Helsingin Sanomat julkaisi maanantaina 20.8 kaupunkitutkimuksinstituutin johtajan professori Mari Vaattovaaran haastattelun. Artikkelissa Vaattovaara kauhistelee Suomen ja erityisesti Helsingin asuntopolitiikkaa ja pieniä asuntoja.
Tieteellisen yhteisön edustajana ja tutkimusyksikön johtajan asemansa vuoksi hänen lausuntojaan kuunnellaan tarkkaan ja siksi olisi erityisen tärkeää, että hän pitäytyisi faktoissa. Valitettavasti hänen haastattelunsa vilisee merkittäviä asiavirheitä, jotka muuttavat olennaisesti hänen sanomansa sisältöä.
Haastattelussa professori Vaattovaara väittää esimerkiksi, että Britanniassa neliöiden alaraja asuntoa kohden on 45 neliötä. Väite on yksiselitteisesti virheellinen. Asumisesta vastaavan ministeriön (Department for Communities and Local Government) julkaiseman ohjeistuksen mukaan suosituskoko yksiölle 37 neliötä. Kyseessä on tosiaan pelkkä suositus ja kyseisessä dokumentissakin todetaan että ohjeistuksella ei ole mitään pakottavaa tai juridista asemaa (“Requirements of this standard … have no other statutory meaning or use.”). Vaattovaaran tapa puhua ”Britannian neliöiden alarajasta” on vähintäänkin harhaanjohtava ja lisäksi hänen mainitseman neliömäärä selvästi virheellinen.
Jos taas katsotaan mitä oikeita minimivaatimuksia Briteissä on asetettu asumisen neliömäärille, niin vertailu muuttuu radikaalisti. Tämän vuoden lokakuussa voimaan tulevan asetuksessa asetetaan minimikoot vuokra-asuntojen makuuhuoneille. Yhden hengen makuuhuoneen minimikoko 6.51 neliötä ja kahden hengen makuuhuoneen minimikoko on 10.22 neliötä. Näistä vaatimuksista Vaattovaara ei mainitse mitään.
Toisena vertailukohtana Vaattovaara mainitsee Kööpenhaminan, jossa hänen mukaan “vanhojen alueiden minimiksi on määrätty 55 neliötä ja uusien alueiden 65 neliötä.” Kööpenhaminan kaavoituksesta ja maankäytöstä kertova satasivuisessa dokumentissa Vaattovaaran mainitsemia rajoja ei mainita lainkaan. Sen sijaan siinä kerrotaan että asuntojen keskikoolle on olemassa rajoja, mutta monipuolisen asuntotuotannon turvaamiseksi 25% kokonaisneliömäärästä on vapautettu näistä rajoista. Syyksi mainitaan nimenomaan se, että halutaan vastata pienten ja edullisten asuntojen kasvavaan kysyntään. Lisäksi kun ottaa huomioon, että Kööpenhaminan keskustassa on parhaillaankin myynnissä esimerkiksi 34 neliöstä uustuotantoa, herää erittäin vahva epäilys Vaattovaaran väittämän todenperäisyydestä.
Myös Suomea koskevat faktat tuntuvat olevan hakusessa. Artikkelin mukaan “Vaattovaara pitää virheenä, että valtio tukee yksiöiden rakentamista.” Suomessa valtio tukee rakentamista monella tapaa, mutta mitään erityistä tukea yksiöiden rakentamiselle ei ole. Päinvastoin Helsinki, joka on Vaattovaaran kritiikin erityiskohteena, on pitkään asettanut rajoituksia juuri pienten asuntojen rakentamiselle. Juuri tämä pienten asuntojen tarjonnan rajoittaminen on johtanut niiden neliöhintojen erkaantumiseen Helsingissä.
Kun faktat ovat hukassa, niin ei ole ihme että myös johtopäätökset menevät vikaan. Sen sijaan, että kysyntään pyrittäisiin vastaamaan, Vaattovaara ehdottaa yksiöiden kieltämistä. Tämä ei ole liioitteleva viittaus vaan suora sitaatti Helsingin Sanomien jutussa kuuluu ”minun mielestäni yksiöt pitäisi kieltää.”
Yksiöiden kieltäminen on järjetön ajatus. Vastaavasti voi miettiä olisiko järkevää kieltää pienet autot. Pienituloisten ihmisten pienistä Fiat-merkkisistä autoista huolestunut liikennepolitiikan professori voisi yhtä hyvin perustella Fiatien kieltämistä samalla tavalla. Se, että kielletään Fiatit, ei suinkaan johda siihen, että kaikki saisivat mersut. Osa jäisi kokonaan ilman autoa. Kun uudet Fiatit kielletään, käytettyjen Fiatien hinnat nousevat. Ihmiset, joilla ei ole varaa isoon autoon, kilpailevat markkinoilla olevista käytetyistä pienistä autoista. Tämä ilmiö näkyy jo nyt yksiöiden kohdalla, kun uusien yksiöiden rakentamista on vuosien ajan rajoitettu Helsingissä.
Vaattovaaran halu kieltää yksiöt on uskomattoman harkitsematon linjaus kaupunkitutkimusinstituutin johtajalta. Se tarkoittaisi vielä nykyistä voimakkaampaa kaupungistumisen jarruttamista. Se ei johtaisi siihen, että kaikki Helsinkiin muuttoa suunnittelevat saisivat kaksion Helsingistä, vaan että entistä harvempi pääsisi muuttamaan Helsinkiin ylipäätään.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Mikko Kiesiläinen
Mikko Kiesiläinen is an economist at EK – Confederation of Finnish Industries. He has previously worked as the Director of HYY Group and as a consultant for McKinsey. He has a Master's degree from the London School of Economics, and a Bachelor's degree from the University of York. Mikko was the CEO of Libera Foundation in 2018-2019.
22 kommenttia artikkeliin Professori Vaattovaaran alternative facts
Yksiöiden rakentamista on tuettu voimallisesti kolemallakin tapaa.
– Asumistukijärjestelmän kautta jolloin valtion rahoista maksettu asumistuki on tavallaan kunnan, käytännössä kaupungin tavallaan elinkeino. Sama tuki tosin kohdistuu myös muun kokoisiin asuntoihin mutta erityisesti kahteen seuraavaan
– Tulouttavan yhtiövelka rakenteen ansiosta on kannustettu vuokra-asuntoihin sijoittamista ja niistä asunnoista yksiöt ovat suosituimpia sijoituskohteita.
– Opiskelijoiden asumistuki systeemin suuntaamista yksiöihin sen sijaan että olisi edullista asua soluasunnossa
Saattaapi olla niin että opiskelijat asuvat mielummin 15 neliön yksiöissä joita he kontrolloivat kokonaan itse kuin laskennallisesti 30 neliön soluasunnoissa joissa yksityisyys loppuu makuuhuoneen ovelle ja keittiössä odottaa kaaos. Opiskelija-asuntoja vuokraavat tahot ovat nähneet tämän trendin vuosikymmeniä. Mikä on erityinen tarve taistella tätä kehitystä vastaan? Miksi markkinoiden rajoittamisella ja ohjauksella luotu pakkoyhteisöllisyys (tyypillisine vapaamatkustajineen ja muine ongelmatapauksineen) olisi pienempi pakotettu synti kuin yksiön pieni pinta-ala? Jos ainoa tavoite on kustannustehokkuus, on seuraava askel vuokrata huone useammalle henkilölle. Tämäkin oli asia jota esim. Otaniemessä tehtiin vielä 90-luvun puolessa välissä mutta jota vuokralaiset inhosivat vaihtoehtona niin paljon ettei sille ollut markkinaa kuin äärimmäisen järjestelmään rakennetun pakon edessä.
On realiteetti että opiskelijoiden ykkösprioriteetteina asunnon suhteen ovat enenevässä määrin oma yksityisyys ja asunnon sijainti. On mielestäni täysin ymmärrettävää että näiden parantamiseksi ollaan valmiita asumaan hyvinkin pienessä asunnossa ja usein maksamaan moneen muuhun asumismuotoon verrattuna ”poskettomia” neliövuokria. Eikö asukas saisi itse päättää näistä prioriteeteistaan?
”Vaattovaaran halu kieltää yksiöt on uskomattoman harkitsematon linjaus kaupunkitutkimusinstituutin johtajalta. Se tarkoittaisi vielä nykyistä voimakkaampaa kaupungistumisen jarruttamista.”
Eikai kaupunkitutkimustutkimusinstituutin johtaja ole velvoitettu tykkäämään kaupungeista sen enempää kuin kriminologi rikoksista…
Todella erikoisia kommentteja Vaattovaaralta. Hellahuoneista puhuminen vaikuttaa lähinnä huomionhakuisuudelta, kun todellisuudessa asumisväljyys on viimeisen 50 vuoden aikana tuplaantunut eikä sitä marginaalinen uudistuotanto mihinkään muuta. Kritiikin kohdistaminen Helsinkiin tuntuu myös kummalliselta, kun nimenomaan Helsingissä oli pitkään voimassa absurdi 75 m² keskikokovaatimus uudisrakentamiselle. Nyt 75 m² vaatimuksesta on luovuttu, mutta keskikokoa edelleen säännellään, vain sanamuoto on hiukan muuttunut. Asuntojen minimikokoa taas säännellään jo ihan valtion taholta. Kunta voi myöntää poikkeuslupia, mutta Helsinki ei ole sitä tehnyt, kun taas esimerkiksi Vantaa on.
Tässä taas unohdetaan se kansalainen / veronmaksaja. Olisiko välillä hyvä puhua asumismukavuudesta?
Mistä syystä ihmiset haluavat asua yksiöissä? Siksi että ei ole varaa asua isommassa asunnossa. Jos samaan hintaan tai vuokraan saa kaksion niin varmasti kaksio kiinnostaa enemmän.
Lapsiperheelle kohtuullinen vaatimus on että lapsilla on oma huone – varsinkin jos ollaan Suomessa jossa tilaa kyllä löytyy mutta jostain syystä ei kaavoitettua maata tahdo löytyä millään.
Mikä vimma vihreillä on ajaa kaikki pieniin koppeihin Suomessa? Eikö olisi parempi keskittyä kehittämään esim maalämpöä, aurinkoenergiaa ja Suomen ilmastoon soveltuvaa lämpöeristystä niin saataisiin energiankulutus per neliö pienemmäksi kuin nykyisillä kaikki laatustandardit alittavilla yksiön tekeleillä?
Suomessa on kylmä ja pimeä talvi ja nyt talvea vietetään ahtaasti sisällä pienessä yksiössä. Ei ihme että masentaa.
Kaikessa asumiseen liittyvässä pitää muistaa, että nykyinen markkinatilanne on seurausta ankarasta sääntelystä, ei mikään markkinoiden näkymättömän käden tuottama universaali totuus. Näinollen markkinatilanteella ei voi perustella tai vastustaa uutta sääntelyä.
Pienet asunnot ovat neliöhinnaltaan kalleimpia siksi, että ne ovat kappalehinnaltaan halvimpia. Kun kaikki mahdolliset käytössä olevat tukimuodot ja kaavoituksesta johtuva Helsingin seudun krooninen asuntopula käytännössä muodostavat pohjahinnan asunnoille, niin totta helvetissä asunnoista kannattaa tehdä juuri niin pieniä kuin vain pystyy.
Itse muuttaisin rakentamisen sääntelyä siinä, miten rakennusoikeus määritellään. Tällä hetkellä rakennusoikeutta on määritelty kerrosneliöiden mukaan, mikä kannustaa tekemään mahdollisimman pieniä asuntoja (ja kikkailemaan erilaisilla porsaanrei’illä jotka mahdollistavat rakennusoikeuden ylittämisen). Mutta jos rakennusoikeus määräytyisikin asuntojen lukumäärän mukaan, parhaan tuoton saisikin paljon suuremmista asunnoista, sillä asumisväljyyden lisääminen marginaalikustannus on rakentamisessa paljon pienempi kuin markkinoilla. Asuntojen lukumäärän sääntely olisi perusteltua myös koko sääntelyn perimmäisen oikeutuksen eli ulkoisvaikutusten hallinnan kannalta: ulkoisvaikutukset, eli liikenne, infran kulutus ja vaikkapa palveluiden tarve kun määräytyvät enemmän asuntojen lukumäärän kuin asuntojen koon perusteella.
Mielenkiintoinen ajatus ja järkeenkäypä logiikka. Mutta miten tämä käytänössä toteutettaisiin? Kun asuntojen määrä on asuntopulan perusta? Ja jos molemmissa malleissa tonttimaan määrä on sama. Annettaisiin rakentaa tontit pienemmillä viheralueilla? Vai kerroksia lisää? Perinteisessä suomalaisessa naapurikateumallissa julkisivulautakuntaan valitetaan heti ja yritetään estää, jos lähettyville nousee korkeampi pytinki kuin mihin aikanaan itsellä oli lupa. Viimeistään joku huolestunut espoolainen valittaa muiden puolesta.
Enemmän kerroksia ja suuremmat runkosyvyydet. Ja jos/kun rakennus täyttää kaavassa määritellyt vaatimukset, ei siinä naapureiden valitus auta.
Tärkeintä olisi mahdollistaa asumisväljyyden kasvattaminen mahdollisimman lähellä rakentamisen marginaalikustannuksia olevalla hinnalla ilman että kukaan tulee sitä kieltämään. Niiden parin ylimääräisen neliön rakentaminen huoneen keskelle (tai vaatehuoneeksi) kun ei oikeasti maksa juuri mitään.
Iso-Britanniassa suomalaista yksiotä vastaa ”studio flat”, niitä ei paljoa rakenneta. ”One-bedroom flat” on suomalaisittain kaksio.
Toisaalta Vaattovaara ja kumppanit suloisesti unohtavat monen eriävän järjestelmän varjopuolet. Lontoon alueella monet varsin hyvätuloisetkin joutuvat tyytymään käytännössä kimppakämppäasumiseen (jonka suhteen ei todellakaan ole suuria neliövaatimuksia per asukas) tuntien työmatkojen takana kustannusten vuoksi, ja Ruotsin vuokrasäännöstely on luonut täysin käsittämättömiä markkinavääristymiä joiden puitteissa (säädellyt) vuokra-asuntojonot saattavat olla jopa vuosikymmenten mittaisia ja omistusasuntoja ostetaan käytännössä ikuisilla lainoilla (miten tämä poikkeaa käytännössä vuokraamisesta?) koska markkina on niin regulaatiosta vääristynyt.
Ainahan sitä saa kaikkea kaunista ja hyvää toivoa, mutta asioilla tahtoo olla reaalitodellisuudessa hintansa jollain muulla tapaa mitaten. Joidenkin tahojen maailmankatsomukseen moisen myöntäminen ei tunnu juurikaan kuuluvan.
Olihan hämmenttävä uutinen tuo Vaattovaaran haastattelu. Kukaan asioita yhtään seuraava tietää, että esimerkiksi nostetutssa Britanniassa ihmiset asuvat aivan karmeissa läävissä. Lontoon asuntokriisi on niin paha. että siellä on tarjottu vuokralle jopa Harry Potter -tyyliin portaiden alustoja!!
tässä ihan vaan yksi esimerkki ihanasta Britanniasta
https://www.standard.co.uk/news/london/mattress-with-walls-flat-in-south-london-is-yours-to-rent-for-700-a-month-10384522.html
Yksi asia, mitä Vaattovaara ei näytä tajuavan, on se että kaupunkiasuja ei tarvitse työhuoneita, kuntosaleja, spa-osastoja tai ruokasaleja. Kun kaiken voi vuokrata silloin kun tarvitsee. Ne asiat, jotka Espoon tai Tuusulan metsissä halutaan rakentaa oman katon alle, löytyvät kaupungissa palveluina.
Hesassa on monta toimistohotellia, josta saa työpisteen tai työhuoneen tuntivuokralla (uusimpana Taiteiden yönä aukeava Sofia). Monta ihanaa saunaa (uusimpana Löyly, vanhimpana Yrjönkadun uimahalli) joissa voi kylpeä. Punttisaleja joka korttelissa. Ravintoloita, joihin voi mennä jos ruokavieraita on kymmenen tai yli. Kirjastoja, joissa voi lueskella isomman kirjamäärän keskellä kuin ikinä kukaan itse kerää.
Ei me kaikki tarvita satoja neliöitä. Eikä kaikki halua velkavankeuteen isosta omakotitalosta. Ja pienet yksiöt ovat helppoja vuokrattavia jos haluat lähteä hetkeksi muualle, ja ne ovat myös helppoja myydä – toisin kuin kolmen sadan neliön omakotitalot Kirkkonummella.
Vaattovaara-jutussa on niin paljon kyseenalaisia ihmeellisyyksiä että siitä voisi kirjoittaa kymmeniä ärsyyntyneitä kommentteja eri näkökulmista ja silti jäisi jokin puoli käsittelemättä.
Yksi käsittämättömimmistä on kuitenkin tuo 45 neliön alarajasta puhuminen jonkinlaisena asunnon pinta-alan minimitavoitteena. Se on jos siinäkin mielessä älytön, että hyvin suuri osa asuntokannasta ei ole koskaan täyttänyt tätä vaatimusta.
Pitää myöntää että lapsena sain ”nauttia” runsaasta asuintilasta. Jokaisella perheenjäsenellä oli omaa tilaa kymmeniä neliöitä olla ja elää. Toisaalta silloin elettiin palveluista sivussa, lähimmälle asfaltoidulle tielle oli matkaa kilometrikaupalla, ja toisinaan sinne johtavan tien läpipääsy edellytti perhettä lähtemään tien auraukseen itse. Asumuksen ja tontin likviditeetti oli myös tämän mukainen; vaikka periaatteessa arvo olisikin lähennellyt paria miljoonaa euroa, käytännön likviditeetti sillä oli ja on hyvin lähellä nollaa. Käytännössä sitä voi siirtää ainoastaan suvussa eteenpäin.
Sittemmin on tullut asuttua pääkaupunkiseudulla, ja aina, nyt vuosikymmeniä myöhemminkin alle 45 neliön omalla asuinpinta-alalla. Joskus dramaattisestikin sen alle. Asunnon koko ei ikinä ole ollut se tekijä joka olisi tuntunut ahdistavan. Sukulaisten alivuokralaisena omassa huoneessa asuminen, opiskelija-asumisen aloittaminen asumalla samassa huoneessa tuntemattoman ihmisen kanssa, soluasuminen ja valtion putkisängyissä palveluksen aikana asuminen kaikki stressaavat tavalla tai toisella, mutta mikään niistä ei tuntunut ahtaudelta, vaan yksityisyyden kärsimiseltä. Niiden kaikkien tapauksessa olisi mielummin vaihtanut pienempään henkilökohtaiseen tilaan kuin pienempään oikeuteen siihen tilaan, jonka puute oli se todellinen ahdistava tekijä ja josta tulisi käytännön rajoite jos asuntojen minimikoko määrättäisiin absurdiin 45 neliöön. Tämän jälkeen kun niistä tulisi käytännön markkinaolosuhteissa vuokrattuja kimppakämppiä.
Myönnetään, en asu enää 15 neliön luukussa. Toisaalta olen parhaassa työiässä, tietääkseni niin tulojen kuin vapaan omaisuudenkin osalta ylimmässä desiilissä suomalaisia. Silti koen että hieman yli 40 neliön asunto hyvällä paikalla (muutamien kymmenien metrien päässä käytännössä kaikista tarvitsemistani palveluista!) on itselleni ehdottomasti riittävästi, enkä isompaa lähtisi etsimään ennen kuin löysää rahaa olisi miljoonia. Ajatus 45 neliön asuntojen minimipinta-alasta kaupungissa jossa yhä suurempi osa ihmisistä asuu joka tapauksessa yksin on mielestäni aivan älytön. Se johtaisi suoraan järjestelyihin joissa näihin, asiaan suunnittelemattomiin asuntoihin tungettaisiin käytännössä enemmän asukkaita, tai sitten sen asunnon ylipäänsä löytäminen muuttuisi lähes mahdottomaksi. Molemmat esimerkit olisi Vaattovaaran ollut helppo löytää jos olisi vain uskaltanut omiin väitteisiinsä itsekriittisesti suhtautua.
Kuten niin monesti, Vaattovaarasta on hankala tietää onko hän vain tyhmä (idealisti) vai paha (totalitäristi). Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia, ehkä jopa samaan aikaan. Typeryys voi nousta sinisilmäisyydestä ja riittävän kovasta ympäristön realiteeteista irti olemisesta (joka on tietenkin käytännön asioita edustavan proffan kohdalla vähintäänkin epäilyttävää), mutta on myös vaihtoehto jossa hän itseasiassa toivoo väkisin toteutunutta laajan skaalan kommuuni/solu/kommunalka-asumista jossa kansalaiset joutuvat joka vessavisiitillään pelkäämään naapurissa mahdollisesti asuvia pervoja ja joka keittiövisiitillään stressaamaan siitä, että naapurin sekakäyttäjä on ehkä pistänyt yhteiskeittiötilan remonttikuntoon. Silloin ainut tapa parantaa omaa elämänlaatuaan, jos itseään ei voi ostaa järjestelmästä ulos, säädellyillä markkinoilla on rukoilla että valtio/Puolue pystyy parantamaan elinolosuhteita ja että sen voi ansaita lojaliteetilla, kun markkinat eivät muutoin toimi.
Vaattovaaran jutut ovat niin typeriä että tulee mieleen että hän haluaa luvata utopioita, kodifioida ne lainsäädäntöön, katsoa kun markkina menee rikki ja yhteisasumisesta tuntemattomien kanssa tulee ainut vaihtoehto, ja tämän jälkeen äänestäjistä tulee sinne ojaan johtaneiden poliittisten liikkeiden ideologisia armoa anelevia orjia. Ainoa asia joka jää epäselväksi on se ajaako Vaattovaara tätä agendaa tahattomasti vai tahallaan.
En minäkään Vaattovaaran ajatuksia esimerkiksi kaupunkibulevardien osalta tue, mutta tässä miniasuntoasiassa hän on oikealla asialla. Häkkinalalallekin on määritelty minimikoko, vaikka markkinat varmasti kannattaisivat pienempiä koppeja. Miksei ihmiseläintä saisi suojella samalla tavalla.
Ongelma on se, että asuntoja on liian vähän. Ratkaisu ei ole se, että rakennetaan pienempiä asuntoja, vaan se, että rakennetaan enemmän asuntoja.
Asumisväljyyden kasvattamisen marginaalikustannus on hyvin pieni, sillä ne oikeasti kalliit osat asuintalosta eli kylpyhuone ja keittiö ja pääosin ulkoseinät eivät kasva samassa suhteessa asumisväljyyden kanssa (pinta-ala kasvaa toisessa potenssissa, seinän pituus lineaarisesti). Oikea ratkaisu on siis lisätä tonttien rakennusoikeutta niin helvetisti, että isompia asuntoja on mahdollista rakentaa yhtä paljon kuin pienempiäkin – kyllä Helsingin krooninen asuntopula jossain vaiheessa hellittää, kun vaan rakennetaan tarpeeksi.
Puhutaan markkinakysynnästä sitten kun kaavamääräykset eivät enää rajoita markkinatarjontaa nykyisellä tavalla.
Osmo Soininvaara valittaa monissa blogikirjoituksissaan, että autopaikkanormi rajoittaa enemmän rakentamista. Ei voi kaavoittaa enempää asuntoja, koska asukkaiden autot eivät sitten mahdu mihinkään. Siksi ei voi kaavoittaa uutta Töölöä.
Tässäkin markkina todennäköisesti ratkaisisi tilanteen poliitikkoa ja kaavoittaa paremmin. Asukkaat hankkisivat autopaikan itse, jos tarvitsisivat.
Tehtävä Liberalle. Faktantakistus!
Onko pienten asuntojen kova kysyntä puhdas markkinailmiö vai ohjaako valtio siihen? Tuetaanko yksiöiden ja varsinkin miniyksiöiden tuotantoa enemmän kuin muuta asuntotuotantoa?
Vihje: Asumistuki pieniin ja hyviin pieniin asuntoihin on efektiivisesti paljon suurempi kuin isompiin asuntoihin (mittarina joko tuki asuntoneliötä kohden tai tuen ja vuokran suhde).
Lisäksi käynnistysavustus on asuntokohtainen. Eli vuokrayksiön rakentamiseen on annettu pk-seudulla samat 5000 ja 10 000 euron avustukset per asunto kuin vaikkapa neliön rakentamiseenkin. Tuollainen tuki on nimenomaan yksiötuotantoa erityisesti tukeva rakentamisen tuki.
Puolimatkan kirjoitus sisälsi vääristeltyjä ja yksipuolisia tulkintoja tosiasioista. Vaattovaaran kirjoitus sisältää yksiselitteisesti virheellisiä tietoja. Ylioppilaskunta hohoi!
”…vaan että entistä harvempi pääsisi muuttamaan Helsinkiin ylipäätään.”
Miksi Helsinkiin pitäisi saada enemmän ihmisiä? Kenen etu se on, ei ainakaan Helsinkiläisten …. siinä mulla poliitikko Helsinkiläisten asialla.
Ja jos palataan itse asiaan josta Vaattovaara puhui: oikeasti kukaan ei (EI KUKAAN) halua asua 15 m2 luukussa, vain taloudellinen pakko ajaa ihmisen sellaiseen koppiin.Toki joku voi haluta 15 m2 paremmalla paikalla kuin 30m2 jossain huonomalla alueella mutta se juuri on sitä taloudellista pakkoa. Jokainen haluaa sen 30m2 siellä paremmalla paikalla, kaikilla vaan ei ole varaan.
En ole holhouksen kannalla, päin vastoin, mutta yhteiskunnan ei tule suosia/sallia mitä tahansa kanakoppi asuntokannan muodostumista.
Nämä on ne asiat joista pitäisi puhua eikä elvistellä noilla faktoilla tai niiden virheillä.
Ihmisille pitää löytyä kunnollisen kokoisia asuntoja siedettäviin hintoihin hyviltä alueilta eikä se synny sillä että koko suomi ja kaikki maahanmuuttaja kerätään näille muutamille saarille ja täyttömaille tässä Helsingin niemellä.
Liberaalien huoli yhdyskunta-asioissa tuntuu olevan valitettavan valikoivaa. Näetkö minään ongelmana sen että Helsingin uudessa yleiskaavassa ei ole osoitettu yhtään uutta aluetta omakotirakentamiseen? Onko maanviljelys kehä 3:n sisällä strateginen elinkeino? Östersundomiakaan ei päästä rakentamaan puuttuvan raideyhteyden takia, jota tuskin tullaan kovin pian näkemään. Ovatko cityihmisten vapaudet tärkeämpiä kuin muiden?