VIIKON VIERAS

Elina Pylkkänen

Elina Pylkkänen

Liberan tämän viikon vieras Elina Pylkkänen on ollut finanssineuvoksena valtiovarainministeriön vero-osastolla vuodesta 2008 saakka. Aikaisemmin hän on työskennellyt reilut seitsemän vuotta Ruotsin valtiovarainministeriössä. Hän on lisäksi ollut vierailevana tutkijana Stanfordin yliopistossa ja ekonomistina OECD:ssa. Hän on väitellyt taloustieteen alalta Göteborgin yliopistosta.

Mikä on Suomen suurin haaste?

Suomen haasteena on voittaa passiivinen ja eristäytynyt elämänasenne. Sytyttää suomalaisissa halu ruveta tekemään yhdessä. Käynnistää kekseliäitä yhteistyökuvioita eri alojen eksperttien välillä, sillä taidot ja luovuus kertautuvat yhteistyössä.

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

Suomen mahdollisuudet liittyvät edellä mainittuihin haasteisiin: kyetä hyödyntämään piilossa olevia kykyjä, koska kaikki toiminnan puitteet ovat kunnossa. Meillä on turvallinen ja vakaa yhteiskuntajärjestys, hyvin suunniteltu rakennettu ympäristö, toimiva liikenneverkosto, paljon ja pitkältä ajalta tallennettua hyödynnettävissä olevaa tietoa sekä teknologiaa hyödyntää resurssejamme ja lisäksi toimivat informaatioväylät.

Minkä yksittäisen asian muuttaisit heti?

Viranomaisbyrokratiaa voidaan edelleen karsia. Ihmisten ja yritysten aktiivisuutta ei saa lannistaa turhalla byrokratialla, jotta energia ja toiminta voisivat suuntautua järkevästi varsinaiseen tekemiseen.

VIIKON VIERAS

Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Elina Pylkkänen

  1. Patamusta sanoo:

    Tässä maassa ei ole muuta vakaata, kun verojen nousu. Investointipäätökset kannattaa tehdä sen mukaan. Vielä riittää vapaata maailmaa.

single.php