Lylyn osinkoleikkuri

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly on esittänyt yritysten voittojen lakimääräistä rahastoimista pahan päivän varalle. Lyly katsoo, että ”mallin avulla voitaisiin pehmentää kriisin vaikutuksia ja varustautua uuteen”. Kuten usein, emotinaalisesti houkutteleva populistinen ajatus ei välttämättä ole se järkevin, kun seuraamuksia punnitaan rationaalisesti.

Lylyn ehdottama osinkoleikkuri tarkoittaisi käytännössä, että tietty osuus yritysten osingoista jäisi jakamatta. Kuten jokainen rahoituksen perusteet lukenut tietää, voidaan yrityksen arvo määritellä diskonttaamalla odotetut osingot nykyhetkeen, eli niin sanotulla Gordonin mallilla:

\[arvo = \frac {osinko}{(tuottovaatimus-kasvu)}\]

Kun yhtälöön lisätään osinkoleikkuri, siitä tulee:

\[leikattu\,arvo = \frac {osinko*(1-osinkoleikkuri)}{(tuottovaatimus-kasvu)}\]

Olettaen, että osinkoleikkuri ei muuta yritysten oman pääoman tuottovaatimusta tai kasvua, laskee siis yritysten arvo vastaavasti:

\[leikattu\,arvo = arvo\,- \frac {(osinkoleikkuri*osinko)}{(tuottovaatimus-kasvu)}\]

Osinkoleikatun yrityksen arvo laskee siis aivan kuin leikatun konjakin, eli omistajilta pakkolunastetaan osa yrityksen arvosta. Pakkolunastaminen on tietenkin ristiriidassa omistusoikeuden kanssa, ehkäpä myös yleisen oikeudentajun kanssa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse mennä lakiin tai etiikkaan perustellaksemme, miksi se on huono idea. Osinkoleikkurin toteuttamisella – tai edes esittämisellä – on taloudellisia seuraamuksia.

Käytännössä osinkoleikkuri alentaisi joidenkin yritysten arvon alle niiden tasearvon, jolloin liiketoiminta kannattaa lopettaa ja yritys purkaa. Lyly puolustaa yritysten ja työpaikkojen menetyksen itävaltalaisen kansantaloustieteilijän Joseph Schumpeterin luovaksi tuhoksi nimeämällä ilmiöllä: ”Markkinatalouteen kuuluu, että kaikki eivät menesty. Se on luovaa tuhoa, että jotkut yritykset eivät pärjää”.

Lyly on aivan oikeassa tässä huomiossa, tosin joku saattaisi huomauttaa, että yrityksiä ja työpaikkoja tuhoutuu jo nykyisellään enemmän kuin tarpeeksi, kun taloutemme menetetty kilpailukyky vähitellen palautuu työttömyysdevalvaation kautta. Kilpailukyvyttömien yritysten ja työpaikkojen tuho on tietenkin uusien syntymisen edellytys – mutta kannattaako nykyisellään kilpailukykyisiä yrityksiä ja työpaikkoja tämän takia muuttaa kilpailukyvyttömiksi?

Lylyltä jää myös mainitsematta, että osinkoleikkurilla olisi kielteinen vaikutus Schumpeterin kuvaaman talouden uusiutumisprosessin luovaan osaan. Schumpeter ei nimittäin kirjoittanut pelkästä yritysten päämäärättömästä tuhoutumisesta, vaan yrityskentän jatkuvasta uudistumisesta.

Ensinnäkin, uusia yrityksiä ja työpaikkoja jäisi syntymättä aloille joilla leikattu oman pääoman tuotto jäisi liian laihaksi. Toiseksi, mikä on vieläkin vakavampaa, pelkkä osinkoleikkurin riski heijastuu oman pääoman korkeampana tuottovaatimuksena, mistä syystä uusia yrityksiä ja työpaikkoja jää syntymättä.

Pelkästään Lylyn esityksen ansiosta saattoi jokin yritys jäädä perustamatta tai joku työtekijä palkkaamatta. Markkinatalouteen kuuluu, että myös puheilla on merkitystä.