Liberan viikon vieras Otto Kukkonen on uuden suomalaisen kehitysyhtiön, DevCo Partnersin perustajaosakas. Otto on luonut uraa Lontoon rahoitusmaailmassa viimeisten seitsemän vuoden ajan. Halu päästä tukemaan pohjoismaisten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä oman kehitysyhtiön kautta toi nyt elämän takaisin kotimaisemiin. Intohimo urheilua ja matkustelua kohtaan täyttää ison osan Oton ajasta työn ulkopuolella. ” A rolling stone gathers no moss”.
Mikä on Suomen suurin haaste?
– Suomen suurin haaste on ymmärtää yritysrakenteemme haavoittuvaisuus. Kansantaloutemme on vientivetoinen. Sitä dominoivat sektorit kuten paperi-, elektroniikka- (lue Nokia) ja terästeollisuus, jotka ovat kaikkea muuta kuin kasvualoja. Valtion olisi oltava mukana luomassa ympäristöä, johon kasvuyritykset todella haluavat investoida ja siirtää toimintojaan. Suomeen eivät ulkomaiset yritykset tule ainakaan ilmaston, kielen tai verotuksen vuoksi. Maahamme pitää luoda toimintaympäristö, jonne toden teolla halutaan päästä kasvamaan. Valtion päättäjille on yksi selkeä viesti: ”Don’t try to pick the winners!”. Parempi luoda toimintaympäristö, joka tukee yritysten kasvumahdollisuuksia kuin yrittää löytää seuraava Nokia muutamalta spesifiltä alalta (case Ireland-recovery ja suotuisa verotus).
Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?
– Meidän hyvin koulutettu ja motivoitunut väestömme –ehdottomasti! Samalla se on myös suurin uhka, jonka taakse ei pidä piiloutua! Meidän on onnistuttava luomaan ympäristö, joka houkuttelee attraktiivisimmat yritykset investoimaan Suomeen. Silloin voimme nousta eräästä historiamme pitkäkestoisimmasta taantumasta hyvinkin nopeasti.
Minkä yksittäisen asian muuttaisit heti?
– Verotuksen rakenteen, perusteellisesti. Suomen kilpailukyvyn kannalta ei voi olla kestävää, että maa jolla on rajalliset luonnonvarat, ylläpitää yhtä Euroopan ankarimmista verotuksista. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen onnistuu parhaiten parantamalla yritystemme kilpailukykyä – ei jakamalla pienenevää piirakkaa entistä tasaisempiin (ja yhä pienempiin) paloihin, vaan kasvattamalla koko piirakan kokoa.
VIIKON VIERAS
Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.