Huolehtiminen on inhottava asia. Siksi on järkevää, että huolehdimme kun siitä on meille hyötyä, mutta vältämme huolehtimista muuten. Joskus on tilanteita jossa huolehtiminen ja hyöty eivät kohtaa, mikä helposti johtaa niin sanottuun moraalikatoon. Toimiston keittiöpöydällä toista päivää viihtyvä maitopurkki ja vuokra-auton lukuisat naarmut ovat jokapäiväisiä esimerkkejä moraalikadosta. Kotona maitopurkki olisi löytänyt tiensä takaisin jääkaappiin tuoreena ja oma auto pysäköintiruutuun vahingoittumattomana.
Osakeyhtiössä tilanne on vastaava. Kunkin omistajan tulee huolehtia yhtiön toiminnasta – tai ehkä ”joku” hoitaa homman? Perinteisesti rahoitustutkimuksessa on todettu, että osakeyhtiön osakaspohjan keskittyneisyys vaikuttaa myönteisesti yhtiön menestykseen. Taustalla oleva selitys on, että merkittävät omistajat tehostavat hallintoa (ääni)valtansa nojalla. Tosin oletuksena on myös, että merkittävät omistajat ovat sitoutuneita huolehtimaan yhtiöstä. Hiukan yllättäen, tämä oletus on heikosti tieteellisesti todennettu. Eli, hoitaako joku homman?
Tarkastelimme kollegani Benjamin Mauryn kanssa suomalaisten pörssiyhtiöiden menestystä vuosina 1996–2005 omistajien sitoutuneisuuden näkökulmasta. Sitoutuneisuus mitattiin laskemalla miten suuren osuuden salkustaan keskimääräinen omistaja on sijoittanut yhtiöön. Jos esimerkiksi yhtiö A edustaa 10 % sen keskimääräisen omistajan salkusta ja yhtiö B vain 1 %, oletimme yhtiö A:n omistajien olevan sitoutuneempia kuin yhtiö B:n omistajat. Yhtiö A:n omistajilla on yksinkertaisesti enemmän hyötyä siitä, että huolehtivat yhtiön asioista.
Totesimme omistajien sitoutuneisuuden vaikuttavan yhtiöiden menestykseen monella tasolla. Sitoutuneemmat omistajat kulkivat käsi kädessä paremman kannattavuuden, korkeamman arvostustason sekä suurempien osaketuottojen kanssa. Itse asiassa omistajien sitoutuneisuus oli tärkeämpi menestystekijä kuin niiden keskittyneisyys. Eikä pelkästään suuromistajien sitoutuneisuus ollut tärkeää, myös pienosakkaiden sitoutuneisuuden merkitys oli huomattava. Toimelias seurakunta ei välttämättä pappia kaipaa.
Kansantalouden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että tuotantotekijöitä hallinnoidaan mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimuksemme valossa tämä edellyttää sitoutuneita omistajia, joilla on kannustimet huolehtimaan ja valmius vaikuttamaan. Pörssiyhtiöissä keskeinen ja tehokas vaikuttamisen muoto on jaloilla äänestäminen, eli osakkeen ostaminen ja myyminen, mistä internet on tehnyt helpompaa ja halvempaa. Lisäksi sosiaalinen media on tuonut suoran mielipidevaikuttamisen jokaisen ulottuville. Tekniset edellytykset aktiiviselle kansankapitalismille ovat siis paremmat kuin koskaan.
Nykyinen vero- ja eläkelainsäädäntömme kannustaa hajautettuun ja välilliseen omistajuuteen – jossa joku muu huolehtii. Nykyinen lainsäädäntömme jättää toisin sanoen paljon toivomisen varaa. Suoraa osakesijoittamista tulisi näistä syistä edistää tulevissa vero- ja eläkeratkaisuissa. Laitetaan se maitopurkki takaisin jääkaappiin.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Anders Ekholm
Anders Ekholm on Helsingin yliopiston
sijoitusjohtaja . Aiemmin hän oli mm. varainhoitoyhtiö Alfred Bergin Suomen salkunhoidon johtaja, rahoituksen dosentti ja on toiminut rahoitusalalla yli kymmenen vuotta. Mm. Wall Street Journal ja Financial Times ovat reapportioned Ekholmin tutkimuksista. Ekholm toimi Liberan tutkimusjohtajana 2014-2015.
8 kommenttia artikkeliin Joku omistaa
Nykyisellään ainakin pörssiyhtiöiden todellinen päätäntävalta on eristetty aika kauas osakkeenomistajista ja osakkeista on tehty pelkkiä sijoitusinstrumentteja, joiden arvo voi nousta tai laskea ja jotka voivat suotuisassa tapauksessa tuottaa osinkoakin. Tilanne on nimittäin se, että yhtiökokous nimittää pörssiyhtiölle hallituksen, joka vastaavasti tekee johtajasopimuksen toimitusjohtajan kanssa ja päättää tämän palkasta. Vastaavasti toimitusjohtaja tekee monia operatiivisia päätöksiä yksinkin. Tästä on seurauksena esimerkiksi johtajanpalkkojen, -bonuksien ja optio-ohjelmien kohoaminen hillittömän suuriksi ja järjestelyllä lienee haluttu myös torjua osakkeenomistajien houkutusta hallinnoida yhtiötä osittain sosiaalisia tai eettisiä perusteita huomioiden ja tinkien voitontavoittelun maksimoinnista. Euroopan Unionissa on ollut viime vuosina paineita johtajanpalkoista päätäntävallan siirtämistä hallituksilta yhtiökokouksille.
Osittain saamaa mieltä – osittain en. Tutkimuksemme osoitti siis, että myös pienosakkailla on merkittävä vaikutus yrityksen menestykseen, vaikka äänestävätkin ensi kädessä jaloillaan. Tästä huolimatta olen samaa mieltä sinun kanssa, että vaikuttamista tulisi edelleen helpottaa ja tehostaa. Esimerkiksi sähköinen äänestäminen yhtiökokouksissa on selvä askel tähän suuntaan:
http://www.porssisaatio.fi/blog/2011/03/17/sahkoinen-yhtiokokous-yleistyy-hitaasti/
Työ tuottaa hyvinvointimme. Omistaminen patistaa ihmisen töihin. Moniko meistä esimerkiksi ehostaa ja remontoi vastikkeetta jonkun tuntemattoman henkilön asuntoa. Tuskin kukaan. Kas kummaa ihmiset tuntuvat panostavan oman tai läheistensä omaisuuden hoitamiseen. Tämän takia on todella huolestuttavaa, että omistamiselle laitetaan jatkuvasti lisää ”haittaveroja”. Kiinteistövero on esimerkki tälläisestä haitallisesta varallisuusverosta. Nykyaikana pari prosenttia tuntuu täysin tyydyttävältä omaisuuden tuottotasolta. Jos odotamme samaa tuottatasoa kiinteistöiltämme niin esim yhden prosentin kiinteistöveron voi ajatella lohkaisevan tuosta tuotosta jo puolet. Voi perustellusti väittää, että tuossa esimerkissä puolet kiinteistöomaisuudesta on siis ”kansallistettu”. Kolmen prosentin kiinteistövero johtaisi golf osakkeista tuttuun tilanteeseen, jossa katsotaan kenen rasitteeksi ”Mustapekka” (eli kiinteistön omistaminen) jää. Samaa ilmiötä on nähty myös asunto-osakkeissa. Tälläinen salakavala omaisuuden kansallistaminen voi tuoda hetkellisiä verotuottoja, mutta sen aiheuttama hyvinvointitappio Suomen kansalle on moninkertainen.
Vielä kommentti kiinteistöveroon liittyen. Joku omistaa. Mutta jos omaisuuden tuotto menee jokatapauksessa yhteiseen kassaan niin ei sillä ole paljoa väliä kuka se omistaja on, kuten Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Tuukka Saarimaa tänään kirjoittaa isossa päivälehdessä: ”Helsingin varallisuusaseman ja investointimahdollisuuksien näkökulmasta maanomistuksen jakautumisella kaupungin ja yksityisten kesken ei kuitenkaan ole väliä. Ainoa merkitsevä asia on kunnan rajojen sisällä olevan maan arvo. Tämä johtuu siitä, että Suomessa kunnilla on käytettävissään maan arvoon kohdistuva kiinteistövero, jonka avulla kuntaa saa tuloja yksityisten omistamista tonteista periaattteessa samalla tavalla kuin jos kunta omistaisi tontit itse ja keräisi niistä vuokratuloja … Itse asiassa kunnan maanomistus ja vuokraaminen on kiinteistöveroa joustamattomampi tapa kerätä kunnalle tuloja sen alueella olevasta maaomaisuudesta.”.
On kivaa, että Suomen kunnat saavat paljon tuloja kiinteistöverosta, mutta jos Tuukka on oikeassa siinä, että ei ole väliä kuka omistaa, niin silloin on menty liian pitkälle ja seurauksena omaisuus jää väistämättä huonoon hoitoon ja se koituu lopulta meidän kaikkien vahingoksi.
Aivan näin. Arvon tuottaminen ei ole keneltäkään pois – kun luodaan lisäarvoa. Olemme enemmän itsekkäitä kuin altruisteja, mistä syystä tuotamme enemmän arvoa kun saamme suuremman osan siitä. Kaikki voittavat.
Lyhyellä aikavälillä arvontuottajilta voidaan lohkaista suurempi osa arvosta, mutta pidemmällä aikavälillä kannustimien heikentäminen johtaa pienempään arvontuotantoon. Reductio ad absurdum: sosialistiset yhteiskuntakokeilut. Kaikki häviävät.
> Suoraa osakesijoittamista tulisi näistä syistä
> edistää
Mielestäni ensimmäinen kohde, joka on hajautettava takaisin omistajilleen ovat eläkesäästöt.
Kun jokainen hallinnoi omia eläkesäästöjään. motiivi pääoman säilyttämiseen ja kasvatamiseen on paras mahdollinen. Jotkut tietenkin hassaavat eläkerahansa, mutta silti tulee halvemmaksi pelastaa (kansaneläkkeellä) nämä tuhlaajapojat kuin loppupelissä romuttaa koko eläkejärjestelmä.
Maailmalla on hyvin yleistä, että edunsaaja osittain tai kokonaan voi vaikuttaa eläkesäästöjensä sijoittamiseen. Valinnaisuutta kannattaisi lisätä askeleittain, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Muutosta pitäisi tietenkin myös tukea tarjoamalla säästäjille asianmukaista tietoa ja koulutusta. Edelleen kannattaa huomata, että nykyinen järjestelmä säilyisi vaihtoehtona niille, jotka eivät halua itse vaikuttaa eläkesäästöjensä sijoittamiseen.
Juuri noin. Onneksi meillä yrittäjillä on mahdollisuus hallinnoida osittain omia eläkevarojamme ilmoittamalla YEL-työtulo pieneksi ja sijoittamalla erotus itse. Valitettavasti tämä ei päde tavallisiin työntekijöihin ja heidän rahansa hassataan korkosijoituksiin (Kreikkaan…) ja korkeisiin hallintokuluihin.