Blogit

Vaalianalyysi: Taantumus on tie tulevaisuuteen?

Vaalianalyysi: Taantumus on tie tulevaisuuteen?

Vaalit on nyt käyty ja mediat ovat pullollaan erilaisia tulosanalyysejä aina ”liberaalien” raivokohtauksista sosiaalisessa mediassa hyvinkin perusteellisiin spekulointeihin hallituskuvioista ja tulevan ”kepulandian” politiikasta. Kirsikkana kakun päällä on vasemmistolaisen Heikki Patomäen suorastaan surrealistinen avautuminen.

Libera ei ole yhdenkään puolueen takana, ja meidän näkökulmastamme olennaisinta on suuri kuva. Artikkeli on pitkähkö, ja ensin käsittelen näkemykseni keskeisten puolueiden menestyksestä, minkä jälkeen pohdin tulosta liberaalien arvojen näkökulmasta.

Vaalitulos ei yllätä

Keskustan voiton takana tuskin on sen suurempaa yhteiskunnallista muutosta. Hallituksen epäonnistumisesta lienee varsin yleinen konsensus, mikä satoi ensisijaisesti keskustan laariin. Kun viimeiset vuodet keskustelu on ollut hyvin talouspainotteista, on Juha Sipilän uskottava yrittäjätausta omiaan rakentamaan luottamusta.

Mikäli talous lähtee nyt syystä tai toisesta nousuun, sataa se ensisijaisesti Sipilän ja keskustan laariin. Vastaavasti vaalivoitto voi sulaa jo kunnallisvaaleihin mennessä, jos äänestäjistä tuntuu, ettei edelleenkään ”saada aikaan”.

Kokoomus välttyi pahimmalta romahdukselta ja sai ”juttaurpilaismaisen” torjuntavoiton. Monen mielestä Alexander Stubbin loppukiri ja mainio esiintyminen valtakunnallisissa tenteissä auttoi asiaa. Yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen ilmiö on kokoomuksen verrattainen oikeistolaistuminen.

Puolueen kannatuksen lähdettyä laskemaan, mediassa epäiltiin Stubbin ajaneen oikeistolaisilla puheilla kannattajia pois. Näin tilannetta tulkitsi mm. erikoistutkija Ville Pitkänen Eduskuntatutkimuksen keskuksesta Iltalehdessä viime lokakuussa.

Oma tulkintani syksyllä oli, että itse asiassa juuri pahiten pettyneitä ovat olleet rakenteellisia talousuudistuksia odottaneet kannattajat, joiden näkökulmasta Stubb olikin vielä toimintakyvyttömämpi kuin pettymykseksi osoittautunut Jyrki Katainen. Tämän vuoksi ensisijaisesti Sipilän johtama keskusta on houkuttanut kokoomuksen kannattajakuntaa.

Tätä näkemystä tukee se, että kun äänestäjät pääsivät puhumaan, tulivat kokoomuksen listoilta valituiksi koko vaalikentän talousoikeistolaisimmat ehdokkaat, joista esimerkiksi Antti Häkkänen keräsi kovan äänivyöryn. Puolue sai samalla paikattua myös puuttuvaa taloususkottavuutta Hjallis Harkimon ja Juhana Vartiaisen avulla, mikä nostanee jatkossa sen osakkeita keskustaa vastaan.

EVA:n taannoisen ”Politiikan sekahaku” –raportin mukaan kokoomus kannattajineen on vasemmistoliiton ohella kauimpana poliittisesta keskustasta, jossa muut painivat. Vaikuttaa siltä, että polarisaatiokehitys jatkuu, eikä kokoomus ainakaan heti olisi palaamassa ”kataislaiseen” keskusta-oikeistolaisuuteen.

Perussuomalaisten ”jatkojytky” selittyy osin samoilla syillä kuin keskustankin. Ensisijaisesti heidän laariinsa satoi hallituksen kyvyttömyys, mutta heidän kannatustaan vahvisti myös ”hyvä tuuri”, joka tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä negatiivisia asioita, kuten synkkiä uutisia eurokriisistä, Putinin touhuja ja maahanmuuttajien tekemiä vakavia rikoksia. Jos keskustalta haetaan nyt talousosaamista, niin perussuomalaisilta toivotaan ensisijaisesti turvallisuutta. Mikäli perussuomalaiset eivät tee jotain radikaalisti väärin, ovat he varmistaneet paikkansa ”isojen” joukossa.

SDP:n, vanhan valtionhoitajapuolueen tilanne näyttää varsin huonolta. Tietokirjailija Tommi Uschanov laskeskeli, että SDP olisi tarvinnut 35 000 uutta äänestäjää pelkästään paikkaamaan vaalikauden aikana kuolleet kannattajat. Toisaalta esimerkiksi Allianssin viime eurovaalien yhteydessä teettämän kyselyn mukaan SDP:n kannatus nuorison keskuudessa oli vain neljä prosenttia.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on käynnissä jonkinlainen mielipiteiden polarisaatio, jonka pahimmaksi uhriksi SDP on joutumassa. Soini on joskus sanonut perussuomalaisten olevan ”työväenpuolue ilman sosialismia”, mikä varmasti pitääkin paikkansa – SDP:n epäonneksi. Työväenluokkaiseen miesäänestäjään vetoaa perussuomalaisten ”äijyys”, Antti Rinteen puheenjohtajuus ja SDP:n vanhahtava imago karkottavat koulutetut lisääntymisikäiset naiset vihreisiin ja radikaali nuoriso löytää kotinsa paremmin vasemmistosta. Menestyäkseen SDP:n pitäisi kyetä luomaan nahkansa kuin Tony Blairin Labour 1990-luvulla. Ehkä Sanna Marin tukijoukkoineen tekee sen seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä.

Näissä vaaleissa myös vihreät oli vaalivoittaja. Nähdäkseni vihreiden menestys on monen tekijän summa. Yksi syy menestyksen takana on vaalipiiriuudistus, joka toi puolueelle paikat niin Kaakkois-Suomesta kuin Savo-Karjalasta. Toinen syy lienee myös aiemmin mainittu vuoto SDP:stä. Kolmantena näkyvä vastakkainasettelu perussuomalaisten kanssa ja lopuksi myös kokoomuksen oikeistolaistuminen saattaa näkyä vihreiden kannatuksessa sen ”sinivihreillä” ydinalueilla.

Kristillisten ja RKP:n kannatus sinänsä seuraa pienin muutoksin ”kannattajapohjan” kehitystä. Ruotsinkielisiä on tietty määrä ja toisaalta uskonnollinen väki vähenee yhteiskunnan maallistuessa. Lisäksi Sipilän uskonnollinen tausta on varmasti syönyt KD:n kannattajakuntaa keskustaan päin. Siinä missä Carl Haglund on ollut yksi suosituimpia ministereitä ja varmasti auttanut puolueensa menestystä, on Päivi Räsänen luultavasti ollut lähinnä taakka omilleen, mikä puolueen sisällä näkyikin kesällä 2014, kun häntä pyrittiin vaihtamaan ennen vaaleja.

Vaikka Vasemmisto menetti näissä vaaleissa kannatusta, on se mielestäni pelannut korttinsa oikein pitemmällä tähtäimellä. Vanhojen pierujen Neuvostoliiton perinneyhdistyksestä on tullut suosittu nuorisopuolue, jonka kärkipoliitikot keräsivät alueillaan huimat äänimäärät. Kannatusta varmasti verotti yleisen mielipiteen vastainen talousnäkemys. Kun kaikki muut puolueet tarjoavat talouskuria ja leikkauksia, ei ”me olemme yksin oikeassa” -asenne yleensä kanna kovin pitkälle. Jatkossa veikkaan vasemmiston nousevan ja kilpailevan tasavahvasti vihreiden kanssa ”tiedostavan” kansanosan suosiosta.

Vaalien liberaaleimmat ehdokkaat tuntuivat olevan ”jokainen omassa pienpuolueessaan” vähän kuin kommunistit ja muut ääriajattelijat, mikä takasi varsin hyvin sen, ettei yhdestäkään eduskunnan ulkopuolisesta viritelmästä tullut yhtään uutta kansanedustajaa tälläkään kertaa. Ymmärrän toki, miksi omat puoleet tuntuvat merkittävältä kanavalta vaikuttaa, mutta esimerkiksi Piraattipuolue voisi 4000 jäsenellään ottaa merkittävästi vaikutusvaltaa mistä tahansa eduskuntapuolueesta. Esimerkiksi Vihreiden jäsenmäärä on vain hieman yli kaksinkertainen.

Taantumus on tie tulevaisuuteen?

Vaalien jälkeen edelleen ainoa tunnustuksellisesti sekä arvo- että talousliberaali kansanedustaja lienee Liberan hallituksen puheenjohtaja Elina Lepomäki, joskin liberaalikentän ajatteluun kuuluu hyvin voimakas ”no true scotsman” -ajattelu, jonka mukaan Elinakaan ei liene ”oikeasti” liberaali. Samasta ongelmasta kärsin varmasti itsekin, joten todettakoon eduskunnasta varmasti löytyvän ”täysliberaaleja” ihmisiä, mutta huomattavan vähän. Liberalismia, kuten kaikkea aatteellista toimintaa nakertaa aina joutava kiistely aatteen puhtaudesta.

Pitkäaikaisen arvoliberaalin kehityksen, joka huipentui mielettömään kansanliikkeeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, näyttää konservatiivisten arvojen nousu olevan selkeä trendi. Uuden eduskunnan kansanedustajista lähes kolme neljäsosaa allekirjoittaa väittämän ”Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle”. Tämän ilmiön eräänlainen henkilötymä lienee Suomen luultavasti arvoliberaaleimmasta vaalipiiristä noussut kokoomuksen Wille Rydman, joka edustaa ihmisille monella tapaa jotain jo kauan sitten kadonneeksi luultua.

Näin Suomen ainoan tunnustuksellisen liberaaliorganisaation sisältä katsottuna kehitys ei kuitenkaan näytä niin huolestuttavalta kuin voisi tiedostavan kansanosan purkauksista päätellä.

Eduskunnan ”vallanneet” konservatiivit eivät Suomessa aja esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien polkemista, uskonnonvapauden rajoittamista, abortin kieltämistä tai jotain kreationismia evoluutio-opin tilalle, vaikka joku yksittäinen edustaja saattaisi niin mielessään ajatella. Suurin uhka kohdistuu tasa-arvoiseen avioliittolakiin, mutta siihen puuttuminen olisi sellainen poliittinen itsemurha, ettei siihen yksikään puolue enää lähde, eikä siitä varmasti hallituksessa päätetä.

Toisaalta vastaavasti luvassa voi olla byrokratian purkua, julkisen sektorin leikkauksia, vapaampaa taloutta ja kokonaisuudessaan kevyempää verotusta, mikä lämmittää erityisesti talousliberaalin mieltä. Jopa alkoholilainsäädäntö saattaa – ministerivalinnoista riippuen – järkevöityä. Taloudellisessa mielessä huolestuttaa perussuomalaisten ilmeinen halu suosia energiaintensiivistä perusteollisuutta ja keskustan bioenergiamania – lähinnä siinä mielessä, miten paljon verovaroja näihin on tarkoitus polttaa.

Eräs mielenkiintoinen ajatusleikki on, jos markkinatalousmyönteisten konservatiivien valinta ja SDP:n vastaava tappio on ”tuonut” meidät Thatcherin ajan Englantiin, jossa konservatiivit kävivät ay-liikkeen korporativismia vastaan. Edellinen sekametelihallitus vain kuvasi sitä onnetonta tilannetta, joka tuli kalliiksi, kun yritettiin suomalaisella konsensushakuisella politiikalla ylläpitää korporatiivista ”kolmikanta-Suomea” tilanteessa, missä sen aika oli jo ohi.

Olisi tietysti kivaa ja mukavaa, jos kansanedustajat ajattelisivat samoin kuin itse, mutta ainakaan minulle liberalismi ei ole ”oikeanlaista ajattelua”, vaan ensisijaisesti vapautta ulkoa tulevasta pakkovallasta. Arvoliberalismista puhuttaessa kannattaa erotella ihmiset, jotka haluavat  suositella arvojaan muille, verrattuna ihmisiin, jotka haluavat pakottaa arvonsa muille. Meidän ei tule ensisijaisesti pelätä kenenkään arvoja, ainoastaan mahdollista arvototalitarismia. Tässä tilanteessa ”taantumus” voi hyvin olla tie tulevaisuuteen, jos pakkovaltaa kokonaisuudessaan vähennetään.

Kuten Sanna Ukkola blogissaan kirjoitti, emme tiedä vielä oikeastaan mitään Sipilän ja Soinin käytännön politiikasta, ”emmekä varsinkaan siitä, miten sekalainen sakki käyttäytyy hallituksessa”. Tulevat valinnat hallitusneuvotteluissa joka tapauksessa ratkaisevat jälleen Suomen suunnan, ja liberaalin näkökulmasta on toivottavaa, että valinnat vapauden puolesta voittavat.

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

15 kommenttia artikkeliin Vaalianalyysi: Taantumus on tie tulevaisuuteen?

  1. realisti sanoo:

    Libera voisi jo avoimesti myöntää olevansa kokoomusnuorten piilolobbausta harjoittava ajatushautomo. Arvo- ja talosuliberaaleja löytyy myös muista puolueista mutta liberan toiminnassa on ainoastaan nykyisiä tai entisiä kokoomusnuoria.

    1. Kok sanoo:

      No tuo vääristymä johtunee vain siitä, että Kokoomuksen piirissä on keskimäärin niin paljon tiheämmässä järkevästi (~liberaalisti) ajattelevia henkilöitä.

  2. niin sanoo:

    Vasemmisto ei koskaan väittänyt olevansa yksin oikeassa, vaan perusti näkemyksensä kansainvälisten johtavien taloustieteilijöiden ja poliitikkojen teeseihin.

    Krugman, Friedman (Huom!), Bernanke, Obama, Borg, Draghi.

    Olisi pitänyt varmaan puhua investointi -eikä elvytyspolitiikasta, niin olisi uponnut paremmin.

    Vasemmisto on monesti hukassa, ja ymmärrän kirjoittajan ärtymyksen tähän laitaan, mutta tässä he todellakin olivat nimenomaan Suomessa yksin oikeassa.

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      ”Yksin oikeassa” viittaa tässä nyt siihen, miten se vaaleissa näyttäytyi, eli vasemmisto oli yksin eri linjoilla muiden kanssa. En tarkoituksella ottanut kantaa näkemysten sisältöön.

      1. niin sanoo:

        Eikö Patomäen blogin nimeäminen surrealistiseksi ollut kannanotto sisältöön?

  3. Jami sanoo:

    Tasapainoisin kirjoitus Henriltä ja myös Liberan blogiosastolta aikoihin. Toisin sanoen ideana ei ollut tällä kertaa sokeasti, tutkimusta ja historiaa haastaen kailottaa, kuinka hyvinvointivaltiorakenteiden romuttaminen parantaisi maailmaa. Ehkä kriittinen kommentointi kannattaa. Vielä kun saisi Taussin, Malisen, Virenin ja kumppaneiden kirjoitukset vastaamaan reaalimaailmaa. Analyyttisyyttä kaivataan.

    ”Oma tulkintani syksyllä oli, että itse asiassa juuri pahiten pettyneitä ovat olleet rakenteellisia talousuudistuksia odottaneet kannattajat, joiden näkökulmasta Stubb olikin vielä toimintakyvyttömämpi kuin pettymykseksi osoittautunut Jyrki Katainen. Tämän vuoksi ensisijaisesti Sipilän johtama keskusta on houkuttanut kokoomuksen kannattajakuntaa.”

    Tulkinnalle ei ole juuri perusteita, ainakaan jos puhutaan entisten kokoomusäänten valumisesta keskustalle. Vaikea uskoa, että suuri osa näistä loikkareista kokisi, että kokoomuksen sijaan keskusta saisi työn tarjontaan tai vaikkapa soteen liittyviä uudistuksia paremmin toteutettua. Fiilispohjaisia tuntumaäänestäjiä lähinnä.

    PS. Vaikka Patomäen kirjoitus todella on aika surrealistinen, mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että Vasemmistoliitto on tällä hetkellä ainoa puolue, jonka finanssipoliittisissa linjauksissa on mitään järkeä. Kok-kes-per-hallitus tulee supistavalla politiikallaan kasvattamaan työttömyyttä ja velka-astetta, vaikka (ja osin sen seurauksena että) tarjontaan liittyviä uudistuksia saataisiin toteutettua.

  4. jkn sanoo:

    Ihan hyvää analyysia. Mutta tämä: ”Vaalien jälkeen edelleen ainoa tunnustuksellisesti sekä arvo- että talousliberaali kansanedustaja lienee Liberan hallituksen puheenjohtaja Elina Lepomäki…”

    Esim. Hesarin vaalikonevastausten perusteella Lepomäki lienee kyllä talousasioissa oikeistolaisimmasta päästä, mutta arvomaailmaltaan melkeinpä puolessavälissä konservatiivi-liberaali -akselia, juuri ja juuri liberaalilla puolella. Miksi HS antaa niin erilaisen kuvan?

    1. Olli Tuovinen sanoo:

      jkn: Helsingin sanomilla on oma käsityksensä ehdokkaiden kantojen liberaalisuudesta käyttäen termiä lähinnä samassa yhteydessä kuin sitä Yhdysvalloissa käytetään. Se ei tässä tapauksessa niinkään tarkoita klassista liberalismia.

    2. Henri Heikkinen sanoo:

      Sen kummemmin kommentoimatta itse itseäni lainaten: ”liberaalikentän ajatteluun kuuluu hyvin voimakas ”no true scotsman” -ajattelu, jonka mukaan Elinakaan ei liene ”oikeasti” liberaali. Samasta ongelmasta kärsin varmasti itsekin, joten todettakoon eduskunnasta varmasti löytyvän “täysliberaaleja” ihmisiä, mutta huomattavan vähän”.

      Täällä voi katsoa tarkemmin ehdokkaiden ”liberaaliutta”. Lepomäki näemmä menettää neljä ”liberaalipistettä” henkilökohtaisten arvojensa vuoksi ja paljastuu hänestä näemmä pieni kepulainenkin. Tuota tilastoa on muutenkin aika mielenkiintoista katsella nyt läpimenneiden osalta.

      http://www.tyrannyofmajority.net/collective/vaalit2015/district/uusimaa/members/

  5. sami sanoo:

    ’Eduskunnan ”vallanneet” konservatiivit eivät Suomessa aja esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien polkemista, uskonnonvapauden rajoittamista, abortin kieltämistä tai jotain evoluutio-oppia biologian tilalle’

    tarkoitit varmaan evoluutio-opin sijaan kreationismia tai älykästä suunnittelua?

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      KYLLÄ! Hyvä kun huomasit. Korjasin.

  6. Zonas sanoo:

    Hieno ja kiihkoton kirjoitus! Iso peukku tälle

  7. Juki sanoo:

    Tuntuu jotenkin että näissä liberaalipisteissä on tarkoitushakuisuutta. Esim. Hesarin vaalikoneessa ei talousliberaaliuuden kannalta ole merkittäväksi katsottu kantaa tuloerojen kasvuun tai yritysten oikeuteen maksaa työehtosopimuksissa määrättyä pienempää palkkaa. Aika keskeisiä talousliberaaliuteen liityyviä mielipiteitä nämä mielestäni ovat. Mutta tällä tietysti saadaan monesta sääntelytalouden kannattajasta vähän liberaalimman näköinen

  8. Vapaita ajatuksia rajoituksetta sanoo:

    ”Eduskunnan ”vallanneet” konservatiivit eivät Suomessa aja esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien polkemista”
    Ainoa vähemmistö, jonka oikeuksia poljetaan ovat saamelaiset ja heidän oikeuksiensa polkemisesta on laaja yksimielisyys. Vähemmistöjen etuoikeuksista ja etuuksista on sitten jo enemmän hajontaa.

    ”uskonnonvapauden rajoittamista,”
    Ainakaan sharia-lakia ei ole laajasti alettu soveltaa, joten uskonnonvapaus ei puhtaimmillaan toteudu, vaan sharian noudattamisesti saattaa seurata jopa tuomio maallistuneessa oikeuslaitoksessa.

    ”abortin kieltämistä”
    Tähän toki konservatiiveilla on lähes radikaali kanta, jota tosiliberaali ei voi hyväksyä. Suositellaan vastuullista sukupuolikäyttäytymistä, jotta aborttiin ei tarvitsisi turvautua. Nykyisenkin lainsäädännön mukaan abortti on kielletty jonkun päiväyksen jälkeen. Toki menetelmät ovat kehittyneet niin, että kemiallisesti aiheutetun keskenmenon jälkeen lasta ei kaikissa tapauksessa hukuteta vesisaaviin. Nämä uudet keinot ovat kai jotenkin inhimillisempiä.

    ”tai jotain kreationismia evoluutio-opin tilalle,”
    Myönnän rajallisen tietämykseni kraetionismista, mutta evoluutiosta on omakohtaista kokemusta ja raamatusta muistuu mieleen kohta, jossa kehoitetaan lisääntymään, joten en siinä valossa löydä ristiriitaa raamatun ja evoluution välille.

    ”Suurin uhka kohdistuu tasa-arvoiseen avioliittolakiin,”
    Tämä arvatenkin pitää paikkansa, vaikka tasa-arvon kanssa tuolla lailla ei ole mitään tekemistä. Kyytipoikana tulee terveydenhuollon etuuksia seksuaalisuuden perusteella, terveiden naisten keinohedelmöitykset. Toki keinohedelmöitystä koskevaa lainsaadäntöä voidaan muutta tasa-arvoiseksi siten, että keinohedelmöityksiä nettomaksajien piikkiin voi saada vain puolison sukusoluja käyttäen. Tätä järkytystä, että lapsia ei synnykään yksin rakkaudesta, on syytä tehostaa pakollisilla opinnoilla evoluutiosta. Samalle kurssille toki voisi passittaa kreationistit.

    ”mutta siihen puuttuminen olisi sellainen poliittinen itsemurha,”
    Onkohan myös Heikkinen jäänyt punavihreään kuplaan? Ennen vaaleja mietin, että kuinka moni kokoomuslainen on riittävän ärsyyntyt A.Stubbin vetoomuksesta tuon lain hyväksymisen puolesta, jotta he äänestäisivät persuja. Itä-Suomessa puolestaan sossut näytti menettäneen kaikki merkitsevät miesten äänet persuille, sossuille 4 naista ja persuille 4 miestä kansanedustajiksi. Itse en äänestä milloinkaan puoluetta, joka on sossujen lanssa samassa hallituksessa, joten tuota pohdintaa ei tarvinnut nyt käydä, mutta ei hätää, vaalit ovat taas 4 vuoden päästä.

    ”ettei siihen yksikään puolue enää lähde,”
    Ei varmaankaan lähde, ei koska persuille sopii, että ovat lähes yhtenä miehenä lakia vastaan, koska se tuo heille ansiotonta suosiota asiassa. Olisikohan vaikutus 2 prosenttiyksikköä, jolloin paikkaluku näyttäisi nyt kovin erilaiselta.

    ”eikä siitä varmasti hallituksessa päätetä.”
    Mutta voisihan siitä järjestää kansanäänestyksen, jotta ei jäisi epäselvää siitä, että kannattako kansa vapaata tavaramerkin loukkausta. Avioliitto on vakiinnuttamalla luotu tavaramerkki, jonka tunnusmerkistöön kuuluu mies ja nainen. Piraateilta ei kannata erikseen kysyä, heille piratismi on itseisarvo.

    Kun jatkossa avioliitto mitä ilmeisemmin solmitaan sukupuolineutraalisti, niin jäämme jännittämään ensimmäistä oikeustapausta, jossa häveliäs neitsytmorsian paljastuu mieheksi. Tuskinpa maistraatissa kysellään, että onko puolisot ymmärtäneet olevansa samaa puoliskoa evoluutioiden ketjussa.

  9. Jussi Jäntti sanoo:

    Minua on huvittanut mm. Sanna Marinin julistautuminen arvoliberaaliksi vasemmistolaiseksi (tai jotain sinne päin). Tämä rusinapullapolitiikalta haiseva mmäritelmä olisi mielenkiintoinen analyysin paikka – arvoliberalisimi ja demarius ovat auttamatta vaikea, jopa mahdoton yhdistelmä. On vain merkillistä että ”suvaitsevuutta” ja muita perinteisiä liberaaleja arvoja kannattavat tahot samanaikaisesti haluavat rajoittaa vapauksia asioissa, joissa rajoittaminen ei ole mitenkään tarpeen eikä edes hyödyllistä.

    Kuka ottaa kopin?

Tietoa kirjoittajasta

Henri Heikkinen

Henrillä on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa, ammattikorkeakoulun opettajana ja radiojuontajana. Heikkinen on myös esikoiskirjailija, jonka yhdessä Antti Vesalan kanssa kirjoittama teos Elämää hyvinvointivaltiossa käsittelee monia ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä liberalismin näkökulmasta.

single.php