Pohjoismaisena oikeusvaltiona Suomi on varsin mallikelpoinen maa. Meillä on asialliset lait, asetukset ja sopimukset, joita myös kunnioitetaan. Rikkomuksista joutuu vastuuseen. Oikeuslaitos toimii puolueettomasti. Lainsäädännöllä pyritään oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen.
Tästä kaikesta hyvästä löytyy yksi poikkeus. Työsopimusturva ja työrauhavelvoite koskevat vain toista sopijapuolta eli työnantajaa. Ns. laittoman lakon vahinkojen sanktiot on määrätty naurettavan pieniksi. Tässä mielessä elämme edelleen sadan vuoden takaisessa ajatusmaailmassa, missä työnantajan mielivaltaa vastaan oli oikeutettua käyttää sitä ainoaa vastapuolen asetta, eli lakkoa, rikkoi se sitten sopimusta tai ei. Jo vuosikymmenien ajan maamme työlainsäädäntö on turvannut tekijöiden edut ja oikeudet. Niihin kuuluu myös lakko-oikeus. Tämän oikeuden käytöstä on selkeät lait ja sopimukset. Ongelmana on vain rikkomisesta koituvan rangaistuksen määrä.
Me tarvitsemme lainsäädäntöön hyvin pienen muutoksen. Poistamme nykyiset laittomista työtaisteluista määrätyt sakkojen rajat ja muutamme lakia määrittelemällä, että lain tai työsopimusvelvoitteen rikkoja korvatkoon työnantajalle aiheuttamansa vahingon. Vahinkojen ylä- tai alarajoja ei ole aihetta määritellä. Se kuuluu tuomioistuimelle. Näin toimien myös laittomuudet työtaisteluissa saisivat oikeudenmukaisen kohtelun, eli saman kuin muissakin vahingontuottamistuomioissa.
Tietenkin ainakin teoriassa voisimme vapauttaa työvoimaan liittyvät rikkomukset sopimuksista ja lainsäädännöstä. Silloin vapaan toiminnan tulisi koskea molempia osapuolia. Jos ahtaaja silloin saisi kirjeen ulkomaiselta varustamolta ja pahoittaisi mielensä, voisi hän vapaasti lähteä kotiinsa harmittelemaan ja yllyttää jopa kavereita mukaan. Vastaavasti jos työnantaja ei saisikaan toivomaansa tilausta, hän voisi ilmoittaakin duunareille, että nyt ottaa aivoon. Pysykää kotona loppuviikko. Minä suljen portit. Katsotaan sitten maanantaina, jatketaanko vielä. Menettely saattaisi mielenterveyden kannalta tuntua hyvältä, mutta sopineeko se sittenkään tähän oikeusvaltioon. Epäilen.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Jalo Paananen
Jalo Paananen on toiminut yrittäjänä yli 45 vuoden ajan. Hänen tunnetuimpia yrityksiään ovat mm. Peikko Group Oy ja Eimo Oyj. Paananen kirjoitti Gustav von Hertzenin ja Seppo Riskin kanssa Liberalle 2013 ilmestyneen Umpikujassa? – Aika on ajamassa ammattiyhdistysliikkeen ohitse -raportin.
Yksi kommentti artikkeliin Oikeusvaltio ontuu
Eipä kyllä ole työehtosopimuksen rikkominen työnantajapuolellakaan niin rangaistavaksi säädettyä, että kannattaisi jättää laittomia ylityötunteja teettämättä, harjoitteluita ja määräaikaisuuksia ketjuttamatta, harrastamatta pahimmillaan laitonta työehtoshoppailua (esim. työtuomioistuimen laittomaksi toteama Finavia-SOL -case, jossa selkeästi turvallisuusalan tesiin kuuluvaa työtä teetetään kiinteistöalan työehtosopimuksella).
Olen kerran elämässäni ollut työmaalla, jossa oli tavanomaista että osa työntekijöistä jätti toisinaan tulematta töihin tai ei tehnyt heille annettuja työtehtäviä parhaan kykynsä mukaan. Olen sen sijaan ollut useita kertoja työmailla, jossa on laiminlyöty asianmukaisten suojavälineiden järjestäminen, käytetty pimeää työvoimaa ja jätetty työntekijöille kuuluvia korvauksia maksamatta (ylityö, vaarallisen työn lisä, matkakorvaukset). Jos TES on voimassa, työntekijää sitoo työrauhavelvoite vaikka työnantaja rikkoisi lakia, eikä sanktioita sen enempää työ- kuin muistakaan tuomioistuimista tarvitse pelätä. Prosessit ovat pitkiä ja rangaistukset vitsejä. Lakko ja työmaan saartaminen ovat edelleen ainoat tehokkaat keinot puuttua työehtosopimuksen rikkomiseen.