Suomalaisen maanpuolustuksen järjestämisessä suuressa roolissa on asevelvollisuusjärjestelmä, jonka piirissä noin 25 000 asevelvollista suorittaa vuosittain puolesta vuodesta vuoteen kestävän varusmiespalveluksen. Varusmiesten lisäksi puolustusvoimilla on noin kymmenentuhatta palkattua työntekijää erilaisissa tehtävissä. Puolustusvoimien toimintamenot ovat vuosittain noin 2 miljardia euroa. Tästä kahdesta miljardista noin 700 miljoonaa euroa käytetään palkatun henkilöstön palkkoihin, varusmiesten päivärahoihin käytetty summa liikkuu matalissa kymmenissä miljoonissa.
Maanpuolustuksen kustannuksista käytävässä keskustelussa unohtuu usein se, että merkittävä osa maanpuolustukseen käytettävistä kansantaloudellisista resursseista tulee muualta kuin valtion budjetissa puolustusvoimille varatuista määrärahoista. Varusmiespalvelus on käytännössä nuorilta miehiltä työn muodossa kerättävä vero, jonka tarkkaa arvoa ei voi lukea suoraan minkään tahon budjetista. Varusmiesten käyttämän ajan lisäksi puolustusbudjetin ulkopuolella ovat esimerkiksi Kelan maksamat varusmiesten vuokrat.
Suurin maanpuolustukseen liittyvä budjetin ulkopuolinen kustannus on kuitenkin puolustusvoimissa alihintaan teetettyjen 17 000-20 000 varusmiestyövuoden kansantaloudellinen kokonaiskustannus, jonka taloustieteen professori Roope Uusitalo on arvioinut olevan noin 800 – 950 miljoonaa euroa. Merkittävä osuus maanpuolustuksen todellisista kustannuksista kohdistuu siis jonkun muun kuin puolustusvoimien maksettavaksi.
Kun työpanoksilla ei puolustusvoimien sisällä ole hintaa, muuttuu niiden vertailu muihin maanpuolustukseen tarvittaviin taloudellisiin panoksiin vaikeaksi. Se, että varusmiesten työvoimalla ei ole puolustusvoimille hintaa, johtaa haitallisiin asioihin. Syntyy esimerkiksi houkutus käyttää varusmiesten aikaa aivan muihin kuin maanpuolustukseen liittyviin työtehtäviin, kuten eduskunnan äänestysjärjestelmien testaamiseen.
Työvoiman todellisten kustannusten näkymättömyys vaikeuttaa maanpuolustuksen kannalta tärkeisiin kysymyksiin vastaamista. Olisiko järkevämpää, että osa varusmiehistä ei olisi palveluksessa vaan rahoittamassa maanpuolustuksen järjestämistä verojen kautta? Onko palveluksessa liikaa ihmisiä, ja onko heillä riittävästi oikean hintaisia ja laatuisia varusteita? Kannattaako käyttää pääomaa työtä helpottavien työkalujen hankkimiseen vai teettää käsityötä pääoman kerryttämisen kustannuksella?
Ongelman korjaamiseksi olisi tarpeellista saada hintasignaaleja liikkumaan puolustusvoimien sisällä. Eräs tapa toteuttaa tämä olisi tehdä varusmiespalveluksesta vapaaehtoista (samalla korjaantuisivat asevelvollisuuden tasa-arvo-ongelmat) ja käyttää riittävän korkeita palkkioita houkuttelemaan palvelukseen riittävä määrä ihmisiä. Jos palveluksesta ei haluta tehdä vapaaehtoista, päivärahojen reipas korotus olisi askel oikeaan suuntaan. Parhaiten todellisia kansantaloudellisia kustannuksia vastaava päivärahojen taso olisi jotakuinkin se, jolla riittävä määrä ihmisiä hakeutuisi palvelukseen myös vapaaehtoisesti.
Ainakin maanpuolustuksen järjestämistä suunniteltaessa pitäisi laskea varusmiesten työpanokselle hinta, joka mahdollistaisi erilaisten puolustuksen toteusvaihtoehtojen vertailun. On täysin mahdollista, että lisäämällä kalustohankintoja tai vakituisen henkilöstön määrää puolustuskyky pysyisi vähintään yhtä korkeana, mutta puolustuksesta aiheutuvat kansantaloudelliset kustannukset olisivat pienemmät.
On valitettavaa, että suurta osaa puolustusvoimien käyttämästä työpanoksesta määrittää kategorinen pakko eikä maanpuolustuksellinen tarve. Oikea lähtökohta olisi pyrkiä järjestämään maanpuolustus tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Tuomas Tiainen
Tuomas Tiainen on Helsingissä asuva diplomi-insinööri. Hän työskentelee tohtorikoulutettavana Aalto-yliopistossa.
34 kommenttia artikkeliin Varusmiesten työlle tarvitaan hinta
Tärkeintä olisi saada naisetkin vankilan uhalla armeijaan tasa-arvon nimissä. Tasa-arvo kaikessa tai sitten ei missään, eikö.
Tasa-arvo ei ole kaiken mitta. Tässä on paljon muitakin asioita kuten maanpuolustuksen laatu. Tasa-arvosta hohkaajista tulee mieleen että ovatko hieman ehkä autisteja, kun elämä näyttäytyy pelkkien periaatteiden kautta. Ja tässä tapauksessa yhden periaatteen kautta.
Asepalvelukseen X määrä alokkaita, sukupuolesta riippumatta. Jos vapaaehtoisesti ei X määrä täyty, niin sitten loppu osa soveltuvuuden mukaan, sukupuolesta riippumatta. Raskaudesta lykkäystä, samoin.kuin alaikäisen lapsen huoltajuudesta.
Ensinnäkin varusmiehet ovat tuohon tehtävään sopivia. Yritäpä saada muualta revitty noin 200 hengen porukka toimimaan tasmällisesti käskyjen mukaisesti.ja nopeasti.
Toinen asia on että varusmiespalveluksen voi nähdä myös hyödyllisenä koulutuksena erilaisiin tehtäviin, joissa on tarvetta kurinalaiselle käytökselle, selviytymiselle poikkeuksellisissa oloissa, organisoimiselle, johtamiselle ja yleisesti monipuoliselle elämänkokemukselle..
Varusmiesiän ylittäneet eivät enää suostuisi istumaan kiltisti eduskunnan penkeillä tyhjän panttina, vaan lähtisivät kävelemään protestina heidän aikansa tuhlaamiselle. On erittäin haitallista viedä nuorten varusmiesten usko siihen, että maanpuolustus ja yhteiskunta yleensäkin on järkevästi järjestetty pakottamalla heidät turhanpäiväiseen toimintaan. Varusmiesten ajan tuhlaaminen ei ole mikään yksittäistapaus vaan yleinen käytäntö, ja seurausta järjettömästä pakkoon perustuvasta järjestelmästä. Varusmiesten huono kohtelu kasvattaa kyynisyyttä ja itsekkyyttä.
Samaa mieltä Jussin kanssa. Koska varusmiespalveluksen voi nähdä myös hyödyllisenä koulutuksena erilaisiin tehtäviin ja koska aliupseerikoulutus antaa hyvät valmiudet myös siviilipuolella johtotehtävissä toimimiselle, niin naiset mukaan myös palvelukseen. Näin saadaan myös siviilipuolella naisia enemmän johtotehtäviin. Ehdottomasti naiset yhtä hyviä kuin miehetkin asepalvelukseen. Hyviä esimerkkejä löytyy jo Suomesta. Kunnioitan syvästi vapaaehtoisesti asepalvelukseen hakeneita naisia. Olette itsenäisyyden ja tasa-arvon asialla.
Laskin tuossa juuri että oma varusmiespalveluni maksoi minulle yli 40 tonnia nykyrahaksi muutettuna….
Jos puolustusbudjetin pelätään loppuvan kesken, voisi päivärahan noston sijaan – tai ohella – ottaa käyttöön maksullisen vapautuksen. Osa asevelvollisista voisi vapautua maksamalla sopivaksi katsotun summan rahaa (jolloin tällä lisäverolla olisi selkeä suuruus).
Nykyään vapautuminen onnistuu jo, mutta se täytyy maksaa työpalveluna (siviilipalvelus), jonka sisältö ja tekotapa on rajoitettu monin tavoin. Jos siviilipalvelusvelvollinen pystyy hyödyntämään ja kehittämään osaamistaan paremmin esim. voittoa tavoittelevan yrityksen palkkaamana, voisi hän niin tehdä, ja yhteiskunta saisi ilmaisen mutta taitamattoman työvoiman sijasta rahaa, jolla voi tarvittaessa palkata menetetyn velvollisen tilalle ammatti-ihmisen (joko puolustusvoimiin tai muualle).
Jos pelätään äkillistä varusmieskatoa, voidaan summa määrätä alkuvaiheessa riittävän suureksi, jolloin vain kovapalkkaisimpien kannattaa maksaa se. Ja sitten on tietysti se muunlaisten vapautusperusteiden muuttaminen…
Tietysti riskinä on puolustusvoimien ”tyhmistyminen”, jos sieltä alkaa jäädä pois korkeimmin koulutettu osa (jolla on tilastollisesti parempi palkka). Toisaalta aiemmissa kommenteissa mainittu hyödyllinen koulutus saattaisi yhä toimia riittävänä kannustimena, jolla riittävästi kyvykkäitä hakeutuu varusmiehiksi.
Ainoastaan sen avulla, että varusmiesten työllä on hinta, voidaan sitä vertailla muihin puolustukseen tarvittaviin asioihin.
Yksinkertaistettuna: jos olisi sellainen yksilö, joka pystyisi työmarkkinoilla tuottamaan miljardin arvonlisän kuukaudessa, kannattaisiko hänet laittaa armeijaan vai työmarkkinoille tuottamaan pääomaa, jota voidaan käyttää esim. varusteiden hankkimiseen.
Sama ilmiö pätee suuressa kuvassa myös asevelvollisuudessa, erot eivät vain ole niin suuria. Järkevin tapa arvioida asiaa on määrittää eri taloudellisille panoksille vertailukelpoiset hinnat.
Varusmiesten oppivelvollisuudella on hintansa.
Kustannus voi olla kovakin, jos alokkaasta koulutetaan esimerkiksi hävittäjälentäjä. Eikä koulutus ole ilmaista muissakaan aselajeissa. Kukaan ei ole aseseppä syntyessään.
Työstä sitten maksetaan palkkaa, kun koulutuksensa päättänyt kesäkersantti, sopimussotilas, rauhanturvaaja tai kantaupseeri ryhtyy alan hommiin.
Eli ole Juha-kummi sitä mieltä, että reserviin siirtyville asevelvollisuutensa suorittaneille pitäisi maksaa palkkaa koko reservissäoloajan (siis siitä ”työstä” mitä heidät koulutetaan tekemään, l. pelotteena toimimisesta) mutta asevelvollisuuden ajasta ei, koska sehän on vain ”oppivelvollisuutta”?
Kyllähän se noinkin voisi toimia, mutta luultavasti olisi halvempaa vain maksaa niille asevelvollisille.
Pieni veronalennus reservissäoloajaksi olisi toki paikallaan aktiivireserviläisille (Sveitsin tapaan).
Koulutettaville voisi ajatella annettavan päivärahan, majoituksen ja ruokaedun lisäksi tulospalkkaa. Jos alokas oppii tuottamaan tappioita, esimerkiksi ampumalla tarkasti, hänet saisi palkita kunniamerkin ja kuntoisuusloman lisäksi leikatulla konjakilla ja luutnantin palkan murto-osalla.
Elisabeth Rehnhän jo näitä kansalaispalveluksen elementtejä ehtikin esitellä eilisessä ehdotuksessaan.
Veronalennus on mahdollisimman huono tapa palkita armeijan käymisestä, sillä veronalennuksen kannustimet ovat täsmälleen vastakkaiset kansantaloudellisesti järkevän työnjaon kanssa. Veronalennuksen arvo on korkein hyvätuloisille, kun taas kouluttamattomalle työttömälle veronalennuksella ei ole mitään arvoa. Ja kansantaloudellisesti olisi nimenomaan järkevintä kannustaa hyvätuloisia tekemään sitä korkean lisäarvon työtä jossa he ovat hyviä, kun taas matalamman lisäarvon koulupudokkaat voivat yhtä hyvin kyykkiä metsässä leikkimässä sotaa kuin loikoilla kotona. Noin karrikoidusti.
Suomen nykyisen asevelvollisuusmallin suurin tragedia on siinä, että jokainen miespuolinen huippuosaaja menettää vuoden verran työuraansa naurettavassa larpissa, joka pahimmillaan vielä heikentää heidän työkykyään pysyvästi aiheuttaessaan täysin turhan tauon opinto-uraan.
Järkevintä olisi maksaa riittävän korkea kiinteä summa palveluksen suorittamisesta. Silloin kannustimet olisivat kunnossa, ja varmasti myös moni korkeakoulutuksesta haaveileva nuori olisi vapaaehtoisestikin kiinostunut noin kymppitonnin pesämunasta ennen opintojen aloittamista, vaikka siinä ei varsinaisesti olisikaan taloudellista järkeä.
Varusmieskoulutettaville ehdotin tulospalkkioita päivärahan, majoituksen ja ruokaedun lisäksi.
Aktiivireserviläisille – eli armeijan jo käyneille ja sen jälkeen kertausharjoituksiin ynnä muuhun toimintaan aktiivisesti osallistuville – ehdotin veronkevennystä korvauksena osaamisen ylläpidosta yms.
Perimmäiset motiivit kirjoitukseen alkavat tihkua esiin: ”Suomen nykyisen asevelvollisuusmallin suurin tragedia on siinä, että jokainen miespuolinen huippuosaaja menettää vuoden verran työuraansa naurettavassa larpissa, joka pahimmillaan vielä heikentää heidän työkykyään pysyvästi aiheuttaessaan täysin turhan tauon opinto-uraan.”
Yksilön yhden vuoden ”oppivelvollisuuden” sijasta kysymystä kannattaa lähestyä myös yhteisön ja kansakunnan sata- tai tuhatvuotisen historian ja olemassaolon kannalta.
Turha tuosta mitään ”perimmäisiä motiiveja” on etsiä. Tarkoituksenani olisi esittää keinoja joilla tarvittavat ”maanpuolustuspalvelut” voidaan tuottaa kustannustehokkaimmalla mahdollisella tavalla; ”maanpuolustuspalveluiden” tarvittava kokonaistaso on sitten kokonaan toinen keskustelu, mikä ei liity millään lailla kustannustehokkuuteen.
Sodankäynti on kylmää talousmatematiikkaa, ja juuri siksi on tärkeintä kohdistaa voimavarat oikein. Korkeakoulutettu mies on kansantaloudelle useamman miljoonan euron arvoinen voimavara, mikä kuin sattumalta vastaa aika tarkkaan Hollannista ostettujen Leopard 2A6 taistelupanssarivaunujen kappalehintaa. Oma argumenttini on siis se, että on aivan älyttömän typerää laittaa korkeakoulutettu mies metsään rynnäkkökivääri kädessä, jos samalla taloudellisella panostuksella sinne metsään voisi laittaa taistelupanssarivaunun.
Kustannustehokkain tapa taitaa olla Islannin malli. Nato-maa on ulkoistanut puolustuksen muille (USAlle).
Suurin osa suomalaisista miehistä suorittaa varusmiespalveluksen noin 19…21 vuoden iässä. Silloin tuon “oppivelvollisuuden” suorittamisen vaihtoehtoiskustannus on monille pienimmillään. Vajaassa vuodessa 20-vuotias ei isoja rahoja ansaitse, ellei ole NHL-kiekkoilija tai formulakuski.
Maanpuolustuksen uskottavuuden kannalta reservin laadun ja laajuuden pitää olla riittävä. Sotatoimikelpoisen “aktiivireservin” (20…29-vuotiaat) laadun ja laajuuden ylläpitämiseksi täytyy joka vuosi kouluttaa tarpeeksi upseereja, aliupseereja ja miehistöä korvaamaan “riveistä poistuneet”.
Jos sodan uhka olisi isompi ja akuutimpi, jopa Israelin malli saattaisi tulla eduskunnan harkittavaksi.
Ei asevelvollisuudessa menetyn vuoden vaihtoehtoiskustannus ole se, mitä asevelvollinen olisi tehnyt siviilissä samana vuonna, vaan se vuosi, joka jää työurasta paitsi työelämään siirtymisen myöhästymisen vuoksi. Eli käytännössä viimeinen vuosi ennen eläköitymistä, käytännössä asepalveluksen tyhmentävän vaikutuksen vuoksi helposti kaksikin.
Itse olisin täysin valmis siirtymään Islannin malliin koska vaan, mutta en pidä sitä poliittisesti mahdollisena, joten en myöskään jaksa kauheasti sen puolesta liputtaa.
Tuossa normi-20-vuotiaan esimerkissä ajattelin ammattikoululaista, joka ei valmistuttuaan saakaan heti työtä vaan jää työttömäksi, tai ylioppilasta, joka ei heti läpäise pääsykoetta vaan jää viettämään välivuotta, tms.
Jos 19-vuotias ylioppilas on päässyt heti armeijan jälkeen opiskelemaan, vaihtoehtoiskustannus kolahtaa kovimmin ensimmäisen kerran noin 24-vuotiaana, kun ao. tekn.yo. vielä viimeistelee viimeisenä opiskeluvuotenaan diplomityötään, samaan aikaan kun armeijan käymätön ikätoveri takoo jo valmiina DI:nä ensimmäisen vuoden palkkaa. (Sitä ennen opiskelessa ja armeijassa tulot ovat olleet kummallakin pyöreästi 0.)
Yli 25-vuotiaana tuloerot taas supistuvat, kun kumpikin ansaitsee palkkansa valmiina DI:nä. Mutta voivat ne alkaa kasvaakin. Hypoteesina on, että RUK:n käyneen DI:n uraputki nousee jyrkemmässä koro-kulmassa kuin sivarin suorittaneen ikätoverinsa. Näin tuo hyvin vietetty vuosi armeijassa palkitaan ruhtinaallisesti, kun vertaillaan koko uran aikaista (diskontattua) palkkakertymää. Mutta se olisikin jo empiirisen tutkimuksen aihe.
Olisin minä valmis muuttamaan asevelvollisuutta niinkin, että nykymuotoiseen asevelvollisuuteen saisi pyytämällä lykkäystä opintojen ja täysipäiväisen työnteon vuoksi, ja jos selviäisi opintoputkessa ja työelämässä 30 vuotiaaksi jäämättä työttömäksi, saisi vapautuksen kokonaan.
Tämä tarjoaisi myös hyvän kannustimen olla pitämättä välivuosia.
Suoraan sanoen en itsekään usko, että itsenäisen puolustuksen uskottavuus kasvaa suoraviivaisesti vain lisäämällä reservin kokoa.
Seuraavista tavoitteista ja keinoistakin olen samaa mieltä:
1. ”Oikea lähtökohta olisi pyrkiä järjestämään maanpuolustus tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.”
2. ”On täysin mahdollista, että lisäämällä kalustohankintoja tai vakituisen henkilöstön määrää puolustuskyky pysyisi vähintään yhtä korkeana, mutta puolustuksesta aiheutuvat kansantaloudelliset kustannukset olisivat pienemmät.”
Tarvitaan lisää rahaa, rautaa ja rautaisia miehiä.
Puolustusbudjetti (% BKT:sta) on puolet siitä, mitä se oli vielä 1980-luvulla. Asejärjestelmiä uusitaan maa-, meri- ja ilmavoimissa, mutta uskottava pelote syntyy vasta Nato-voimin tai mahdollisesti ajan mittaan EU:n yhteishankkeissa.
Henkilöstön laadusta en tinkisi. Ylipäälliköksi ei ehkä enää saada uutta Mannerheimia, mutta Mannerheim-ristin ritareita tarvitaan tulevaisuudessakin.
Hyviä kysymyksiä nämäkin:
– Olisiko järkevämpää, että osa varusmiehistä ei olisi palveluksessa vaan rahoittamassa maanpuolustuksen järjestämistä verojen kautta?
– Onko palveluksessa liikaa ihmisiä, ja onko heillä riittävästi oikean hintaisia ja laatuisia varusteita?
– Kannattaako käyttää pääomaa työtä helpottavien työkalujen hankkimiseen vai teettää käsityötä pääoman kerryttämisen kustannuksella?
Empiiristä aineistoa pakollisesta ja vapaaehtoisesta varushenkilöpalveluksesta alkaa jo olla:
– Miten moni mies ja nainen käy armeijan nykyisin?
– Miten varushenkilöiden laatu ja määrä muuttuisivat, jos päivärahaa vaiheittain korotettaisiin?
Ja lopulta: miten Suomen puolustusvoimien hyökkäys- ja puolustuskyky maksimoidaan budjettirajoitteiden vallitessa?
Niin tai näin niin Suomen armeijan budjetti lähes lapsellista luokkaa jos todella halutaan toimiva ja puolustuskelpoinen armeija. Saaneen huomauttaa että meillä on iso epävakainen naapurimaa ja olemme ulkona Natosta niin kyllä ei hyvältä näytä kuin säästetään sotilasmenoista.
Kaikki – kuten isänmaan puolustaminen ja omien lasten hoito – ei ole mitattavissa rahassa. Kuten omien lasten hoito ei voi perustua vapaaehtoisuuteen, ei minusta maanpuolustuskaan.
Jos maanpuolustukseen osallistuisivat vain ne, jotka ovat valmiita riskeeraamaan rahasta oman elämänsä, ei talvisodassa oli selvitty. Palkkasotilaat eroaisivat sodan syttyessä ja vaikka eivät eroaisikaan, uhrautumishalu ei olisi korkea.
Maanpuolustuksen ja omien lasten hoidon on perustuttava muuhun motivaatioon kuin rahaan.
Jos se muu motivaatio puuttuu, pieni kansa ei suuren imperialistisen valtion vierellä voi pärjätä – varsinkaan maa joka on perinteisiin jämähtäneenä jättäytynyt ainoana Venäjän naapurimaana tahallaan ilman turvatakuita.
Talousliberalismin ihmiskuva – Homo Liberalicus – tietysti perustuu puhtaaseen yksilön insentiivi-motivaatioon. Tällainen ihmiskuva on riittävä mallinnettaessa ihmisen toimintaa vaikkapa asuntomarkkinoilla, mutta muuten se on liian suppea. https://sarastuslehti.com/2013/03/03/uusi-ihminen/
Eli yksinkertaistettuna: maanpuolustukseen kannustaminen palkkiota vastaan laskee maanpuolustustahtoa ja rangaistuksen uhalla nostaa?
Liiaksi yksinkertaistettu.
Yksilöllä on yhteiskunnassa oikeuksien lisäksi velvollisuuksia: oppivelvollisuus, verovelvollisuus, asevelvollisuus… Usein lakimääräiset velvollisuudet asetaan silloin, kun toiminnasta on yleistä hyötyä mutta yksityistä haittaa (julkishyödykkeet kuten maanpuolustus) tai yksityistä hyötyä mutta kollektiivista haittaa (negatiiviset ulkoisvaikutukset kuten teollisuuden saasteet).
Jos maanpuolustusta katsoo yksilön sijasta yhteiskunnan tai valtiovallan silmin, suuri kuva kirkastuu. Suomessa on noin 2.5 miljoonaa työllistä ja 25 tuhatta varusmiestä vuodesta toiseen. Nuo 2.5 miljoonaa työllistä pitävät talouden rattaat pyörimässä (ja maksavat veroja). Nuo 25 tuhatta varusmiestä uudistavat ja korvaavat “uskottavasta reservistä” poistuvan ikäluokan.
Valtiovallan kannalta tuo 1 promillen (= 25 000 / 2 500 000) “vaje” työllisissä vaikuttaa talouteen yhtä paljon kuin niveljalkaisen jätös Itämeren rehevöitymiseen. Mutta maanpuolustuksen kannalta täytyy kouluttaa noin 25 tuhatta miestä vuosittain, jotta 20…29-vuotiaita reserviläisiä olisi tarvittaessa käytettävissä noin 250 tuhatta miestä.
Toisella tavalla yksinkertaistaen asevelvollisuus aiheuttaa yhden hyödyllisen työvuoden menetyksen puolelle väestöstä, ja jos keskimääräiseksi työuraksi lasketaan 40 vuotta, kustannus on 1,25% väestön työpanoksesta. Eli asevelvollisuuden kustannus on 1,25% BKT:sta, eli yli puolet NATO:n 2 prosentin suosituksesta, eli samaa suuruusluokkaa puolustusvoimien budjetin kanssa. Tämä hiha-arvio on myös samaa suuruusluokkaa kuin mihin taloustieteilijät huomattavasti hienostuneemmilla malleillaan pääsevät.
Ei tosiaankaan mikään hyttysen jätös.
Ajatus 250 tuhannen miehen reservistä on myös täysin absurdi. Suomella on millään tavalla relevanttia kalustoa ehkä 100 000 sotilaan varustamista varten, ja heistäkin suurin osa olisi sellaista tukihenkilökuntaa, jonka kouluttamiseen riittäisi parin viikon kurssi armeijan käytännöistä, ja loppu osaaminen tulisi suoraan siviilistä (=autokuljettajat, sähköasentajat, huoltohenkilökunta, kenttäkeittiöt, etc). Varsinaisia taistelijoita olisi muutama kymmenen tuhatta, ja heidän soisi olevan paljon nykyistä paremmin koulutettuja, ja toimivan organisaatioissa, joissa luottamus ja sisäinen kommunikaatio olisi harjoittelun turvin saatu tarkoituksenmukaiselle tasolle. Tällä hetkellä reserviarmeijassa ei ole yhtä ainoata kompaniaa joka täyttäisi tämän vaatimuksen; jokainen joukkoyksikkö kotiutuu intistä vapautusten ja keskeyttämisten johdosta sellaisessa miesvahvuudessa, että mikäli vastaavat tappiot syntyisivät taistelussa, kyseessä olisi murskaava häviö ja yksikköä pidettäisiin taistelukelvottomaksi tuhoutuneena.
Tuo 250 tuhannen miehen reservi (eli 220…280 tuhatta viime vuosina) on kuitenkin todellisuutta. Siihen lukuun on päädytty pitkän iteroinnin ja parhaiden sotilasasiantuntijoiden suosituksesta. Tuo reservi edellyttää noin 25 tuhannen miehen kouluttamista vuosittain, jotta tarvittaessa käytettävissä olisi neljännesmiljoona 20…29-vuotiasta miestä sotatoimiin.
Jos ikäluokan koko on 30 tuhatta miestä ja varusmiespalveluksen suorittaa 25 tuhatta miestä, palveluksesta vapautuu 5 tuhatta miestä. Se on noin 16.7%. Jos kutsunnoissa vapautuu 10% ja armeijan aikana 5% palvelukseen kelpaamattomina, muista syistä on varaa vapauttaa vain 1.7%. Se on sietämättömän matala prosentti. Rima nousee ylitsepääsemättömän korkeaksi. Lykkäyksen jälkeiseen vapautukseen vaaditaan vähintäänkin tohtorinhattua kutreille tai monivuotista miljoonasopimusta NHL:ssä.
Mitä sotamateriaaliin tulee, puolustusbudjetti voisi olla suurempikin. Tuollainen 10 mrd erillisrahoitus eri puolustushaaroille eri vuosikymmeninä varmistaisi sen, että 30 vuoden välein ilmavoimat (1990 ja 2020), merivoimat ja maavoimat pystyisivät uudistamaan raskaan kalustonsa. Ilmavoimille riittää verrattain pieni miehistö, koska kalusto liikkuu liukkaasti koko maan yllä. Maavoimille tarvitaan runsaampaa reserviä, jotta 330 000 km2 ala tulee edes jotenkin katetuksi. Henkilökohtaiset aseet ovat kohtalaisen huokeita hankkia vaikka koko koulutetulle miljoonareserville, ettei kenenkään tarvitse herätä kasakan nauruun itsepuolustuskyvyttömänä. Liikkuvan, tulivoimaisen ja kaukovaikutuskykyisen ryhmäaseistuksen uusimisesta saattaa tulla kustannuskysymys. Kun Suomi uusii Euroopan suurimman tykistönsä (1800 putkea), hintaa alkaa kertyä.
Maanpuolustus on valtion tärkein tehtävä. Sillä on hintansa. Rauhan aikana 1…3% “vakuutusmaksu” on kaikin puolin kohtuullinen. Sodan sytyttyä valtion budjetista kuluu helposti 50% sotatoimien rahoittamiseen. Sen päälle tulevat kuolleet, haavoittuneet ja materiaaliset menetykset, joista toipumiseen menee vuosia ja vuosikymmeniä.
Neljännesmiljoonan sodanajan joukkoihin ei tosiaankaan olla päädytty puhtaasti sotilaallisen asiantuntijatyön pohjalta, vaan se on seurausta asevelvollisuudesta. Eli koska on poliittisesti helpompaa pakottaa miehet ”ilmaiseksi” armeijaan kuin olisi kerätä asevelvollisten taksvärkkiä vastaava summa veroina (eli se 1-2 % bkt:sta, eli noin 3 miljardia euroa, mikä vastaa esimerkiksi valtion progressiivisen tuloveroasteen korottamista puolella), puolustusbudjetti koostuu rahan lisäksi valtavasta määrästä miestyövoimaa. Sodanajan joukkojen kokoonpano on sitten tämän poliittisesti tarkoituksenmukaisen mutta taloustieteellisesti äärimmäisen typerän budjetointitavan seurauksena sitä mitä on.
Eli meillä on iso reservi koska meillä on asevelvollisuus, ei toisinpäin. Jos puolustusvoimat saisi koko budjetin rahana (mikä olisi siis se taloustieteellisesti järkevä malli), sodanajan kokoonpano olisi aivan toinen kuin se on nyt. Tai voisihan se olla samakin, mene tiedä, mutta ainakin se perustuisi järkevämpään resurssien allokointiin.
Kokonaan toinen asia on sitten se, että ylivoimaisesti suurin osa nykyistenkin sodanajan joukkojen töistä on sellaisia, että siihen ei tosiaankaan tarvita innokkaita ja omasta kuolemattomuudestaan varmoja nuoria, vaan vanhemmatkin kelpaavat. Esimerkiksi jenkkiarmeijan sotilaan keski-ikä on 29 vuotta, mikä siis on suomalaisen mallin mukaan täysi ikäloppu vanhus…
Suomen sodanajan joukkojen vahvuus on vaihdellut suuresti.
Sodan aikana elokuussa 1944 vahvuus nousi 528 000 henkeen, joista sotatoimiin osallistui 450 000. Korkeimmillaan reservin vahvuus oli 1970-luvulla, jolloin sodanajan joukkoihin varattiin lähes 700 000 reserviläistä. Kylmän sodan päättyessä 1980-luvun lopussa puolustusvoimien sodan ajan joukkoihin oli varattuna noin 540 000 sotilasta. (Siitä maavoimien osuus oli 440 000, merivoimien 12 000, ilmavoimien 30000 ja rajavartiojoukkojen 23 000 sotilasta.)
Tehokkain tapa järjestää itsenäinen ja uskottava maanpuolustus on monen muuttujan summa. Raha, rauta ja reservi ovat kolme keskeistä muuttujaa. Miten ne optimoidaan, on vaikeampi kysymys. Miten tehokas on Israelin malli? Miten sujui mallin muutto Ruotsissa?
Suomi voisi kokeilla pakollista ja vapaaehtoista asepalvelua. Esimerkiksi pakollinen miehille ja vapaaehtoinen naisille.
Lukuisat selvitykset ovat osoittaneet, kiistattomasti, että nykyinen järjedtelmämme om Suomem kokoiselke maalle ja taloudelle kustannustehokkain. Kirjoittaja ei ilmeisestikkään ole viitsinyt kustannustehokkuutensa nimissä tutustua niihin. Kannattaneekohan pyörän keksiminen uudestaan, edes kuuskulmaisen sellaisen vaikkapa vain kustannustehokkuuden nimissä?
Se, että nykyinen malli saattaa olla kustannustehokkain ei poista millään lailla tarvetta nykyisen järjestelmän hinnan määrittelylle. Itse asiassa nykyisen mallin kustannustehokkuutta ei edes voi arvioida ilman että varusmiesten työlle määritellään hinta, eli väite kustannustehokkuudesta on puhdasta poliittista propagandaa niin kauan kun hintaa ei ole määritelty. Et voi väittää, että malli x on halvin jos et edes tiedä mitä malli x maksaa. Tai jos voit, niin minulla on paljon kiinnostavia asioita myytävänä todella edulliseen hintaan…
Varsinkin jos Suomi ryhtyy jossain vaiheessa hakemaan NATO-jäsenyyttä, täytyy todellinen kustannus tietää ja kirjata budjetteihin, jotta Suomen puolustuspanosta voidaan millään lailla vertailla muiden NATO-maiden panokseen.
Kaikki laskemiseen tarvittavat tiedot on olemassa,,, ikäluokkien koko,, työssä olevat ja heidän tulotaso, opiskelijat ja heidän aiheuttamat kustannukset ja työkyvyttömien sekä työttömien osuus. Esityksesi perustunee olettamalke että vain armeijassa olevat nuorukaiset aiheuttavat kustannuksia, ei esimerkiksi rahallisia säästöjä. Hyvistä kustannustehokkaista logistiikka ideoista lienee Pv:n logistiikkalaitos kiinostunut?
Ei PV:n logistiikkalaitosta tietenkään kiinnosta mikä on asevelvollisuuden hinta. PV:lle asevelvollinen on ilmainen, mikä oli siis koko jutun idea: koska varusmiehet ovat ilmaisia, puolustusvoimilla ei ole intressiä käyttää varusmiesten aikaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.
Sinänsä on varmasti totta, että vaihtoehtoiskustannuksiltaan edullisinta olisi pakottaa varusmiehiksi työttömiä koulupudokkaita. Kuinka oikeudenmukaista tällainen rangaistuspalvelus olisi on sitten kokonaan toinen juttu – ja tuossa joukossa taitaa olla aika paljon myös niitä, joita PV ei halua nykyjärjestelmässäkään.
Peräät kustannustehokkuutta,, avaisitko hieman ajatustasi. Kustannusehokkain on mielestäsi halvin? Halvin ei useinkaan ole järkevin saati paras. Mielenkiintoinen heitto tuo kymmenien vuosien takainen käytäntö työvoima-avun antamisesta puoli ilmaiseksi.. päivitähän tietosi. Uusitalo, samaten Sinä artikkelissasi oletatte että 20 vuotiaan ansiotaso on keskimääräinen,, yli 3300€/kk?