Maailmanlaajuiset trendit ovat matkallaan Suomeen yleensä kulkeneet Ruotsin kautta – Ruotsi on meille suomalaisella pitkään toiminut esikuvana. Vuosina 1975–2005 Ruotsin talous eteni niin sanotusti jarrut päällä. Suomi pääsi 2000-luvulla rinnalle, ehkä vähäsen ohikin. Nokian kanssa itsetuntomme kasvoi kohisten ja naapurin kansankotia ruvettiin pitämään takapajulana.
Nyt Ruotsi on jälleen nousemassa esikuvaksi. Maan valtionvelka on putoamassa 30% alapuolelle (vielä 1996 se oli 76%), talous kasvaa ripeästi, maksutase on kunnossa ja työttömyys kohtuullinen. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi kesän kynnyksellä raportin Heja, Sverige, jossa pohditaan mitä oppia Suomi voisi ammentaa Ruotsista päin. Mitä mullistavaa Ruotsissa oikein on tapahtunut?
Tähän Nima Sanandaji yrittää vastata kirjoituksessaan The Swedish Model Reassessed. Hänen analyysinsa osuu mielestäni naulan kantaan.
Ruotsin lyhyt taloushistoria
Sanandaji selvittää Ruotsin taloudellista kehityskaarta aina 1870-luvulta alkaen. Sitä seuraavan satavuotiskauden aikana Ruotsin talouskasvu oli maailman nopeimpia. Sosiaalidemokraatit nousivat valtaan vuonna 1935, mutta heidän politiikkansa oli pitkään varsin maltillista ja talouselämää suosivaa.
Vasta 1960-luvun loppupuolella verotusta ryhdyttiin systemaattisesti nostamaan noin prosenttiyksiköllä vuodessa. Vuonna 1985 oli päästy yli 50%:n veroasteeseen, josta 30 prosenttiyksikköä oli suoraa tuloveroa. Ruotsin talouskasvu rupesi laahaamaan ja työllisyys kasvoi ainoastaan julkisen sektorin puolella.
Vuonna 2006 porvarillinen hallitus tarttui ohjaksiin. Verotusta on leikattu (43 prosenttiin BKT:stä vuonna 2010), ja hallintoa on kauttaaltaan muokattu yrittäjäystävälliseen suuntaan. Ruotsin vanhat perusvahvuudet toimivat edelleen talouskasvun moottorina. Ehkä tärkein näistä on luterilainen yhteiskuntamoraali, joka mittausten mukaan putosi jyrkästi vuosina 1989–2004, mutta on nyt piristymässä.
Sanandajin keskittyy vertaamaan Ruotsin ja Yhdysvaltojen oloja hyvinvointivaltion näkökulmasta. Mielenkiintoisin havainto on ruotsalaisperäisten maahanmuuttajien kulttuuripohjan vakaus. He ovat tavallaan luoneet uuteen kotimaahansa ”pikku Ruotsin”, jossa työttömyys ja muut sosiaaliset indikaattorit ovat lähellä vanhaa kotimaata. Eroksi jää 53% korkeampi tulotaso Atlantin tuolla puolen.
Kulttuuriperinne menestystekijänä
Ruotsin menestys riippuu vahvasta kulttuuriperinteestä, toisin sanoen kansalaisten moraalipääomasta. Se kestää korkeata verotusta — johonkin rajaan saakka — jos sosiaali- ja talouspolitiikka motivoi työntekoon ja yrittäjyyteen eikä vapaamatkustajille jätetä liikaa tilaa. Ruotsin verotusaste ylitti viime vuosisadan loppupuolella kriittisen rajan ja progressiivisuus saattoi olla murhaava. Tämä söi työ- ja yrittämishaluja.
Ylen määrin hoivaava, mutta samalla kahlitseva maahanmuuttopolitiikka on muokannut Ruotsin kulttuuripohjaa — hyvässä ja pahassa. Lähinaapureista saapunut väestö on sopeutunut helposti, mutta monet kauempaa tulleet on jätetty tai ovat jättäytyneet talouselämän ulkopuolelle. Yhdysvalloissa maahanmuuttajiin on aina suhtauduttu hyväntahtoisen välinpitämättömästi. Puuttumattomuus on toiminut hyvin, kun kaikki asukkaat joutuvat omaksumaan yhteiseksi koetun työmoraalin.
Mitä Suomelle opiksi?
Mitä voimme Suomessa oppia ruotsalaisten kokemuksista? Keskeinen sanoma on, että kansalaisten yritteliäisyyttä ja työmotivaatiota pitää varjella kuin kansallisaarretta. Ruotsissa kansalaiskunto kutistui hyvinvointivaltion syleilyssä. 1980-luvun alussa yli 80% ruotsalaisista yhtyi väitteeseen ”julkisen tuen anominen väärin perustein ei ole koskaan oikeutettua”. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin luku oli pudonnut 55 prosenttiin; sairauspoissaolotkin muuntuivat lomaoikeudeksi. Tilanne on nyt vähitellen kohentumassa.
Toiseksi julkinen talous on pidettävä kunnossa. Verotusta voidaan lievittää vasta kun julkisen toiminnan perkaaminen ja menojen leikkaukset ovat päässeet vauhtiin. Hyvinvointi on aina ja kaikkialla talouselämän tehokkuuden ja innovatiivisuuden varassa. Politiikan pyörteissä tuottavuus, kilpailukyky ja taloudellinen kasvu jäävät helposti jalkoihin. Silloin syöksykierre Kreikan tapaan on ovella.
Kolmanneksi on ennakkoluulottomasti lähdettävä uudistamaan julkisen talouden vanhentuneita rakenteita. Ainoastaan aito kilpailutilanne voi taata hyvän palvelun ja mallikkaan toiminnan. Tähän päästään esimerkiksi palveluseteleiden laajalla käytöllä, mutta ulkoistaminen edellyttää yksityisten palveluyritysten tasavertaista kohtelua alalla kuin alalla.
Neljänneksi maahanmuuttajat on ripeästi saatava mukaan työelämään. Hoivaamisen sijasta on vaadittava työpanosta. Monen siirtolaisen ainoa valtti on kova työhalu alhaisellakin palkalla. Tämän kortin käyttö on laillistettava. Vaihtoehtona on pysyvä syrjäytyminen tai harmaat työmarkkinat ja armoton riisto.
Loppujen lopuksi maamme vauraus ja hyvinvointi riippuvat kansalaisten yritteliäisyydestä ja omatoimisuudesta. Vain vapaat kansalaiset voivat kantaa vastuuta itsestään ja ottaa osaa aidon kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Valtiovalta ylläpitää vapaiden yksilöiden yhteispelille tuiki tarpeelliset puitteet. Mutta lainsäädännällä ja byrokratialla on sisäsyntyinen taipumus paisua yli äyräiden. Ihmisten luovaa energiaa ei saa kahlita, yrittäjyyttä ei pidä vaikeuttaa eikä itsenäisten kansalaisten omavastuullisuutta pidä tukahduttaa ylenmääräisellä holhouksella. Elintärkeä moraalipääoma rakentuu hitaasti, pala palalta, mutta voi rapautua hyvinkin nopeasti.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.