Viime vuonna vapaaehtoinen hyväntekeväisyys oli poikkeuksellisen paljon esillä. Suuressa mittakaavassa rahaa kerättiin kymmeniä miljoonia euroja uutta lastensairaalaa varten, pienemmässä taas esimerkiksi erilaisina joululahjakeräyksinä vähävaraisille.
Myös sosiaaliseen mediaan on syntynyt runsaasti nykyisen rahankeräyslainsäädännön rajamailla toimivia ryhmiä, jossa ihmiset pyytävät ja saavat apua lähimmäisiltään arjen haasteissa. Parhaimmillaan avuntarvitsijat laittavat verkkoon avunpyynnön, johon saavat vastauksen – ja avun parissa päivässä.
Kaikkien silmissä suomalaisten lisääntynyt kiinnostus lähimmäisten hyvinvointiin ei ole kuitenkaan yksiselitteisen hyvä asia. Kaikki eivät ole kuitenkaan kehitykseen tyytyväisiä. Paavo Arhinmäki kirjoitti verkkosivuillaan, että ”en ole periaatteellisesti kovin innostunut asiasta. Hyvinvointivaltio ei voi perustua hyväntekeväisyydelle”.
Myös Erkki Tuomioja otti asiaan kantaa ja totesi, että nykyistä varsin tiukkaa keräyslainsäädäntöä ei pitäisi löysätä liikaa. Hän antaa ymmärtää, että rahankeräyslain tiukkuus on varsin tarkoituksenmukaista ja yksityiset voivat hoitaa rahankeräyksensä esimerkiksi yleishyödyllisten yhteisöjen kautta.
Molemmat vasemmistojäärät kirjoittavat, että hyvinvointivaltio ei toimi hyväntekeväisyyden varassa. Aivan kuin he pelkäisivät ihmisten halua auttaa lähimmäistään. Miksi näin, jos kukaan ei ole kuitenkaan vakavissaan ehdottanut, että hyväntekeväisyydellä korvattaisiin sosiaaliturva?
Vastaus on varsin yksinkertainen. Aivan kuin jokin vanha, vakiintunut ja kankea monopoliyritys, myös poliittinen vasemmisto pelkää kilpailua. Tuomioja ja Arhinmäki pelkäävät, että ihmiset alkavat kyseenalaistamaan vasemmistolle niin rakkaita julkirahoitteisia palveluita siinä vaiheessa kun he huomaavat, että ”netistä” saa apua tehokkaammin ja paremmin kuin ”sossusta”.
Lastensairaalan tapauksessa ihmiset äänestivät lompakoillaan. Kaupunkikirjastoon tai varsin tarpeettomiin siltarumpuhankkeisiin riittää aina miljoonia, mutta kukaan ei luultavasti rahoittaisi niitä omasta pussistaan. Kun lastensairaalalle ei löytynyt riittävästi poliittista tukea, ostivat kansalaiset sen osittain itse. Hyväntekeväisyydessä on kyse hieman samasta. Kun valtion tarjoama sosiaaliturva ei toimi, korjaavat ihmiset itse sen jättämiä aukkoja.
Tänä päivänä Suomea leimaava byrokratia ja holhous on jo kyseenalaistettu, eikä hyvinvointivaltiolla ole enää kuin kaksi savijalkaa joiden päällä se seisoo – palvelut ja sosiaaliturva. Kyseenalaistettuaan palvelujen merkitystä, ihmiset kyseenalaistavat seuraavaksi korkeiden verojen tuoman hyödyn, minkä jälkeen Arhinmäen ja Tuomiojan pahin painajainen toteutuisi – Ihmisten tuloista ei enää voitaisi verottaa puolia poliitikkojen ja heidän kavereidensa törsättäväksi.
Passiiviset ja aloitekyvyttömät ihmiset ovat politiikan raaka-aine. Jos ihmiset aktivoituvat, ei ammattitaidottomille mielipidevaikuttajille riittää enää hyväpalkkaisia sisätöitä ilman tulosvastuuta. Ei ihme, että hyväntekeväisyys pelottaa.
Kristina Pentti
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
2 kommenttia artikkeliin Poliitikot pelkäävät kilpailua
”Arhinmäen ja Tuomiojan pahin painajainen toteutuisi”
Harmittomia veikkoja, he ovat rehellisesti sosialisteja.
Kokoomuksella oli sosialisti puheenjohtajana kymmenen vuotta, sen aiheuttamasta tuhosta toipuminen vie monta vuotta.
Hyvinvointivaltioon liittyy olennaisesti ajatus siitä, että jokaisella on oikeus tiettyyn toimeentuloon ilman, että tarvitsee kerjätä almuja rikkailta, jotka haluavat auttamalla ostaa itselleen hyvää mieltä. Ymmärtääkseni Yhdysvaltojen sosiaaliturva perustuu pitkälti vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen. Jokainen voi itse arvioida, turvaako järjestelmä vähävaraisten aseman yhtä hyvin kuin pohjoismainen järjestelmä. Lastensairaala on lievästi ilmaistuna tarkoitushakuinen esimerkki vapaaehtoisen avun mahdollisuuksista, koska väitän sen olevan ainoa tämän mittakaavan hanke, jolla oli onnistumisen mahdollisuuksia. Väitän myös, että ihmiset ovat keskimäärin kyvyttömiä arvoimaan jonkun rahoituskohteen kokonaishyötyä yhteiskunnalle ja tästä syystä jättäisivät rahoittamatta kohteita, joiden rahoittamatta jättämisestä seuraisi yhteinen tappio. Tätä varten palkkaamme verovaroin ihmisiä, joiden tehtävä käyttää verovaroja yhteiseksi hyväksi. Minusta tämä on pelkästään järkevää, vaikka toki asettaakin vaatimuksia tehtävään palkatuille ihmislle. Liberalistinen aate perustuu ajatukseen, että ihmisillä on oikeus tehdä miten typeriä valintoja tahansa ja valinnan vapaus on korkein mahdollinen hyve. Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut. että ihmisten valinannvapauden maksimoiminen johtaa yhteiskuntaan, jossa harvat porskuttavat ja useimmat häviävät (ja lopulta kaikki häviävät maapallon muuttuessa elinkelvottomaksi), eikä sellainen yhteiskunta ole tavoittelemisen arvoinen. Viitteitä tästä antaa Amerikan Yhdysvallat.