Mimmikiintiöt ja paluu kabinettikulttuuriin

EU-parlamentti äänesti eilen naiskiintiöiden puolesta. Esityksen  mukaan pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä vähintään 40 prosenttia pitäisi olla naisia vuoteen 2020 mennessä, ja seuraavaksi asia etenee EU:n jäsenmaiden käsiteltäväksi. Suomi kannattaa kiintiöitä. Kirjoitan seuraavassa miksi päätös on oikeustajun vastainen, tekee yhteiskunnallisen ongelman asiasta, joka ei sellainen ole, ja vieläpä ratkoo asiaa nurinkurisesta suunnasta.

Päätös ei kunnioita osaamista. Päätös olettaa joko että naisilla ei ole sellaista osaamista, jolla he pääsisivät pörssiyrityksiin omin avuin tai etteivät yritysten omistajat ajaisi omaa parasta etuaan – vaan syrjisivät lahjakkaita naishakijoita. Jos kyseessä on jälkimmäinen olettama, niin mikä on esityksen puolesta äänestäneiden parlamentaarikkojen perustelu sille, että omistajat juuri tässä asiassa sulkisivat silmänsä? Päinvastoin kuulee kaikissa muissa yhteyksissä omistajia syytettävän nimenomaan juuri häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta.

Päätös ei kunnioita tippaakaan omaisuudensuojaa eli sitä, että oikeusvaltiossa ihmisillä tulee olla mahdollisimman suuri määräysvalta omaan itseensä, omaan työhönsä ja työstä saataviin hedelmiin. Sen sijaan että ihminen saisi itse päättää – suoraan tai välillisesti – kuka tai mikä hänen omistustaan hallinnoi, tekee EU-parlamentti sen nyt ihmisten puolesta. Tuleeko seuraavaksi esitys siitä, että jokaisen taloyhtiön hallituksessa pitää istua vähintään yksi EU-virkamies?

Ongelmaa, jos sellaista on, ratkotaan väärästä päästä. Aloite tekee loogisen voltin olettamalla, että pörssiyritysten hallituspaikat olisivat jotain erityisiä palkkiopaikkoja, jotka pitäisi jakaa tasa-arvon hengessä kaikille tasan. Miksi juuri hallituspaikat? Onko tasa-arvoa se, että jossain yhtiössä on liiketoimintavastuussa vain 5-10 % naisia kautta koko organisaation, mutta ylimmässä johdossa 40 %? Hallituspaikat ovat yhtiökokouksen jälkeen korkeinta päätösvaltaa käyttäviä tehtäviä, joihin avoimilla markkinoilla päästään kahta kautta: joko sillä että on itse merkittävä omistaja (tai sen edustaja) tai sillä että on hankkinut elämässään sellaista osaamista, jota yhtiön omistajat arvostavat. Jos unohdetaan omistuksella pätevöitymisen kriteerit, niin katsotaanpa tuota osaamisella pätevöitymistä tarkemmin.

Osaaminen harvoin syntyy sattumalta. Omistajilla on tarve valita hallitukseen henkilöitä, jotka tuntevat mahdollisimman laajalti paitsi toimialan ja yrityksen, niin – sikäli jos yhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla – sen, mitä markkinoilla tapahtuu ja mitä yrittäminen on. Tällaiseen tehtävään ei yleensä pätevöidytä valtion virassa tai ammattiyhdistyksen johdossa, vaikka kuinka pyöritettäisiin suurinumeroisia lukuja –  oli sitten mies tai nainen.  Jos ei ole koskaan tuntenut selkänahassaan mitä riskinotto ja vapaa kilpailu ovat, ei yksinkertaisesti tiedä mitä riskinotto ja vapaa kilpailu ovat.

Joillain aloilla naiskiintiön tulisi olla korkeintaan 10 %. Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksen mukaan Suomen työmarkkinoilla ammatillinen jakautuminen naisten ja miesten tehtäviin on EU-maiden kuudenneksi korkeinta, muutaman Itä-Euroopan ja Etelä-Euroopan maan jälkeen. Jos katsoo Suomen pörssiä, niin siellä listatuista suuryrityksistä muutamaa vähittäiskaupan tai rahoitusalan yritystä lukuunottamatta jokaisen liiketoimintamalli perustuu teollisuuteen ja/tai teknologiaan. Teknologiateollisuudessa naisten osuus työntekijöistä on viidennes.

Naisten osuus teknillisten tieteiden korkeakouluopiskelijoista on pysynyt viime vuosikymmeninä aika lailla samana. Esimerkiksi Teknilliseen korkeakouluun (nykyisin Aalto Yliopisto) hyväksytyistä opiskelijoista on naisten osuus ollut noin neljännes.  Ja esimerkiksi tietotekniikan, sähkö- ja tietoliikennetekniikan ja konekteniikan opiskelijoista naisia on kautta vuosien ollut vain reilut 10 %. Jos näitä tilastoja katsoo, niin naisten tavoitteellisen kiintiön tulisi olla pikemmin 10 %, ja sekin voi olla paljon, ottaen huomioon että suuri osa naisista saa lapsia ja kantaa niistä päävastuun niiden ollessa pieniä.

Muodollinen osaaminen on vain osatekijä pätevyyttä mitattaessa. Yhä tärkeämpää on konkreettinen liiketoiminta- ja yrittäjäosaaminen kyseiseltä toimialalta. Naisten osuus yrittäjätilastoissa on perin alhainen. Suomessa on enemmän kuin yhden henkilön työllistävistä yrityksistä naisomisteisia vain 23,4%. Järkevien tilastojen puuttuessa naisten osuudesta innovatiivisten ja teknologiapainotteisten kasvuyritysten ruorissa ei voi sanoa mitään painavaa, mutta oman kokemukseni mukaan ja varovaisesti arvioiden osuus on reilusti alle 20%. On perin outoa että silti näistä firmoista parhaiden – eli suuriksi ja menestyviksi kasvavien – ylimpään päätöksentekoportaaseen halutaan asettaa muuten kuin pätevyyskriteerein valittuja henkilöitä.

Päätös on tasa-arvon vastainen. Päätös poistaa omalla työllään, osaamisellaan ja ansioillaan pätevöityneiltä ihmisiltä mahdollisuuden kilpailla tehtävistä samalta viivalta. Se korkeintaan keskittää valtaa entisestään, sillä se kaventaa ihmisen mahdollisuuksia edistää asemaansa omalla toimeliaisuudellaan. Positiivinen syrjintä on ihan yhtä vakava syrjinnän muoto kuin negatiivinen syrjintä, ja se palauttaa yhä avoimemmaksi ja moninaisemmaksi kehittyvän elinkeinoelämän takaisin kabinettipäätösten aikaan. Samalla se syrjii myös yrityksiä toisiinsa nähden. Miksi päätös koskee vain pörssiyrityksiä, ja niistäkin vain suurimpia?

Kyse on mahdollisesti viime vuosina julkisessa keskustelussa yleistyneestä käsityksestä, että pörssissä noteeratut yhtiöt olisivat ikään kuin julkista omaisuutta. Sillä ohitetaan se tosiasia, että listattuja yhtiöitä koskevat jo nyt merkittävästi tarkemmat raportointi- ja läpinäkyvyyskriteerit kuin pörssin ulkopuolisia toimijoita, riippumatta yrityksen koosta. Silti niilläkin on omistajat, joiden omaisuudensuojan pitäisi olla ihan yhtä laaja kuin muuallakin yhteiskunnassa. Päätös todennäköisesti lisää listautumisen kynnystä niissä maissa joissa kiintiöt otetaan käyttöön. Esimerkiksi Helsingin pörssiin ei varsinaista tunkua ole viime vuosina ollut. Kyseessä on tahallinen omien kauppapaikkojen kilpailukyvyn heikentäminen, ja sinällään ikävä kyllä surullista jatkumoa Euroopan Unionista viime vuosina tulleille päätöksille.

Lopuksi. En ole itse täysin vakuuttunut siitä, että on yhteiskunnallinen ongelma, jos naiset ja miehet omasta vapaasta tahdostaan, ulkoisten esteiden puuttuessa, valitsevat erilaisia opintoja ja tehtäviä elämänsä aikana. On naista halventavaa olettaa, että tämä vaikkapa naistutkimukseen kouluttautuessaan ei tee sitä tietoisesti ja siten muun muassa teknologiayhtiöiden johtopaikoista kieltäytyen. Jos teollistuneissa maissa naisten palkkaamiseen yhä liittyy ennakkoluuloja, niin niitä ei hälvennetä kiintiöillä piirun vertaa. Päinvastoin, kuka tahansa nainen on avoimessa taloudessa vapaa perustamaan oman kasvuyrityksensä ja hankkimaan pätevyyttä tärkeinä pitämiinsä tehtäviin. Ennen kuin sekin mahdollisuus viedään, jokainen mimmi olkoon vapaa valitsemaan oman yrityksensä johtoon niitä ihmisiä jotka sinne haluaa valita.