Blogit

Viholliskuvia

Viholliskuvia

Valtionyhtiö Fortum haastaa valtion oikeuteen. Verottaja mätkäisi vuodenvaihteessa yhtiölle yhteensä 136 miljoonaa euroa lisäveroa korotuksineen koskien vuotta 2007. Korotuksen perustana on siirtohinnoittelusäännösten uudelleentulkinta myös takautuvasti. Sama mistä Nokian Renkaat niin ikään käy oikeutta.

Maanantaina Helsingin Sanomat uutisoi sisäsivuillaan vaatimattomasti muiden juttujen seassa, että toukokuussa aloittaa uusi kouluvirasto toimintansa 40 hengen voimin. Konttori pystytetään Postitaloon Helsingin keskustaan, minnekäs muualle. Uuden viraston tavoite on tuottaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa varten. Ennenkuulumatonta ja uutta.

Media pauhaa pasuunat soiden Krimin tilanteesta ja Venäjän toimista siellä ja täällä. Presidentti Vladimir Putin yksin saa rajattomasti palstatilaa missä vain mediassa ja Raattentien skenaariot on kaivettu uudella antaumuksella esiin. Viholliskuvat elävät.

Kun omat ongelmat alkavat ylittää käsitys- ja ratkaisukyvyn, on helppo kääntää katse ihan muualle. Esimerkiksi Kiovaan. Taikka Krimille. Tai ihan minne tahansa muualle. Siitä on helppo vääntää mielipidettä, lukea etusivun lööpit ja unohtaa ne parit pikkuruiset sisäsivun uutiset, jotka koskettavat meitä itseämme. Ja joista pitäisi huolestua.

Meillä vaahdotaan säästämisestä ja julkisen hallinnon keventämisen välttämättömyydestä aivan joka ikinen päivä. Kaikkialla pitäisi nyt kiristää vöitä. Ja mitä tapahtuu? Valtio omalla esimerkillään kuin huomaamatta perustaa malliksi ihka uuden kouluviraston keskelle Helsinkiä.

Puhutaan suu vaahdoten reilusta pelistä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja luottamuksesta. Ja mitä tekee verottaja? Se muuttaa siirtohinnoittelua koskevan lain tulkintaa ennakoimattomasti ja soveltaa sitä takautuvasti viennin kärkiyrityksiimme, minkä jälkeen se ei suostu luovuttamaan perustelujaan yllätyksen kohteeksi joutuneille yrityksille, jolloin nämä haastavat valtion oikeuteen.

Mitä tekee vapaa ja demokratiaa puolustava media? Se raportoi sivu-, päivä- ja hehtaaritolkulla Putouksen voittajista, viimeisimmistä ravintotieteen tutkimustuloksista, sään muutoksista, puoluegallupeista ja kevään tulosta.

Eikö se, että valtioyhtiö haastaa valtion oikeuteen, ole ennenkuulumatonta? Valtion puuhaama, maan kalleimmalle paikalle nouseva uusi kouluvirasto, jonka tehtävän on laatuleimata koululaitoksia, vaikuttaa harhalta tässä juustohöyläämisen luvatussa maassa. Eikö tämä ole skandaali?

Vihollista on turha etsiä itärajan takaa tai Brysselistä. Presidentti Putinin jälkeen Venäjälle valitaan uusi presidentti ja hänen jälkeensä taas uusi. Venäjä ei katoa minnekään tuosta itärajan takaa. Eikä sieltä johtaja. Brysseliin ja EU:hun me olemme itse halunneet ja siellä meidän pitää pärjätä jotenkin. Lienee hyödytöntä ajanhukkaa ihan joka viikko punnita ja kyseenalaistaa muinaista EU-äänestystulosta.

Oma vihollisemme löytyy läheltä, ihan vaan peiliin vilkaisemalla. Me itse aiheutamme ison osan ongelmistamme, kasvavista kustannuksistamme, luottamuksen puutteesta ja kansan masennuksesta. Meillä tehdään toista kuin puhutaan. Meillä vaaditaan luottamusta muilta samalla kun toimitaan itse vastoin omia vaatimuksiamme. Me kohdistamme kritiikin kärjen muihin ja säästämme itsemme siltä selittelemällä omat käsittämättömät tekemisemme miten milloinkin. Itsekritiikki, itsekuri ja rehellisyys omille toimille olisivat enemmän kuin tervetulleitta tähän ja nyt.

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

3 kommenttia artikkeliin Viholliskuvia

  1. kari Metsälä sanoo:

    Kiitos!

  2. Anita sanoo:

    Kiitos Eeva!

    Näinhän se on: Sivukouluja lakkautetaan ”säästösyistä”, jotta saadaan kohtuullisen hintainen pytinki isollekirkolle kohtuullisen kalliiseen paikkaan tekemään uusia verovaroja säästäviä päätöksiä.

  3. Logo Oj sanoo:

    Tarjoamme lainaa alhaisella korolla 3%. Hanki nopeasti ja kätevä laina maksaa laskuja ja aloittaa uusi liiketoiminta tai rahoittaa projektisi halvemmalla 3 prosentin korolla. Sinulla on alhainen luottotietopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta Pankkeja ja muita rahoituslaitoksia? Tässä on tilaisuutesi saada laina järjestöstämme. Tarjoamme lainoja yksityishenkilöille seuraavissa tarkoituksissa ja paljon muuta. Henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentaminen, liiketoiminnan käynnistäminen, koulutus, velkojen konsolidointi, kovan rahan lainat. Ota yhteyttä tänään sähköpostitse: homekredit@hotmail.com

Tietoa kirjoittajasta

Eeva Oehland

Eeva Oehlandt on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja työskentelee puolisonsa kanssa yhteisessä perheyrityksessä. Oehlandt vastustaa liikaa akateemisuutta, elämälle vieraita ajatusmalleja ja turhaa tärkeilyä.

single.php