Yhteistyöllä syntyisi parempaa lainsäädäntöä

Tasa-arvoinen avioliittolaki, homoliitot, sukupuolineutraali avioliittolaki, tai miksi sitä nyt haluaa nimittää on tällä hetkellä varsin keskeinen puheenaihe. Luonnollisesti myös meidän, tärkeänä yhteiskunnallisena keskustelijana, pitää asiaan ottaa kantaa.

Tiukimman liberaalitulkinnan mukaan mitään avioliittolakia ei pitäisi edes olla olemassa, vaan täysi-ikäiset ihmiset vain tekisivät keskenään tarvittavan sopimuksen, mikäli haluavat esimerkiksi periä toisensa, ottaa vastaan mahdollisten lasten huoltajuuden tai jakaa omaisuuttaan. Siunauksen liitolleen voi sitten hankkia valitsemassaan yhteisössä.

Kyseessä on kuitenkin sen verran vanha ja vakiintunut instituutio, että myös meidän kannattaa pohtia asiaa hieman käytännönläheisemmin. Avioliittolaki on fakta, mutta miten siitä saadaan sellainen, joka sopii mahdollisimman monelle, eikä syrji ketään.

Mielestämme julkista keskustelua leimaa valitettava poteroituminen. Esimerkiksi Yleisradion sivuilla Vihreiden Ville Niinistö ”tivaa puolueilta, ovatko ne tasa-arvoisen arvoliberaalin yhteiskunnan puolella vai sitä vastaan”.

Kysymys ei ole siitä, onko joku puolue ”tasa-arvoista yhteiskuntaa vastaan” tai sen puolesta. Tuollainen retoriikka kuulostaa lähinnä Robespierreltä. Jollette ole meidän puolellamme, vallankumouksen jälkeen teidät teloitetaan.

Liberaali yhteiskunta on sellainen, joka mahdollistaa erilaisten ihmisten arvovalinnat ja elämäntilanteet. Liberalismi ei ole pohjimmiltaan mitään muuta kuin ulkoisen pakon puutetta. Aidosti tasa-arvoiseen ja arvoliberaaliin yhteiskuntaan mahtuvat niin naimisissa olevat homot kuin körttiuskovaisetkin.

Mahdollisuus ylläpitää uskonnon sisäisiä dogmeja on uskonnolliselle ihmiselle henkilökohtaisesti aivan yhtä tärkeä ihmisoikeuskysymys kuin jollekin toiselle mahdollisuus avioliittoon. Niin kauan kuin uskonnon dogmit eivät loukkaa ihmisten vapautta, terveyttä tai hyvinvointia, pitäisi ne sallia.

Uskontoon ei ole pakko kuulua ellei halua allekirjoittaa sen arvoja, mutta toisaalta uskonto ei saa rajoittaa niiden elämää, jotka siihen eivät kuulu. Lainsäädännön edessä kaikkien pitää ehdottomasti olla samanarvoisia, vaikka se olisi kuinka vastoin omia arvoja. Ihminen ei syntymässä saamilleen ominaisuuksille nyt vain voi mitään, eikä heitä voi sen takia laittaa eriarvoiseen asemaan.

Toisaalla taas puhutaan homoseksuaalisista ihmisistä pahimmillaan hyvin negatiiviseen ja alatyyliseen sävyyn, josta olisi pitänyt päästä eroon jo kotikasvatuksen myötä. Maltillisimmatkin pitävät tasa-arvoista avioliittoa vähintään jonkinlaisena pahantahtoisena salaliittona ”yhteiskunnan perinteisiä instituutioita vastaan”.

Vastakkainasettelu, uhkailu ja pään aukominen on mielestämme tarpeetonta. Tasa-arvoisen avioliittolain ratkaisu löytyy siitä, miten yhdessä löydämme oikeat sanamuodot (niin, joskus se on pienestä kiinni), jotka antavat ihmisille tasa-arvoiset mahdollisuudet toimia ja toteuttaa omaa elämäänsä loukkaamatta samalla muiden vastaavia mahdollisuuksia.

Paras ehdotus mitä aiheesta on tullut vastaan on itse asiassa Oras Tynkkysen jo vuonna 2009 tekemä esitys, jonka mukaan avioliitto ja siviililiitto eriytettäisiin instituutioina toisistaan.

”Oikeus vihkiä ihmiset avioliittoon varattaisiin uskontokunnille. Niillä olisi vapaus päättää vihkimisen ehdoista, mukaan lukien se, pitääkö puolisoiden olla eri sukupuolta. Oikeus siviililiittoon taas olisi yhtäläinen pariskunnille puolisoiden sukupuolesta riippumatta”.

Mielestämme tämä ehdotus takaa kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet lain edessä, mutta ei kuitenkaan ”romuta avioliiton perinteistä tulkintaa” niiltä ihmisiltä, jotka kokevat sen itselleen tärkeäksi. Tähän suuntaan on jo monella tapaa menty, kun iso osa myös perinteisistä avioliitoista solmitaan koruttomasti maistraatissa. Tähän ottivat hiljattain kantaa myös perussuomalaiset nuoret, joiden ehdotus poistaa avioliittokäsite lainsäädännöstä ja tehdä siitä uskonnollisten yhteisöjen käsite on samansuuntainen kuin yllä oleva esitys.

Älykäs ja empaattinen ihminen voi olla omissa arvoissaan liberaali tai konservatiivi samalla ymmärtäen, että jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö ja tekee omat valintansa. Valitettavasti riittävää yhteistyötä ei ole kyetty ajoissa tekemään, minkä vuoksi on vaikea nähdä syntyvän kaikkia tyydyttävän ratkaisun. Mikäli nykyinen esitys tasa-arvoisesta avioliittolaista menee läpi, on se meidän näkökulmastamme voitto, mutta jonkun muun näkökulmasta huomattavasti suurempi tappio kuin Oras Tynkkysen ehdottama malli olisi ollut.

Mitä adoptio-oikeuteen tulee, niin siihen meillä ei valitettavasti ole kaikkia miellyttävää patenttiratkaisua. Mielestämme samat oikeudet kuuluvat kaikille, emmekä keksineet mitään järkevää vastausta niille, joiden mielestä samaa sukupuolta oleva pariskunta ei saisi adoptoida lasta.  Toisin kuin avioliiton tapauksessa, adoptio-oikeus on vähän ”joko-tai”.

Samaa sukupuolta olevien parien adoptio on ollut tosiasia jo pitkään, eikä sitä pitäisi turhaan monimutkaistaa lainsäädännöllä. Adoptio-oikeutta ei tarvitse hyväksyä, kunhan ymmärtää vastustavansa asiaa joka käytännössä on jo olemassa.

Jo nyt samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla on usein lapsia, jotka on hankittu aiemmin tai ”kiertoteitse”, kuten kansanedustaja Jani Toivola. Pariskunta elää yhdessä, on rekisteröinyt suhteensa ja lapsi varttuu heidän kanssaan. ”Jos se kävelee kuin ankka, vaakkuu kuin ankka ja näyttää ankalta, se on varmasti ankka” –logiikka pätee mielestämme näihin tapauksiin. Jos se toimii kuin perhe, se on perhe.

Pahinta mitä tällaiselle lapselle voi käydä on se, että muut kiusaavat häntä koulussa. Sen vuoksi, että jotkut ovat ilkeitä, ei pitäisi tehdä syrjiviä päätöksiä. Jokainen voi kotona opettaa lapsilleen, että kiusaaminen ylipäänsä ei ole hyväksyttävää.

Libera -kommentit ovat ajatuspajan omia näkemyksiä ja huomioita ympäröivästä yhteiskunnasta.