Ladan hinnalla ei saa mersua – hajatelmia Tanskan ja Suomen työvoimapolitiikasta

Ladan hinnalla ei saa mersua  – hajatelmia Tanskan ja Suomen työvoimapolitiikasta

SUOMESSA PUHUTAAN USEIN Tanskan mallista. Joku tarkoittaa sillä Tanskassa tehtyä kuntareformia, joku vanhustenhoitosysteemiä, mutta useimmiten Tanskan mallilla tarkoitetaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, joustoturvaa ja työllisyysreformia.

Mallista keskustelun ongelma Suomessa on se, että osa haluaisi napata mallista ohuen irtisanomisturvan, toinen taas korkean ja pitkäkestoisen työttömyysturvan ja kolmas aktiivisen palvelun tai työttömän tiukat velvoitteet ottaa vastaan työtä koko maasta.

Tanskan malli on kehittynyt vuosien varrella. Kun puhumme Tanskan mallista, harvoin kaksi puhujaa tarkoittaa täysin samaa asiaa. Itse arvostan Tanskan mallissa sen runsasta panostusta aktiivitoimiin ja henkilökohtaiseen palveluun sekä kuntapohjaisuutta.

Mallit ovat aina kokonaisuuksia, tulivatpa ne Tanskasta, Ruotsista, Saksasta, Britanniasta tai Australiasta. Mailla on maantieteellisiä ja infrastruktuuriin liittyviä eroja – jopa kulttuuriset erot vaikuttavat.

Tanskan ja Suomen maantieteelliselle erolle emme voi mitään. Tanskassa työvoima liikkuu maantieteellisesti ja työpaikkojen välillä aktiivisesti.

Työsuhteet ovat lyhyitä, eikä kyse ole yksin määräaikaisista työsuhteista tai irtisanomisista, vaan siitä, että työntekijät vaihtavat työnantajaa tiheään.

Tanskan ja Suomen työllisyysretoriikassa yhteinen teema on työllisyysasteen korottaminen. Hyvinvointivaltio vaatii korkean työllisyysasteen, jotta yhteiset palvelut voidaan rahoittaa. Tanskassa puhutaan 80:stä prosentista, meillä nykyhallituksen asettama tavoite on 72 prosenttia.

Ikärakenteemme tuo haastetta huoltosuhteelle ja nostaa esiin työvoiman tarjonnan lisäämisen sekä nuorten opintojen vauhdittamisen.

Molemmissa maissa uskotaan siihen, että työvoiman tarjonnan lisääminen lisää myös työpaikkojen syntyä.

Työvoimapolitiikka on tukitoimia ja ihmistyötä

Tanskan aktiivista työvoimapolitiikkaa käytetään Suomessa usein reformien esimerkkinä. Nykyhallitus on monen uudistuksen kohdalla sanonut, että Suomi lähestyy Tanskan mallia. Esimerkiksi kyseenalaista kunniaa saaneella aktiivimallilla on juurensa Tanskassa.

Maassa on tiukka työnhakuvelvoite ja työn vastaanottovelvollisuus.

Mutta: maassa on runsaat panostukset työttömyyden hoitoon, mitattiinpa panostuksia aktiivisella tai passiivisella rahoituksella. Tanskan aktiivimallissa ihmistä ei jätetä yksin, vaan hänelle tarjotaan aktiivitoimia ja työttömyysturvan leikkaus tapahtuu harkinnan seurauksena – ei robottimaisesti kuten Suomessa.

Tanskassa aktiivisen työvoimapolitiikan menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat OECD-maiden korkeimmat. Passiivisen työttömyysturvan taso ja kesto ovat korkeat.

Tanskassa ansiosidonnainen työttömyysturva kestää maksimissaan kaksi vuotta kolmen vuoden periodissa. Suomessa ansiosidonnainen työttömyysturva on pääsääntöisesti 400 päivää, mutta hakijan iästä ja työhistorian kestosta riippuen se voi olla myös 300 tai 500 päivää.

Tanskassa työttömyysturvan taso on 90 prosenttia aiemmasta palkasta ja sillä on 2 300:n euron kuukausittainen katto. Suomessa ansiosidonnainen työttömyysturva on mediaanituloilla 55 prosenttia ja korkeintaan 90 prosenttia palkkatulosta, mutta laskukaava on monimutkaisempi.

Meillä ei ole kattoa, mutta prosentuaalinen taso laskee ansioiden kasvaessa. Esimerkiksi 2 000:nnen euron kuukausiansioilla ansiopäiväraha on 1 240 euroa ja 5 000:nnen euron ansioilla noin 2 100 euroa.

Tanskan ja Suomen kertymäsäännökset ja esimerkiksi lapsikorotukset tuovat eroa turvaan, mutta yllä kuvatut luvut antavat kuvan suuruusluokasta.

OECD:n arvio: Suomessa Tanskaa kovemmat sanktiot

Tanskaa pidetään kovien työvoimapoliittisten sanktioiden maana. OECD:n tutkimus, jossa vertailtiin maiden sanktiopolitiikkaa, osoittaa, että Suomessa sanktiot ovat tiukemmat kuin Tanskassa. Vertailussa käytettiin työstä irtisanoutumisesta, tarjotusta työstä kieltäytymisestä sekä toistuvasta kieltäytymisestä ja aktiivisesta työvoimapoliittisesta toimesta kieltäytymisen seurauksena langetettuja työttömyysturvan sanktioita.

Tanska sijoittui kevyimmin sanktioituun kolmannekseen. Suomi puolestaan keskikastiin. Kun vierailin jokunen vuosi sitten tanskalaisessa työnhakukeskuksessa, Jobcenterissä, ja kysyin sanktioista, kysymys sai hämmästyneen vastaanoton. Sanktioita ei juurikaan käytetty, koska henkilökohtainen palvelu oli tehokasta ja ihmiset motivoitiin aktiivisuuteen. Jos henkilö ei vaikkapa saapunut sovittuun tapaamiseen, hänen työttömyysturvansa maksatus keskeytyi, mutta se palautui heti, kun henkilö oli yhteydessä keskukseen.

Tanskassa työttömän on valittava alue, jolta hakee töitä. Työnhakijan tulee tarkistaa hänelle ehdotetut työpaikat vähintään kerran viikossa. On luotava CV ja laitettava se nettiin. Lisäksi on haettava aktiivisesti töitä. Työvoimaviranomainen arvioi, onko aktiivisuusehto täyttynyt.

Suomessa on CV-netti. Osoitettua työtä ja aktiivitointa on otettava vastaan. Lisäksi nykyisin on löydettävä itse 18 tuntia työtä kolmessa kuukaudessa tai päästävä viikoksi aktiivitoimiin (pääsy ei ole työnhakijan  vaan TE-toimiston päätettävissä, ja paikkoja on rajoitetusti), jotta työttömyysturvaa ei leikata. Aktiivisuuden arvioinnista ei ole harkintaa

– eli jos työtön ei ole onnistunut aktivoinnissa, turvaa leikataan.

Henkilökohtainen palvelu auttaa työllistymään

Tanskassa on saatu tutkitusti hyviä tuloksia säännöllisillä työvoimavirkailijoiden tapaamisilla. Maassa toteutettiin kokeilu, jossa työttömiä velvoitettiin tapaamisiin viikon, kahden välein. Tapaamiset nostivat kohderyhmän työllistymistä neljällä prosentilla. Naisten kohdalla vaikutus oli nopeampi kuin miesten, mutta pitkällä tähtäimellä tapaamiset paransivat enemmän miesten työllistymistä. Henkilökohtainen tapaaminen tuotti parempaa tulosta kuin ryhmätapaamiset.

Suomessa lanseerattiin kolmen kuukauden välein tapahtuvat haastattelut vedoten Tanskan tuloksiin. Itse ilahduin tästä uudistuksesta, mutta pakko sanoa, että toimeenpano oli pettymys. Ladan hinnalla ei todellakaan saa mersua.

Uudistusta ei resursoitu riittävästi. Vaikka uudistuksen lanseerauksessa perusteltiin kasvokkain tapahtuvalla tapaamisella, suurin osa haastatteluista on ollut lyhyitä puhelimen välityksellä tapahtuneita kontaktointeja, joissa on tarkastettu työnhaun nykytilanne ja päivitetty työnhakutiedot. Osan kohdalla tapaaminen on tehty sähköpostitse tai puhelimitse. Iso osa työttömistä ei ole edes huomannut, että heidät haastateltiin. Läheskään kaikkia ei ole haastateltu, vaikka toimi on lakiin kirjattu. Työnhaun aktiivisuuteen tai työllistymiseen haastatteluilla ei ole juurikaan ollut vaikutusta. Työllistymissuunnitelmien laadintaa ne ovat lisänneet.

Haastattelujen yksi tulos on ollut työvoimatilastojen putsaantuminen sellaisista työttömistä, jotka ovat jo työllistyneet tai eläköityneet, tai kuolleet.

Haastattelut ovat kuitenkin hyvä idea. Oleellista on, että niiden laatua parannetaan ja että ne oikeasti tukevat työtöntä työnhaussa, eivätkä toimi vain kontrollitoimena ja tilastokirjauksena. Haasteellisesti työllistyvien palvelussa oleellista on räätälöinti sekä henkilökohtainen palvelu ja tuki. Siksi taloudellisilla panostuksilla on merkitystä.

Suomen ja Tanskan työvoimavirkailijoiden määrästä on käyty keskustelua. Tanskassa henkilöstöresurssi on selvästi runsaampi. Tanskan kuntaliitosta saatujen tietojen mukaan maan työvoimapalveluissa työskenteli vuosi sitten 9 100 henkilöä. Suomen TE-palveluissa työntekijämäärä oli vastaavana aikana noin 2 500 henkilöä. Yleinen arvio on, että karkeasti 80 prosenttia henkilöstöstä on asiakaspalvelutehtävissä.

Vaikkei Tanska käytäkään työttömien palveluihin 14-kertaisia resursseja Suomeen nähden, niin vähintään 4–5-kertaisia resursseja kuitenkin.

Lisäksi Tanska käyttää aktiiviseen työvoimapolitiikkaan vuosittain summan, joka vastaa noin kahden prosentin osuutta maan bruttokansantuotteesta. Suomessa vastaava summa on noin yksi prosentti. Luvuissa ei ole mukana henkilöstökuluja. Esimerkiksi henkilökohtaisten kontaktien laatu ja palvelupolkujen rakentaminen on riippuvaista työvoimaneuvojien määrästä sekä palveluihin käytettävistä resursseista.

Kunnat ovat lähellä ihmistä ja työmarkkinoita

TANSKAN TYÖVOIMAPOLITIIKKA on kuntavetoista. Siellä on ”otettu Suomesta mallia” ja siirretty työttömän toimeentulon maksuvastuuta kunnille. Suomessa hallitus on lopettamassa tuloksellista kuntakokeilua ja siirtämässä palvelujen järjestämistä maakuntiin. Itse rakentaisin sote-uudistuksesta kuntalähtöisen. Järjestämisvastuu voi olla vaaleilla valitulla maakunnalla, mutta tuottamisen mahdollisuus pitää olla kunnilla.

Sama koskee työvoimapalveluita. Hallituksen maakuntaesityksen mukaan kunnilta voi hankkia suoraan palveluita ainoastaan markkinahäiriötilanteessa. Jos sote- ja maakuntauudistus kaatuu, työvoimapalvelujen järjestämisvastuualueena tulee olla seutukunta,  väestön pääsääntöinen työssäkäyntialue. Palvelut tulee nivoa tiukasti sote- ja koulutuspalveluihin.

Jos peilataan Suomea ja Tanskaa, niin nyt lakkautettaviksi esitetyistä kuntavetoisista työvoiman moniammatillisista palvelukeskuksista tulee rakentaa Tanskan Jobcentereitä lähellä oleva yhden luukun palvelumalli.

Vaikeimman työttömyyden hoidossa moniammatillisuus sekä yhteys sosiaali- ja terveystoimeen ovat välttämättömiä. Toisaalta työvoiman kapeikkoaloilla tarvitaan moniammatillisuutta sekä yhteistä palvelukonseptia oppilaitosten ja koulutusorganisaatioiden kanssa.

Työnvälityksen toimijoita voidaan hyvin laajentaa. Tanskassa esimerkiksi työttömyyskassat välittävät työtä. Itse uskon, että tietyille toimialoille erikoistuneet kaupalliset tai yleishyödylliset toimijat voivat kartuttaa sellaista osaamista ja tehokkuutta, joista on hyötyä.

Suomessa uusi TYP-keskus tulisi olla jokaisen työttömän ensikontakti. Sinne voisi ilmoittautua sähköisesti tai henkilökohtaisesti oman valintansa mukaan. Jokaiselle asiakkaalle tehtäisiin yhdessä kasvotusten palvelutarvearviointi. Asiakkaat jaettaisiin kolmeen ryhmään palvelutarpeen perusteella. Ryhmien palvelut voisivat limittyä toistensa kanssa. Oleellista on, että ne ovat asiakaslähtöisiä.

Ensimmäisessä ryhmässä tapaamisten väli olisi pidempi, koska oletetaan, että henkilö työllistyy nopeasti omin avuin. Kolmannessa ryhmässä tapaamisia olisi tiheämmin.

  1. Lähellä työmarkkinoita olevat henkilöt, joiden arvioidaan työllistyvän nopeasti ja pärjäävän itsenäisesti sähköisten työnvälityspalveluiden avulla. Jos työttömyys pitkittyy yli kolmen kuukauden, palvelukonseptia muutetaan.
  2. Työnhaussa tukea tarvitsevat henkilöt, joiden arvioidaan työllistyvän itsenäisesti, mutta joilla on osaamisessa täydentämisen tarvetta ja jotka tarvitsevan tukea muuttuneiden työnhakukanavien vuoksi. Jos työttömyys pitkittyy yli kolmen kuukauden, palvelukonseptia laajennetaan.
  3. Haasteellisemmin työllistyvät ja riskiryhmissä olevat henkilöt, jotka tarvitsevat laajempaa koulutusta ja muita työmarkkinavalmiuksia kohentavia toimia. Palveluissa tarvitaan kiinteä yhteys aikuissosiaalityöhön ja terveyspalveluihin. Osan kohdalla avustettu eläkeselvittely on tarpeen.

Kaikissa ryhmissä työttömillä on velvoite ottaa tarjottua työtä vastaan ja osallistua työmarkkinakelpoisuuttaan vahvistaviin toimiin. Toimien räätälöintiin ja oikeaan kohennukseen panostetaan enemmän kuin nykyisin. Aktiivitoimien ajalta maksetaan korotettu korvaus ja niiden kirjo on nykyistä laajempi.

Jos aktiivisuusvelvoitetta ei täytetä, niin työnhaku katkeaa, mutta se palautetaan heti, kun asiakas on yhteydessä TYP:iin. Aktiivisuusvelvoitteessa oleellista nykyiseen aktiivimalliin verrattuna on se, että kenenkään etuus ei katkea ilman, että hänelle on tarjottu työtä, koulutusta tai muuta työmarkkina-asemaa parantavaa tointa. Aktiivisuus edellyttää aktiivisuutta julkiselta vallalta eikä vain työttömältä itseltään, kuten nykymallissa.

Passiivituki aktiivikäyttöön työllistämissetelillä

Jokaisella, jonka työttömyys pitkittyy yli kuuden kuukauden, tulisi olla oikeus vähintään puolen vuoden palkkatukiseteliin. Suomessa palkkatuettu työ on muihin Pohjoismaihin verrattuna vähän käytettyä.

Palkkatukisetelin idea on yksinkertainen. Työttömälle maksettava työmarkkinatuki tai vastaavan suuruinen valtionosuus työttömyysturvasta muutetaan palkkatukiseteliksi ja työtön voi käyttää sitä kannustimena työnhaussa. Jos työttömyys on kestänyt pidempään tai työttömällä on työnsaantia vaikeuttava vamma tai hän on ikääntynyt, setelin arvo olisi pelkkää työmarkkinatukea korkeampi ja pitkäkestoisempi.

Jotta työnantaja on oikeutettu palkkaamaan henkilön palkkatukisetelillä, hän ei ole saanut irtisanoa tai lomauttaa työntekijöitä. Kontrollissa siirryttäisiin jälkikäteiseen valvontaan ja taloudelliseen jälkiseuraumukseen, joka tulee työnantajalle, jos tämä korvaa työllistämissetelillä aiempaa työvoimaa.

Pelisäännöt rakennetaan selkeiksi ja yksinkertaisiksi. Ne näkyvät palkkatukisetelillä tehdyssä työsopimuksessa, joka on muilta osin samanlainen kuin ilman seteliä solmitussa työsuhteessa. Määräaikaisessa työsuhteessa setelin kesto suhteutetaan työsuhteen kestoon. Maksatuksessa työttömän työttömyysturva maksetaan suoraan työnantajan tilille työttömän allekirjoitettua palkkatukisetelityösopimuksen.

Palkkatukiseteli synnyttää niin sanottua kuollutta painoa eli osittain tuetaan ihmisiä, jotka työllistyisivät muutoin. Mutta samanlaista painoa synnyttävät kaikki muutkin yritystuet.

Työvoimapula ei poista tuetun työn tarvetta

Suomessa huolehditaan aiheellisesti kestävyysvajeesta, huoltosuhteesta ja väestön ikääntymisen mukanaan tuomasta työvoiman määrän vähenemisestä. On itsestään selvää, että työvoiman tarjonnasta on kannettava huolta. Ilman riittävää työvoiman tarjontaa talous näivettyy ja hyvinvointi kuihtuu.

Työn tuottavuuden kasvattaminen on välttämätöntä. Ilman sitä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Samalla kasvavat työntekijään kohdistuvat vaatimukset. Erityisesti osaamisvaateet nousevat.

Yhtälö on haasteellinen: pitää saada isompi joukko työhön samaan aikaan, kun työn tuottavuuden nousuvaade uhkaa syrjäyttää yhä isomman osan työelämästä.

Määrällinen työvoiman niukkuus ei automaattisesti rakenna pitkään työttömänä olleille ihmisille helpompaa tietä työhön, koska työelämä muuttuu ja tulee vaativammaksi. Ja samaan aikaan pitkään työttömänä olleen työmarkkina-asema heikkenee. Työvoiman kysyntä kohdistuu aina parhaaseen tarjolla olevaan työvoimaan.

Työmarkkinoiden dynamiikka- ja joustovaatimukset kasvavat. Teknologiset muutokset ovat nopeita, ammattitaito ja osaaminen vanhenevat nopeasti. Muutokset tuovat useammalle yksilölle riskejä tipahtaa työmarkkinoiden kysynnän ulkopuolelle erilaisissa elämän nivelvaiheissa.

Entisaikaan mentiin ensin kouluun ja opiskeltiin ammatti, sitten mentiin töihin, tehtiin työtä ja perustettiin perhe, minkä jälkeen palattiin töihin, tehtiin töitä ja jäätiin eläkkeelle. Enää ihmiset eivät toimi näin kronologisesti eivätkä työmarkkinoiden joustavuusvaatimukset mahdollista tällaista elämänkulkua.

Työllistymisen kannalta riskivaiheita voivat olla esimerkiksi koulutuksesta työelämään siirtymisen pitkittyminen, erilaisten työprojektien väliin jäävät aukot, hoivavapailta työelämään pyrkiminen, vanhan työn loppuminen jne.

Esimerkiksi pitkään hoitovapaalla olevat vanhemmat (useimmiten äidit) uhkaavat jäädä tällaiseen loukkuun. Siksi perhevapaita on uudistettava.

Kaikki eivät työllisty avoimille markkinoille

Työ muuttuu ja vaatimukset moninaistuvat. Työn muutos kohdistaa kysyntää entistä kapeampaan ihmisjoukkoon. Tietyillä toimialoilla kasvaa samaan aikaan tarve osaavasta työvoimasta sekä niiden työntekijöiden joukko, joiden on vaikea löytää paikkaansa markkinaehtoisessa työssä. Suurimman osan kohdalla silta työhön on mahdollista rakentaa, ja työ löytyy avoimilta työmarkkinoilta. Osa jää välityömarkkinoille.

Välityömarkkinoiden työluonnetta on kasvatettava. On hyväksyttävä pitkäkestoisemmat palkkatuet, joiden avulla voi tehdä yhteiskuntaa hyödyttävää ja hyvinvointia lisäävää työtä. Yleensä vaaditaan, että työntekijän pitää kasvattaa osaamistaan, jotta hän täyttää työn vaateet, mutta välityömarkkinoilla – miksei avoimillakin työmarkkinoilla – avustava työ voidaan räätälöidä työttömän työkyvyn mukaan ja palkkatuella tukea työnantajaa työvoimakustannuksissa. Tuki voidaan räätälöidä työkyvyn aleneman mukaan. Avustavista työtehtävistä voidaan sopia työpaikkakohtaisesti, jotta ne eivät syrjäytä markkinaehtoista työtä. Tätä kehitystyötä on tehtävä, jos halutaan, että työvoima riittää.

Laituri ei riitä – tarvitaan silta työttömyydestä työhön

Suomi tarvitsee toimivat välityömarkkinat. Kaupallisten ja kilpailullisesti avoimien työmarkkinoiden rinnalla hyvinvointia voidaan lisätä voittoa tavoittelemattomien työmarkkinoiden avulla.

Nykyiset välityömarkkinat ovat jatkumoa työvoimapolitiikan sekä sosiaalipolitiikan palveluista ja tukimuodoista. Varsinaisissa työmarkkinoissa ei ole juurikaan tapahtunut muutosta, vaikka palvelujärjestelmiä on uudistettu.

Usein tarjotaan laituria, vaikka työtön tarvitsisi sillan työttömyydestä työhön.

Välityömarkkinat ovat järjestövetoiset. Niiden ajatuksena on portaat, jotka kuntoutuksen, koulutuksen ja palkkatuetun työn kautta johtavat avoimille työmarkkinoille työllistymiseen. Ne rakentuvat ajatuksellisesti räätälöityjen perättäisten toimien jatkumoon. Todellisuudessa toimet eivät aina ole räätälöityä työttömän ihmisen tarpeisiin, vaan tarjotaan sitä mitä tarjolla on ja mihin on rahoitusta. Tarjolla on paljon samankaltaisia toimenpiteitä, eivätkä työttömät ihmiset aina kykene mieltämään, millä toimenpiteellä he voivat itseään auttaa.

Nykyiset välityömarkkinat ovat enemmän palvelumarkkinat tai palkattoman työn markkinat kuin oikeat työmarkkinat. Pysyviä työpaikkoja on vähän ja usein työn ja muiden palveluiden välinen rajapinta on häilyvä. Tämä johtaa työn merkityksen hämärtymiseen. Palveluista tulee herkästi pyöröovi, joka ei johda kestäviin ratkaisuihin.

Välityömarkkinoille enemmän palkallista työtä

Koska haluan ymmärtää välityömarkkinat nimenomaan TYÖmarkkinoina, on hyväksyttävä, että koulutus ja kuntoutus eivät nykyisillä avoimien työmarkkinoiden odotusarvoilla ratkaise kaikkien työllistymistä. Tarvitaan uudenlaista julkisen sektorin vastuuta vaikeasti työllistyvän työvoiman osallisuuden pysyväksi lisäämiseksi ja työpanoksen hyödyntämiseksi. Kyse ei ole vain työn etsinnän ja välityksen tehostamisesta, vaan sopivien työpaikkojen luomisesta.

Nykyisten välityömarkkinoiden vahvuudet ovat siinä, että järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan kautta vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten palveluihin tulee mukaan sosiaalista mieltä, jota markkinaehtoisten palveluiden kautta ei saavuteta.

Kolmannen sektorin vahvuutena on ihmisen kunnioittaminen, arvostus, asiakkaille annettu aika ja osallistaminen, sosiaalinen yhteisyys, asiakkaan oman tahdon kunnioittaminen, kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki. Näitä vahvuuksia on vaikea tilata tai ostaa avoimilta markkinoilta. Siksi järjestöjä tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Kolmannen sektorin heikkoutena on riippuvaisuus julkisesta rahoituksesta, itsenäisen palkanmaksukyvyn heikkous, ohut yhteys elinkeinoelämään ja yrityksiin.

Hyvinvoinnin ja sosiaalisten verkostojen kannalta voi olla turvallisempaa olla tekemisissä tuttujen ”työkkärin, kelan ja sossun tuomien ongelmien kanssa” kuin siirtyä tuntemattomien ongelmien piiriin.

Kun ihminen elää matalalla tulotasolla, lyhytaikainen taloudellinen selviäminen on päällimmäisenä mielessä, ja pitkällä aikavälillä saavutettavat hyödyt eivät ylitä lyhyellä aikavälillä kohdattavia epävarmuuksia.

Tämän vuoksi tarvitaan ehdottomasti sosiaaliturvauudistus, joka mahdollistaa kouluttautumisen, itsensä kehittämisen ja kannustaa vähäiseenkin työntekoon. SDP:n rakentama kolmiportainen yleisturvamalli toimii tämän suuntaisesti.

Osa-aikatyön määrä vaikuttaa työllisyysasteeseen

Jos vertaillaan Tanskan ja Suomen Eurostatin työllisyys- ja työttömyyslukuja, niin huomataan, että 2015 IV–2016 III Suomessa työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli 68,8 prosenttia ja vastaavasti Tanskassa 74,7 prosenttia. Mutta mitä sisällöllisiä eroja työllisyydessä maidemme välillä oikein on?

Suomessa osa-aikaisia työntekijöitä on huomattavasti vähemmän kuin Tanskassa ja muissa Pohjoismaissa. Hieman mutkia suoristaen voi sanoa, että yhä harvempi ihminen on töissä, mutta tekee enemmän töitä. Tästä seuraa se, että työllisyysasteemme on alhaisempi kuin Tanskassa.

Miehistä kokoaikaisesti työskentelee suunnilleen sama määrä: Suomessa 63,1 prosenttia työllisistä ja Tanskassa 64,9 prosenttia. Naisten välillä ero on huomattava. Suomessa kokoaikatyössä on 54,3 prosenttia naisista, mutta Tanskassa vain 45,7 prosenttia. Osa-aikaisten työntekijöiden osuus on Suomessa kasvanut 20:nen vuoden aikana, ja Tanskassa se kasvoi 2010-luvulla finanssikriisiin asti. Sen jälkeen osuus on hieman vähentynyt. Osa-aikatyötä tehdään omana valintana ja vastentahtoisesti. Yleensä on niin, että mitä enemmän osa-aikaista työtä tehdään, sitä vähemmän suhteessa kokee osa-aikaisuuden vastentahtoiseksi.

Siihen, haluaako osa-aikainen työntekijä kokoaikatyötä, vaikuttavat luonnollisesti monet seikat. Mikä on henkilön palkkataso, perhetilanne, perheen yhteinen tulotaso ja yhteiskunnan tuet, joita osa-aikaisen palkan lisäksi saa jne.

Työttömiä Suomessa oli 15–64-vuotiaista 6,9 prosenttia ja Tanskassa viisi prosenttia. Oleellista on pohtia, mitä yhteiskunnallista hyvää tavoittelemme, kun tavoittelemme korkeaa työllisyysastetta.

Itse olen niin sanotusti työuskovainen ihminen. Uskon, että työ on tärkeä osa ihmisen elämää. Se tuo yhteiskuntaan verotuloja, jolla rahoitetaan yhteisiä palveluita ja tulonsiirtoja. Työ myös antaa lähes aina ihmiselle paremman toimeentulon kuin työelämän ulkopuolella oleminen, se tuo sisältöä elämään, luo osallisuutta ja tarjoaa työkavereita, joiden merkitys yksinäisyydestä kärsivässä maassa on merkittävä.

Suomea ja Tanskaa yhdistää se, että tilastollisesti molemmissa maissa on hyvin harvinaista olla työssäkäyvä ja kuulua köyhyyden riskiryhmään. Useamman työn tekeminen on molemmissa maissa harvinaista.

Työllisyyteen liittyvät tilastoikärajat tulisi päivittää nykytyömarkkinoille

Työllisyysaste mittaa sitä, kuinka moni työvoimaan kuuluvista ihmisistä on töissä. Työllisyysaste = työlliset/työikäinen väestö. Mittarin luulisi olevan yksinkertainen, mutta sitä se ei ole. Eri maissa käytetään eri ikäryhmiä, vaikka laskukaava on sama. Euroopassa on tapana käyttää 20–64-vuotiaita tai 15–64-vuotiaita tai jopa 15–74-vuotiaita.

Tilastokeskus käyttää työllisyysasteessaan 15–64-vuotiaita. Työlliseen työvoimaan taas luetaan kaikki 18–74-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä, eivätkä olleet työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelusta. Tilastoissa samanlaisena työllisenä näyttäytyy ihminen, jonka työtuntimäärä on yksi viikkotunti yhtä lailla kuin 40 viikkotuntia.

Suomen tilastojen ja arkitodellisuuden välinen ristiriita näkyy siinä, että laskemme 16-vuotiaan kuuluvan työvoimaan ja hänen puuttumisensa työmarkkinoilta näkyy heikkoutena työllisyysasteessa. Luulen,että lähes kaikki suomalaiset kuitenkin ajattelevat, että 16-vuotiaan on parempi olla opiskelemassa kuin työmarkkinoilla. Tämä siksi, että tilastot osoittavat selvästi, että pelkän peruskoulun varaan jättäytyvien nuorten elämänmittainen työllisyysura on katkeileva ja useita vuosia lyhyempi kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneiden nuorten.

Emme oleta, että ikääntyneet ihmiset olisivat työssä, vaan virallinen vanhuuseläkeikämme on 63 vuotta. Eläkeikä nousee asteittain nuorempien ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, mutta lähitulevaisuudessa ei ole odotettavissa 74:n vuoden vanhuuseläkeikää.

Itse ajattelen, että tilastolukujen ikärajat ja se, mitä ne mittaavat, pitäisi olla paremmin päättäjien tiedossa. Tilasto ei sinänsä valehtele, mutta jos ei ymmärrä, mitä kyseisessä tilastossa raportoidaan, johtopäätös voi mennä pahasti pieleen.

Mielestäni nykytyömarkkinoilla tulisi politiikassa keskittyä 18–65-vuotiaiden tai tulevan vanhuuseläkeikärajan mukaiseen työllisyydenparantamiseen. Tämä siksi, että haluan turvata jokaisellenuorelle toisen asteen opinnot soveltuvin osin ja että emme laske köyhtyvän eläkeläistyövoiman varaan, vaan otamme bonuksena eläkeläisten työpanoksen.

Tilastokeskuksella ja TEM:llä eri työttömät

SUOMALAISET TYÖTTÖMYYTTÄ KUVAAVAT TILASTOT mittaavat eriasioita. Kuvaavaa on, että vuonna 2014 Tilastokeskuksen ja Työ- jaelinkeinoministeriön luvuissa oli pääosin eri henkilöitä. Työttömistätyöttömäksi kirjautui Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen vain19 prosenttia ja TEM:in työnvälitystilastoon 42 prosenttia työttömistä.

Yhteisiä työttömiä oli alle 40 prosenttia. Jos emme tunnista sitä, mitä tilasto mittaa, teemme herkästi vääriä politiikkajohtopäätöksiä.

Toinen keskeinen asia mietittäessä työllisyysastetta on se, kuinka paljon työtunteja ja millä tuottavuudella tehdään. Jos työtuntien määrä on hyvin alhainen tai työn tuottavuus heikko, on henkilökohtainenja yhteiskunnallinen hyvä työssäkäynnistä alhaisempaa. Työllisyysasteen rinnalla on oleellista tarkastella työn laatua ja tuottavuutta.

Suomi on työelämän muutoksista huolimatta yhä kokoaikaistenja pysyvien työsuhteiden maa. Enkä halua tällä vähätellä niitä epätyypillisten työsuhteiden kasvavia muutoksia, joita työelämässä on.

Tästä huolimatta valtaosa työskentelee kokoaikaisesti vakituisessa työsuhteessa. Yrittäjyyden puolella taas työnantajayritysten määrä on pysynyt lähes ennallaan jo pitkään, mutta yksinyrittäjien määrä onvoimakkaassa kasvussa.

Lopuksi

Kannatan Tanskan mallia monilta osin, mutta työttömän omaehtoiset kouluttautumismahdollisuudet ovat Suomessa Tanskaa edellä.

Tanskassa kouluttautuminen on vaikeampaa ja kalliimpaa. Ei mennä siihen, vaikka Jobcenteristä mallia otettaisiin.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Ladan hinnalla ei saa mersua – hajatelmia Tanskan ja Suomen työvoimapolitiikasta

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Suomen ongelma on alipalkkaus joka johtaa työn tekemisen välttelyyn.Valtio tukee täysillä alipalkkausta vuokratuilla ja muilla tuilla.

    1. Seppo Nakkila sanoo:

      Nimenomaan.Monelle arjen eläminen on selviytymistä taloudellisesti.

  2. Risukimppu sanoo:

    Ainoastaan imbesilli vertaa Suomea ja Tanskaa keskenään.
    Ensinnäkin Tanska on pinta-alaltaan Loviisan kokoinen (siis hieman kärjistäen) Siellä liikkuvuus on täysin vaivatonta verrattuna Suomeen jonka KEPU ja muut puupää-persut haluaa pitää joka neliöltä asutettuna aina Suomineidon rektumista käsivarteen.
    Toisekseen tanskalaiset ovat dynaamisia ja optimoimiskykyisiä skandinaaveja länsieurooppalaisia. Heissä on draiwia ja henkeä ihan toisella tavalla kun tässä väsähtäneessä ja menneisyyteen kurkottavassa poro-kulttuurissa joka yhä kärsii Kekkosen ja YYA.n traumaa.
    Suomella meni ihan mukavasti savupiippukulttuurin kultavuosina kun pellot metsät ja tehtaat kiinnittivät massoittain kansalaisia puurtamaan useammassa vuorossa. Ne ajat ovat ikuisesti mennyttä ja tänään maa jakautuu muutamiin kansainvälisesti valistuneisiin yrittäjähenkisiin tulevaisuuden toivoihin, ja sitten niihin loppuihin syrjäseutujen amispudokkaisiin joiden päämääränä häämöttää Kakola. Valtaosa suomalaisista keinuu kiikkustuolissa eläköityneinä.

    Suomalainen idioottikansa nyrpistää turpaansa maahanmuuttajille ja pakolaisille, vaikka juuri heissä on kansakuntamme mahdollisuus. Sen sijaan että me tekisimme osaltamme kaikkemme jotta tänne muualta tulevat pystyisivät mahdollisimman nopeasti sopeutumaan ja integroitumaan osaksi kulttuuriamme, me teemmekin kaikkemme ettei siitä tulisi mitään. Umpityperää syrjintää ja mollaamista joka paikassa.
    Kantasuomalainen väestö on tullut pian kohta kehistykaarensa loppupäähän. Kansamme on niin huonoveristä ettei sillä ole mitään toivoa ilman uutta verta muualta, ja me emme voi valita rusinoita pullasta. Tänne maailman onnellisimpaan huippumaahan ei tule saksalaisia, Kiinalaisia, japanilaisia, amerikkalaisia tai kanadalaisia tohtoreita, insinöörejä ja bisnesmiehiä. Tänne tulee heitä joiden on muualle vaikeaa päästä, mutta he ovat silti melkein liian hyvä meille.

  3. Raija sanoo:

    Jos sattuu asumaan 500 kilometriä sieltä mistä saisi sen työpaikan mutta asuntoa ei saa sitten millään niin kesä kyllä menisi teltassakin asuen mutta talvella ei enäää tarkene mutta taitaaa tula karenssi silti jos ei voi sitä työpaikkaa vastaanottaa tai joutuu talven tullen irtisanoutumaan. Kerran yhdelle tutulle perheineen kävi juuri niin, työpaikan sai muttei asuntoa minkäänlaista.

  4. aktivoitu sanoo:

    Työvoimapoliittiset työt vinouttavat työmarkkinat. Ne tulisi eriyttää ainoastaan niitä tarvittsevien käyttöön ja tarkan valvonnan alaisuuteen. Periaatteen tulee olla ettei työtä tehdä ilman palkkaa. Minimipalkasta selkeä laki, maailmalta erillaisten mallien hakemisen sijaan voisi aloittaa keskustelun perustulosta. Se on Suomen oloissa näillä näkymin toimivin ratkaisu.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa