Liberalismi ja kommunismi – miksi toinen aatteista voitti?

Liberalismi ja kommunismi – miksi toinen aatteista voitti?
Arthur bon Moltke

2000-luvun Euroopassa on toisinaan absurdia ajatella, kuinka vasta hiljattain maailma oli jakautunut kahtia liberaalin lännen ja kommunistisen idän välille. Poliittista debattia aiheesta käytiin myös lännen sisällä ja erityisesti nuoret radikaalit halusivat viedä koko yhteiskuntaa kohti äärivasemmistoa. Nykyään kuitenkin kommunistit ovat erittäin uhanalainen joukko, aina vain vähenemään päin. Miksi liberalismi voitti kommunismin?

Kaksi kilpailevaa tarinaa

Historiaa menestyksekkäästi popularisoinut Yuval Noah Harari kertoo osuvasti kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta, että historian ilmiöitä on helpompi ymmärtää tosiseikkojen, numeroiden ja yhtälöiden sijaan tarinoina. Me ihmiset haluamme ajatella itseämme rationaalisina olentoina, mutta toisin kuin puhtaasti mekaaniset koneet, tarraudumme sellaiseen tietoon, joka on helposti jäsennettävissä laajempiin konteksteihin. 

Jokaisella yhteisöllä on omat tarinansa. Nämä tarinat maailman tilasta ja tulevaisuudesta ovat osa kulttuuria, joka yhdistää ihmisiä. Erilaiset tarinat jakautuvat ja yhdistyvät, osa niistä murenee tai katoaa kokonaan. Joistakin tarinoista tulee vahvempia kuin toiset ja ne jäävät elämään pitkäksi aikaa, muokaten kaikkia tulevia tarinoita.

Viime vuosisadalla maailmaan muodostui kaksi merkittävää kilpailevaa tarinaa: liberaali ja kommunistinen käsitys maailmasta. Liberaali tarina kuvasi ihmisen vapautumista muiden määräysvallasta valistuksen ajasta lähtien. Kommunistinen tarina taas korosti historian olevan taisteluita ja sortoa täynnä, joista viimeisin on työväen taistelu kapitalismia vastaan. Näiden kahden erilaisten maailmankatsomusten valtataistelu leimasi koko 1900-lukua. 

Kuitenkin juuri ennen vuosituhannen vaihdetta kommunistisen tarinan perustat alkoivat hajota, minkä seurauksena Berliinin muuri murtui vuonna 1989 ja pian sen jälkeen Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Näin ollen näytti siltä, että liberaali vaihtoehto, jossa julmien diktatuurien tilalle tulee demokraattiset hallintojärjestelmät, voitti jälleen uuden autoritaarisuuden muodon.

Liberalismi vastauksena diktatuureille

Liberalismin juuret ovat suuren yhteiskunnallisen muutoksen aikakaudella 1800-luvulla, kun vastustus tyrannimaisia ​​hallitsijoita ja feodaalisia hierarkioita kohtaan kasvoi. Syntyi ajatus, että jokaisella ihmisellä on periksi antamattomia oikeuksia syntymästään lähtien. Liberalismia vauhditti myös porvariston tarve edistää tavaroiden tuotantoa ja kauppaa vapauttamalla markkinoita.

Liberalismi oli vastaus absolutismin aikakaudelle ja valtion mielivaltaiselle vallankäytölle. Liberaali maailmankuva piti yksilön vapauksia keskeisenä arvona ja suhtautui vallanpitäjiin varauksella. Liberalismin tarina vetää puoleensa: se tarjosi jokaiselle ihmiselle viimein jonkinlaisen oikeusvarmuuden. Ennen sitä oltiin lopulta aina itseänsä ylempien armoilla.

Vapausaate oli kuitenkin jossain määrin epäonnistunut varmistamaan, että heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ei käytettäisi hyväksi. Yksilöiden äärimmäinen vapaus voi johtaa välinpitämättömään asenteeseen muiden oikeuksia kohtaan. Se voi aiheuttaa monia ongelmia, jotka liittyvät varallisuuden jakautumiseen ja tarpeettomaan julmuuteen.

Euroopassa 1800-1900-luvun vaihteessa juuri tähän heikkoon kohtaan etsittiin vastausta, kun työläisten olot kurjistuivat entisestään. Monet uskoivat, että sosialismissa, tai sen radikaalimmassa muodossa kommunismissa, on avain yhdenvertaisempaan tulevaisuuteen. Liberalismin kertomus pelkistä vapaista yksilöistä valtiota vasten ei enää riittänyt – nyt tarvittiin valtiota puuttumaan peliin.

Kommunismi vastauksena liberalismille

Kommunismi tarjosi työväelle unelmaa. Se antoi lupauksia toisenlaisesta todellisuudesta, jossa jokaiselle annettaisiin tarpeidensa mukaan. Onhan ihminen luonnostaan empaattinen ja solidaarinen tovereitaan kohtaan, joten jakamisen ei tulisi tuottaa niin paljon päänvaivaa. Absoluuttisen tasa-arvon esteenä olivat vain vuosisatoja juurtuneet sortavat rakenteet, joista liberalismi on yksi.

Esimerkiksi liberalismille olennaista liberaalia demokratiaa on kritisoitu sekä Marxin että Leninin toimesta. Marxin mukaan liberaali demokratia on vain yksi kapitalismin keinoista ylläpitää porvarien valtaa. Lenin näki Marxin oppien mukaisesti liberaalin demokratian olevan illuusio vapaudesta, mutta edustuksellisessa demokratiassa porvarilliset puolueet vain kamppailevat keskenään merkityksettömistä asioista. Liberaalissa demokratiassa vallitsee status quo, joka tukahduttaa työväen edellytykset vallankumoukseen.

Kommunistisessa yhteiskuntajärjestelmässä tuotantovälineet ovat koko kansan yhteisomistuksessa yksittäisten ihmisten sijaan. Tätä kansaa ilmentää valtio. Valtion tahto on kansan tahto ja siksi jokaisen tulee kommunistisessa yhteiskunnassa alistua valtion määräyksiin niskuroimatta. Liberaali ajatus julkisen vallan tiukoille rajoille hylätään.

Kommunismi suhtautuu oikeastaan kaikkiin liberaaleihin perusarvoihin penseästi. Yksilöllä tai yksilöllisyydellä ei ole paljon arvoa, mikäli ne asettuvat enemmistön tyranniaa vastaan. Oikeusvaltion eri osa-alueet kuten vallanjako-oppi, legaliteettiperiaate sekä perus- ja ihmisoikeudet saavat joustaa, kunhan päämäärä on tarpeeksi hyvä – ja kommunismin lopputuloshan piti olla kaikille reilu ja yhtäläinen utopia.

Aatteet oppivat toisistaan – paitsi kommunismi

Liberalismin suurimpina saavutuksina voidaan pitää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Se ei kuitenkaan sisältynyt liberalismiin heti alussa. Ensimetreillä liberalismi tarkoitti lähinnä vapautta hallitsijoiden yksinvallasta, jossa valtion tehtävänä on huolehtia vain minimistä. Vähitellen kuitenkin liberalismi laajensi näköalaansa ja sisällytti vapauden piiriin kuuluvan myös yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään.

On yleisesti myönnetty, että oikeuksien tosiasialliseksi takaamiseksi on luotava jonkinlainen yhteiskunnan turvaverkko, joka rakennetaan yhteisin varoin. Hyvinvointivaltio on ollut klassiselle liberalismille oppitunti siitä, mitä kommunismin lupauksilla oli ihmiskunnalle annettavana.

Sama olisi pätenyt myös toisin päin. Kommunistisella maailmankuvalla olisi ollut paljon opittavaa liberalismista. Erona onkin se, että siinä missä liberaalit järjestelmät pystyivät myöntämään kehitystä vaativat kohtansa, kommunismi ei ole tähänkään asti voinut käsitellä niitä realiteetteja, jotka ovat osoittaneet kommunismin tuottavan käytännössä huomattavan määrän kaaosta ja väkivaltaa. 

Kommunistit eivät ole vastanneet riittävästi siihen, miten liberalismissa resonoivat arvot, kuten vapaus ja yksilön suoja valtiota kohtaan, ovat toteuttavissa kommunistisessa yhteiskunnassa. Tämän ymmärtämisen epäonnistuminen on ollut yksi niistä syistä, minkä takia kommunismista tuli 1900-luvun häviäjä. 

Kommunismin joustamattomuus ja radikalismi

Ei ole sattumaa, etteivät oikeusvaltioperiaate ja kommunismi sovi yhteen. Ei ole myöskään sattumaa, minkä takia kommunismi ei ole kovinkaan mukautuva tai vastaanottavainen aate. Koko ideologian juuret ovat vallankumouksellisuudessa, koska se katsoo jonkinasteisen väkivaltaisen vallanvaihdon olevan välttämätöntä tai jopa ihanteellista.

Vallankumouksellisuus on periaatteellisessa ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteen kanssa, koska se ensinnäkin haluaa syrjäyttää oikeusvaltiolle olennaiset instituutiot ja korvata ne kokonaan radikalisoituneilla korvikkeilla. Se jättää huomiotta sen, että kyse ei ole pelkästään kommunismin näkemyksen mukaisesti porvarillisen vallan säilyttämisestä, vaan myös vallan korruption ehkäisemisestä. 

Historian saatossa kukaan valtaan päässeistä diktaattoreista ei ole syntynyt tyhjiössä, vaan diktaattoreita ympäröivä maailma ja vallitseva poliittinen tilanne antoivat edellytykset hirmuvallalle. Kommunismi ei epäonnistunut yksittäisten miesten takia, vaan se oli jo periaatteellisella tasolla sisällyttänyt itseensä kaikki ainekset yhden miehen diktatuurille. 

Lukuisat perus- ja ihmisoikeusloukkaukset esimerkiksi Neuvostoliitossa eivät siis tapahtuneet, koska Stalin oli tuhoisa ihminen, vaan koska järjestelmä antoi Stalinin toimia tuhoisalla tavalla. Osuvasti Marx itse luonnehti historiallisen materialismin perusteluissa, ettei historia ole tärkeiden ja ainutlaatuisten henkilöiden muokkaamaa, vaan historian realiteetit valitsevat tietynlaiset ihmiset nousemaan valtaan.

Liberalismista on tullut standardi

Kirjoituksen alussa mainittiin 1900-luvun kahdesta kilpailevasta tarinasta: liberaalista ja kommunistisesta. Näitä kahta ei ole tosin hyödyllistä enää asettaa vastakkain, vaan tarkastella mitä ne ovat oppineet toisistaan – mitkä osat tarinoista ovat yhdistyneet, jakautuneet tai murentuneet ja mitkä ovat pysyneet alati samoina?

Liberalismi on oppinut jotain kommunismista, mutta kommunismi taas torjui kokonaan liberaalit arvot, johon yhteiskuntamme tärkeimmät instituutiot perustuvat. Kommunismin dogmaattisuus ja muutoskyvyn puuttuminen koituivat sen kohtaloksi. Se olikin työväen utopian sijaan diktaattorille otollinen alusta kasvattaa omaa valtaansa. Ironisesti liberalismin ydinsanoma diktatuureista pätee kommunismiinkin, vaikka alun perin kommunismin piti olla lääke liberalismin epäonnistumisille.

Liberalismi voitti kommunismin ei pelkästään siksi, koska sen sisältämät opit vallan vaaroista ovat osoittautuneet universaaleiksi, mutta myös koska liberalismi oli adaptiivisempi aatteena kuin kommunismi. Liberalismi on ymmärtänyt marxilaisen kritiikin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puutteesta ja pyrkinyt aktiivisesti esimerkiksi sisällyttämään vapauden käsitteeseen myös positiiviset vapaudet. Tästä on tullutkin poliittisen keskustelun standardi.

Kommunistien on tässä vaiheessa valittava, haastavatko he liberaalit rakenteet taas omalla tarinallansa vai muokkaavatko he omia käsityksiään liberalismille ja sen arvoille myönteisemmäksi. Olisi toki kiinnostavaa nähdä, millaista olisi sellainen liberaali kommunismi, jossa ihmisiä ei voi pakottaa valtion väkivaltamonopoliin ja luopumaan perusoikeuksistaan, joihin kuuluu esimerkiksi omaisuuden suoja. 

On kuitenkin selvää, että jotta kommunismi liikkeenä pystyisi heräämään henkiin samanlaisiin mittoihin uudestaan, sen olisi opittava hyväksymään myös ne liberaalit arvot, joita se kritisoi perusteoksissaan kovasanaisesti. Toinen kysymys kokonaan on, että olisiko se enää silloin kommunismia. 

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Liberalismi ja kommunismi – miksi toinen aatteista voitti?

  1. Risukimppu sanoo:

    No nythän on sitten meidän läntinen liberaali ja demokraattinen arvoyhteisö laitettu pahan kerran testiin kun diktatuurinen roistovaltio Venäjä aloitti täysimittaisen ja laajan sodan Euroopan sydämmessä Ukrainassa. Lännen reaktio on tähän asti ollut nimellisiä sanktioita, varovaista aseapua ja yleistä pöyristelyä. Ranskan pehmopoju presidentti Macron ja Saksan vellihousukansleri Stoltz ovat kaiken hävityksen, murhaamisen ja raiskaamisen raivotessa huolissaan siitä ettei teurastaja Putin vain menetä kasvojaan.
    Sitten on vielä kommunistinen hirmuvaltio Kiina joka tukee Venäjän väkivaltaista ja sotaisaa imperialistipolitiikkaa ja suunnittelee kaikessa hiljaisuudessa Taiwanin valtausta.
    Länsi on heikoilla koska läntisten valtioiden johdosta puuttuu luja päättäväisyys puollustaa perinteisiä läntisiä arvoja totalitääristä hirmuvaltaa vastaan. Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea ja Iran olisi pitänyt laittaa ankarasti ruotuun jo aikapäiviä sitten, mutta mitään ei ole tehty ja tässä sitä sitten ollaan. Lännen voimahahmot Roosevelt, Churchill, Truman ja DeGaulle pyörivät haudoissaan huomatessaan millaisiin pikkukätösiin vapaan ja liberaalin maailman tulevaisuus on joutunut. Despoottisten valtioiden johtajat kuten Putin, Xi ja Kim Jong Un käyttävät lännen impotenssia härskisti hyväkseen ja tekevät mitä mielivät, sillä seurauksia ei ole tiedossa.

Tietoa kirjoittajasta

Tupamäki, Binga

Binga Tupamäki

Binga Tupamäki on oikeustieteen maisteri ja käytännöllisen filosofian opiskelija Helsingin yliopistossa. Hänen pro gradu -tutkielmansa käsittelee oikeusvaltioperiaatteen ja marxismi-leninismin yhteensopivuutta. Siinä pohditaan tarkemmin, miksi marxismi-leninismi jo periaatteellisella tasolla on ristiriidassa oikeusvaltion kanssa.

single.php