Thomas Taussi ja Jari Kuikanmäki ottivat Liberan blogissa kantaa Osmo Soininvaaran avaukseen puolueenmentävästä aukosta Suomen politiikassa. Vaikka Taussin ja Kuikanmäen avaus perustui minusta puoluekolleegani Soininvaaran tekstin väärinluentaan, se on tärkeä osa keskustelua, jota emme Suomen politiikassa ole pitkään aikaan käyneet.
Nyt on aika käydä se keskustelu, jota minä ja monet muut ovat vuosikausia hiljaa herätelleet.
Alkuperäisessä tekstissään Osmo Soininvaara sijoittaa kuvailemansa fiktiivisen urbaanin liberaalipuolueen porvarilliseen vasemmistoon. Tähän vasemmisto-sanan käyttöön Taussi ja Kuikanmäki ripustautuivat omistaessaan kokonaisen artikkelin sille, miten vasemmistolaisuus tarkoittaa valtion vallan kasvattamista. Taussin ja Kuikanmäen analyysi vasemmistolaisuudesta sellaisena kuin se yleensä käsitetään pitää tietenkin paikkansa. Se, mitä olemme tottuneet ajattelemaan valtiovasemmistolaisena, on valtion sekaantumisen ja talouden toiminnan politisoinnin voimakasta kannatusta.
Kuten Taussi ja Kuikanmäki toteavat, liberaali-sanaa on käytetty vasemmistossa kummallisin tavoin kuvaamaan jotain, jolle paras keksimäni termi on postmoderni arvoedistyksellisyys, jonka yhteys liberalismin aateperinteeseen on hyvin löyhä tai olematon. Tämä ei kuitenkaan ollut sitä, mitä puoluekollegani Soininvaara tarkoitti sanoa. Soininvaara on itseni tavoin sosiaaliliberaali.
Klassisen liberalismin ja sosiaaliliberalismin käsitteiden määrittelylle en omista aikaa, koska Taussi ja Kuikanmäki tekivät sen tekstissään riittävän hyvin.
Klassisen liberalismin (tai oikeistolibertarismin) kannattaminen nykypäivänä edustaa eräänlaista ääripessimismiä valtiollisia rakenteita kohtaan. Monarkian ja aatelisvallan vastustamisesta lähteneet klassisen liberalismin aatteet haluavat valtiosta mahdollisimman paljon eroon, ja luottavat siksi yhteiskunnan itsejärjestäytymiskykyyn ja talouden markkinaehtoisuuteen. Vastaavasti vasemmistolaiset aatteet kuten sosialismi ja kommunismi edustavat ääripessimismiä suhteessa vapaiden kansalaisten kykyyn luoda oikeudenmukainen yhteiskunta ja talous, jolloin ne vastustavat markkinoita ja itsejärjestäytymistä, ja kannattavat siksi laajaa yhteiskunnan toiminnan politisointia.
On selvää, että näitä kahta ajattelutapaa on mahdotonta yhteensovittaa. Tässä mielessä ”vasemmistoliberalismi” on sisäisesti ristiriitainen ilmaisu. Tämä on kuitenkin vain yksi tapa hahmottaa asiaa. Erottaakseni Soininvaaran porvarillisen vasemmiston käsitteen vasemmistolaisuuden aateperinteestä, käytän siitä nyt termiä pragmaattinen liberalismi.
Pragmaattinen liberalismi on nimitykseni edustamalleni uudenlaisen sosiaaliliberalismin muodolle, joka sosiaaliliberalismille tuttuun tapaan kantaa ”vasemmistolaista” huolta oikeudenmukaisuuden kokemuksen toteutumisesta ja yksilöiden sosioekonomisista lopputuloksista, mutta vasemmistosta poiketen haluaa rajata nykyisestä sitä aluetta, jolla julkinen valta toimii ja jonka puitteissa yksittäisiä asioita politisoidaan.
Pragmaattisen liberalismin syy tähän rajaamiseen ei kuitenkaan ole ideologinen eikä edellytä liberalistista aatetaustaa, vaan perustuu yksinkertaisesti siihen, että parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan monet yhteiskunnan toiminnot toteutuvat parhaiten itsejärjestäytyvinä, kun jotkut taas toimivat paremmin, kun valtio ottaa niistä koppia.
Sosiaaliturva, kouluttautumisen tukeminen ja terveydenhuollon takaaminen ovat tyypillisiä annettuja esimerkkejä sosiaaliliberaalin valtion tehtävistä. Kuten 21. vuosisadan taloutta ja yhteiskuntaa käsittelevässä kirjassani Olipa kerran työ totean, näiden julkisten tehtävien lisäksi nykyaikaisen edistyksellisen valtion tulisi hinnoitella paitsi talouden ulkoishaitat myös sen ulkoishyödyt. Tässä pragmaattinen liberalismini eli kirjanikin lukeneen Soininvaaran porvarillinen vasemmisto eroaa liberalismin kirjallisuusperinteestä, mutta on silti täysin linjassa sosiaaliliberalismin periaatteiden kanssa. Kuten Soininvaara toteaa, se ei ole yhteensopiva klassisen liberalismin aateperinteen kanssa, joka tapaa kiistää ulkoisvaikutusten relevanssin – tai ainakin vähättelee niitä.
Liberan Synkät ajat Suomessa -pamfletin artikkelissani Virkamies varjelee meitä innovaatioilta yritin kuvailla pragmaattisen liberalismin tarvetta. Suomen monet ongelmat johtuvat nähdäkseni ennen kaikkea siitä, että globaalin talouden rakenteen ja sen toimintaympäristön muutokset ovat niin nopeita, että voimakas yhteiskunnan politisointi ja liika yksityiskohtiin puuttuminen lamaannuttaa yhteiskunnan tarvittavien nopeiden muutosten edessä.
Koominen esimerkki tästä on se, että uusia ruokatuotannon mahdollisuuksia avaava ns. vertikaaliviljely teollisuushallissa ei voi saada maataloustukea ja jää siten markkinoilla tehottomimpien tuotantokeinojen jalkoihin, koska maataloustukien ehtona on kasvihuone tai pelto. Vastaavasti Suomessa työmarkkinoiden ja sosiaaliturvaoikeuden sääntely on niin jäykkää, että yrittämiseen tai työn vastaanottamisen kannustamisen sijaan laki määrää ihmiset tuijottamaan seinää. Tämänlaisten lainsäädäntöpakettien muuttaminen tarkoittaa Suomessa 10-20 vuoden projekteja. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua enemmän muutoksia, ja lakihankkeissa ollaan jatkuvasti yhä enemmän todellisuudesta jäljessä.
Looginen johtopäätös olisi rajata julkinen päätöksenteko strategiselle tasolle ja keskittyä säätelemään lopputuloksia sen sijaan, että puututtaisiin toivottavien lopputulosten aikaansaamisen tarkkoihin menetelmiin, kuten nyt teemme. Pragmaattisen liberalismin tavoite ei siis ole itsetarkoituksellisesti pyrkiä valtiosta eroon, vaan muotoilla nopeasti muuttuvassa maailmassa hyvin toimiva valtio. Tämä on tietenkin kunnianhimoinen tavoite. Sen tavoittelu edellyttää harkittua optimismia ja varovaista edistysuskoa, josta on alettu käyttää termiä metamodernismi.
Kansan kannatuksen kannalta on tavallaan yksi hailee, mikä strukturoitu filosofinen aateperinne tällaisen pragmaattisen politiikan taustalla on, kunhan sen tavoitteet ja keinot on helpot ymmärtää ja allekirjoittaa. Lähestulkoon kaikki suomalaiset ovat yksimielisiä siitä, että jonkinasteinen hyvinvointivaltio on tavoittelemisen arvoinen. Lisäksi suomalaiset ovat varsin samaa mieltä siitä, että ulkoishaittoja kuten ympäristövahinkoja tai ulkoishyötyjä kuten tieteellisiä löydöksiä kannattaa arvottaa.
Suomeen 1970-luvulla vakiintuneen korporatismin ja ylisääntelyn kannatus on 2010-luvulla alkanut murentua pala palalta. Yhä useampi äänioikeutettu suomalainen siis odottaa sitä, että kasvavaa taloutta, uskottavaa energiapolitiikkaa ja kestävää hyvinvointivaltiota kannattava ei-korporatistinen ja maltillisesti liberalistinen peluri ilmaantuisi puoluekentälle. Se olisi luonnostaankin kaupunkilaisten makuun sopiva puolue, ja se ymmärtäisi kaupunkien kasvavan roolin nykytaloudessa. Tällainen puolue ei olisi perinteisessä mielessä vasemmistolainen tai oikeistolainen, vaan edustaisi uudenlaista poliittista keskustaa, josta kaiken maailman ajatuspajoissa käytetään termiä radikaalisentrismi.
Jo pelkästään historian painolastiensa vuoksi yksikään suomalainen puolue ei tällä hetkellä täytä tätä pragmaattisen liberalismin kannatuksen kasvavaa aukkoa puoluekentällä. Kokoomus se ei voi olla, koska sen keskeisistä vaikuttajista liian suurella osalla on liian vahvat klassisen liberaalit tai liberaalikonservatiiviset arvot. Voisiko tuo puolue olla Vihreä liitto? Se riippunee täysin siitä, valitseeko puolue lähitulevaisuudessa olevansa julkikuvaltaan edistyspoliittinen ja pragmaattisesti liberaali vai ekososialistinen.
Kenties tulevina vuosina tulemme näkemään puoluekentällä aivan uudenlaisia ilmiöitä.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Lilja Tamminen
Lilja Tamminen on liberaalivihreä poliitikko, Helsingin kaupunginvaltuuston tuore varavaltuutettu, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan asiantuntijakonsultti ja yrittäjä. Vuonna 2015 hänen bloginsa palkittiin median ja politiikan asiantuntijaraadin toimesta Suomen parhaana poliittisena blogina. Tammisen erityisalaa ovat Suomen lainsäädännön luoma uniikki talousjärjestelmäkokonaisuus ja digitalisaation talousvaikutukset.
26 kommenttia artikkeliin Porvarillisen vasemmiston aika on nyt
Mitkä on meidän liberaalien kannalta vaihtoehdot:
1. Suomeen ”puhtaan” klassinen liberaalipuolue (max. 5-10% kannatus, vrt. nykyinen Liberaalipuolue)
2. Suomeen uusi jutussa esitetty pragmaattinen sosiaaliliberaalipuolue (max 15% kannatus – kilpailee kannattajista Kok ja Virh. kanssa)
3. Jatketaan nykyisellä kok+vihr ja toivotaan, että puolueissa liberaali siipi saa enemmän valtaa (yht. kannatus 50+% jos oletetaan että suurten kaupunkien kannatukset ennakoivat koko maan kannatusta).
Omasta mielestä ainoastaan 2. ja 3. on varteenotettavia vaihtoehtoja. ”Libera” -puolue kyllä kutkuttaisi itseä, mutta se vaikuttaisi kaikkein tehottomimmalta todellisen muutoksen saavuttamiseksi. Katsotaan miten Kok+Vihr. toimivat Helsingin ja Turun kaupunginvaltuustoissa, niin saadaan osviittaa siitä, että kuinka hyvin puolueiden riippakivet ”nollaavat” toisensa (kok korporatismi ja vihr. populismi).
Tammi kirjoittaa:”Kansan kannatuksen kannalta on tavallaan yksi hailee, mikä strukturoitu filosofinen aateperinne tällaisen pragmaattisen politiikan taustalla on, kunhan sen tavoitteet ja keinot on helpot ymmärtää ja allekirjoittaa.” Tulkitsen tämän mielipiteeksi selkokielisen ilmaisun puolesta. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi Tammi hemmottelee lukijoita kertomalla metamodernismista ja radikaalisentrismistä.
Vitsiltä tai harhaiselta vaikuttaa ajatus siitä, että vihreät voisivat olla pragmaattisen liberaalismin asialla. Vihreät vaikuttavat varsin totalitaristiselta porukalta muun muassa sananvapauden saralla. Poliittisten liikkeiden arviointi totalitarismin asteella vaikuttaa paljon käyttökelpoisemmalta kriteeriltä kuin niiden sijoittaminen 1800-luvulta peräisin oleviin luokkiin.
Onko 1900-luvulta oleva jaottelu sitten jotenkin parempi? Miten olisi samantien 2000-luvun luokkien käyttö? Tuo jako totalitarismiin ja (mihin?) on vähän vajaa.
Totalitarismin astetta voidaan arvioidaan esimerkiksi siten, että sitä on joko paljon tai vähän tai kenties jotain väliltä. Jos haluat hahmottaa asioita dikotomisesti, niin yksi mahdollinen jako on totalitarismiin ja ei-totalitarismiin. Tämä jako ei ole vajaa, vaan täydellinen.
No nytpä on suuren skaalan poliittista ajattelua. Ehdotan, että kirjoitat heti näkemyksistäsi kirjan ja viet sen kustantajalle. Jos hän jostain syystä hylkää sen, voit seuraavassa versiossa kokeilla olla vielä vähän nokkelampi.
Aika erikoista kritisoida Vihreitä totalitaristisesta suhtautumisesta sananvapauteen, kun he ovat tietääkseni ainoa puolue joka on johdonmukaisesti kannattanut jumalanpilkan laillistamista.
Hyvä teksti jälleen. Nämä kaikki viime päivien blogaukset ovat olleet tervetulleita avauksia.
Pragmaattisen liberalismin (vasemmisto- tai ei) potentiaalinen kannatus on ihan suhteessa kansalaisten ymmärrykseen talouden ja politiikan lainalaisuuksista. Mitä enemmän ihmiset ymmärtävät vapauden roolia hyvinvoinnin rakentajana, sitä enemmän he hakeutuvat äänestämään liberaaleja ehdokkaita. Tämä on toisaalta lohduttavaa, koska se tarkoittaa, että liberalismin tulevaisuus on valoisa. Toisaalta se on surullilsta, koska ihmisten ymmärrys taloudesta ja politiikasta on edelleen varsin heikolla tasolla. Tämä lupaa pitkää ja kivistä tietä, jossa helppoja ratkaisuja tarjoilevat populistit ovat etulyöntiasemassa.
Samaan yhteiskuntaan mielestäni mahtuu sekä vasemmistolainen, korkea verotus ja verorahoituksen kautta maksettavat peruspalvelut sekä oikeistolainen, matala verotus ja omasta pussista yksityiselle tai julkiselle sektorille maksettavat peruspalvelut. Ensimmäinen hoidetaan kuten nykyäänkin eli julkisia verorahoitteisia palveluja käyttävät maksavat korkeita veroja, jälkimmäinen taas hoidettaisiin verovähennyksellä ja yksityiseltä sektorilta tai julkiselta sektorilta tuettomilla hinnoilla ostetuilla palveluilla. Voisi siis valita peruspalvelunsa joko verojen tai verovähennysten kautta maksettavaksi ja palvelutuottajansa voisi myöskin valita. Jokainenhan maksaa veroissaan lisäksi vielä vähäosaisimpien sosiaaliturvan sekä julkisen, yhteisen infran, koulutuksen, turvallisuuden ja nämä maksettaisiin verojen kautta edelleen. Ainoastaan henkilökohtaisissa peruspalveluissa olisi valinnan vapaus. Liberaalia demokratiaa mitä suurimmassa määrin ja näyttäisi suunnan sille, mitä kansa todellakin tahtoo. Oikeistolaista vai vasemmistolaista yhteiskuntaa, kommunismia, sosialismia vai markkinataloutta.
Porvarillisen vasemmiston menestyksestä en ole varma, tuntuu liian ristiriitaiselta ajatukselta. Isoin kysyntä puoluekentässä on tavallisen duunarin puolueella, jonka asema on lipeämässä demareilta ja jota Perussuomalaisten on vaikea viedä niin kauan kuin ovat oikeistohallituksessa. Jos Sosiaalidemokraatit omaksuisivat konservatiivisia arvoja esim. maahanmuuttoasioissa, menestys olisi taattu. Silloin Perussuomalaisten pitäisi jatkaa entistä selkeämmin kohti hallitusvastuussa korostunutta oikeistolaisuutta (eli markkinaliberalismia?). ”Unelma-Suomea” kannattamaan ei tarvita isoa puoluetta, demareita. Siihen riittävät hyvin vihreät ja vasemmistoliitto, joilla näyttää muutenkin olevan selkeä viehtymys kommunismilla flirttailuun ja urbaani-ideologiseen totalitarismiin.
Klaus, Vihreä puolue on mielestäni kehittynyt melko vahvasti Tammisen kuvaamaan suuntaan, tai ainakin se on onnistunut keräämään piiriinsä yhä enemmän tällaisia ehdokkaita, mukaan lukien vaikkapa läpimenneet Atte Harjanne ja Kaisa Hernberg, mitenkään Tammisen itsensä saavuttamaa varasijaa vähättelemättä!
Tammiselta ihan kypsältä ja järkevältä kuulostavaa ajattelua. Jonkinlainen pragmatismi lienee toimivin lähestymistapa pyrittäessä kohti kaikille ihmisille mahdollisimman hyvää yhteiskuntaa, jossa vallitsee päämäärän kannalta optimaalinen vapauden ja sääntelyn suhde. Kokemusaineistoahan meillä on työn tueksi reilusti molempien ääripäiden osalta.
Jotenkin tuntuu uskomattomalta, etteivät nämä oikeistoliberalistit kykene näkemään, että heidän elitistinen aatteensa säilyäkseen tarvitsee käytännössä tuekseen toimivan hyvinvointivaltion. Kokemus on osoittanut, että yleistyvä huono-osaisuus, syrjäytyminen, pahoinvointi jne. nihiloivat vapauden hyvin nopeasti. Itse näenkin kotoisen oikeistoliberalismimme lähinnä eräänlaisena omaa oksaansa sahaavana hyvinvointivaltion mukavaan pesään munittuna käenpoikana. Eli puolustaessamme hyvinvointivaltiota puolustamme myös oikeistoliberalismia. Tämä on yksi hinta, joka yhteisestä hyvinvoinnistamme täytyy maksaa. Ja hyvinhän me sen kestämme.
> joka sosiaaliliberalismille tuttuun tapaan kantaa ”vasemmistolaista” huolta oikeudenmukaisuuden kokemuksen toteutumisesta ja yksilöiden sosioekonomisista lopputuloksista
Oikeudenmukaisuuden kokeminen on selkeästi erittäin subjektiivinen asia ja olisi ihan toivottavaa, että et viljelisi tuota sanaa tämänkaltaisissa asiayhteyksissä, sillä sinun käsityksesi mukainen ”oikeudenmukaisuus” vaatii tuottavaa yhteiskunnan osaa kustantamaan väkipakolla saman korkean elintason tai ”saman lopputuloksen” kaikille, vaikka vastaanottajat eivät itse halua, tai heillä ei ole kykyä tuottaa sitä tulosta itse. Minä en pysty millään mittarilla mitenkään kutsumaan tuon kaltaista järjestelmää oikeudenmukaiseksi, missä tuottavimpia rankaistaan menestyksestään, vaikka he kustantantaisivat jo pelkästään samalla veroprosentilla huomattavan määrän kaikista verotuloista.
>Pragmaattisen liberalismin syy tähän rajaamiseen ei kuitenkaan ole ideologinen eikä edellytä liberalistista aatetaustaa, vaan perustuu yksinkertaisesti siihen, että parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan monet yhteiskunnan toiminnot toteutuvat parhaiten itsejärjestäytyvinä, kun jotkut taas toimivat paremmin, kun valtio ottaa niistä koppia.
Voisitko linkata tämän ”parhaan saatavilla olevan tiedon”, jotta voisin tehdä itse päätelmäni valtion järjestämien palveluiden tehokkuudesta? Kaiken oman seulani läpi menneen tiedon mukaan, kaikki osottaisi melkeinpä jokaisessa tilanteessa nimenomaan päinvastaiseen suuntaan.
Vähäisenä lisänä kaikkien omien kokemuksieni ja tutkimusteni mukaan, Suomessa ainoastaan väkivaltakoneistot ovat hoitaneet tehtävänsä hyvin, josta Puolustuvoimatkin pyörii orjatyöllä, joten en ihmettele yhtään, että se tuottaa palvelunsa suht tehokkaasti.
Tässä ei ole myöskään otettu huomioon sitä, että ihmisellä tulee saada olla oikeus valita keneltä ostaa ja mitä ostaa. Ei ole millään tavalla perusteltua, että valtio saa olla vapaa kilpailusta tai, että se edellyttää kaikkia kansalaisia maksamaan tuottamistaan palveluista, vieläpä heidän itse määrittelemän hinnan. Mikäli on ehdottoman pakollista valtiolle, että he kustantavat huonompiosaisten kulut, voimme silti tehdä päätökset näiden palveluiden tuottamisesta fiksusti. Ei ole mielestäni millään tavalla perusteltua, että valtion tulisi tuottaa yhtään mitään palveluita, erityisesti jos nämä samat palvelut tuotetaan yksityisesti tehokkaammin. Tämä mahdollistaa valinnanvapauden edes jossain määrin ja on kustannustehokkaampaa myös yhteiskunnalle. Ei ole mielestäni kovin vaikea yhtälö.
>Kuten Soininvaara toteaa, se ei ole yhteensopiva klassisen liberalismin aateperinteen kanssa, joka tapaa kiistää ulkoisvaikutusten relevanssin – tai ainakin vähättelee niitä.
Tähän tarvitsisi myös sitä lähdettä, koska ainakin henkilökohtaisesti tämä vaikuttaa ihan naurettavalta väitteeltä. Uskon, että konservatiivit ja muut öyhyttäjäporvarit saattavat ajatella näin, mutta jotenkin on minusta kaukaa haettua. Mikäli on omaksunut markkinaliberalistisen ajatusmallin yhtään samojen käsitteiden tai argumenttien kautta kuin minä, tulisi ymmärtää että luonnon tuhoaminen tai muu saastuttaminen ei ole markkinoiden mukaista toimintaa. Jos vaikutat negatiivisesti yhteiseen ekosysteemiimme tai ilmastoomme vastaamatta kuluista, et noudata NAP:tä, sillä siirrät kuluja kauppasopimuksestanne ulkopuolella oleville haluttomille osapuolille. Tämä on täysin tuomittavaa toimintaa.
>Koominen esimerkki tästä on se, että uusia ruokatuotannon mahdollisuuksia avaava ns. vertikaaliviljely teollisuushallissa ei voi saada maataloustukea ja jää siten markkinoilla tehottomimpien tuotantokeinojen jalkoihin, koska maataloustukien ehtona on kasvihuone tai pelto.
Tätä ongelmaa ei olisi ilman maataloustukea. Maataloustuille on omasta näkökulmastani vain yksi hyväksyttävä syy, joka on kriisiajan ruokatuotannon turvaaminen, mutta se ei mielestäni riitä perustelemaan nykyistä tukijärjestelyä. Tuet ovat haitallisia, sillä ne asettavat yrittäjät eriarvoiseen asemaan muiden kilpailijoiden kanssa. Tämä mahdollistaa sen, että vähemmän tehokkaat tuottajat pystyvät pitämään tuottavammat tukia saamattomat kilpailijat poissa markkinoilta, sillä he saavat epäreilua kilpailuetua, joka taas on suoraan pois muilta yhteiskunnan tuottavilta osilta. Epätehokkaalle yritykselle resurssien allokointi tuottavien kustannuksella ei ole pelkästään yhteiskunnan kannalta toimimatonta, sairasta ja järjenvastaista, vaan myös omistusoikeuden halventamista.
>Vastaavasti Suomessa työmarkkinoiden ja sosiaaliturvaoikeuden sääntely on niin jäykkää, että yrittämiseen tai työn vastaanottamisen kannustamisen sijaan laki määrää ihmiset tuijottamaan seinää.
Ei ole millään tavalla perusteltua, että yhteiskunta maksaa yrittäjien ottamat riskit veronmaksajien rahoilla, tai että kuka tahansa voi lähteä luomaan itselleen omaisuutta muiden kustannuksella. Työn vastaanottaminen on niinkin yksinkertaista, että sitä rahaa ei tule jos ei kiinnosta tehdä töitä. En edes ymmärrä mistä kumpuaa idea, että pitää jäädä työtä tekemättömän mukavuusalueelle ja hänen tulisi edelleen saada tukia ja hänen elintasonsa pitäisi nousta jos tekee hieman töitä, vaikka kykenee elättämään itsensä nyt työelämässä olevana. Tässä sosiaalitukien ongelma järjestelmänä. Kannustinloukku on olemassa vain, koska veronmaksajien rahoilla maksetaan ihmisille tuottamattomuudesta ja menestyksestä verotetaan enemmän. Jos saat rahaa ja ihan siedettävän elintason tekemättä mitään sen eteen, voit ylläpitää minimipalkkajärjestelmän hintakartellia, vaikka työehtosopimuksien yleissitovuus purettaisiinkin.
Kermana päälle syljetään ”riistokapitalistien” ja ”ryöstöporvareiden” päälle viimeistään iltalehden vuosittaisten verotietojen tullessa kaikkien nähtäviksi, vaikka nämä tyypit tämän ”hyvinvointivaltion” menot kustantaa.
>Lähestulkoon kaikki suomalaiset ovat yksimielisiä siitä, että jonkinasteinen hyvinvointivaltio on tavoittelemisen arvoinen.
Tähän tarvitsisi myös lähteen, joka vahvistaa myös, että tässä puhutaan nimenomaan sinun ”hyvinvointivaltion” käsitteestä, eli jonkinlaisesta sosiaalidemokratiasta. Mielestäni argumenttina tämä on myös hieman kyseenalainen, sillä suurin osa suomalaisista ”aivopestään” jo lapsesta pitäen. Päiväkodissa laitetaan ahkerimmat penkkarikarkkien kerääjät jakamaan saaliinsa vähemmän ahkerien kanssa, ettei kenellekkään tule paha mieli ja yliopisto-opiskelijana sinut kirjaimellisesti pakotetaan liittymään ja MAKSAMAAN liitosta, joka julistautuu feministiseksi järjestöksi. Meidät opetetaan pitämään nykyistä järjestelmäämme jotenkin superioorisena tai oikeudenmukaisena mitä se ei monessakaan asiassa ihan perustellusti ole. Kaikki vastaan väittävät ovat sydämettömiä, moraalittomia, köyhien vihaajia, riistokapitalisteja, rasisteja, fasisteja, you name it.
>Yhä useampi äänioikeutettu suomalainen siis odottaa sitä, että kasvavaa taloutta, uskottavaa energiapolitiikkaa ja kestävää hyvinvointivaltiota kannattava ei-korporatistinen ja maltillisesti liberalistinen peluri ilmaantuisi puoluekentälle.
Tarvitsen myös lähteen tälle. Jos referoit tällä siihen, että 2000 Voisiko tuo puolue olla Vihreä liitto? Se riippunee täysin siitä, valitseeko puolue lähitulevaisuudessa olevansa julkikuvaltaan edistyspoliittinen ja pragmaattisesti liberaali vai ekososialistinen.
Jaa, että vihreitä menet ensimmäisenä arvaamaan? En menisi noita ydinvoimaa vastustavia vasemmistolaisia todellakaan nimeämään puolueeksi, joka saattaisi lähteä haluamaasi politiikkaa todenäköisimmin, tai edes todennäköisesti ajamaan.
Viestini toisiksi viimeinen kappale on jostain syystä sekoittunut tuntemattomalla tavalla ja en pysty sitä enää muokkaamaan.
En nyt syvenny tähän sen tarkemmin kuin toteamalla, että ennen kuin nimität minua sosiaalidemokratian tai maataloustukien kannattajaksi, kannattaa tutustua poliittiseen kirjoitteluuni laajemminkin 🙂
”Minä en pysty millään mittarilla mitenkään kutsumaan tuon kaltaista järjestelmää oikeudenmukaiseksi, missä tuottavimpia rankaistaan menestyksestään, vaikka he kustantantaisivat jo pelkästään samalla veroprosentilla huomattavan määrän kaikista verotuloista.”
Johtuu siitä, että käsität ”oikeudenmukaisuuden” oikeudeksi olla itsekäs koska Ayn Rand. 🙂
”Mikäli on omaksunut markkinaliberalistisen ajatusmallin yhtään samojen käsitteiden tai argumenttien kautta kuin minä, tulisi ymmärtää että luonnon tuhoaminen tai muu saastuttaminen ei ole markkinoiden mukaista toimintaa.”
Kas kummaa, historiallisesti ajatellen luontoa on tuhottu myös markkinataloudessa jos ja kun siitä on saanut voittoja. Kiva että ajattelet toisin mutta vaikuttaa lähinnä siltä, että kuvittelet liberaalin ajattelun johtavan automaattisesti luonnon suojeluun – mikä on puppua.
”Kermana päälle syljetään ”riistokapitalistien” ja ”ryöstöporvareiden” päälle viimeistään iltalehden vuosittaisten verotietojen tullessa kaikkien nähtäviksi, vaikka nämä tyypit tämän ”hyvinvointivaltion” menot kustantaa.”
Kyllä niin juu. Keksitkö vielä jonkin muun stereotypian kuin tuon kateushömpän?
”Päiväkodissa laitetaan ahkerimmat penkkarikarkkien kerääjät jakamaan saaliinsa vähemmän ahkerien kanssa, ettei kenellekkään tule paha mieli ja yliopisto-opiskelijana sinut kirjaimellisesti pakotetaan liittymään ja MAKSAMAAN liitosta, joka julistautuu feministiseksi järjestöksi.”
Cry me a river. Onhan se nyt ihan kauheaa aivopesua, että lapsille opetetaan että on kiva jakaa muillekin. Siitähän on tunnetusti seurannut ihan hirveitä. Länsimainen sivistys on tuhoutunut sosiaalivaltion keksimisen myötä, juu.
Ihan oikeasti: mistä teitä fundiksia oikein tulee?
Sieltä missä toisten omistusoikeuden ja itsemäärämisoikeuden loukkaaminen nähdään moraalittomana toimintana.
Mitä itsekästä siinä on, jos haluaa pitää itse tienaamastaan kaiken tai mahdollisimman paljon? Eikö tämän omaisuuden ottaminen väkivallan uhalla ole nimenomaan sitä itsekkyyttä?
Vapaaehtoisesti annan mielelläni itse valitsemalleni henkilöille tai järjestöille, mutta vastustan pakottamista. Et ole oikeutettu muiden omaisuuteen.
”Sieltä missä toisten omistusoikeuden ja itsemäärämisoikeuden loukkaaminen nähdään moraalittomana toimintana.”
Siis siellä jossa ahdistutaan esim. myös siitä, että yksityishenkilön itsemääräämisoikeutta loukataan kun hänen ei sallita omistaa ydinaseita?
”Mitä itsekästä siinä on, jos haluaa pitää itse tienaamastaan kaiken tai mahdollisimman paljon?”
Heh, vastasit juuri omaan kysymykseesi. Tätähän se itsekkyys ON!
”Eikö tämän omaisuuden ottaminen väkivallan uhalla ole nimenomaan sitä itsekkyyttä?”
Jos viittaat verotukseen niin ei. Kyseessä on … no, verotus.
”Et ole oikeutettu muiden omaisuuteen.”
Osana valtiota nimeltä Suomi kyllä olen, puhutaessa edelleen verotuksesta. Ja muut ovat oikeutettuja minun omaisuuteeni. Historiallinen evidenssi siitä mitä verotuksen puuttuminen (tätä nykyä maailmassa de facto sama asia kuin valtion puuttuminen – pl. anomaliat/kokeilut kuten vaikkapa erään tsekkimiljonäärin oma kiva pikku valtioproggis tms.) aiheuttaa on aika kylmäävää.
Mutta eihän se käytäntö nyt haittaa, koska Ayn Rand ja hänen lapsuutensa traumat.
Ole hyvä ja vastaa niihin olennaisiin argumentteihin.
Pärjäämme erittäin hyvin ilman yltiöpäistä vasemmistoa tai liberalismia molemmat melkoista aatteiden soppaa missä toimivuus ja päämäärät erittäin kyseenalaista.
Kiitos hyvästä ja analyyttisesta tekstistä. Näetkö sinä Ranskan Emmanuel Macronin edustavan juuri tällaista pragmaattisen liberalismin linjaa, jolle esimerkiksi Vihreidenkin olisi järkevää lähteä? Vertailua on toki vaikeaa tehdä kahden toisistaan niin erilaisen maan välillä.
Kyllä. Macron edustaa vähintäänkin löyhästi jotain tällaista peräänkuuluttamaani liikettä. Macronhan on tällainen valtapuolueiden ulkopuolinen ehdokas, minkä vuoksi onkin hienoa nähdä hänen menestyksensä presidentinvaalien 1. kierroksella. Toivon Ranskalle Macronia presidentiksi.
Sattumalta löysin tänään kirjoituksen, jossa oli onnistuneempi yritys tarkastella mikä puoluejaotuksessa on pielessä ja miten ihmiset tosiasiassa jakautuvat pyrkimyksineen ja kantoineen. Tuo kirjoitus oli Heikki Lindevallin kolumni ja se julkaistiin Nokian Uutisissa 13.4.2017. Otsikkona oli ”Järjestelmäuskolliset”.
Tahdon painottaa sitä seikkaa, että kyse on nimenomaa yhdestä yrityksestä hahmottaa poliittista kenttää kirjoittajan MELKEIN onnistuessa. Missä hän sitten epäonnistui?
Näin Lindevall aloittaa:
”Poliittinen kenttä on perinteisesti jaettu vasemmisto-keskusta-oikeisto-periaatteella, mutta onko tämä jako enää tilanteen tasalla? Entä, jos asetelma onkin järjestelmäuskoiset ja yksilöuskoiset?”
– No, noin juuri, tuollaisen jaon minäkin löydän ihmisten välillä vaikka jako ei ole selväpiirteinen.
Pian teksti saa kuitenkin toisenlaisen sävyn käytettävien termien kokiessa muodonmuutoksen:
”Kaikki olivat tyytyväisiä, kunnes maailma ympärillä muuttui ja järjestelmät muuttuivat jarruiksi, kankeasti tai ei ollenkaan kansalaisia palveleviksi muinaismuistoiksi.
Joukko meistä näkisi mielellään yksilökeskeisyyden nostavan päätään. Yksilökeskeiset ihmiset odottavat järjestelmän palvelevan heitä, järjestelmissä työskentelevien ihmisten ymmärtävät heidät asiakkaiksi” [näin se on lehteen kirjoitettu kieliopillisesti virheellisellä tavalla].
– Mistäs tämä yksilöKESKEISYYS yht’äkkiä pompahti esille, kun kirjoittaja aloitti uskoisuuseroista? Kirjoittaja ei pysynytkään uskollisena omalle lähtökohdalleen – seikka, joka herättää minussa levottomuutta ja epäilyksiä kirjoittajan todellisista tarkoitusperistä.
Vielä Lindevallin tekstiin:
”Tänään törmään (Nokian kaupungin) virkakunnassa ja toimijoiden keskuudessa palveluun, pyrkimykseen auttaa asiakasta ja tehdä kuntalaisen asioinnista helppoa.”
– Tosi harmi, etten minä ole täällä Turussa kohdannut tätä kirjoittajan mainitsemaa ”virkakunnan ja toimijoiden” pyrkimystä auttaa ”asiakasta ja tehdä kuntalaisen asioinnista helppoa”. Ennemminkin minulle on jäänyt tunne, että kuntalainen on vain välttämätön riesa eikä arvostettava asiakas, vaikka veronsa maksaisikin. Siis, ei aidosti maksava asiakas.
Onko Nokian kuntalaisen jotenkin helpompi langeta järjestelmäkeskeisyyteen kuin yksilön keskimäärin muualla Suomessa?
– Nostetaan se ensialkuun mainittu ”uskoisuus”-käsite uudeksi politiikkajaon välineeksi ja hahmotetaan sitten puoluekenttä uusiksi!
Jaksaa aina hämmästyttää, tämä kuinka liberaalit onnistuvat kääntämään kaiken ylösalaisin.
Onko se vain minä, vai onko tämä keskustelu dialektista kikkailua, jonka tarkoitus on pestä keskusta-vasemmistolaisuuden kasvot jollain tapaa, ja antaa vasemmistolaisuudelle nyky-Suomen kaupunkilaisille houkuttelevampi brändi?
Ainakin kirjoittaja itse kertoo kokolailla suoraan, että kyse Osmo Soininvaaran porvarillisessa vasemmistolaisuudessa tai pragmaattisessa liberalismisssa on pohjimmiltaan keskusta-vasemmistolaisuudesta: ”Pragmaattinen liberalismi … kantaa ”vasemmistolaista” huolta oikeudenmukaisuuden kokemuksen toteutumisesta ja yksilöiden sosioekonomisista lopputuloksista…” Nimittäin voihan (klassinen) liberalisti (-kin) olla pragmaattinen.
Syy miksi tähän tartun on osaltaan se, että tietyllä tavalla täm’ brändääminen edustaa myös vasemmiston piirissä pidempää harrastettua käsitteiden omimista. Tähän mennessä jo ”oikeudenmukaisuus” ja ”tasa-arvo” ovat saaneet keskustelussa lähes yksin omaan vasemmiston antaman määritelmän, vaikka on älyllisesti epärehellistä väittää etteivätkö oikeistolaiset yleensä tai liberalistit omana ryhmänään olisi hyvinkin huolissaan juuri oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Erona pääasiassa se, että oikeiston piirissä tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta ei määritellä tavan mukaan koetun lopputuloksen kautta, vaan yksilön tasa-arvona ja tasapuolisena kohteluna lain ja viranhaltijan edessä.
Keskustelua ei toki helpota, että ainakin suomen kielellä käytävässä keskustelussa menevät talous ja muut yhteiskunnalliset arvot sekaisin ja päällekkäin. On kaksi toisistaan löyhästi riippuvaa asiaa olla sosiaalisesti arvokonservatiivinen vs. ’arvoedistyksellinen’ ja talouden pidon suhteen liberalisti/”oikeistolaineni” vs. vasemmistolainen/”liberaali”. Jos yksinkertaistetaan, esimerkkinä Perussuomalaiset noin geneerisesti ovat arvokonservatiiveja, mutta taloudellisesti tyypillisiä vasemmistolaisia vahvan valtion kannattajia nationalistisella ohjelmalla. PS:n keskeinen ero muuhun vasemmistoon on, että perinteiset vasemmistopuolueet, samoin kuin nähtävästi useimmat Vihreän liiton edustajista, ovat suhteellisen liberaaleja sekä arvojen että talouden suhteen. Vastaavasti yhtälailla kuin kaikki vasemmistolaiset eivät ole arvoliberaaleja tai ”-edistyksellisiä”, liberalistin/talouskonservatiivin ei tarvitse olla arvokonservatiivi, vaikka jotkut ovatkin.
”Se, mitä olemme tottuneet ajattelemaan valtiovasemmistolaisena, on valtion sekaantumisen ja talouden toiminnan politisoinnin voimakasta kannatusta.”
Ketä ”me”? Te, jotka olette marinoineet ajattelunne oikeistolaisessa filosofiassa perehtymättä vasemmiston sisäiseen kehitykseen ja muutokseen viimeisen 100 vuoden ajalta?
Sinänsä on hauskaa, että olkiukkoja vasemmistosta itselleen rakentanut henkilö neuvoo vasemmistoa oikeistolaiselle nettisivulle kirjoitetun tekstin avulla.
Mikä vain on mahdollista kun amerikkalaista filosofiaa maahantuodaan suomeen.