Blogit

Holhouksen hirsipuu

Suomen alkoholipolitiikka on kuin hirsipuupeli, jota pelaavat lukihäiriöiset ADHD:sta kärsivät lapset. Ideoita riittää ja innostusta piisaa, mutta lopputuloksena tikku-ukko roikkuu hirressä.  Tyhmä pelaaja ei opi edes omista virheistään. Jotta ymmärtäisimme kokonaisuuden, niin on hyvä muistella hiukan alkoholiverotuksen lähihistoriaa.

Liittyessään Euroopan Unioniin Suomi sai siirtymäajan alkoholin matkustajatuonnin vapauttamiselle muista EU-maista. Siirtymäaikaa saatiin 10 vuotta, jona aikana maamme alkoholivero oli tarkoitus laskea lähemmäksi muita EU-maita. Hallitus toisensa jälkeen jätti kuitenkin tuon veroalennuksen tekemättä. Keväällä 2004 oli jo pakko toimia. Silloinen hallitus joutui kertarysäyksellä laskemaan alkoholiverotusta niin, että eurokossusta tuli käsite ja kansa villiintyi. Hirsipuu alkoi rakentua kummun päälle.

Ravintola-ala otti veroalennuksen toiveikkaana vastaan, mutta päätyikin tikku-ukoksi politiikan pelipöydälle. Yöelämään veronlasku vaikutti siten, että asiakkaat alkoivat tulla entistä myöhemmin yökerhoihin etkoilta hyvien ”pohjien” saattelemina. Ravintoloiden keskiostos laski tämän myötä.

Kansa innostui veronalennuksien myötä kuluttamaan alkoholia enemmän kuin koskaan ennen. Niinpä vuonna 2006 alettiin vaatia toimia kulutuksen vähentämiseksi, jotteivät suomalaiset ajautuisi täysin rappiolle. Tuolloinen hallitus loi paniikissa liudan toinen toistaan huonompia ehdotuksia. Veronkorotusten lisäksi konkreettinen toimi oli ravintoloiden ”Happy Hour” – markkinointikielto. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ravintoloiden anniskelumyynti oli jo valmiiksi lähtenyt laskuun vuoden 2004 verouudistuksen jälkeen. Hirttosilmukka kuitenkin piirrettiin.

Tilastoitu kulutus näytti tosiaan lähteneen laskuun vuoden 2011 uutisoinnin mukaan. Hallitus kuvitteli ratkaisseensa vastauksen hirsipuuarvoitukseen ja iloitsi suuresti.  Monet kuitenkin tiesivät jo tuolloin, ettei kansamme ollut raitistunut, vaan veronkorotusten seurauksena keskittivät hankintansa alemman verotuksen EU-maihin ja laivoille.

Totuus on paljastunut viimeistään tänä vuonna meille kaikille. Tullin viimeisen arvion mukaan tänä kesänä matkustajatuonti on kasvanut jopa 30% edellisvuodesta. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisemme eivät ole veronkorotuksilla tai markkinointirajoituksilla raitistuneet, vaan kokonaiskulutus on kasvanut. Painopiste on verovapaan, villin omatuonnin puolella.

Holhoavalla ja poukkoilevalla veropolitiikalla poliitikkomme ovat onnistuneet puolittamaan anniskeluravintoloiden osuuden kokonaiskulutuksesta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ravintola-ala eli pelin tikku-ukko roikkuu nyt hirressä.

Uskon, että kokonaiskulutus olisi varmasti pysynyt vuoden 1995 tasolla, jos olisimme jo tuolloin lähteneet laskemaan alkoholiveroa asteittain.  Tällöin kansalaiset eivät olisi eurokossun hurmiossa v. 2004 rynnänneet Alkoihin. Myöskään Viron ja Suomen välinen hintaero ei olisi yhtä houkutteleva kuin tällä hetkellä.

Maamme ravintola-ala ansaitsee nyt lupauksen politiikoiltamme uudesta pitkäjänteisestä alkoholipolitiikasta. Poliitikkojemme tulisi miettiä keinoja, joilla kulutus saataisiin suunnattua takaisin ravintoloihin, joista kertyy eniten tuloja valtiollemme. Yksityinen maahantuonti ylittää jo koko Suomen kaikkien anniskeluravintoloiden myynnin. Viimeistään nyt poliitikkojen tulee ymmärtää, että alamme ei kaipaa lisärajoituksia vaan lisävapautta. Jatkoaikojen lyhentämisellä olisi ainoastaan negatiivisia vaikutuksia kansantalouteemme.

Uskon, että oikeilla päätöksillä maamme kokonaiskulutuksesta jopa 30-40% voitaisiin ohjata anniskeluravintoloihin. Tästä syntyvillä verotuloilla katettaisiin lähes tulkoon kaikki alkoholin haitoista aiheutuvat kulut yhteiskunnalle ja kokonaiskulutuskin saattaisi jopa laskea ajan myötä. Lisäksi uskon, että se on ainoa keino eurooppalaistaa maamme juomatapoja.

Ilman muutoksia hirttoköysi vain kiristyy kaulallamme.

 

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

9 kommenttia artikkeliin Holhouksen hirsipuu

  1. Johanna sanoo:

    Hienoa tekstiä! Ravintola-ala on ottanut vastaan jo liian monta iskua hallituksemme alkoholipolitiikan sotkuista. On se kumma, että todellisuus, jossa me ”holhouksen tarpeessa” olevat alkoholinkuluttajat elämme, ei välity arkadianmäen seinien sisälle. Ehdottaisin, että nämä kansakuntamme holhousmestarit kävisivät vaikka Helsingin satamassa päiväkahvilla. Saattaisivat mahdollisesti nähdä edes vilauksen tästä meidän todellisuudestamme.

  2. Jenny CL sanoo:

    ”Eurokossu-huuman” saattelemana alkoholisoituneet istuvat nyt siis kotona tissuttelemassa Virosta tuomia juomia, samalla erakoituen ja masentuen entisestään. Mielestäni kohtuuhintainen ravintolassa istuminen lisäisi sosiaalista kanssakäymistä, vähentäisi himassa juomisen vetovoimaa ja pitkällä tähtäimellä koti- ja baari-ilta erottuisivat selkeämmin toisistaan. Uusi alkoholisti syntyy yllättävän nopeasti, ja puitteet tähän ovat paremmat kuin koskaan.

  3. Kaija sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Jos ravintoloiden aukioloaikoja lyhennetään vieläpä loppupäästä, ihmiset lähtevät entistä suuremmalla todennäköisyydellä omille jatkoilleen juomaan Virosta tuotuja juomia – tätäkö eduskunta haluaa?

    1. Jukka sanoo:

      Kysymys. Jos kotona on kuutio Viro-viinaa, niin kulutetaanko se yhtä maltillisesti kuin esimerkiksi kaupasta haettu juoma? Muutaman oluen jälkeen jano yltyy ja jos lähikioskista saisi vielä muutaman ostettua, väittäisin kulutuksen edelleen jäävän alhaisemmaksi kuin sen tukkulavan kanssa.
      En ole kotitissuttelun kannalla, vaan toivoisin ihmisten käyvän enemmän ulkona. Siellä holhousvaltion toivoma holhous toteutuu ja edelleen uskoisin tämän olevan parempi vaihtoehto kuin nykyinen viinaralli. Surkuhupaisia ovat tullin linjaukset: bussimatkalaisen pitää kantaa viinansa rajan yli itse.
      Aidosti, milloin tästä mielivaltaisesta hulluudesta päästään?

  4. Torsti sanoo:

    Valitettavasti suomalaisten (etenkin pk-seudulla asuvien) ostovoima on niin heikko kuplaantuneiden asumiskustannusten takia, että todella harvalla on enää varaa viettää ’pitkää iltaa’ baarissa. 6-7€ keskikuratuopista on yksinkertaisesti liikaa monelle, puhumattakaan yökerhojen riistohintaisista 0,3l olutpikareista á 7.50€ kipale. Valitettavasti päättäjät ovat juuri niin viisaita kuin ne sinne äänestänyt kansa, joten lienee turhaa haaveilla ravintola-alan elpymisestä. Kahden yökerho-oluen hinnalla saa lavan IV olutta virosta ja bissen vielä terassilla, pöytään tarjoiltuna.

  5. Juice Alaspää sanoo:

    Hyvä !!

    Juice

  6. Näin jälkikäteen tarkasteltuna on selvää, että 9 vuoden siirtymäaikaa 1995-2004 ei pyydetty ja saatu siksi, että sitä olisi ollut tarkoitus oikeasti käyttää siirtymäaikana, vaan hallitusten todellisena tavoitteena oli lypsää siirtymäajalle jatkoaikaa yhdessä Ruotsin kanssa tai saada neuvoteltua pysyvä poikkeus vapaata alkoholin tuontia vastaan. Tunnetusti tämä ei onnistunut, mutta tilanne voi tulevaisuudessa muuttua, jos Euroopan Unionissa alkaa tapahtua hajoamiskehitystä tai Suomen turvallituuspoliittinen tilanne huononee.

    On myös huomattava, mikä instanssi tämän artikkelin on julkaissut. Libera on jyrkän talousoikeistolainen järjestö, jonka tarkoituksena on suosia suuria tulo- ja varallisuuseroja, heikentää pienituloisten oikeutta elämiseen riittäviin palkkoihin, vastustaa julkisin varoin kustannettavaa opetusta kaikilla oppiasteilla ja lakkauttaa suuri osa sosiaaliturvan muodoista. Artikkeli on malliesimerkki pienituloisille heitetystä syötistä, jossa yritetään halvemmalla viinalla näennäisesti tyydyttää elämisen tarpeita ja peittää alle lisääntyvää sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta.

  7. Tommy sanoo:

    ” Libera on jyrkän talousoikeistolainen järjestö,”
    Tämä Mikko Nummelinin esittämä väite ei todellakaan pidä paikkaansa. Libera kannattaa sosiaalidemokraattista yhteiskuntamallia, kuten esim. tässä artikkelissa on on osuvasti todettu: http://anarkokapitalismi.blogspot.fi/2013/09/suomi-tarvitsee-anarkokapitalistista.html

  8. Hyvä ananlyysi Antti Raunio,
    olemassa olevasta regulaation ja raittiusliikkeen agendasta, joka on vahingoittanut Suomen valtion verotuottoja sekä alasajanut HoReCa – alan yrityksiä.

    Talouspolitiikka ja sosiaalipolitiikka ovat alkoholipolitiikan alle jäänbeitä asioita.
    Alkoholipolitiikka on vain osa Suomen valtion viinakauppakartellimaisia toimintoja , joila estetään asioiden oikean tilan tunnistius.
    Suomessa on Euroopan korkein olutvero.
    Myydyimmät viinabrändit ovat valtiomme omistamia, valmistamia ja markkinoimia tuotteita.
    Koskenkorvaa on myyty yli miljardi pulloa yli kymmenelllä miljardilla eurolla.
    Suomen valtio omistaa vähittäiskaupan monopolimyymäläketju Alko Oy:n , jonne yritetään siirtää vähittäiskaupasta IIII – olutkin.

    Suomen valtio operoi kaupallisesti, toimii regolaattorina sekä lrgislaattorina.
    Onko alkoholikaupan brändien omistaminen valtiomme tehtävä ?
    Onko monopolijärjestelmän omistaminen valtion tehtävä ?

    Olisiko valtion tehtävä olla sosiaalipolitiikan ja terveyspolitiikan takuumies vailla kaupallisia intressejä ?

    Mihin menee suomalainen yrittämisen agenda nykyisellä agendalla ?
    Ystäväni sanoin ; ” Det går åt helevete men i första klass ”.

    Tarttis ajatella, ensin…. Ja tarttis tehdä oikeita asioita.

Tietoa kirjoittajasta

Antti Raunio

Antti Raunio on toiminut ravintola- ja yökerhoalalla vuodesta 2000 lähtien, ja toimii tällä hetkellä Night People Group -konsernin toimitusjohtajana.

single.php