Yksityinen omistusoikeus – kaiken maallisen hyvän perusta

Näkymätön voima 

Kirjassaan Economics in One Lesson Henry Hazlitt tuo esille yksinkertaisen, mutta lähes olemattomalle huomiolle jääneen vaikuttavan totuuden: Ihmiset antavat arvoa vain sellaisille asioille, jotka he näkevät ja joita he pystyvät konkreettisesti arvioimaan ja mittaamaan.

Tässä on syy siihen, miksi esimerkiksi 1700-luvulla käynnistynyttä teollista vallankumousta selitetään tehtaiden teknologioilla ja tuotteilla. Samasta syystä meillä aineellisen hyvinvoinnin kasvua selitetään investoinneilla julkisiin palveluihin ja tulonsiirtoihin. Nokian menestystä selitettiin aikanaan peruskoulutuksella ja yhteiskunnan toimivuutta tasa-arvoa edistävällä politiikalla. Näistä näkökulmista on helppoa ymmärtää miksi kehitysmaiden ongelmia on tapana selittää vajavaisilla tai olemattomilla investoinneilla hyvinvointivaltiollisiin tulonsiirtoihin ja palveluihin.

Hazlitt on kuitenkin sitä mieltä, että näkymättömät tekijät selittävät yleensä suuremman osan huomion kohteina olevista ilmiöistä kuin näkyvät tekijät. Yksityinen omistusoikeus on yksi näistä näkymättömistä tekijöistä, joiden merkitystä on aiheellista eritellä.

Yksityisen omistusoikeuden voima 

Jos ihmisillä ei ole oikeutta hankkimaansa omaisuuteen, he elävät itsekkäiden, vahvojen ja röyhkeyden mielivallan alaisina. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat usein seurausta vajavaisista omistusoikeuksista. Omistusoikeudet ovat puutteelliset tai olemattomat kaikkialla, missä on huomattavia yhteiskunnallisia ongelmia. Oikeus yksityiseen omaisuuteen on keskeinen ihmisoikeus. Tämän oikeuden puutteesta hyvän esimerkin tarjoaa 30- ja 40 -lukujen neuvostototalitarismi.

Herra Stalin ei ollut mielivaltainen murhamies, vaan taloutta rationaalisesti ajatteleva valtiomies. Jos hän olisi halunnut rakentaa tiet, kanavat, sähkölaitokset ja tehtaat yksityisen omistusoikeuden normin alaisena, hänen olisi pitänyt maksaa palkkaa ihmisille, järjestää heille asunnot, ravinnon, terveydenhuollon, vaatetuksen ja tehdä muutoinkin heidän elämänsä siedettäväksi estääkseen heitä menemästä toisen työnantajan palvelukseen.

Koska yksityisellä omistusoikeudella ei ollut mitään sijaa Neuvostoliitossa, Stalinin ei tarvinnut välittää mitään kansalaistensa oikeuksista ja juuri siksi hän pystyi pakottamaan heidät pakkotyöhön hyvin epäinhimillisiin olosuhteisiin.

Historia osoittaa, että vasta liberalismi ymmärsi yksityisen omistuksen moraalisen ja taloudellisen merkityksen. Kaikkialla, missä yksityiselle omistukselle on annettu edes vähän tilaa, ihmisten vapaus ja vaatimukset kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta lain edessä ovat lisääntyneet.

Oikeus omistaa ja kehitysmaat 

Kirjassaan Property and Freedom Richard Pipes, Harvardin yliopiston historian professori ja Venäjän historian tuntija, osoittaa, että läntiset teollisuusmaat olivat aikoinaan yhtä köyhiä kuin nykyiset kehitysmaat. Eri maiden taloudellista historiaa tarkasteltuaan hän toteaa, että vasta yksityisen omistuksen ja sitä suojaavien oikeuksien kehittyminen loi näille maille perustan kehittyä nykyiseen muotoonsa.

Tällä saralla edistys on kuitenkin ollut hyvin verkkaista ja vähittäistä. On mahdollista, että emme ole päässeet tällä matkalla kovin pitkälle. Tämä näkemys saa vahvistusta esimerkiksi Hernando de Soton kahdesta tutkimuksesta, joissa yksityisellä omistuksella ja sen oikeudellisella suojalla on keskeinen rooli.

Tutkimuksessaan The Other Path: The Invisible Revolution in the Third World de Soto osoittaa, että yhteen hiileen puhaltava poliittinen ja taloudellinen eliitti on riistänyt ihmisiltä oikeuden yksityiseen omaisuuteen. Käytännössä monessa kolmannen maailman maassa ihmiset voivat kyllä omistaa, mutta se vaatii niin paljon rahaa ja aikaa, että heillä ei ole rahaa ja aikaa siihen. Juuri tästä syystä yrittävät ihmiset on ajettu pimeään talouteen.

Kuitenkin näissä ankarissa olosuhteissa usein luku- ja kirjoitustaidottomat ihmiset osoittavat vahvaa yrittäjyyttä, käytännöllistä ajattelua ja huomattavaa palveluhenkeä. He pystyvät kehittämään palveluitaan ja tuotteitaan ja kilpailemaan menestyksellisesti markkinoilla vakiintuneen aseman saavuttaneiden isojen yritysten kanssa.

Kun ihmiset eivät voi laillisesti omistaa asuntojaan, koneitaan ja tuotannontekijöitään, nämä tekijät ovat heille uinuvaa pääomaa, jota he eivät voi käyttää esimerkiksi lainojen vakuutena. Kirjassaan The Mystery of Capital: Why Capitalism Triumphs in the West and Fails Everywhere Else de Soto analysoi uinuvan pääoman arvoa. Hän osoittaa, että jos uinuva pääoma olisi aktiivista kehitysmaissa, sen kumulatiivinen arvo vuoden 1945 jälkeen ylittäisi monta kertaa koko maailman kehitysavun arvon.

On innostava ajatella, että kehitysavun ensisijaisena ideana voisi olla kohdemaiden omistusolojen kehittäminen ja rahan tarjoaminen olisi vasta toisella sijalla. Murheellista on sitä vastoin huomata kuinka tylysti kehittyneissä maissa suhtaudutaan yksityiseen omistukseen ja omistusoikeuksiin. Näin menettelemällä nämä maat heikentävät vaarallisella tavalla sitä perustaa, jonka varassa niiden henkinen ja taloudellinen elämä kehittyy. Ei ole yllättävää havaita, että omistusoikeuksia tutkivat päätyvät usein pessimistiin päätelmiin tulevasta kehityksestä.