Suomalainen osaamiskuilu syvenee – kilpailukyky rapautuu

Meillä suomalaisilla on ollut tapana viitata kintaalla japanilaisten ja kiinalaisten teknologiakehitykselle. ”Imitointia!”, huudahdetaan, ja kerrotaan tarinoita, kuinka idän teollisuusvakoilijat kävivät yritysvierailuilla pienten vakoilukameroiden kera.

Teollisuusvakoilu ja ideoiden varastaminen ei tietenkään ole oikein, mutta laillinen matkiminen sekä ideoiden ja osaamisen ostaminen muualta silloin, kun itsellä niitä ei ole, on älykästä taktiikkaa.

Suomi on tullut tilanteeseen, jossa teknologinen osaaminen on jäänyt niin pahasti jälkeen, että osaamisen ja kannattavien liiketoimintaideoiden omaksuminen muualta on käynyt ajankohtaiseksi. Yksi seuraus jälkeenjäämisestä on maan kilpailukyvyn voimakas heikkeneminen (IMD 2013).

Ilmiö, jota kutsun robotisaatioksi, etenee maailmalla huikeaa vauhtia. Alan kasvua mitataan sadoissa ja tuhansissa miljardeissa. Kyse ei ole pelkästään roboteista, joita tunnemme – kuten teollisuus- tai palvelurobotit – vaan yhä monimuotoisemmista laitteista ja konsepteista; innovaatioista, jotka täyttävät robotin tunnusmerkit. Ilmiöön liittyy myös robotisoituvia laitekonsepteja, kuten 3D- ja 4D-printtaus ja -skannaus, autot ja muut kulkuvälineet tai esimerkiksi sairaaloiden leikkausrobotit. Lisäksi tututkin robotit kehittyvät yhä älykkäämmiksi ja monipuolisemmiksi.

Venäläinen robottiguru Dimitri Grishin määrittelee robotin siten, että se käsittää hardwaren, softwaren, internetprotokollan ja sensorit. Eli robotti on varsin monipuolista osaamista edellyttävä laite – tai paremminkin oppiva ja älykäs konsepti.

Suomessa on ajateltu, että digitalisaatio ja ICT ovat menestyksen avaimet. ICT oli 2000-luvun menestyksen kivijalka, ja tarpeellinen toki edelleen tiedon kanavana. Digitalisaatio on – näin karkeasti sanottuna – materiaali, jota pitäisi hyödyntää, jotta syntyisi innovatiivisia, reaalitaloutta kasvattavia tuotteita. Robotisaatio on jätetty ulos yhtälöstä – siksi Suomen menestysjakkara on pahasti kallellaan.

”Teknologiasiirto on fiksu strateginen liike silloin, kun on jääty jälkeen globaalista teknologiakehityksestä”, pohdiskelee dosentti Jari Kaivo-oja ja jatkaa: ”Suomessa hetki, jolloin teknologiasiirtoon on ryhdyttävä, alkaa olla käsillä.” Ihanne olisi toki nousta huipulle omien innovaatioiden avulla. Robotisaation kohdalla on osaamisverkosto on kuitenkin liian ohut ja hajanainen, jotta omista innovaatioista saataisiin nopeasti globaaleja menestystuotteita. Lisäksi teknologiakapeikko on liian ahdas, että siitä päästäisiin omin voimin ulos. Tämä on nyt rankka tosiasia, jota tulee tarkastella rohkeasti, positiivisesti ja päättäväisyydellä saadaksemme aikaan pikaista toimintaa. ”Ketterä teknologian omaksuminen muualta voisi olla vahva ratkaisu Suomelle tässä tilanteessa”, toteaa dosentti Kaivo-oja.

Robotisaatiolla on muitakin vaikutuksia, joista tulee käynnistää keskustelu välittömästi. Tällainen on mm. verotus. Mistä valtio saa tulonsa, kun robotit vievät yhä suuremman osan töistä, myös tietotöistä? Entä lainsäädäntö? Hoivarobotit, lääkerobotit ja muut sellaiset tulevat yhä intiimimmin lähelle ihmistä (muistakaa sensorit ja IP!). Entä sotarobotit? Itsestään kulkevat autot? Pohdinta olisi syytä käynnistää välittömästi. Entä talousjärjestelmä? Sen tulisi kannustaa yhä enemmän yksilöllisiin ratkaisuihin ja vapaaseen, eettiseen kaupankäyntiin.

Tänä vuonna järjestetään ensimmäinen kansallinen robottiviikko osana laajempaa eurooppalaista tapahtumaa. Viikon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta yllämainituista asioista ja toimia foorumina laajalle kansalaiskeskustelulle. Toivotan kaikki blogin lukijat mukaan rakentamaan inhimillistä robotisaatiota Suomeen. Jos oikein oivallamme ja toteutamme asian, niin meillä on yhteiskunta, jossa robotit tekevät vaurautta ja ihmiset luovat arvoa – ja yhdessä rakennetaan uudenlainen vapauden ja vastuun hyvinvointiyhteiskunta!