Liberan viikon vieras KTT Anders Löflund on rahoituksen professori ja rahoituksen ja tilastotieteen laitoksen esimies Helsingin Svenska handelshögskolanissa Hankenissa. Päätutkimusmielenkiinto suuntautuu kansainväliseen sijoittamiseen, mutta myös yritysrahoitukseen kuten ulkomaalaisomistuksen ja osinkopolitiikan vaikutusten tutkimiseen.
Mikä on Suomen suurin haaste?
– Holmström-Korkman-Pohjola -raportti puhui osuvasti ”hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupauksen täsmentämisestä” . Tähänastinen ”avoin palvelulupaus” on lukinnut asenteita päähuomion kiinnittyessä olemassa olevan säilyttämiseen uuden luomisen kustannuksella. Poikkeuksellisen suuren julkisen sektorin (65% BKT:stä) seurannaiskustannukset ovat siten valtavat. Suomalaisten sinänsä hyvät voimavarat kuten hyvä koulutustaso, innovaatiokyky ja (parhaimmillaan) tehokas ongelmanratkaisukeskeinen yhteistyökyky ovat joka puolelle ulottuvan jähmettyneen rakennelman panttivankina. Muutokset koetaan yksinomaan uhkiksi. Toisaalta pelottaviinkaan uhkakuviin ei tunnu syntyvän suurempaa reaktiota ja analyysiä reagointivaihtoehdoista, vaan odotetaan uhkan poistuvan itsestään. Pelottavana seurauksena jähmettyneisyydestä on, että luova pääoma äänestää jaloillaan, mistä alkaa olla jo valitettavan paljon esimerkkejä. Työsavotta on toki valtava ja pitkäkestoinen ja vaatii poikkeuksellista yhdenmukaisuutta päättäjissä tavoitteista ja niiden perusteista. Riskinä on, että pieninkin hyvä uutinen ulkoapäin tulkitaan hyväksi perusteeksi olla tekemättä mitään.
Toinen iso haaste on jo varhain EMU:n liittymisen alla käydyn keskustelun aikana todettu haavoittuvaisuus ulkoisille shokeille vailla omia sopeutumistyökaluja – nyt se sateinen päivä lopulta saapui. Vaikka riskit ovat olleet tiedossa, sateen varalle varauduttiin vain osittain. Toivottiin, ettei shokki olisi liian suuri, että Eurooppa-tasoinen rahapolitiikka auttaisi meitäkin ja järjestelmämme olisi riittävän joustava kohtaamaan shokin. Shokki on ollut suuri (Nokian ja ICT-klusterin menetykset erityisesti) ja rakenteemme ovat osoittautuneet odotettuakin jäykemmiksi ja haavoittuvaisemmiksi. Jäsenyytemme edellyttämän poikkeuksellisen maltillisen palkkakurin asemesta olemme ajautuneet vaikeuttamaan merkittävästi hyvinvoinnin luontikykyämme. Sopeutuminen näyttää tapahtuu, kuten aina pelättiinkin, työpaikkojen määrän supistumisen kautta.
Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?
– Ylisuuren julkisen sektorin kustannukset tunnustetaan laajapohjaisesti legitimoiden tehostamishankkeet poliittisesti. Syntyvät säästöt ja byrokratian purku sekä toimintojen virtaviivaistaminen yllättävätkin (aikanaan) positiivisesti seurannaisvaikutuksineen. Viron muutosvoimasta ja päätöksentekokyvystä voisi tämäkin pieni kansa ottaa mallia – miten asioita voi halutessa tehostaa, kun tahtoa löytyy. Yksityiselle sektorille tarjoutuu uusia kasvumahdollisuuksia valtion holhouksen väistyessä. Investointihalukkuus ja uudelleenrakentamisen henki heräävät eloon ja Suomi muuttuu jälleen vetovoimaiseksi täällä asuville ja tänne tuleville. Melkein onnistuimme tässä jo Nokian ja ICT-klusterin nousun aikana. Meillä on hyvät edellytykset saada vastaavalle jatkoa kunhan tieto- ja osaamispohjainen ideointi ja investoinnit jälleen virkistyvät.
Minkä yksittäisen asian muuttaisit heti?
– Alentaisin yrittäjyyden kustannuksia ja byrokratiaa. Kasvuideoita tarvitaan enemmän ja laajapohjaisesti eri sektoreilla. Olisi pyrittävä pysäyttämään pääomien ja ideoiden vuoto maasta pois oikeilla kannustimilla ja uskottavilla signaaleilla. Tulevaisuuden suomalaisen toimialarakenteen perustustyö alkaa tänään. Kriisi on myös uuden kasvun aikaa muutosvastarinnan ollessa kenties alhaisimmillaan. Ettei jälkipolvemme tarvitsisi sitten taivastella ”kun on niin harvan toimialan varassa meidän suomalaisten hyvinvointi”.
VIIKON VIERAS
Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.
