Yksi aikamme taloustieteen johtohahmoista on 93-vuotiaana poistunut keskuudestamme. James Buchanan oli niin sanotun julkisen valinnan (Public Choice) teorian perustaja. Hän sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1986. Keskeisiä työtovereita olivat Gordon Tullock, Warren Nutter ja Ronald Coase, joka sai Nobel-palkinnon vuonna 1991.
James Buchanan syntyi köyhän tennesseeläisen maanviljelijän poikana. Hän oli tavattoman työteliäs ja julkaisi elämänsä aikana 59 kirjaa ja monografiaa sekä liki 600 muuta tieteellistä julkaisua. Merkittävimpiä teoksia ovat Public Principles for Public Debt (1958), The Calculus of Consent (1965, yhdessä Tullockin kanssa), Public Finances in Democratic Process (1967) ja The Limits of Liberty (1975).
Buchanan toteaa ensinnäkin, että poliitikoilla ja virkamiehillä oman edun tavoittelu on aivan yhtä tärkeä kannuste kuin muillakin kuolevaisilla. Emme siis voi olettaa, että he toimisivat pyyteettömästi yleisen edun esitaistelijoina. Vaikka suoranainen lahjonta ja muu korruptio jätettäisiin huomiotta, päätöksentekoon vaikuttavat esimerkiksi uudelleen valitsemisen näkymät ja vaikutusvaltaisten painostusryhmien edut. Tässä mylläkässä vähemmistöt helposti joutuvat jyrätyiksi, ja Musta Pekka jää yleensä veronmaksajan käteen.
Myytti julkisten vallanpitäjien epäitsekkyydestä johtaa monenlaisiin väärinkäsityksiin. Lakipohjaisen, julkisen vallan operoiman järjestelmän kuvitellaan toimivan altruistisella pohjalla, epäilyttävän voitontavoittelun ulottumattomissa. Kun käytännön kokemus paljastaa toiminnan heikkoudet, ei ymmärretä, että ne johtuvat ihmisen raadollisuudesta. Organisaatiota voidaan toki paikata ja kannustimia oikaista, mutta ainoastaan aito kilpailu voi ajan mittaan pitää itsekkyytemme kurissa – olimmepa sitten liike- tai virkamiehiä.
Buchanan tarjoaa myös lääkkeitä julkisen vallan valvontaan ja tehostamiseen. Päätöksenteon merkittävistä laeista ja suurista julkisten menojen lisäyksistä tulisi edellyttää määräenemmistön tukea. Ja politikkojen itsekurin vahvistamiseksi tulisi valtiovelan lisäämistä vaikeuttaa lakisääteisesti. Ongelmana on tietenkin, että itsensä kahlehtineet voivat myös omin voimin vapautua kahleistaan. Kansanäänestys voisi tosin olla viimeisenä lukkona.
Buchananin korostaman moraalivajeen valossa sukupolvien aikana kerätty moraalipääomamme nousee entistä suurempaan arvoon. Demokraattiset kansakunnat menestyvät moraalisten resurssiensa mukaisesti. Tähän johtopäätökseen ei Buchanan tietääkseni yltänyt, mutta hän on avannut silmämme kohtaamaan moraalivajeemme luomat hallinnolliset ongelmat.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
