11 pointtia johtajien jättipalkoista

11 pointtia johtajien jättipalkoista

Johtajien suunnattomat palkat ovat olleet puheenaiheena nyt pari päivää. Jos olet onnistunut välttämään keskustelun, niin voit lukea vaikka tämän, tämän, tämän tai tämän.

Kirjasin pikavauhtia ennen sateisiin häihin lähtöä muutaman ajatuksen johtajien palkoista.

1. Kilpailullisissakin olosuhteissa suuryritysten parhaiden johtajien palkat ovat miljoonaluokkaa.

Pörssiyrityksen johtajien jättimäisissä palkoissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä.

Tämän voi havaita tekemällä vähän laskelmia tupakka-askin kanteen. Ajatellaan kuvitteellista pörssiyritystä, jonka markkina-arvo on vaikka 10 miljardia. Johtajaksi on paljon lähes yhtä hyviä ehdokkaita. Paraskin johtajaehdokas pystyy lisäämään omistajien tuottoja vain prosenttiyksikön kymmenyksillä toiseksi parhaaseen verrattuna. Mutta prosentin kymmenys 10 miljardista on kymmenen miljoonaa.

Toisin sanoen jos toiseksi paras johtaja pystyy tuottamaan omistajille 10 % vuodessa ja paras 10.1 % vuodessa parhaalle johtajalle kannattaa maksaa 10 miljoonaa vuodessa enemmän.

Kilpailullisillakin johtajamarkkinoilla pienet erot johtajien kyvyissä muuttuvat siis helposti jättimäisiksi palkkaeroiksi. Toisin sanoen johtajien huippupalkoista ei mitenkään voida suoraviivaisesti päätellä, että jokin on vialla.

Omaani huomattavasti edistyneempää pohdintaa on tarjolla tässä Marko Terviön kirjoituksessa.

2. Johtajien palkat voivat olla liian korkeita

On toki mahdollista, että johtajille maksetaan liian korkeita palkkoja. Näin voi käydä jos kilpailu johtajien työmarkkinoilla ei toimi syystä tai toisesta. Suomen kaltaisessa pienessä maassa tähän voi johtaa piirien pienuus. Jos yritysten hallituksissa istuu ristiin rastiin johtajia päättämässä toistensa palkoista, voi olla että palkkakuri ei ole tarpeeksi kovaa.

Ylipäänsä johtajuuden ja omistajuuden erottaminen suurissa yhtiöissä johtaa siihen, että toimivalla johdolla on informaatioetu suhteessa omistajiin. Tämä voi mahdollistaa johtajien rahastuksen.

Valtio-omisteisissa yrityksissä on erityisongelmansa. Koska poliittiset päätöksentekijät eivät pelaa omilla vaan veronmaksajien rahoilla, kannustimet tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä johtajien palkoista eivät ole riittävän vahvoja.

3. Avoin markkinatalous ja kansainvälinen kilpailu ovat parhaita keinoja huolehtia johtajien sopivasta palkkatasosta.

Paras tapa pitää johtajien palkat oikealla tasolla on huolehtia kilpailun toimivuudesta ja talouden avoimuudesta. Yrityksen, joka kilpailee kansainvälisillä tuotemarkkinoilla ja joka joutuu hakemaan rahoituksensa kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta on vaikeaa maksaa huonoille johtajille korkeaa palkkaa.

Sellainen yritys ei kerta kaikkiaan menesty. Samoin mahdollisuus palkata johtajia ulkomailta tekee kotimaisen johtajakartellin ylläpitämisen vaikeaksi.

Sen sijaan palkkakatot tai -leikkurit eivät tee eroa kilpailullisten ja ei-kilpailullisten palkkojen välillä ja ne ovat kiertomahdollisuuksien vuoksi tehottomia.

Valtionyhtiöiden erityisongelmista pääsee eroon hankkiutumalla eroon valtionyhtiöistä.

4. Palkanalennusten vaatiminen muilta samaan aikaan kun itse saa miljoonia on tylsää kuunneltavaa, mutta mitä väliä.

Kenenkään mielestä ei ole mieltäylentävää kuulla miljoonapalkattujen johtajien kertovan, että köyhille maksetaan liikaa palkkaa.

Mutta ei myöskään ole lainkaan yllättävää, että yritysjohtajat haluavat alentaa kustannustasoaan ja maksaa työntekijöille vähemmän. Kuten yleensäkin, omia etujaan ajavien tahojen mielipiteille ei kannata antaa niin hirveästi painoa. Ainakaan niistä ei kannata niin kauheasti hermostua, muuten saa olla alvariinsa pahoittamassa mieltään.

Yritysjohtajat eivät useimmiten ole suuria arvojohtajia, vaan heidän tehtävänsä on tehdä rahaa osakkeenomistajille.

Joka tapauksessa politiikan tavoitteena yleensä ja työmarkkinauudistusten tavoitteena erityisesti on tavallisten suomalaisten palkkatason korottaminen pitkällä aikavälillä.

Suomalaiset köyhät saavat liian alhaista palkkaa, eivät liian korkeaa. Joidenkin palkkojen aleneminen tai palkkojen nousun hidastuminen lyhyellä aikavälillä ovat pitkän aikavälin kasvua tavoittelevan politiikan ikäviä sivuvaikutuksia, eivät tavoitteita.

5. Julkisia erioikeuksia nauttivien yritysten johtajien palkkatason pitäisi olla kilpailullisilla markkinoilla toimivia alempi.

Veikkauksen, Alkon ja muiden kilpailulta eristettyjen yhtiöiden johtajien palkkatason pitäisi olla lähempänä virastojen kuin pörssiyritysten johdon palkkoja.

6. Yksityiset omistajat saavat tehdä rahoillaan mitä haluavat.

Johtajien palkkataso yksityisissä yrityksissä on omistajien asia, eikä kuulu muille. Erityisesti se ei kuulu valtiolle, jonka tehtävä on vain luoda puitteet toimivalle kilpailulle, ei huolehtia yksittäisistä palkoista.

7. Ville Niinistö ei kykene havaitsemaan, onko palkoilla asiaperusteita.

Ville Niinistö twiittasi, ettei johtajien jättimäisille palkoille ole asiaperusteita. Kuten totesin edellä, hyvin pienet erot johtajien taidoissa voivat johtaa jättimäisiin eroihin palkoissa. Ville Niinistö ei mitenkään pysty havaitsemaan näitä eroja johtajien taidoissa, joten hänellä ei ole aavistustakaan keiden johtajien palkat ovat oikealla ja keiden väärälla tasolla.

8. Entisajan johtajapalkat eivät ole vertailukelpoisia.

Nykyisten johtajien palkkatasoa ei pidä verrata ns. vanhoihin hyviin aikoihin. Esimerkiksi vielä 1980-luvun sääntelytaloudessa rahapalkan merkitys oli varmaankin nykyistä pienempi. On paljon tehokkaampaa maksaa johtajille kylmänä käteisenä kuin erilaisina etuuksina.

Lisäksi on ilmiselvää, että kilpailu johtajien välillä ja johtajien kompetenssitaso ovat aivan eri luokkaa kuin idänkaupan, pankkileirien, sääntelyn ja herrasmieselämän kultavuosina. Se ei tosiaan ollut mitään kohtuullisen johtajapalkkauksen ihanneaikaa.

9. Valtion omistajaohjauksella ei pidä pyrkiä kaventamaan tuloeroja.

HS:n toimittaja vaati kirjoituksessaan, että valtion omistajaohjausta pitäisi käyttää tuloerojen kaventamiseen. Valtion omistajaohjausta (jos valtion nyt ylipäänsä on pakko omistaa jotain) täytyy tietenkin käyttää vain mahdollisimman suurten tuottojen hankintaan. Näillä tuotoilla voidaan sitten alentaa köyhien verotusta, tarjota huono-osaisille julkisia palveluja ja tulonsiirtoja, siis toisin sanoen harjoittaa järkevää tulontasauspolitiikkaa siihen soveltuvilla politiikkainstrumenteilla.

Järkevä valtio käyttää eri politiikkatavoitteisiin niihin kuhunkin soveltuvaa välinettä. Tuloerojen kaventaminen omistajaohjauksella on talon maalaamista poralla.

10. Johtajien palkkojen leikkaaminen ei auta köyhiä mitenkään.

Jos uskoisin, että johtajien palkkojen leikkaaminen edistäisi köyhien hyvinvointia jotenkin, kannattaisin sitä empimättä. Mutta köyhien palkkojen ja johtajien palkkojen välillä ei ole mitään tuollaista yhteyttä. Jos jonkun johtajan palkkaa leikataan, raha ei mene köyhälle siivoojalle.

Palkkasumma ei ole mikään kivikautisen heimon saaliseläin, jossa johtajan osuuden pienentäminen jättää muille suuremman osuuden.

11. Rikkaiden palkat eivät ole tärkeitä, vaan köyhien.

Minulle on oikeastaan aika yhdentekevää paljonko rikkaat tienaavat. Paljon tärkeämpää on se, mitä köyhät tienaavat. Voimavarat pitää suunnata köyhien ansioiden pohdintaan, ei rikkaiden.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

11 kommenttia artikkeliin “11 pointtia johtajien jättipalkoista

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Yksitynen yritys päättäköön itse palkkanmaksun suurudesta mutta valtion yhtiössä malttia monopoliaseman takia.

  2. EsaE sanoo:

    Kohtaan 10. tyypilinen vasta-argumentti on, että johtajien palkkoja alentamalla rivityöntekijöille voitaisiin puolestaan maksaa enemmän. Miten vastaisit tähän?

    1. MHP sanoo:

      Yrityksissä palkkaa ei useinkaan mietitä ”könttänä” joka sitten jaettaisiin sopivasti eri työntekijöiden kesken. Palkka perustuu tai tulisi perustua tehdyn työn arvoon, eikä siten ole riippuvainen toisten työntekijöiden (sis. johtajat, esimiehet yms.) palkkojen suuruudesta. Tulostavoitteelliset bonukset myös rivityöntekijöille voisi tietyissä tilanteissa olla tehokkuutta lisääviä, mutta tämä ei taas liity juurikaan tuohon vasta-argumenttiisi.

      Myöskin esimerkin yrityksessä työntekijöitä olisi luultavasti vähintään n. 10 000 jolloin esim. 1 milj. palkan alennus lisäisi muille jaettuna vuosiansiota 100€. Luulen, että miljoonan bonus tj:n palkassa kasvattaa firman tulosta enemmän kuin 100€ bonus työntekijän vuosipalkassa. Mutta edelleen tämähän ei nyt liity millään tavalla siihen minkälaista palkaa tj:lle tai koneistajalle tulisi maksaa.

      1. Tuomas sanoo:

        Kysymys onkin ehkä enemmän siitä, saako omistaja parempaa tuottoa sijoittamalleen pääomalle hankkimalla paremman johtajan vai parempia työntekijöitä. Sillä Pursiaisen esimerkin toimarin kymmenen miljoonan euron bonuksella palkkaa parikymmentä DI:tä ja palvelumuotoilijaa iskuryhmäksi etsimään uusia markkinoita, ja väitän että tällaisesta iskuryhmästä on enemmän etua tulevaisuudessa kuin se 0,1% mitä toimari pystyi tuottamaan.

        Luulen, että johtajien korkeassa palkkauksessa on paljon kyse erilaisista harhoista: on paljon helpompaa uskoa myyttiin sankarillisesta johtajasta kuin yrittää etsiä syitä menestykselle tuhansien yksityiskohtien joukosta (ja toki omistajilla on täysi oikeus olla tyhmiä omilla rahoillaan…). Samoin on helpompaa ulkoistaa vastuu yhdelle toimarille kuin yrittää jakaa sitä. Samaan kategoriaan kuuluu myös erilaisten menestyneiden bisnesmiesten nostaminen korkealle jalustalle, ja heidän ominaisuuksiensa ihailu: täsmälleen samoilla ominaisuuksilla varustettuja startup-yrittäjiä ajautuu konkurssiin sadoittain joka vuosi, mutta vain onnistumiset uutisoidaan.

  3. Kaj Len sanoo:

    ”Veikkauksen, Alkon ja muiden kilpailulta eristettyjen yhtiöiden johtajien palkkatason pitäisi olla lähempänä virastojen kuin pörssiyritysten johdon palkkoja.”
    Miksi?
    Julkissektorissa on yhteiskunnan vaativimmat työt (stressitason mukaan tutkimuksissa ainakin). Sosiaalityöntekijät, opettajat, lähihoitajat on Suomen yhteiskunnan rasittavimmat työt. Sosiaalityöntekijällä pitää olla maisteritutkinto ja stressi-, taito- ja konfliktitaso on koko ajan katossa. Miksi niille maksetaan vähemmän kuin stresaavat ja vaativat työt kuin markkinoilla?

  4. Kaj Len sanoo:

    tarkennus: olen sama mieltä että monopoliyritys ei ole samaa kuin markkinayritys (paitsi että markkina ei ole aina niin vapaa ja kipaileva kuin mitä voisi toivoa). Mutta en ymmärrä miksi julkisessa sektorissa on palkkataso alhaisempi ylipäätänsä virkamiehille ja muille työntekijöille.

  5. Pekka T sanoo:

    Palkkojen suuruudesta puhuttaessa tyypillinen ajatus on, että palkka on jotenkin suhteessa työn arvoon. Tässäkin kirjoituksessa monet argumenteista kytkeytyvät tähän ajatukseen, esimerkiksi ensimmäinen. Jos työn arvoa voitaisiin mitata, se asettaa vain ylärajan sille, mitä työstä kannattaa maksaa. En ole perehtynyt tutkimukseen, jossa näytettäisiin miten johtajien työn arvoa voitaisiin mitata. Sen sijaan on mittavasti tutkimuksellista todistusta siitä, että palkat määräytyvät 1) työntekijän neuvotteluaseman perusteella ja 2) institutionalisoituneiden käytäntöjen mukaisesti.

  6. Risto sanoo:

    Purs: ”Kilpailullisillakin johtajamarkkinoilla pienet erot johtajien kyvyissä muuttuvat siis helposti jättimäisiksi palkkaeroiksi.”
    Kukaan ei noita pieniä eroja pysty mittaamaan. Sen sijaan seurataan joitakin sattumanvaraisia indikaattoreita ja ”muutetaan” ne jättimäisiksi palkkaeroiksi.
    Peräänkuulutan kohtuutta yritysjohtajien palkkoihin ja tolkkua tähän Liberan blogiin. Siinä on bluffiakin mukana.

  7. Ulf Fallenius sanoo:

    Kuka estää ryhtymästä yrityksen johtajaksi jos taitoa riittää onneksi se on jokaisen oma valinta mihin työhön ryhtyy.Kateus pois vapaa maa kaikki saa yrittää tosin Suomen valtio tekee parhaansa että ei kova yritys tuottaisi tekijälle mitään ja sen takia kansalaiset usein laiskoja.

  8. Ove Stenmark sanoo:

    Negaation kautta johdetut absoluuttiset oikeudet takaavat oikeuden elämään toteamuksena, ja siksi myös oikeuden omaisuuteen. Vapaassa kanssakäymisessä kenelläkään ei tulisi olla oikeus asettaa yläraja omaisuuden määrälle universaalien sääntöjen vallitessa.

    Omaisuutta voi saada ansaitsemalla, investoimalla tai hyvällä tuurilla. Jos tämä on väärin, pitäisi perustella miksi näin on. Joka uskoo, että varallisuutta jaetaan, on tietenkin tyrmistynyt jos jollekin ”annetaan” enemmän. Tämähän on väärin! Antamisen kuvitelmasta onkin syytä pitää kiinni. Silloin vauraammalta ottaminen ilman omaa rehellistä työpanosta, eli varastamisesta, tulee moraalinen velvoite.

  9. Viilaaja sanoo:

    ”Yksityiset omistajat saavat tehdä rahoillaan mitä haluavat.”

    Tuossa annetaan ymmärtää, että yritysten omistajina olisivat yleensä yksityiset henkilöt. Hyvin usein yritysten suurimpia omistajia ovat eläkeyhtiöt (Ilmarinen, Varma jne) tai valtioiden rahastot (Norjan öljyrahasto jne) ja ne eivät ole mitään yksityisiä sijoittajia, vaan julkisia varoja hallinnoivia instansseja. Verovapautta nauttivat säätiöt ovat myös isoja omistajia Suomessa ja niiden rinnastaminen yksityisiksi sijoittajiksi on hieman kyseenalaista. Tämän lisäksi on toki vielä valtion omistamia pääomasijoitusyhtiöitä, jotka eivät millään muotoa ole yksityistä rahaa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa