Globalisaatio: pelättävä paha vai toivottava hyvä

Keskustelu globalisaatiosta on yhtä kuumaa kuin metsäpalo. Globalisaatiolla selitetään yritysjohtajien kritisoituja bonuksia, työttömyyttä ja valtioiden taloudellisia ongelmia. Monien mielestä on aika palata takaisin vanhaan hyvään aikaan ja panna rajat kiinni, rajoittaa tuontia ja tukea kotimaista talouselämää.

He ovat todennäköisesti unohtaneet, että globalisaatio ei ole lainkaan uusi ilmiö ja että vastaavaa on koettu aikaisemmin. Esimerkiksi vuosina 1871–1914 maailma oli todennäköisesti globalisoituneempi kuin kertaakaan sen jälkeen. Englantilaiset eivät tarvinneet passia matkustaakseen ulkomaille. Ihmisten muuttoliike oli niin huomattavaa, että sen tasoa ei ole vieläkään ylitetty. Tuolloin, kuten nytkin, teknologinen kehitys mahdollisti muuttamisen.

Tuon ajan globalisaatio perustui ajatukselle, että vapaa kauppa hyödytti kaikkia siihen osallistuvia kansoja. Rahan sitominen kultakantaan mahdollisti pääomien liikkeet ilman, että investoijien piti pelätä kurssiriskejä. Kauppaan osallistuvien maiden taloudet integroituivat niin kiinteästi toisiinsa, että tuotannon määrällä mitattuna sama taso saavutettiin seuraavan kerran vasta 1960-luvulla.

Englantilainen Norman Angell (1872–1967) julkaisi vuonna 1910 kirjansa The Great Illusion, jossa hän Francis Fukuyaman tavoin julisti historian loppuneeksi siinä mielessä, että kaupan vapaus oli tehnyt kansojen väliset sodat järjettömiksi ja hyödyttömiksi. Angellille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1933.

Historia ei kuitenkaan tuolloin päättynyt, koska Eurooppa ajautui ensimmäiseen maailmansotaan, jota Angell ei pitänyt mahdollisena. Kun sota vihdoin päättyi, protektionismi ja valtiojohtoisuus olivat voimissaan.

1930-luvun suuri lama teki lopun kansojen taloudellisesta integraatiosta. Tullimuurit kohosivat valtioiden välille, devalvaatioilla manipuloitiin kansallisia valuuttoja ja kaksoistullit otettiin käyttöön huolimatta taloustieteilijöiden varoituksista. Valtiot vahvistivat taloudellisen elämän sääntelyä ja julkisen talouden osuus talouksissa kasvoi. Tie toiseen maailmansotaan oli valmis.

Toisen maailmansodan jälkeen kaikkialla maailmassa on otettu askeleita pois protektionismista vapaan kaupan suuntaan. Puhe vapaasta kaupasta kätkee kuitenkin enemmän kuin paljastaa. Kun vanhaa protektionismia on purettu, valtiot ovat korvanneet menetykset uuden protektionismin keinoin, joihin vapaan kaupan sopimukset eivät ulotu. Ranskan presidentin Sarkozyn vaalipuhe maaliskuussa osoitti, kuinka heikoissa kantimissa vapaa kauppa on Euroopan sydämessä.

Edellä sanotun perusteella globalisaatiota koskevat käsitykset ovat liioiteltuja ja ylimitoitettuja. Maailmankauppa ei ole vapaata eivätkä yritykset pyöritä sitä mielensä mukaan. Valtiot poliittisine koneistoineen hallitsevat kansainvälistä kauppaa. Valtiot kilpailevat keskenään yrityksille tarjottavista veroeduista ja toimintaedellytyksistä. Yksikään yritys ei menesty Kiinassa, jos se päättää riidellä maan poliittisen johdon kanssa. Kansainvälinen kauppa on poliittisesti johdettua.

On virhe olettaa, että globalisaation kannattajat suosivat kaupan vapauttamista kaikista säännöistä. Tällaiseen ajatukseen johtavat liberaalit tutkijat ja kansainvälisen kaupan ammattilaiset suhtautuvat kriittisesti ja epäillen. He suosivat kaupan sitomista oikeudenmukaisiin ja ennustettaviin sääntöihin, jotka kohtelevat kaikkia toimijoita tasa-arvoisesti. Tällaisessa ajattelussa on mahdotonta nähdä markkinafundamentalismin piirteitä.

Globalisaatio tarvitsee rohkeaa ja uskottavaa puolustusta. Protektionismi on varma tie katastrofiin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tällä hetkellä optimismiin ei ole aihetta. Mustia pilviä on kerääntymässä maailmantalouden taivaalle.