Blogit

Uusi vuosi, uudet vaatteet – ja Suomelle uudet kujeet

Uusi vuosi, uudet vaatteet – ja Suomelle uudet kujeet

Vuoden vaihtuessa on tapana tarkastella niin mennyttä kuin tulevaa. Moni käy mielessään läpi taakse jäänyttä vuotta – mitä tulikaan tehtyä tai sanottua ja ennen kaikkea miksi. Toiset tekevät uudelle vuodelle lupauksia, joka käytännössä tarkoittaa, että kiellämme itseltämme tietyksi ajaksi jonkun lystin, kuten alkoholin, tai vaihtoehtoisesti ostamme salikortin, joka jää käyttämättä.

Liberassa kulunut vuosi meni aikalailla fifty-sixty niin vanhan kuin uudenkin merkeissä. Keskiössä olivat edelleen samat rakastamamme vapaus ja vastuu, osittain uusilla kasvoilla. Pääteemana keskustelimme Suomesta globaalissa taloudessa. Mietimme maamme vaihtoehtoja euromaana ja päällystimme tien helvettiin hyvillä euroilla. Totesimme suomalaisen säästököyhyyden ja sen, että meillä kansalaisilla on kaikki munat valtion korissa – emme ole varautuneet pahan päivän varalle.

Päädyimme myös siihen, että jos valtio lopettaisi kaikki erimuotoiset yritystuet, yritysten maksama yhteisövero voitaisiin lakkauttaa lähes kokonaan. Alas talouselvytys ja tukiaiset! Vuoden lopuksi avasimme myös TTIP-neuvotteluiden saloja ja totesimme vapaakaupan olevan Suomen tärkeä selviytymisen työkalu. Keksimmepä uuden sanankin, työttömyysdevalvaation, ja julkaisimme oman sarjakuvamme, Rautalankatalouden. Mikäli asia jäi jollekulle epäselväksi, riemuitsimme vilpittömästi tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta – kansalaisen yhdenvertaisuus lain edessä kun on varsin keskeinen osa liberalismia.

Uuden vuoden aloitamme pienellä muodonmuutoksella. Ajattelimme, että uusi vuosi vaatii uudet vaatteet, ja näin ollen uudistimme kauttaaltaan kotisivumme. Sivuston sisältö on nyt likipitäen sama kuin ennenkin, mutta tulevan vuoden mittaan julkaisemme rutkasti uutta, minkä salilla käymiseltä ehdimme. Päivitimme hieman myös ajatuspajan ilmettä. Toivottavasti pidätte, mutta jos ette, kertokaa ihmeessä miksi ja mitä haluaisitte nähdä. Ensi viikolla julkistamme vuoden 2015 teeman, jonka ympärille tuotamme erilaisia julkaisuja. Pysykää siis kanavalla.

Meille siis uudet vaatteet, mutta samat kujeet. Isänmaalle toivomme päinvastaista. Tai no, itse asiassa vaatteilla ei ole ollut viimeisen neljän vuoden aikana mitään merkitystä. Ministerit ja kansanedustajat vaihtuivat vuoden aikana niin tiheään tahtiin, ettei oikein meinannut pysyä mukana kuka piti sortseja ja purkkareita, kuka sukkia ja terkkarisandaaleja.

Valitettavasti vain yksikään kuje ei muuttunut, vaihtunut tai uudistunut (paitsi tuo mainittu avioliittolaki). Suomi vajosi ja vajoaa yhä samaan tahtiin useammalla rintamalla. Kuluvan vaalikauden aikana on tullut miljardikaupalla lisää veroja, ja toinen toistaan järjettömämmät säädökset ovat hankaloittaneet ihmisten elämää. Näin ollen vuodelle 2015 ja sen jälkeiselle ajalle ei riitä, että vaihdamme vaatteet. Kujeiden, ja varsinkin niiden, on oltavat uudet.

Liberan lupaus vuodelle 2015 on avautua vielä entistä enemmän ja kriittisempään sävyyn tarvittavista muutoksista ja muistuttaa tulevia päättäjiä siitä, että lupaukset on myös lunastettava.

Vaatevaihtojen kuningasta lainaten: A little less conversation, a little more action.

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

2 kommenttia artikkeliin Uusi vuosi, uudet vaatteet – ja Suomelle uudet kujeet

  1. Juuso sanoo:

    Tabletilla ei pysty zoomaamaan, jää teksti liian pieneksi.

  2. Juuso sanoo:

    ”Valitettavasti vain yksikään kuje ei muuttunut, vaihtunut tai uudistunut (paitsi tuo mainittu avioliittolaki)”

    Juu ei ja se avioliittolaki onkin sellainen muutos, joka on linjassa kaiken muun kanssa, lisää kuormaa nettomaksajille. Terveitä ihmisiä seksuaalisuuden perusteella keinohedelmöityksen piiriin ja nettomaksaja maksaa ja te kehtaatte vielä riemuita siitä vilpittömässä mielessä. Kyllä se oli loppukliimaksi ennen lopullista romahdusta ja mikäs siinä, sosialismi romahtaa luonnonlain vääjäämättömyydellä. Antaa mennä, demokratialla on hintansa!

single.php