riskiä vastaavasti, jolta halutaan suojautua.

Valitettavasti tässä sopimusrakenteessa ei yksikään kohta sytytä varauksetonta vihreää valoa.

Sopimuksen vastapuolena on umpivelkaantuneita kreikkalaispankkeja – silloin kun Kreikka on nurin, ovat myös kreikkalaispankit nurin. Sinänsä tilanne ei olisi oleellisesti eri, vaikka valtiovarainministeri Urpilainen olisi vuosi sitten allekirjoittanut kreikkalaisen kollegansa kanssa muutakin kuin ystäväkirjan sivun (eli sopimus olisi solmittu Kreikan valtion kanssa). Toki suuri osa vakuusvaroista on maksettu heti alkuun ja ne on keskitetty yhdelle ilmeisesti kansainvälisen investointipankin hallinnoimalle tilille ja sijoitettu edelleen. Vastapuoliriski on niiltä osin hajautettu viiden parhaan euromaan velkakirjoihin, mikä on sekin varsin sekalainen sakki – Espanjakin oli luottoluokitukseltaan AAA vielä kolme vuotta sitten.

Toisekseen: sopimus on kaikkien arvioiden mukaan erittäin kallis – erityisesti näistä syistä:
1. Se siirsi Suomen Kreikka-lainan maksamisen etupainotteiseksi,
2. mitä monimutkaisempi järjestely, sitä vaikeampaa sille on laskea vertailukelpoista markkinahintaa ja sitä helpommin joku ottaa ylihintaa,
3. on selvää, että Kreikkaa korkeamman luottoluokituksen velkakirjoihin sijoitetut varat tuottavat oletusarvoisesti vähemmän kuin Kreikan valtion velka ERVV:lle. Suomi on tosiasiallisesti ostanut itselleen kalliin AAA-rahasto-osuuden, jossa on kielteinen velkavipu ja sekavat ehdot.

Ja sitten tärkeimpään. Viimeisin valtiovarainministeriön suorittama julkistus paljasti, että luottovastuutapahtumalla tarkoitetaan tässä tilanteessa ainoastaan Kreikan omilla toimillaan aiheuttamaa laiminlyöntiä, eikä esimerkiksi tilannetta, jossa Kreikan velkojen ehtoja höllennetään eli niitä annetaan kokonaan tai osittain anteeksi.

Näin on euron pelastustaipalella toimittu viime vuosina jatkuvasti, kuitenkin ilman, että sanaa velkasaneeraus on virallisessa retoriikassa käytetty. Viime vuoden alussa Kreikalle myönnetty apupaketti piti sisällään yksityisten velkojien saamisten vapaaehtoisen leikkaamisen, ja vuoden lopussa ERVV:n Kreikalle suomien lainojen ehtoja helpotettiin muun muassa laina-ajan pidennyksillä ja korottomilla jaksoilla.

Jos niin halutaan, Kreikka voidaan vapauttaa vastuutaakastaan merkittäviltä osin ilman, että Suomen vakuudet laukeavat. Nykyisin se alkaa olla erityisen helppoakin, kun suurin osa Kreikan valtion lainoista on julkisissa käsissä ja siten suoraan ohjattavissa yhteisillä poliittisilla päätöksillä.

Nyt kaiken tiedon valossa näyttäisikin siltä, että Suomen kokonaistaloudellinen asema olisi parempi, mikäli tätä vakuussopimusta ei olisi tehty. Ehkä siinä on pääsyy, miksi asiakirjat salattiin.

Lopuksi: valtiovarainministeriö julkaisi muutama päivä sitten myös Espanjan vakuussopimuksen. Ilman että teet merkittävää virhettä, voit korvata aiemmassa tekstissä sanan Kreikka Espanjalla.

Vakuuksien sijaan olisi Suomessa keskusteltava, onko valtioiden ja pankkien hätärahoittamisessa yhä järkeä, vai syventääkö se entisestään markkinoilla olevaa moraalikatoa. Tästä ovat vapaat markkinat ja kapitalismi kaukana. Valtiovarainimisteriökin on viime päivinä muistuttanut, että Suomen hallituksella ja eduskunnalla on jatkossa mahdollisuus olla hyväksymättä velkojen uudelleenjärjestelystä syntyviä lisävastuita sekä muita uusia suoria takaus- ja lainavastuita. Yleinen keskustelu olisi nyt syytä ohjata tähän – nämä vakuudet on nyt nähty.