Äiti ja isä Valtio

Äiti ja isä Valtio

Suomi säätelee kaikkia elämänalueita yhtä vimmaisesti. Osaisimmeko tehdä jotain ihan itse?

Amerikassa vaihto-oppilaana ollessa opin, että valtio on vapauden ja yksilön oman päätösvallan vastakohta. Oh my, olin erikoinen tapaus kaukaa Pohjolasta: Kuusi sisarusta mutta ei yhtäkään college fundia. Sen sijaan vanhempani maksavat veroja. Ei, emme suunnittele aseellista vallankumousta valtiota vastaan, enkä ole koskaan aiemmin vienyt eväitä kouluun.

Haluatte, että joku päättää rahojenne käytöstä?
Joo…
Kouluissa jaetaan ilmaista ruokaa?
Jep.
Joku muu päättää, mitä syöt.
No voi sen noinkin sanoa.

New Jerseyssä asuvan isäntäperheen lapsille oli kerätty syntymästä asti rahaa yliopisto-opintoihin. Vanhin tytär opiskeli maineikkaassa Yalen yliopistossa. Minä olin skandinaavisen mallin maskotti. Open house party, grillijuhlat, vierailu sukulaisten luona Keskilännessä. Aina sama pyyntö: ”Reetta, voitko tulla kertomaan Suomen systeemistä! One more time!”

Ihmiset halusivat koskea minua, koska tulin paikasta, jossa lääkäriksi opiskelu ei maksa opiskelijalle mitään. Rikkaat ja katolisetkin käyvät public schoolia!

New Jerseyssä Suomea kutsuttiin nimellä Socialist Utopia.

Opin olemaan siitä ylpeä.

Maailmalla ei opi maailmasta, vaan itsestään. Suomalainen tajuaa, että suhteemme vaikkapa julkiseen valtaan on vain yksi mahdollisista. Ja meidän suomalaisten suhde valtioon on sellainen, että valtio ei ole vihollinen, vaan vanhempi. Valtion roolia voi hoitaa myös kaupunki tai muu julkinen taho. Pääasia, että taho on valppaana, jos minulle tulee ongelma, tai idea.

Lehtien mielipideosastojen lukeminen on kotoisaa, kun tulee mistä tahansa takaisin Suomeen.

Palstoilla kansalaiset vaativat, että kaupunki, maakuntahallintoviranomainen tai valtio pitäisi parempaa huolta tulvavahingoista, majakkojen museoinnista, lasten iltapäivätoiminnasta, puiston siisteydestä, sukupuolivaikutusten arvioinnista, merellisen Helsingin kahvilatarjonnasta.

Helsingin Sanomista (21.7.15) luin, että ”Agility ei tänäkään vuonna saanut toimintaansa valtionapua” – kyykkäliitto ja saappaanheittoliitto sentään saivat.

Jaarittelevatkin asiantuntijoiden yliökirjoitukset päättyvät napakkaan toiveeseen siitä, että julkinen valta päivittäisi ravintosuositukset, muuttaisi venevaja-asetuksia tai huolehtisi, että ”maakunnista tehdään aluetason kuntia”.

Kotoisaa. Turvallista. Suomalaista.

Ja sitten sitä kuitenkin miettii, tuleeko meille edes mieleen tehdä jotain ihan itse. Sosiaalisessa mediassa ihmiset kertovat lähteneensä pyöräilemään, mutta tiessä oli kuoppa. Ping @PekkaSauri! Mitä kaupunki aikoo tehdä?!

Kun sataa lunta, valitus koskee joko sitä, että katuja ei ole aurattu, tai sitä, että lumiauran kolina häiritsee unta. Ping @PekkaSauri! Ping!!!

Sen sijaan, että nauttisimme poikkeustilasta tai ottaisimme lumilapion käteen, kaivamme esiin älypuhelimen ja vaadimme, että paikalle saapuu valtiovalta, tai sen valtuuttama kaupunki. Äiti, pyyhkimään!

Kuulun niihin suomalaisiin, joita ei vaivaa se, että Suomessa on laaja julkinen sektori. Lähden siitä, että Suomi haluaa olla hyvinvointivaltio. En luota ihmisten hyväntahtoisuuteen, ja haluaisin viedä ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” horisevat tutustumaan elävään elämään ilman rahaa, valtaa, asemia ja kodin kannustusjoukkoja.

Nähdäkseni tarvitsemme tolkuttoman määrän tarkkoja lakeja sakokaivoista, sosiaaliturvasta, syrjinnän estämisestä, metsien hakkuista ja tuhannesta muusta asiasta, jotta voimme taata oikeudenmukaisen elämän kansalaisille. Oikeudenmukaisuuden tavoittelu on erityisen tärkeää (ja entistä vaikeampaa) näinä aikoina, kun kokemus- ja arvomaailmat eriytyvät.


Kun muutin muutama vuosi sitten Kiinasta takaisin Suomeen, törmäsin pelokkaaseen ja vauraaseen kansakuntaan. Suomi tuntui ahtaalta ja säännellyltä, vaikka vertailukohtana oli kommunistisen puolueen yksinvaltaisesti johtama maa. Kirjoitin Hesarin jutussani ristiriidoista, jotka tuntuivat erityisen räikeiltä poissaolon jälkeen.

“Parveketupakointi halutaan kieltää – mutta lastensuojeluun ei riitä rahaa. Miten riittäisi, kun Suomi suojelee kaikkia elämänalueita samalla intensiteetillä?” (18.11.2012)

Ajattelen edelleen, että vimmaista sääntelyä suurempi ongelma on se, ettei valita, mitä kaikkea säädellään. Elintärkeät asiat jäävät hienosäädön jalkoihin.

Ylihuolehtivat vanhemmat, heidät tunnistaa jo kaukaa.

Keväällä 2016 on kohistu viranomaisista, jotka vaativat, että kampaajien täytyy pystyä osoittamaan asiakkaille käsienpesuallas. Samaan aikaan – ei toisaalla, vaan ihan siinä vieressä – kaupunki ei halua tarjota kodittomille romaneille yösijaa, koska avuntarvitsijat eivät ole helsinkiläisiä.

Samanlaista hulluutta tapahtuu kaikkialla: Ihmiset seisovat leipäjonossa ja virkamiehet kiertävät vahtimassa, että kauppojen ikkunoissa olevissa tuotteissa on hintatiedot näkyvillä. Kynttilästä puuttuu hinta. No niin puuttuu, kun se on somiste!

Minusta on päivänselvää, että meidän pitäisi valita tarkemmin, mihin kaikkeen valtio puuttuu. Markkinatalous on mahtava mekanismi säätelemään sitä, haluaako asiakas käydä kampaajalla, jossa on käsienpesuallas, vai riittääkö, että kampaajalla on sakset.

Hyvinvointivaltio taas toimii niin, että se ei jätä lasta hankeen – ei edes naapurin lasta.


Kun Suomessa puhutaan sääntelystä, lähdetään lähes aina siitä, että sääntelyä on liikaa. Onkohan se näin yksinkertaista?

Vietämme joka kevät ylikulutuspäivää. Vuonna 2016 se oli huhtikuun puolenvälin jälkeen. Ylikulutuspäivänä suomalaiset ovat kuluttaneet luonnonvaroja enemmän kuin maapallo kykenee tuottamaan uusiutuvia luonnonvaroja vuoden aikana.

Saamme siis esimerkiksi tuhota maapallon ilman että kukaan tai mikään sitä estää.

Tätäkin vasten on absurdia, että kunta kieltää luisteluradan tai leikkikentän, koska ne ovat turvallisuusriskejä lapsille.

Miksi ihmeessä meillä säädellään pikkuasioita ja annetaan isojen repsottaa?

Otetaan hetkeksi ymmärtävä asenne kauhistelun sijaan.

Turvallisen leikkikentän määritteleminen on helpompaa kuin sen miettiminen, tuhoammeko lapsiltamme tulevaisuuden. Kun tarvehierarkian alataso on kunnossa, mutta halutaan silti jatkuvasti kehittää ja kehittyä, päädytään siihen, että ruusupuska leikkikentällä on ongelma – siitähän tosiaan voi saada piston. Kun maailma monimutkaistuu, ja globalisaatio vie työn, pysyvyyden ja yksinkertaiset selitysmallit, on turvallista kohdistaa katse pikkuasioihin.

Ruusupuskaan, käsienpesualtaaseen ja parveketupakointiin sentään voi vielä vaikuttaa.  Ne ovat konkreettisia, ja niistä voi laatia toimenpide-ehdotuksen.


Itsenäinen Suomi rakennettiin ylhäältä alas, saksalaisen mallin mukaan. Valtion ja yksilön suhde on kulttuurin syvärakenteessa, ei tämän kevään poliittinen muoti. Suomessa ennakoidaan riskejä ja tasoitetaan tietä. Olemme varautujia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa toimitaan monissa asioissa niin päin, että tilanteita setvitään jälkikäteen lakituvassa.

Suomessa kansalaisyhteiskuntakin on riippuvainen valtiosta: isi antaa rahaa. Meillä yhteisöllisyyttä ei tuota kirkko tai naapurusto. It takes a maakuntahallinto.

Valtion ja yksilön suhde ei ole asia, jonka voi määritellä uusiksi yhdessä työryhmässä, hallituskaudessa, pamfletissa tai sääntö-Suomesta kertovassa lehtiartikkelissa. Se on keskustelu, joka vaatisi käsityksen siitä, millainen yhteiskunta Suomi haluaa olla. Koko teema on enemmän filosofinen kuin käytännöllinen, ja muutos vaatii sukupolvia, ei hallituskausia.

Yksilön suhde valtioon on historiallinen rakennelma, ei vain rationaalinen valinta.

Nyt kun valtioiden fyysiset rajat väljentyvät eikä yhteinen jaettava automaattisesti lisäänny, olisi hyvä hetki filosofoida yksilön ja valtion suhdetta.

Käydäänkö Suomessa tällaista keskustelua?

Ei ainakaan kovin innokkaasti. Nopeat somekuohut byroslaviasta kohahduttavat, ja päätöksentekijät osallistuvat keskusteluun kauhistelijoina, eivät toimijoina.

Juuri nyt Suomea johdetaan insinöörin bisnesopein, joten julkisessa keskustelussa lähdetään siitä, että yhteiskunnan olennaisimmat valinnat eivät edes ole kansalaisten, vaan globaalitalouden käsissä. Talous dominoi suomalaista keskustelua niin paljon, että pääministeri mittaa jopa maan henkistä ilmapiiriä talousmittarein.

Suomi on yhtä kuin Suomen talous.


Kun sanotaan, että Suomessa kaikki on kiellettyä, unohdetaan, että meillä on sääntöjä, koska haluamme yhteiskunnan, jossa kaikki voidaan varmistaa, kaikki saavat saman kohtelun ja kaikki on jonkun vastuulla.

Ongelma on meidän oma kontrollifriikkiys, eivät virkamiehet tai itse itsensä kanssa lisääntyvä byrokratia. Meidän on syytettävä tai kiitettävä pilkunviilauksesta itseämme.

Jos haluamme vähemmän sääntöjä, meidän täytyy kestää todellisuutta, jossa on vähemmän sääntöjä.

Mihin tästä voi valittaa? Ei mihinkään.

Kuka tästä vastaa? Ei kukaan.

Kenen syy? Mistä minä tiedän. Ehkä sinun?

Kun vaatii vähemmän normeja baaribisnekseen ja viinejä ruokakauppoihin, ei kannata parkua seuraavassa vaiheessa lisää resursseja poliisille, katupartioille tai lastensuojelulle.

Kun naureskelee leikkikenttien tarkastamispartioille, ei voi vaatia päitä vadille, kun sattuu vahinko.

Kun sanoo, että Suomessa ei voi yrittää pykäläviidakon takia, voi vilkaista naapurustoa: tuossa nuo kurdit, kiinalaiset, virolaiset ja venäläiset siivoavat, myyvät kaljaa ja ajavat isoilla autoilla. Alakerran kiinalainen oli kerran kiinni, kun sitä pitävä perhe kävi lomalla. Siitä on nyt neljä vuotta aikaa.


Kun aloin itse yrittäjäksi, minua peloteltiin jäätävällä byrokratialla. Isoa kuukausipalkkaa nostavat herrat narisevat edelleen illasta toiseen telkkarissa, että yrittäminen on vaikeaa, vaikka sen pitäisi pelastaa maa. Mitä hölynpölyä!

En ole törmännyt missään vaiheessa yrittäjän uraa sellaiseen vahtimiseen, lomakkeiden täyttämiseen, raportointiin, teennäistehokkuutteen ja rutiininomaisuuteen kuin ison mediakonsernin esimiesportaassa. Olen yrittäjä, koska haluan pelastaa itseni ja oman työelämäni – en siksi, että pelastaisin Suomen.

Herää kysymys: jos yrittäminen ei olekaan mahdotonta, mitä muuta jää tekemättä, koska luulemme sen olevan erityisen vaikeaa juuri Suomessa? Estääkö meitä ideoimasta ja innostumasta holhousvaltio vai oma mielikuvituksemme?

Kun katselen taloyhtiön seinillä olevia kieltolappuja, en voi olla miettimättä: onko suomalaisten ongelma valtio, vai me kansalaiset, jotka vahdimme toisiamme?

Mikä siinä on, että matkustamme ulkomaille ihailemaan rentoa meininkiä ja tulemme kotimaahan käräyttämään kollegat, jotka imaisivat ilokaasua (sen vaikutus kestää ehkä minuutin). Viritämme portaisiin skeittauksen estäviä tappeja, kiellämme makaamisen puistonpenkillä, ehdotamme naapureille, että he astelisivat kotonaan päkiä edellä, eikä tömähdellen koko jalalla.

Mitä jos meidän pitäisi

– antaa pikkuasioiden olla

– etsiä isoa kuvaa ja reagoida siihen

– auttaa toisiamme

– ottaa vähän rennommin.


Kirjoitussarjassa kutsutaan Suomea synkäksi. No joo.

Suomalaisista ei koskaan sanota, että olemme elämäniloinen kansa. Materiakaan ei tehnyt meistä onnellisia. Kenen syytä tämä synkkyys sitten on?  Systeemin, järjestelmän, poliitikkojen? Ehkä valtion!

Amerikkalainen isäntäperheeni myi vuosia sitten omaisuutensa ja lähti kiertämään maata matkailuautolla. Olen kateellinen heille, enkä oikein tiedä miksi. Voisin tehdä itse saman.

Ajatus on häiritsevä, sillä se osoittaa, että jos Suomi tuntuu liian synkältä, kansalaisen on syytä kääntyä itsensä puoleen ja kokeilla, mitä kaikkea voi tehdä. Mistä kaikesta voi olla valittamatta, mikä kaikki toimii, mitkä kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia ilman että kukaan kieltää. Marina Suomen meiningistä on toki kovin kotoisaa. Joku kollektiivi ei taaskaan ole tehnyt mitään sille, että minun on hankala hengittää enkä ole käyttänyt vapauttani oikein mihinkään.

Synkät ajat Suomessa

Synkät ajat Suomessa

Tämä kirjoitus on Synkät ajat Suomessa -julkaisun ensimmäinen sähköisenä julkaistava kirjoitus. Muut tulevat myöhemmin.

Suomi on hieno maa ja täynnä lupausta tulevaisuudesta. Ajat ovat juuri nyt vain vähän synkät. Talous ei kasva ja ilmapiiri on muutenkin ankea. Suomalaiset ovat puolustuskannalla, eivät avoimina maailmalle. Vaikka julkaisun esseissä pohditaan näitä synkkiä aikoja, sen tarkoitus ei ole voimaton synkistely.

Kirjoittajilta on synkistelyn asemesta pyydetty ratkaisuehdotuksia ongelmiin ja näkemyksiä siitä, kuinka päivä saadaan taas paistamaan Suomen synkeyteen.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

14 kommenttia artikkeliin “Äiti ja isä Valtio

  1. Vapaakaupunki olisi toimiva ratkaisu (tai vähintäänkin ensimmäinen askel) Suomen ongelmiin: http://pahis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125021-vapaakaupunki-piristaisi-suomea

    1. Harri Ikonen sanoo:

      Aivan! Kiinakin aloitti ns. erityistalousalueista. Joku kuoleva pikkukunta tai puoliasumaton alue uutena kuntana voisi olla Suomen oma erityistalousalue/koelaboratorio.

      1. Juha sanoo:

        Petsamon vapaasatama, Viipurin vapaakaupunki, Ahvenanmaan vapaamaakunta…

        https://en.wikipedia.org/wiki/Free_economic_zone

  2. Ulf Fallenius sanoo:

    Suomessa asiat ovat enemmän kuin hyvin mutta meillä on sellainen ongelma että johtohenkilöt joka puolella luo sellaisen uhkakuvan että menetämme tämän kaiken heti huomenna jos me emme ajatelle kun he.Jyrki Kataisen sanoin ,kyllä on paha tilanne vaikka se ei edusta juuri suurta totuutta.Sääntelyllä on hyvät ja huonot puolensa ja jossain välimaastossa täytyy liikkua.

  3. Ulf Fallenius sanoo:

    Lisäisin vielä yrittämisestä että eihän se vaikeata ole jos on maksavia asiakkaita tarpeeksi.Ongelma yleensä vaan Suomessa on se että kotimarkkinoilla aika rajattu ja pieni määrä asiakkaita ja lähes joka alalla 30-40% liikaa yrittäjiä niin ei me tästä kotimarkkinayrittämisellä mihinkään nousta.Niin kerran vielä vienti vienti vienti on se ainut nostava elementti.Yrittäjän kannattaa aina olla nöyrä eikä kehuskella helppoudesta koska silloin yleensä konkurssi oven takana ja se liike käy äkkiä.

  4. Rea sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Lähtöoletukseni oli, että kirjoittaja kertoo että ulkomailla asumisen jälkeen on Suomessa mikään ei tunnu hyvältä, ja kuinka yrittäjän elämästä on tehty maassamme sietämätön byrokratiahelvetti. No, jos julkaisija on Libera ja julkaisun otsikko ”Synkät ajat Suomessa”, niin eiköhän sieltä pari-kolme tekstiä ole säestetty perinteisellä sääntely- ja verokitinällä.

    ”Kun Suomessa puhutaan sääntelystä, lähdetään lähes aina siitä, että sääntelyä on liikaa. Onkohan se näin yksinkertaista?”

    Näinhän se on. Ei taida tulla Reetalle toista kutsua Liberan kirjoittajaksi, kun perusagenda sivuutetaan näin suoraan.

  5. Juha sanoo:

    Ajatusten Fraser-virta julkaisee maailman maiden taloudellisen vapauden indeksiä.

    Vuoden 2013 raportissa Suomi seuraa tiiviisti Romanian ja Armenian peesissä, mutta jättää Viron, Norjan ja Ruotsin puremaan pölyä.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Economic_Freedom_of_the_World

    Vapaakaupungit Hongkong ja Singapore ovat listan kärjessä. Tanskan Christiania ei mainittu.

  6. Johnny sanoo:

    Varmaankin juuri näin, että olemme itse halunneet pikkutarkat säännöt kaikelle. Ylhäältä johtamiseen tottuneina elämä on helppoa, ei tarvitse kun seurata sääntöjä ja vahtia, että muutkin tekevät samoin.

    Oma ennustukseni on, että maailman monimutkaistuessa verkostoitumisen (liike-elämä/sosiaaliset suhteet/instituutiot) myötä sääntely käy ajan myötä mahdottomaksi. Yhteiskunnan on pakko resurssien niukkuudesta johtuen enemmänkin asettaa raamit, minkä sisällä kansalaiset saavat itse keksiä ratkaisut asioihin, aivan kuten joustavuudestaan kuuluisassa USA:ssa. Hyvinvointivaltion rooli voisi olla enemmänkin tukea kansalaisten esittämiä ratkaisuja.

  7. Pasi Knuuttila sanoo:

    Hengästytti. Paljon asiaa. Kun sai elää lapsuuden 50-60-luvulla, turha suojelu oli poissa. Sai kiipeillä, uida, pelata missä halusi, milloin vain. Ja kyllähän yrittämiseen liittyy valtavasti täysin turhia sääntöjä. Yksi asia, josta nykyinen systeemi meitä vähän varjelee, on USAn järkyttävä lakimiestarve. Kun oikeusistuin päätöksiensä kautta tekee yhteiskuntapolitiikkaa, on jotain pielessä.

  8. Ulf Fallenius sanoo:

    Ottaa vastuu ja homma haltuun on suomalaisilla lähes mahdoton tehtävä.Suomi on aina halunnut olla osa sellaisia järjestelmiä missä muut on vetovastuussa,nykyään Eu ja euro ja jossain vaiheessa historiaa alamainen Venäjälle Ruotsille ja ties mille . Me emme ole vastuunkantaja porukkaa niin kuin oma yritys tilastoissakin nähdään.Valmis pöytä on meidän tyyli ollut aina tekemiset ja visiot jätetään muille tehtäväksi ja jos vahingossa silti keksitään vaikka hyvä startup yritys niin äkkiä myyntiin ulkomaalaiselle yritykselle

  9. Juha sanoo:

    Kuka äänesti kansanedustajan eduskuntaan laatimaan määrättömästi laaduttomia lakeja? Kuka lähetti kelvottoman kansalaisaloitteen? Kuka lobbasi Lex Nokian? Kuka äänesti europarlamentaarikon Euroopan Parlamenttiin direktiivejä suoltamaan?

    Epäilen naapurin Viljoa.

    Lisälukemista Lontoon murteella.

    FT / Martin Sandbu (23.5.2016): Free Lunch: The deregulation delusion: “Rather than a cost of doing business, good rules make it possible”

    http://www.ft.com/intl/cms/s/3/100a2930-20c0-11e6-aa98-db1e01fabc0c.html#axzz49YdBh94Z

  10. Seppo Riski sanoo:

    Terävä ja raikas analyysi Suomen tilasta, Huumoriakin yllin kyllin avamaan ongelmia.

  11. Jackson sanoo:

    Nyt on törmätty ongelmiin kun vanhat innovaatiot eivät mene kaupaksi maailmalla ja se luovuus pitäisi saada jostain takaisin ja äkkiä ennenkuin fyrkat loppuu eikä valtiolla ole kohta hyvinvointia mitä jakaa. Valtio! (Iskä!) Ala innovoimaan meille, jos ei uutta ja isoa Nokiaa, niin vähintään muutama tuhat pikku Nokiaa, jotta saadaan verottaa niitä ja jakaa tasaisesti kaikille! P.S Lisää sääntelyä ja velvoitteita pienille ja keskisuurille yritykselle, noille ahnaille riistäjille!

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa